Liptonin Keltainen - teen kaksi kulttuuria

Olen blogissani kirjoittanut teenjuonnista yllättävän vähän, vaikka se on yleisesti yksi kaikkein tunnistettavimpia ja leimallisimpia englantilaisen kulttuurin piirteitä. Kuulun myös siihen surkuteltavaan kansanosaan, joka yrittää mielessään painaa unohdukseen hävettävää sukupolvikokemusta - puhun tietysti Liptonin Yellow Label teestä. Kukapa ei olisi liottanut kupposessaan keltaisella lappusella varustettua pussia, joka tuottaa leimallisesti kitkerän ja tumman juoman. Eikö ole reilua tunnustaa, että tunnet sen maun nytkin suussasi? - vaikka olisit siihen törmännyt vain kerran, kun Käyrämön baarissa ei kertakaikkiaan mitään muuta lajia teetä ollut tarjolla - silloin 1970-luvulla. 

Keltainen on ollut porttikokemus: toiset se on suistanut kahvikulttuuriin pysyvästi, josta ei ole sittemmin noustu. Toiset ovat lähteneet etsimään parempaa teetä, tajuntaa laajentavia uusia kokemuksia - itse tunnustaudun tähän ryhmään kuuluvaksi - meitä leimaa jonkinlainen snobistinen asenne - keltainen on unohdettu samalla tavalla kuin joku lapsuuden häpeällinen kokemus. Se ei ole ollut oikeaa teetä, vaan bulkkia, Costa Ricaa tai Kulta Katriinaa kahvimerkeissä. Sille on sopivan tilaisuuden tullessa käännetty selkä ja otettu heti elintason nousun niin salliessa suuntima Assamin ja Darjeelingin kautta kohti vieläkin mystisempiä teelajikkeita ja niiden arvoituksellisia kirjainjonotunnuksia.

Silti Liptonin sekoitus on leimallisesti juuri teetä, samalla tavalla kuin Lada muistuttaa jotenkin filosofisessa mielessä Mercedes-Benziä, tietyllä karkealla tasolla. Kuten autoissakin, monet tyytyvät teessä vähempään. Jotkut, kuten edesmennyt setäni, hyväksyivät keltaisen leiman teen mukisematta, jos muuta ei ollut tarjolla. Usein ei ollut: yllättävän monelle Yellow Label Lipton edusti standardia, johon ei tarvinnut koskaan pettyä. Se on kuin MacDonaldsin perusjuustohampurilainen: tilatessaan tietää varmasti, mitä tuleman pitää. Oma makumuistoni liittyy mökkiolosuhteisiin: on kylmä syksy, jotain lämmintä pitää saada, majapaikasta löytyy vain pölyinen paketti Liptonia. Kiehuvan juoman karvauden rinnalla on erottavinaan hiirenpapanan aromia: se viipyilee suussa pitkään, säestäen samanaikaista tuntemusta kuuman veden polttamasta kielestä.

Minulla ei ole Englannista minkäänlaisia mielikuvia Liptonin keltaisesta: en ole hakenutkaan sellaisia havaintoja aktiivisesti. Keltainen voi olla suomalainen ilmiö. Sen kattava levinneisyys on voinut pohjustaa meillä alkuunsa rappeutuneen teekulttuurin surullista tilaa. Se antoi Tiikerin Päiväuni- ja Keisarin Morsian-tyyppisten sekoitusten sotkea markkinat ja kansan terveen teen laatutajun viimeistään 1980-luvulle tultaessa. Näitä on riittänyt - ostimme Pukka-merkin teejoulukalenterin: 24 erilaista teesekoitusta, joissa musta tee jätetään häikäilemättömästi oppositioon. Mikään sekoituksista ei muistuta alkuperäistä Yellow Label Lipton-kokemusta: valikoima tuntuu oman elämänsä teesnobi-keittiöpsykologin tekemältä. Imperiumin parhaiden teeperinteiden äärellä ei siinä olla.

Kaivoin vaivalloisesti muistini lokeroista peltisen teepurkin. Se on päällisin puolin hieno. Törppö herättää mennyttä eloon kuin kitkerä versio Proustin lehmuksenkukkaisesta Madeleine-leivoksesta. En millään tajua, miten saimme tuollaisen purkin joskus tyhjennettyä. Siinä on katkeruutta melkein kuin entisen prinssin mielessä - vaikka muille jakaa.

***

Yellow Label Lipton is a sort of standard in tea quality. From that level you can rise to the snobistic hights of Assam and Darjeeling and even finer brews, or sink to the endless, sentimentally named tea combinations like Borgesian ”Tiger’s Daydream” or exotic ”Emperor’s Bride” - all ghastly.

Christmas Calendar Cars of England 1: Morgan

https://altenaclassicservice.com/classics/morgan-plus-8-2001/

Morgan - Malvern. Tehtaat ovat vielä olemassa, Ekslusiivista Urheiluautoa tehdään yhä. Morganiin suuntautuvaa autokuumetta voi yrittää hoitaa myös tehdaskierroksella, jos se riittäisi. Halvempaakin se olisi. Jos kuitenkin tilaatte, suosittelen perinteistä väriä Racing Green. https://www.morgan-motor.com/experience-morgan/factory-tours/

***

Is it possible not to love Morgan - Made in Malvern? If serious, you better have one. My advice: take enough money and select the Racing Green for its colour. That’s the tradition.

