Tyytymättömyyden talvesta sosiaalisempaan ja iloisempaan jouluun
Minna Pye, YLE, haastattelu 15.11.2022
Minna, mitkä ovat kaikkein läheisimpiä Englannin kolkkia sinulle?
-Manchester on minulle toinen kotikaupunki, vaikka se on rujo ja välillä vähän rapistunutkin. Siellä minä olen käynyt 1990-luvulta alkaen, kun edesmennyt mieheni oli manchesteriläinen (Mancunian), niin kaikki lomathan siellä vietettiin. Se on ollut rakas kaupunki, menin sinne alunperin opiskelijavaihtoon 1990-luvun alkupuolella, siellä mieheninkin tapasin. Kun ei oltu EU:ssa, Suomikaan, niin Tampereen yliopistolla oli opiskelijavaihto-ohjelma Manchesterin yliopiston kanssa. Silloin se oli erityyppinen kaupunki, yliopiston aluekin oli aika rapistunut, vanhaa teollisuusaluetta ei oltu kehitetty. On ollut jännittävä seurata kehitystä. Minä vaan niin pidän pohjois-englantilaisesta mentaliteetista, se on ihan eri maailma kuin etelä: ihmiset on jotenkin reheviä ja pärjääviä, elämäntilanteet saattavat olla kauheita, mutta sitä vaan otetaan cup of tea, jos alkaa itkettää ja taas jatketaan eteenpäin. On myös avuliaisuutta, rehtiä elämänasennetta, suomalaisen on helppo olla siellä. Vastaanotto on ystävällisempi kuin Lontoossa. Elämähän Pohjois-Englannissa on haastavampaa kuin etelässä, siinä mielessä erilaista.
Kuvasit Manchesteriä rujoksi, itse olin siellä 2000-luvun alussa ja kaupungista olikin tullut yhtäkkiä enemmän posh (hienohelma).
-Keskustan muutosta on ollut hämmentävä seurata, rapistuneet teollisuusalueet on nyt upgreidattu: on hienoa ravintolaa, klubia ja isoja, hienoja asuintaloja. Eriarvoisuus näkyy, ettei köyhemmällä väellä ole varaa muuttaa keskustan uusiin kerrostaloihin. Tytär on huolehtinut, että pitää osata olla tarpeeksi kohtelias ja posh, ihmisten aksenteista jo huomaa, mistä sosiaaliluokasta he tulevat, miehen siskot ovat hyvin toimeentulevia ja ns. parempaa väkeä, se tuo jännitettä, että osaako olla tarpeeksi kohtelias, kun me suomalaiset olemme tottuneet sanomaan asioita suoraan. Yksi Englannin viehätys onkin vastakohtaisuus, on todella hyvinvoivaa elämää ja myös karumpaa asumista. Alueellisia aksentteja syrjitään vieläkin, BBC:llä oli vasta uutisointia, että jos aksenttisi on pohjois-englantilainen, et välttämättä saa työpaikkaa niin helposti kuin etelän aksentilla. Aksentti siis vaikuttaa vielä elämään, mutta pikku hiljaa pohjoisen aksentti alkaa olla hyväksyttävämpi.
Näyttää siltä, että Brexitin vaikutukset alkavat lopultakin realisoitua ja poliittisesta epävakaudesta on tullut pysyvää. Mitä tarvitaan tilanteen vakauttamiseksi?
-Tarvittaisiin vahva pääministeri ja että konservatiivipuolue pitäisi rivinsä yhtenäisenä: Rishi Sunakilla on tuhannen taalan paikka, vaikka häneltä puuttuu vaaleilla saatu legitimiteetti. Tuntuu hurjalta, että syy miksi mentiin kansanäänestykseen oli konservatiivipuolueen sisäinen veto, englantilaiset nationalistit ajoivat brexitiä ja erityisasemaa: tämä tuntuu jatkuvan yhä. Liz Trussin hallituksen talouspolitiikan takana olivat juuri ääri-brexitöörit: tämä on surullista juuri tavallisten brittien kannalta. Tietyssä mielessä brexit on poistunut poliittiselta agendalta, kun työväenpuolue on huomannut, ettei tapahtunutta vastustamalla vaaleja voiteta. Hyvin paljon kun tavallisten ihmisten kanssa puhuu, he ovat sitä mieltä, että tämä on päätetty, eikä enää haluta mennä takaisin keskusteluun. Brexit on tosiasia ja sen kanssa eletään ja mennään eteenpäin. Surullista on ollut, ettei konservatiivipuolue saa pidettyä rivejään, vaikka sillä on ollut mittava enemmistö 2019 vaaleissa. Se on ilmeisesti puolue, jota on mahdotonta hallita.
