Miten eteenpäin?

Lontoon pormestari kommentoi Lontoon iskua hienosti. Trumpin kritiikki sitä kohtaan voidaan jättää omaan arvoonsa. Pelolle ei saa antaa sijaa, oli hienoa lukea, että vastarintaa on tehty, hyökkääjien kimppuun käyty ja poliisin toiminta on ollut tehokasta. Myös huumorin keinot oli otettu käyttöön, oluttuoppi kädessä pakoon tasapainotteleva veti suun hymyyn. Hän mietti selvästi eteenpäin menoa, elämä jatkuu.

Päivän aikana huomasin olevani ärtynyt tästä iskusta. Mietin viikinkien ryöstöretkiä ja miten heidän saapumisensa lopetti elämän rauhallisen, normaalin menon, väkivaltaisesti. Mietin myös, miten Orwell kuvasi motiivejaan lähteä Espanjan rintamalle. Lähtisikö hän tänä päivänä taistelemaan Lähi-Itään? Olisiko se meidän velvollisuutemme? Orwell teki valinnan velvollisuudentunnosta, periaatteiden vuoksi eikä tappamisenhimosta, hän katseli vihollisia ihmisenä tähtäimenkin takaa.

Miten Englanti tai Eurooppa menee eteenpäin uhkien kanssa? PM May on väläyttänyt jotain uutta. Viranomaisyhteistyö on jo nyt tiivistynyt ja kehittyy. Englannissa voi ihailla päättäväisyyden ilmapiirin nousua, se lupaa hyvää. Vastustaja on heikoilla, eikä sillä ole uskonnonkaan suojaa päivän lausunnoista päätellen. Pahemmissakin paikoissa on oltu, Saksa ei ollut mikään erityisen raukkamainen vastus ja siitäkin selvittiin. Churchill taisi sanoa, että muuta pelättävää ei ole kuin pelko itse.

***

Mayor of London made a good speech and acted with resolution. I hope cowardly strike does not prevent courage growing, there are good signs of that: acts of bravery and even better, humorous, life-affirming moments - there is a nice photo with young man carefully running away from terrorists, with a full, nice pint in his hand.