Christmas Calendar Cars of England 2: Lotus

https://www.wikiwand.com/en/Lotus_Europa

Isoja Lotuksia ei näkynyt meilläpäin, mutta pikkuautoja keräsimme, pikkuserkkuni vaihtoi oman Lotuksensa johonkin minun autooni - Racing Green värissä ja erikoisella takatelineellä se oli mielestäni hyvä vaihtokauppa. Pikkuauton valmistaja oli Corgi, muita yleisiä olivat Matchbox ja ranskalainen Majorette. En edes muista mikä oli minun vaihdokkini. Pikkuautoissani oli myös oranssi Morris Mini (Matchbox) - suosikkini. Ei puhettakaan sen vaihtamisesta - edes Lotukseen.

***

We loved collecting small model cars - The Matchbox Mini was my favorite. But the Racing Green Lotus I got from my small cousin - I never remember what my car he accepted in the change - but I think it was a good deal for me.

Christmas Calendar Cars of England 3: Austin Allegro

https://www.adrianflux.co.uk/cult-classics/austin-allegro/

Austin Allegrossa on jotain vanhan polven virkamiesmäistä meininkiä. Voi kuvitella tärkeänoloisen herran kömpivän jotenkin alakuloisen näköisestä autostaan vaivalloisesti, nahkasalkkunsa, pullonpohjalasiensa, sateenvarjonsa, kalapuikkoviiksiensä, hassun hattunsa, nukkavierun popliinitakkinsa ja pulisonkiensa kanssa. Yleensä tämä tapahtuu huoltamolla, jossa epäluotettavien brittiautojen tiukasti kilpaillussa sarjassa pitkään sarjakärkeä pitänyt, harvinaisen pikkuvikainen menopeli jätetään ”poikien” katsottavaksi. Kohta taas mennään, ei ehkä nopeasti, mutta ainakin eteenpäin. 

Ensimmäisen mallin erikoisuuksiin kuului myös omituinen ”neliöity ympyrä” ohjauspyörä - myöhemmin siitä luovuttiin. Ajatuksenjuoksua idean takana voi vain arvailla.

***

Austin Allegro is a true English Legend. And as we know, those tales can be sorrowful - just like the sad face of Allegro. It was not the fastest of cars, in spite of its name, nor was it completely reliable. I would rather say it was quite notorious, indeed.

Christmas Calendar Cars of England 4: MG

https://www.gallery-aaldering.com/mg-a-1600-1960/

Sytyin autoiluun vasta myöhään lukion kolmannella. Aika nopeasti aloin haaveilla omasta autosta. Erikoisuutta tavoitteleva semi-urheilullinen MG olisi ollut mahdollinen hankintahinnaltaan joissakin malleissa: niitä liikkui 1980-luvun lopussa kohtalaisesti. Onneksi se jäi ostamatta - jäi rahaa muuhunkin. Mutta onhan se idea yhä viehättävä! (Ainakin kesällä, jos ei sada)

***

I had a dream - but that never realised: MG. Perhaps it was for the best - but I will never know.

Christmas Calendar Cars of England 5: Ford Cortina

https://www.pistonheads.com/news/ph-spottedykywt/ford-cortina-mk3--spotted/45369

Cortinaa esiintyi naapuristossamme useissakin paikoissa ja Fordeja ylipäänsä. Fordilaisuus oli paikoin fanaattisuutta hipovaa. Britanniassa on tehty useaakin Fordin mallia, meilläkin oli Escort vähän aikaa kakkosautona. Cortinassa on kuitenkin jotain tyylikkyyttä, pidättyväisyyttä ja Amerikan meininkiä yhtä aikaa. Varusteluluokkia oli myös paljon, lähes luokkayhteiskunnan mitoissa. Komea auto, vaikka perä jäikin vähän lyhyeksi - ja talviajossa usein kevyeksi. Hiekkasäkki taka-akselin päällä oli tyypillistä Ford-autoilua: lisäpainona perälle. Oli sannasta myös apua, jos kuitenkin päädyttiin tiensivuun liukkailla.

***

Fords have a strong tradition in England: Cortina of the 1970’s was also very common sight in my neighbourhood. In wintry slippery roads, a sand bag in a boot made moving more stable. 

Christmas Calendar Cars of England 6: Jaguar, E-Type

https://www.classiccars4sale.net/classic-car-review/aa-jaguar-e-type

Kaikkihan ovat nähneet unia Jaguarin omistamisesta. Harvemmin unet suuntautuvat E-Typeen - joka on linjakkain kaikista. Virtaviivaista koria kuljettaa pahimmillaan V12 moottori - pahimmillaan, koska auto oli jo muutenkin vaikeasti hallittavan maineessa. Kun muita Jaguareja sopisi James-kuljettaja ohjastamaan, E Type on tarkoitettu itse ajettavaksi juuri Autourheilun (Motoring Sport) Lordeille ja Ladyille - kaulaliinat ja huivit hulmuten.

***

Jaguar, E-type, is for those Real Lords and Ladies of The Serious Motoring Sport.