Kun olin Manchesterissä 2000-luvun alussa, kaupungin Lord Mayor oli intialaistaustainen, kuten Sunak nyt pääministerinä.
-Tämä on intialaistaustaisille todella tärkeä asia, että heidän riveistään on tullut uusi pääministeri, aikaisemmin valittuna myös Lontoon pormestari: aasialaisten vaikutusvalta näkyy, myös muissa ministereissä. Sunak vaikuttaa hyvin järkevältä ihmiseltä, hänessä ei ole kansanvillitsijän vikaa, Borishan osaa sen ja on tietysti odottamassa tilaisuuttaan: ei ole viimeinen kerta, kun hänestä kuullaan.
Toiveissa kuitenkin, että USA:n vaaleista voisi päätellä, että siirtymä asiallisempaan suuntaan on tulossa.
-Kyllä: myös moni tavallinen britti toivoisi sitä, että politiikka olisi vähän vähemmän kiinnostavaa!
Tunnet hyvin mediaympäristön kehityksen viime vuosina: miten arvioisit Britannian tiedonvälityksen tilaa?
-Sekin on luokkayhteiskuntaan keskittyvä asia: taustasi vaikuttaa hyvin paljon, mitä tiedotusvälinettä luet: konservatiivien kannattajalle Telegraph, Times; vasemmiston kannattajat lukevat Guardiania, joka voimakkaasti tunnustaa väriä, siitä ei ole epäilystä. Toisaalta sitten tabloidit: keskiluokkaiset sukulaiset eivät missään nimessä voisi lukea jotain The Sunia, mutta lukevat mielellään Telegraphia tai Mail On Sundayta tai Daily Mailia. Jotenkin itse olen Daily Mailia alkanut lukea, kun sieltä saa kansan syvien rivien tunnot selville. Pakko on myös ihailla otsikkonikkareita, ei Suomessa ole sellaista kielellä leikittelyä. BBC on yhä yleisradioyhtiö, joka laittaa yhä standardit: heidän uutiskoneistonsa on ihailtavan upea. Kun katsoi BBC kuuden iltauutisia Ukrainan sodan alettua, kun siellä tehdään lähetys Kiovasta, se on jotain valtavan upeaa. Minulle henkilökohtaisesti tärkein lähetys on aamuisin Radio 4:n Today-ohjelma, se on ihana, kuuntelen sen joka aamu. Nautin siitä, miten he tenttaavat poliitikot, meillä joutuisi jalkapuuhun tai kansan suureen epäsuosioon, jos alkaisi tenttaamaan sillä tavalla. Ehkä meilläkin ennen uskallettiin enemmän, Britanniassa ei päästetä helpolla.
Good morning, Britain -ohjelmassa on kiinnostavia hahmoja, kuten juontaja Piers Morgan, katson häntä ilolla, vaikka hän edustaa niin arvokonservatiivista ihmistä kuin voi olla. Hänen tapa tehdä haastatteluja räväkkäästi ja harjoittaa diskuteeraamisen kulttuuria - sitä kaipaan. Brittiläinen lehtimies- ja mediaperinne on todella kunnioitettavaa: on hyvä, että sitä vielä on. Silti siellä tapahtuu sama kuin meillä, ihmiset jää omiin kupliinsa ja lukevat omaa näkökantaansa vahvistavaa mediaa. Laatulehdillä on tietysti kolumnistit, jotka ovat valtavan hyviä: henkilökohtainen suosikkini on intelligentti Timothy Garton Ash. Kun Britanniassa olen, ostan jo kentältä kaikki mahdolliset viikonlopun lehdet ja luen ne, siihen menee monta päivää!