Christmas Calendar Cars of England 7: Nissan

https://www.autoexpress.co.uk/news/355262/new-nissan-qashqai-production-begins-sunderland

Nissan voi tuntua heikohkolta vitsiltä Englanti-autojen sarjassa. Tosiasiaksi silti jää, että Nissaneita on silläkin saarella tehty 35 vuotta. Olen omin silmin nähnyt niiden syntyvän entisellä Morrisin tehtaalla Oxfordissa. Linja oli jo silloin osittain robotisoitu. Erityistä tarkkuutta vaativassa tuulilasin kiinnityspajassa katosta tipahti teknistä suoritusta jännittyneesti seuraavan yleisön niskaan perienglantilainen merry prank, käytännön pila: karvainen, mutta kuminen hämähäkki. 

***

Nissan as an English car - it must be a joke! No, it isn’t - Nissans have been Made in England over 35 years. Seen that in Oxford - in the former Morris factory - by my very own eyes.

Christmas Calendar Cars of England 8: Vauxhall

https://fichasmotor.com/fr/vauxhall/vauxhall-cavalier-1300-60-cv/

Vauxhallin historia on pitkä: 1980-luvulla se oli kuitenkin taantunut synonyymiksi Opelin kanssa. Briteissä se esiintyi kuitenkin oman merkkinsä alla - eikä käyttänyt perinteistä Ympyrä ja Nuoli (siitä alkaa huoli) tunnusta. Vaikka Opelit myytiin meillä Opeleina (kuten Reijo-enon Ascona), Suomessakin Vauxhall-harrastajia riittää: painopiste näyttää olevan 60-ja 70-lukujen malleissa. Vauxhall on Lontoon kaupunginosa ja siitä tai autostaan Morrissey teki oikein levynkin ”Vauxhall and I”. Sellaista raitaa ei kuitenkaan albumilla ole. Vauxhalliin saattoi Suomessa törmätä erityisesti pakettiautona. 

Kuvan Cavalierin historiaa löytyy täältä:

https://www.aronline.co.uk/cars/vauxhall/cavalier/mk1/

Cavalier-Mantaa on odoteltu markkinoille myös retrona sähköautona.

https://www.topgear.com/car-news/electric/vauxhall-manta-will-return-2025-electric-car

***

Vauxhall is a traditional English car maker, but during the last decades somewhat declined as a synonym with the German Opel. I hope Manta will be back in an electric-retro-format soon! 

Christmas Calendar Cars of England 9: Rover 3500

https://www.carandclassic.com/auctions/1982-rover-3500-se-8eaPa8

3500 oli Range Roveriin verrattuna matala, mutta senkin konehuoneessa oli voimaa, V8 moottori kuului valikoimaan. Valkoinen yksilö asusti kotikatuni itäpäässä. Auto edusti brittiläisessä autoteollisuudessa harvinaista futurismia - se kilpaili ranskalaisten Isojen Kissojen - Citroenin malliston lippulaivojen - kanssa. Muun muassa kätevästi käännettävä kojelauta oli erikoinen piirre - vientimallien ja kotimaisen tuotannon erot olivat tietysti Saaren autoteollisuuden kestohaaste.

Mallin SD1 tyyppinimi ei ollut kaupallinen, tarkoitti Specialist Division - Knallista ja Sateenvarjosta tuttu Erikoisosasto. Samoja sarjasta tuttuja haasteita oli myös Amerikan valloituksessa, kaupaksi meni siellä vain 800 autoa. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rover_SD1

***

An another Rover - but a very different one - so futuristic, she must have had some catfights with French Cool Chats - Citroen’s bigger models. The marketing department did their best to promote Rovers, but the effort was not particularly successful. To the US market, only 800 cars were sold - but luckily one ended up to my home street.

Christmas Calendar Cars of England 10: Range Rover

https://www.autoexpress.co.uk/land-rover/range-rover/98488/range-rover-reborn-pictures

Pikkuserkkumme saivat nauttia jatkuvasti Manor House Landlord-tasoisista Range Roverin kyydeistä - minä pääsin mukaan muistaakseni vain kerran. ”Range” oli sisältä tilava, mutta myös sisustukseltaan pelkistetty. Painonsa ja ison moottorinsa vuoksi se oli muistaakseni myös janoisimpia 1970-luvun Suomessa myytäviä autoja - Citymaasturi ennen citymaastureita. Olihan siinä korkeuttakin, sisään noustiin ikäänkuin tikkaita pitkin. Jo pelkkä suuren auton etenemisen katsominen tiellä oli komeaa ja maanläheinen väritys myös mieleenpainuva: maastouskottava.

***

In the 1970’s, Range Rover was really something. It still is: for off-road as well as to the restless streets.

Christmas Calendar Cars of England 11: Morris 1800

https://www.castleclassiccars.co.uk/showroom/vehicle/8337/1969-Morris-1800-S

Tällainen harvinaisuus oli meillä hetken kakkosautona 1980-luvun alussa. Pitkäperäisenä kiiltävä, musta auto näytti lattaperäisiä perus-Morriksia huomattavasti arvokkaammalta. Äitini moitti autoa ”jaakeaksi” eli laiskaksi ajettavaksi. Paljon vakavampiakin ongelmia on raportoitu, joten meille sattui hyvä yksilö. Auton edellinen omistaja oli noita tyypillisiä tapauksia: herttainen täti-ihminen, joka on säilyttänyt silmäteräänsä huolellisesti ja käyttänyt sitä lähinnä sunnuntain kirkkomatkallaan. Ajokki oli niin komea, että se kirjaimellisesti vietiin meiltä käsistä - äidin työkaveri osti sen. Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, että minulle jäi juhlavasta autosta vain ohikiitävä, vaikkakin vaikuttava muisto - ajokin unenomaisen ajattomuuden ja juhlavuuden vuoksi. Olen jälkeenpäin harmitellut, etten estänyt kauppaa aikoinaan - puhtaasti itsekkäistä syistä. 