Olet seurannut tarkasti myös Englannin sosiaalisia haasteita, miltä tilanne näyttäytyy?
-Hirveän huolestuttava tilanne: henkilökohtaisesti pelkään ensi talvea, että onko se uusi Winter of Discontent: sairaanhoitajat pohtivat lakkoa, energian ja kaasun hinta, inflaatio 10 %:n pahemmalla puolella. Kun kuuntelee ihmisten kertomuksia, miten he eivät lämmitä asuntojaan, koska ei ole varaa; miten ihmiset, joilla on vammaisia hoidettavaan ja energiaa vaativia erikoislaitteita, eikä varaa pyörittää niitä - tämä koskettaa jo keskiluokkaakin. Mietitään bensan, energian ja ruoan hinnan kallistumista: ruokapankit, jotka ovat aiemmin paikanneet valtion jättämää aukkoa, joutuvat entistä kovemmille, miten ne selviytyvät asiakasmäärän kasvaessa. Kun kävin tammikuussa Liverpoolissa ruokapankissa, he puhuivat asukasmäärien kasvusta jo silloin, lahjoitusruokia joudutaan keräämään yhä laajemmalle joukolle: mukana on jo ihan tavallisia brittejä, eikä vain kodittomia. Ihmiset, pienipalkkaiset yksinhuoltajaäidit eivät pysty kustantamaan lämpöä ja ruokaa, pitää miettiä lämmitätkö ruokasi vai asuntosi. Köyhemmät asuvat myös huonommin eristetyissä asunnoissa, joista lämpö karkaa: siinä näkyy eriarvoisuuden surullisempi puoli.
Toisaalta briteillä on ketterämpiä tapoja tehdä hyväntekeväisyyttä, kuten markettien kassoilla voi helposti tehdä ruokalahjoituksia.
-Se on ihailtavin puoli heidän yhteiskuntaansa, miten tavalliset ihmiset menevät vapaaehtoisesti auttamaan hyväntekeväisyysjärjestöihin. Hyväntekeväisyyden antaminen on luontevampaa kuin meillä. Yksi ongelma on ollut Universal Credit ja sen maksatusten viivästykset ja miten tuki ei huomioi erilaisia elämäntilanteita. Tuntuu, että Britanniassa helpommin tippuu yhteiskunnan aukkoihin ja sieltä on hankalampi päästä ylös. Luokkarakenne vaikuttaa, ja on samaa kuin meillä: köyhyyden ylisukupolvista periytymistä. Kovasti puhutaan ilmaisista kouluaterioista ja siihen liittyvistä kampanjoista. Manchesterin jalkapalloilija Marcus Rashford on ajanut, että köyhimmätkin lapset saisivat niitä, keskustelua käydään, miten parhaiten tuettaisiin. Kaikki hyvinvointiyhteiskunnat ovat tietysti samojen haasteiden edessä.
Jos ajattelemme keskimääräistä englantilaista veronmaksajaa, mistä asioista hän voisi löytää parhaiden perinteiden mukaista ylpeyttä omasta maastaan?
-Britit ovat ylpeitä omasta maastaan, eivät he kauheasti kyseenalaista, olisiko siinä jotain vikaa. Ehkä se on juuri saarimentaliteettia. Erityisen ylpeitä he ovat huippuyliopistoistaan, musiikistaan, kulttuurielämänsä tuotteista, linnoista, mahtavista nähtävyyksistään, historiastaan. Suurin ylpeydenaihe on kuitenkin julkinen terveydenhoito. Olen ajatellut, että kun Britannia on maallistunut maa, että jos siellä ei mitään uskontoa olisi, niin kuitenkin NHS:en (National Health Service) uskottaisiin! Siitä ollaan erittäin ylpeitä, selvittiin koronapandemiasta, ihmiset saavat hoitoa, vaikka on hoitajapulaa ja jonoja, ihmiset ovat mielestäni ihan aiheesta siitä ylpeitä. Julkinen terveydenhoito on hyvin kattava, on huippulääketiedettä, ilmaiset lääkkeet. Borishan voitti vaalitkin vaatimalla lisää rahaa NHS:lle, sairaanhoitojärjestelmään britit ovat valmiita satsaamaan. Ongelmat ovat hyvin samantyyppisiä kuin Suomessakin, niistä voitaisiin oppia vertailussa Britanniaan: sairaalapaikkojen ylläpitoa vanhainkotipaikkojen puuttuessa, hoitajien palkkakysymykset, hoitajapula EU-muuton loppuessa ja rekrytointivaikeudet
Ison-Britannian uskottavuus kansainvälisenä kumppanina joutui koetukselle yllätyksellisessä Brexit-prosessissa. Miten näet Suomi-Britannia-suhteen kehitysmahdollisuudet?