Hämmentävästi samaa autoa myyntiin myös nimellä Austin 1800 - ja muillakin nimillä! 

https://gaukmotors.co.uk/motorpedia/car-make/british-motor-corporation-bmc/ado17-19641975

Auton ongelmia on käsitelty kiitettävästi tässä - Australian näkövinkkelistä: https://www.shannons.com.au/club/news/classic-garage/austin-1800-the-land-crab-in-a-sea-of-barges/

***

We had for a very short time Glorious Austin 1800 as a second car in household, in the beginning of the 1980’s. Too glorious, somebody from my mother’s workplace bought it - she loved it at the first sight!

Christmas Calendar Cars of England 12: Hillman Imp (Sunbeam 900)

https://www.classiccars4sale.net/classic-car-review/aa-hillman-imp

Meiltä näki hyvin sedän puolelle 1980-luvun alussa. Olli-serkkuni oli saanut ennen ajokortti-ikää peltoralli-käyttöön vanhan Hillman Impin, jolla hän ajoi väsymättä laajaa, mutta kuraista rataa ympäri. Auto oli nimestään (pikkupaholainen) huolimatta varsin sympaattisen näköinen - kuran alla se oli Racing Green vihreä. Impin maine oli heikohko, lastentauteja esiintyi, mutta ralliväki tykkäsi takatuupparista - konehuone sijaitsi peräosassa. Takaikkuna oli kaiken huipuksi avattava. Autoa yritettiin päivittää paremmaksi, siksi nimenvaihdos Sunbeam 900. Suomessa tietysti tuttavallisesti Sumppi.

***

My 2022 Christmas Calendar is devoted to some English cars, not all classics, but all interesting, at least. We start from Hillman Imp, known also as Sunbeam 900. My cousin drove one - in a rally field. The car was green, but covered with mud.

Britannian juustot - Gourmetin ytimessä?

Belgialainen herkkusuu-kollegani muisteli ilmiömäistä englantilaista juustoa, sinisuonista, kultaista, herkullista - Shropshire Blue!, huudahdin. Sehän se - monta synkkää hetkeä olen Suomessa viettänyt, kun tätä maistuvaa meijerituotetta ei ole ollut saatavilla. Sehän toimii loistavasti sellaisenaan ja sopii kastikkeisiin kuin unelma.

Päivän Timesin mukaan englantilaisten juustojen lajimäärä on ylittänyt ranskalaiset juustot. Tätä ei ole vaikea uskoa - ranskalaiset marketit luottavat aika suuriin tuotantopaikkoihin ja kärkilajit ovat vakiintuneet. Ranskalaiset uskovat olevansa lajissa maailman parhaita, mille onkin tietysti hyvät perusteet. Nykymaailmassa marginaalit ovat kuitenkin pieniä. Englantilaiset pienet juustolat ovat tehneet innovatiivista työtä markkinoita vallanneiden pienpanimoiden tavoin: kun on lähimarkkinaa, voi kehitellä sen makuun sopivia tuotteitakin. Juustojenkaan valmistus ei nykypäivänä ole enää salatiedettä: Timesin mukaan vasta pari vuotta alalla olleita tekijöitä on palkittu tuotteistaan. Laatuun on siis satsattu - ranskalaisia vastaan on käyty heidän omilla aseillaan, joista he ovat osittain luopuneet - yksilöllisyydellä ja osaamisella.

Brexit on kuitenkin ollut omalle englantilaisten juustojen harrastukselleni katastrofi. Kun valikoima on ennestäänkin ollut meikäläisissä liikkeissä heikohko, tuontitullit ovat pitäneet huolta, että valikoima on entisestään kapeutunut. On tapahtunut se, mitä Brexitissä pelättiin: britit kääntyvät sisäänpäin omaan erinomaisuuteensa - tässä tapauksessa nauttimaan muulta maailmalta huolellisesti salatuista gourmet-tason juustoista. 

Onneksi Suomessa vielä löytyy yrittäjiä, joilla on vastoin keskusliikkeitä halua ottaa riskiä ja koulia tietämätöntä kuluttajakuntaa ja ennen kaikkea hemmotella herkkusuita. Rolling Cheese Helsingin Töölössä on siitä hyvä esimerkki. Liike ui vastavirtaan ja on kelpuuttanut Englannin meijerituotteet Italian ja Ranskan ylpeiden klassikkojen rinnalle. Iso arvostus tällaiselle kulttuuriteolle! Tietenkin Shropshire Blue löytyy listalta!

https://rollingcheese.shop/

***

The Times made a great article how English microdairies have developed new cheese types so eagerly that the English varieties now outnumber the French ones. This is also about the quality - the French cheeses tend to be quite mass produced these days - leaving for England the possibility to develop some soft and moist cutting edge development to the domestic market, that is more and more quality and gourmet-orientated. The microbreweries have shown there is a potential for some new enterprises, that is not laid down by the extra export fees caused by Brexit. In Finland, some very brave shopkeepers, like Rolling Cheese in Helsinki, really believe England has something to got to give for the connoisseurs of the dairy products.