-Suomalaiset yhä jatkossakin käyvät siellä, haluavat mennä opiskelemaan, mutta onhan kaikki kuitenkin vaikeutunut. Meidän sukupolvi kävi siellä jo ennen EU-aikaa, mutta väliaikana liikkuminen oli helpompaa, opiskelemaan töihin suhteellisen vapaasti. Suren, kun nyt on kaikki taas hankalampaa: tarvitset tulorajat oleskeluluvan saamiseksi, että saat työpaikan: opiskelu on kallista. Taas on palattu niihin aikoihin, kun itse opiskelija-aikanani jonotin leimoja paperihin hämärällä takakujalla Alien Registration Officeen eri puolilta maailmaa tulleiden kanssa. Nettiostosten tekeminen on myös vähentynyt, kun kuka jaksaa tullata tilaamiaan tavaroita. Eihän tämä Suomesta kiinni ole, vaan menee EU-tasolla, miten Britannia pystyy suhteensa tervehdyttämään. Yhä käydään keskustelu Pohjois-Irlannin protokollasta. Nato-kysymys ja siihen liittyvä yhteistyö varmasti tulee lisääntymään. Mietin yhteyksiä lähinnä yksilöiden tasolla. Valtioiden tasolla tuskin mitään ongelmia on, kun olemme kulttuurillisesti lähellä heitä, Skandinavia ja koko Pohjois-Eurooppa. Yhteistyö on hedelmällistä. Kansalaisten tasolla työnteko- ja opiskeluyhteydet kuitenkin ovat muuttuneet ja vaikeutuneet.
Miten Britannia-yhteydet näkyvät omassa joulunvietossasi?
-Näkyvät kyllä aika tavalla. Mieheni sanoi, että suomalaiset jouluruoat ovat baby foodia, kun kaikki on mashed - soseutettua. Minä olen aina tehnyt kalkkunan Delia Smithin ohjeen mukaan: taytettä, voita ja pekonia päälle, ensin folioon ja uuniin ja sitten glasing, kiille ja roast potatoes, kermat, leivänmurut, palsternakka. Jouluvanukkaista ja rusinoista en ole ollut kovin innostunut, mutta täytekakkumaisesta triflestä pidän, kakkupohja alla, päälle alkoholia, marjoja, vaniljakastike ja kermaa. Se vetoaa suomalaiseen makuun. Lisäksi suomalaiset kalat ja savulohet kalkkunan rinnalle. Joulustressin välttämiseksi olemme ottaneet jouluaaton rennommin ja hienompi päivällinen on ollut vasta joulupäivänä. Emme ole olleet yöpaidoissa ja villasukissa, vaan aina pukeuduttiin jouluaterialle vähän prameammin brittityyliin. Suomessa jouluna sulkeudutaan kotiin, Britanniassa on kiva, kun joulunvietossa kaverit kilkuttavat ovikelloa, poikkeavat lasillisella moikkaamassa, saatetaan käydä yhdessä pubissa: joulu on sosiaalisempi tapahtuma ja iloisempi. Meillä on vähän melankolinen pohjavire joulunvietossa.
Olen itsekin ihmetellyt, miksi ei triflejä tuoda Suomeen - nehän voisivat mennä täällä tosi hyvin kaupaksi! Niin kuin sanoit, niissä on jotain tosi suomalaista myös! Kiitos paljon haastattelusta!