Joulukalenteri 2021: luukku 10 - Stoke-on-Trent

Stoke-on-Trent on osa teollista vallankumousta ja myös jälkiteollista vaiheitta. Bone China on kääntynyt laadun takeesta kiinalaisomistuksen ikeeksi ja palautuksesta taas britti-osaamisen juurille. Tehtaan myymälään pitää päästä keramiikkaihanuuksien äärelle!

***

Stoke-on-Trent has seen glories of ”Bone China” and lower quality in ”Made in China” - so far production is back in the UK.

https://en.wikipedia.org/wiki/Middleport_Pottery

https://www.burleigh.co.uk/pages/visit-middleport-pottery

https://princes-foundation.org/practice/middleport-pottery

Minä oppijana - Some language lessons

 -Can I play the piano?

Kahvilanpitäjä katsoi minuun kummastuneena ja viittasi olkapäitään kohauttaen soittimeen salin perällä. Kiitin ja kävelin soittimen luo ja soitin Bachin ensimmäisen Ranskalaisen sarjan alun. Seuralaiselleni miekkonen totesi, ”He really can play it.”

Olin ensimmäisellä Englannin-matkallani ja tietenkin minun olisi pitänyt kysyä Could I….please?  Lukiolaisina olimme tulleet kielikurssien luvattuun kaupunkiin Weymouthiin Kanaalin yli. Kaupungissa oli teinien hyörinä melkoinen ja natiivit olivat harvassa. Suuntasimme jo seuraavana aamuna kohti Lontoota.

En ole koskaan ollut kovin varma millään kielellä. Ensimmäisellä luokalla osasin lukea jo hyvin, mutta sanelukirjoitus oli minulle painajaista, en meinannut pysyä perässä. Kolmannella luokalla tuli ensimmäinen vieras kieli, jostain syystä, varmaan myönteisten evakkokokemusten pohjalta, vanhempani halusivat minun valitsevan ruotsin. Opiskelu oli mukavaa, mutta minä jouduin sen luokan jälkeen vaihtamaan koulua. Siellä oli tarjolla ainoastaan englantia, joten jouduin ottamaan muut kiinni englannissa. Opettaja antoi minulle joitakin ylimääräisiä tunteja. En tuntenut englantia kovin varmaksi kielekseni, olin a late starter, myöhäinen aloittaja - se on jäänyt jonkinlaiseksi asenteeksi jonnekin syvälle. En oikein koskaan saanut rauhassa kulkeutua kieleen sisään, vaan lähdin sinne takamatkalta. 

Tämä asenne kulkeutui jotenkin myös ruotsin uudelleen opiskeluun 7. luokalla ja myös ranskan kieleen 8. luokalta lähtien. Kun lukiolaisena kävin Ranskassa, asenteeni parani, innostuin konkretiasta ja kulttuurista. Englannin kirjoitin m arvosanalla, samoin ranskan, mutta ruotsista sain laudaturin. Yliopistossa luin paljon ranskaa, kävin laajan kurssin ruotsia, mutta oikeastaan vain minimimäärän englantia. Siinä vaiheessa luin niin paljon englanniksi, etten enää nähnyt kursseja kovin tarpeellisiksi. Puhun ja ymmärrän kieltä kohtuullisen hyvin, mutta olen jostain syystä herkkä samassa tilassa puhutuille oudoille intonaatioille ja ne pitkään saattoivat huonontaa oman puheeni laatua. Kokemuksen myötä olen oppinut siitä pois, pyrin puhumaan selvästi ja hitaahkosti, haluan säilyttää puheessani huumorin ja keveyden. En myöskään käytä raskasta ja vaikeaa sanastoa, vaan pyrin huomioimaan kaikkien kuulijoiden tason.

Kummitätini oli englanninkielen opettaja - kun pääsin ripille, hän osti minulle kuningas Jaakon Raamatun eli King James Holy Biblen ja ranskankielisen La Sainte Biblen. Ostin opiskelijana nahkaselkäisen siteen The Complete Shakespeare. Nuo kaikki ovat olleet minulla varsin vähäisellä lukemisella. Se on vahinko, joka on tietenkin korjattavissa. Kaksi kirjaa ovat myös kielenoppimisen ja kulttuurin kulmakiviä, eikä niitä voi oikeastaan mitenkään väistää kulttuurin kentillä liikkuessa. Olen käyttänyt noita kirjoja vain satunnaisiin tekstipoimintoihin. Jostain syystä näytelmien lukeminen yhteen pötköön on ollut verrattoman raskasta. Tällä ei ole mitään tekemistä itse muodon vieroksumisen kanssa, olen itsekin ohjannut koulunäytelmiä ja käsikirjoittanut niitä. Shakespeare-suhdettani on leimannut tämän ristiriidan tiedostaminen ja vaistomaisesti oletan muidenkin suhteen Avonin Joutseneen olevan varsin pintapuolinen. Oletus pitää useimmiten paikkansa ja niissä tapauksissa, joissa olen oletuksessani erehtynyt, olen oppinut paljon kielen verrattoman mestarin tuotannosta - usein syvälliseltä asiantuntijalta. 

Olen päätynyt loppujen lopuksi oppijana siihen, että tehokursseja parempi on kehittää päivittäistä traditiota harrastaa kieltä: puhua tai kirjoittaa. Kansainvälisiin asioihin hakeutuminen hoitaa puhumisen tarpeet automaattisesti, kieltä voi passiivisemmin kuunnella monesta paikasta, pitää muistilistoja oudoista vastaan tulleista sanoista. Aktiiviseen kirjoittamiseen on some ja sen päivittäiset ryhmät ollut hyvä väline. Vielä vuosienkin jälkeen huomaan tutussa ryhmässä viestin lähettämisen jälkeen tehneeni tyhmän kielioppivirheen. Ne aina harmittavat - varsinkin silloin, kun natiivi englannin opettaja-ystäväni on asiasta jo hienovaraisen ironiseen tyyliinsä jo aiemmin huomauttanut. Ajatuksien välittämisen epäonnistumiset eivät jostain syystä siinä määrin vaivaa, vaikka niitä tapahtuukin taajaan. Ehkä näissä väistämättömissä tappiossa lohduttaa Uuno Turhapuron asenne: ”On se kumma, miten huonosti paikalliset ymmärtävät omaa kieltään.” 

Uunon asenteessa on viisautta: on tärkeää nähdä myös omahyväisten tapojensa vankien - englantilaisten - kulissien taakse, suhtautua mediaan ja instituutioihin terveen epäilyn kanssa. Esimerkki tältä aamulta: legendaarinen The Times valisti lukijoitaan, että viehättävä Tarot-korttien lukija ei onnistunut ennustamaan La Palmaa uhkaavaa tulivuorenpurkausta. Brittiläisen ei sovi liikaa huolehtia ulkobrittien omaisuusarvoista, mutta vaihtoehtoisen tieteen edustajaa sopii aina kauhistella. Näkökulma ei ole arvovaltaiselle lehdelle kunniaksi, mutta se on kuitenkin lujasti kiinni keltaisen lehdistön viihdyttävissä aiheissa.

***

My learning process with the English language has been almost lifelong. I was a late starter and my humble path has been lined with grammar errors and misunderstandings - more or less severe. You cannot master English - the language and the culture - the best way to learn it is to use it on a daily base - and I thank very much my friends in different social media groups to keep me brushing up my skills and broaden my vocabulary.

Mitta mitasta - Measure for Measure

Kun Boris Johnson nyt ilmoitti, että palataan vanhoihin paino-, pituus- ja tilavuusmittoihin, tunne oli epäuskoinen. Kyllähän minun saarellani, minun ajatusteni Englannissa, on ollut kummalliset mittaus- ja punnitustavat aina käytössä. Romaaneja lueskellessa olen joutunut muuttamaan henkilöiden pituutta jaloista ja tuumista, saadakseni selville ovatko he paljonkin yli vähäisen varteni. Punta eli naula on tuttu Venetsian kauppiaan tunteville - lihaa ja hedelmiä olen varmaan ostanut tällä mitalla, sehän on noin kolmannes kilogrammaa. Unsseissa (Ounce) näkee merkintöjä jauhopaketeissa, yksikkö on alle 30 grammaa, joka on jo jonkinlainen annos jauhoja.

Waitrosen sivujen ja tutun juustokaupan sivujen tarkastelu kuitenkin osoitti, että vanhoista mitoista on pitkälti luovuttu. Olin varma, että juuston hinnat ovat myös ilmoitettu naulaa kohti, ne olivat kuitenkin tiukasti napoleonilaisen grammajärjestelmän piirissä. Mutta riemastuin, kun maitoa sai omituisessa 1,136 litran tonkassa - sehän on paljon kätevämmin kaksi pinttiä! Tämä on varmasti suurimmalle osalle suomalaisia myös kaikkein tutuin britti-mittayksikkö.

Autoilija on tähänkin saakka joutunut kohtaamaan mailit: numeroina lyhyt välimatka on kreivikunnissa tuntunut ajassa pitkältä ja olen hikoillut kaarteissa, vaikka mittari on näyttänyt vain 60 yksikköä tiimaa kohti. Loppujen lopulta mitat ja painot ovat vain sopimuksia ja niiden tarkoitus on antaa suhteellinen kuva vähästä tai paljosta. Kun olen ostanut piirakan, en ole juuri vaivannut päätäni sen painolla tai tilavuudella, vaan kappalemäärällä, johon ei nyt siis ole tarkoitus puuttua. Syöty piiras tietysti voi painaa mahanpohjalla grammoja tai vaikkapa naulan verran - tuhtia tavaraa ne ovat.

Boriksen painotus on kuitenkin varsin päättäväinen askel menneeseen, eksoottiseen ja museaaliseen. Siinä on jotain samaa kuin kotikaupunkini Espoon tapiolalaisuudessa. Ulkoa tulleen on vaikea saada kiinni, mikä puutarhakaupungissa ja sen usein ulkomuseaalisessa tilassa, jota kuitenkin muutos on perusteellisesti myllännyt, on niin ylivertaisen hienoa ja nostalgista. Boriksen strategia voi silti olla oikea, korostaa perusbrittien eksentrisyyttä, epäkäytännöllisyyttä ja perinteellisyyttä - ja kääntää selkää mannermaiselle yhtenäisjärjestelmälle. Kun vihreä ajattelu saarella etenee, on kiinnostavaa seurata esimerkiksi hiilijalanjäljen manifestoitumista vaikkapa unsseina eekkeriä kohti. On myös tärkeä seurata, onko kellojen taaksepäin kääntämisen projekti myös sellainen, että sillä on nuorison tuki - hehän ovat ilmeisesti pääosin kasvaneet universaalien suureiden parissa.

***

Boris Johnson has introduced some ideas to take back some old measurement units. It is surprising that continental way has taken such a good grip of the UK, there are some opportunities with this project of remembrance of things past. For exemple, Waitrose has much updating in their pages - but for example milk is very conveniently sold at 2 pints bottles. The message is very clear, a point about the tradition and the history, but I am afraid young people might get confused in some details.

Hifistelystä ja markkinaraoista

Olen kirjoittanut Schweppesin vesistä kolmiosaisen sarjan. 

https://paxengland.blogspot.com/2018/09/schweppes-1-vesihistoriaa.html 

Luulin, että tuotemerkki on niin ikoninen, ettei sen asemaa mikään horjuta. Viikonloppuna kuitenkin sain lukea Timesistä, että baarit tarjoilevat nykyisin lantrinkeina Fever-Treen tuotteita - firman markkina-arvo on muutamassa vuodessa kivunnut yli kolmen miljardin punnan. 

https://www.thetimes.co.uk/article/will-speedy-grocery-change-the-world-i-think-not-but-don-t-take-my-word-for-it-j993svxxf

Kirjoittaja on ennustanut ennenkin maailmaa väärin, ei ole uskonut soft drink- vaihtoehtoihin, ei iPadeihin, eikä nyt usko, että kotiinkuljetus mullistaa ruoan nettikauppaa.

Minun oli pakko suunnata lähikauppaan ja täytin korini näillä markkinat mullistavilla juomilla. Jäähdyttelin ne huolellisesti ja aloin otsa kurtussa testaamaan niitä. Tonic Water osoittautui epämiellyttäväksi yllätykseksi. Siinä ei ollut Schweppeksen raskasta sokerisuutta ja kitkeryyttä. Fever-Treen tekele olisi mennyt minulle täydestä koivunmahlajuomana, niin epätonicmainen se oli. Kiniinisestä malariantappajasta oli tehty jotain aivan muuta: kuin bitteristä olisi viety nimikkopiirre tai kahvista hapokkuus. 

Sen sijaan Ginger Beer oli menestys. Se oli juuri oikealla tavalla tulinen, fiery - se tuntui kitalaessa miellyttävästi. Pilvinen koostumus oli myös oikea, hieno. Myös rouva kehui tämän tuotteen loistavaksi. Schweppes ei omalla Ginger Alellaan pärjää tälle, se jää jotenkin laimeaksi. 

Ginger Beeriä pitäisi saada Suomesta enemmänkin. Waitrosen oma Ginger Beer oli loistavaa ja halpaa. Jamaica-merkin versiota saa meiltä joistakin paikoista - on kummallista, että suomalainen maku ei ole tätä ”tulivettä” ottanut omakseen.

Kolmas Fever Tree pullo oli kesäinen vadelma- ja raparperijuoma. Helppoa juotavaa sellaisenaan vaikka lastenkutsuille, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityisen aromaattinen. Ja halpaahan tämä ei ole.

Fever Tree juomat ovat ginihifistelijöiden juomia, ne tinkivät perinteistä ja lupaavat aromien rikkautta. Jos niihin uskoo, varmaan saavuttaakin jotain. Siitä huolimatta loppuvaikutelmaksi jää, että on uudistettu jotain uudistamisen vuoksi, kuluttajien kasvavaan erikoisuudentavoitteluun onnistuneesti vedoten.

***

Fever Tree label has challenged my dear Schweppes company and shaken its dominance on the mixer market. I tested their products, I carefully chilled the bottles, but my response is lukewarm. I cannot find the richness of aromas promised - their tonic is not bitter anymore. However, their Ginger Beer is as fiery as it should be!

Teetä ja kahvia

Välillä tuntuu, että blogissani on käsitelty melkein kaikki Englannin asiat, kunnes sitten äkkiä havahtuu, että perusasioitakaan ei ole käyty läpi. Kuten tämä kuppiasia.

Suomalaiset rakastavat muumimukeja. Itsellänikin on niitä työmukeina, lahjoina saatuja, Mörkö-muki ja yksi niin arvokas, että se piti arkistoida. En pidä mallista, se on jotenkin liian leveä ja matala. Samaa vikaa oli 1970-luvun Kaj Franckin mukeissa, joista join Ukkini luona, kun teetä meni asetille, kuppi vaelsi tasaisella lautasella. 

En pidä myöskään toimistokahvimukeista, joissa on joku teema tai typerä vitsi. Minulla ei oikein ole mielikuvaa, minkälaisistä kupeista englantilaiset juovat kahvia - koska ilmiö on suhteellisen uusi, luulen, että take-away mukeista. Kotona aloitan päiväni yleensä kahvikupillisella ja silloin käytän ranskalaisia Le Creusetin keskikokoisia mukeja. Niissä juoma pysyy kuumana, eikä kuppi ole liian tilava. Sen suhteet ovat hyvät, muumimukia täydellisempiä. Jos joku sanoo, että kuppi on liian pieni, annan ilmaisen vinkin. Keitä vahvempaa kahvia. Typerät vitsit ja mauttomat koristelut olen korvannut sillä, että mukeja on erivärisiä, saatan valita kiiltävänmustan tai kirsikanpunaisen, miltä sattuu tuntumaan. Lasitetut värit ovat kauniita.

George Orwell kirjoitti kuuluisassa tee-esseessään, että teemukin pitää olla sylinterinmuotoinen. Olen samaa mieltä. Sen tulee olla myös niin iso, että siinä pystyy hauduttamaan yhden teepussin huoletta, ettei tule liian vahvaa. Hauduttaessa kuppi pitää peittää jollain, minulla on keraamisia kansia, joita välillä etsin ympäri keittiötä. Hauduttaminen tuo aromit esiin, mustan teen aromit. En kaipaa mausteita. 

Ideaali teemuki on bone chinaa, ohutreunainen. Sellaisesta on miellyttävä juoda teetä. En tiedä miksi huuleni hyväksyvät kahvimukissa paksumman reunan, mutta teemukin tulee olla ohuempi. Siitä ei myöskään saa juoda kahvia, se on vain teekäyttöön. Jos posliini tummuu, palautan valkoisuuden soodalla. Tykkään siitä, että sisäpuolella on joku pikku koriste myös. Kuvani Magnolia-kupit ostin kerran alennuksesta lentokentältä, ne ovat olleet hyvä ostos, Worcesterin posliinia. Puutarhassani on myös magnolia ja toivon joka vuosi, että se kukkisi. Mutta kun otan suosikkikuppini, voin ajatella Englannin magnolioita.

***

It is imperative that there are separate mugs for coffee and tea. Like George Orwell said, the ideal tea mug is of cylinder shape, I should add it must be big enough for brewing and of thin-bodied bone china, my lips like it. 

Lady Megbeth ja muita kertomuksia

Photo: Observer 7 March 2021

Joltain osin viime viikkoina on tuntunut, että blogillisen intohimoni kaukainen kohde, Englanti, on enemmän saari kuin koskaan, enkä tilanteista pysty muodostamaan vartiopaikallani kunnollista käsitystä. Asiat sirpaloituvat, kokonaiskuva hajoaa, siksi on paras mennä tarinoiden maailmaan.

***

Kun valta otettiin omiin käsiin ja taisteltiin näkymätöntä vihollista vastaan, havaittiin vihollinen vahvaksi, mutta se saatiin ruiskeilla taltutettua. Hinta on kuitenkin kallis, veroja nostetaan kaikkialla, että saadaan tilanne tasapainoon. Yleistilanne on vihollisen suhteen suotuisa nyt, mutta emme tiedä yritysten ja ihmisten vedon ja pidon suhdetta. Tilastoista saa jotain käsitystä: byrokratian lisäys on ollut pakko tehdä, vaikka ei sitä haluttu.

***

Jos valtiovarainministeri Sunak hymyilee, onko häneen luottamista? Labouriin ei ainakaan ole.

***

On keskusvalta, on alueet, on kunnat - niiden välissä Parlamentit ja Pormestarit. Ainakin Manchesterissa ja Lontoossa. Muualla sotkuisempaa. Skotlanti, Irlanti ja Wales ovat kaukana, kuningatar ja Boris Westminsterissä.

***

Jos haluan vetäytyä maailmasta ja istua Oprahin kanssa, kumman teen? Miksi en sinun mielestäsi voisi tehdä molempia? Et kai tarkoita...

http://maailmanaareen.blogspot.com/2013/02/macbeth.html

En tiedä miten Shakespeare nyt kirjoittaisi Macbethin. Ehkä hän lisäisi muutaman naishahmon - alkuperäiset hahmot eivät päivitystä kaipaisi. Itse rakastan Shakespearen liikkuvaa metsää, Birnam Woodia, joka sinetöi sankarin kohtalon. Hassusti konekäännetty synopsis on tässä. Niin, totta: miehet ovat syntyneet naisista!

https://www.storyboardthat.com/fi/shakespeare-plays/macbeth

***

Brittilehdistön tila on myös shakespearemainen. Avonin joutsen varmasti tekisi yhden näytelmän lehtitaloon sijoitettuna. ”Meiss” sama kude on kuin medioissa, katkeraa unta vain lyhyt elämämme.”

***

Hoitajat taistelivat ja pelastivat Carrien miehen. Työstä heille tarjottiin kymmenyksen kymmenystä. Sen pitäisi riittää, koska ajat ovat ankeat.

https://www.businessinsider.com/boris-johnson-nurses-1-pay-rise-after-covid-pandemic-2021-3?r=US&IR=T 

Päämajan sisustus oli perheen pään mielestä vanha ja ikävä, se laitetaan uusiksi säästöillä. Uusi on kuulemma valmiiksi uusvanha. 

https://www.theguardian.com/uk-news/2021/mar/07/ikea-to-lulu-via-john-lewis-the-short-shelf-life-of-interior-design-at-no-10

***

Some short stories to give a view to the current situation in England, thanks to Shakespeare and the infatigable British press - we can be in!