Vihreän miehen arvoitus

Englannin tarustossa törmää nopeasti Green Man hahmoon. Todennäköisimmin keskiverto turisti kiinnittää huomiota siihen pub-kyltistä. Sama hahmo putkahtaa esiin myös keskiaikaisten kirkkojen veistoskoristelussa. Hahmo on muodoltaan vaihteleva, yhteinen piirre on miehen kasvojen ja kasvillisuuden symbioottinen yhdistelmä. Kasvot voivat olla ihmiskasvot tai kokonaan kasvien muodostamat, hahmo voi piileksiä levästön alla tai sen suusta, silmistä tai sieraimista voi työntyä kasvillisuutta. Hahmo ei ole koskaan kovin nuori, mutta se voi vaikuttaa hyvin vanhalta. Se voi olla hyvin eläväisen oloinen, vaikka piileskeleekin. On myös variantteja, joissa hahmo vaikuttaa lähestulkoon kuolleelta, vaikka siitä työntyykin kasvikunnan edustajia melkoisella elinvoimalla. Silmät voivat olla kiinni tai auki.

Hahmon selitykset ovat moninaisia. Olen etsiskellyt pätevän oloista kirjaa hahmon taustasta, niitä on runsaasti, mutta teokset tuntuvat selaillessa hieman kotikutoisilta. Aikajana hahmon tulkinnan historiasta antaa jonkinlaisen kuvan, minkälaisiin yhteyksiin hahmo liittyy. Pakanallinen tulkinta liityy erilaisiin luonnon- ja hedelmällisyysriitteihin, metsänhenkeen. Tämä perinne eli kristillisen perinteen kanssa rinnan ja näkyy kirkkojen veistoskoristelussa, joissa se sopii kohtalaisen hyvin muihin luontoaiheisiin. Viktoriaanisena aikana mytologisten hahmojen käyttöä toisaalta rohkaistiin ja toisaalta siistittiin. Nykyaikana hahmo toisaalta voi paremmin kuin koskaan, mutta on samalla puoliunohdettu. Jethro Tullin laulu Jack in the Green on tehty Green Man myytistä. Siinä on keskeisiä elementtejä, kasvusta huolehtiva hahmo, joka on työllistetty nykyajan haasteiden edessä. Ei tarvita suurta mielikuvitusta yhdistämään vihreää liikettä ja huolta luonnon säilymisestä hahmoon. Hahmo on päätynyt lukemattomiin variantteihin viihdeteollisuudessa. Tätä voisi paheksua, mutta tälläkin on pitkät perinteet. Arthurin hovin Greene Knight ja jopa Robin Hood (ja myös myöhemmät miehet vihreissä sukkahousuissa Disneyn hahmojen ja Errol Flynnin perinteessä) kuuluvat samaan kasvustoon, siinä missä Tolkienin iloinen Tom Bombadil ja entit, nuo luonnon tuhoutumista kavahtavat melankoliset, vihreät puujättiläiset.

Green man hahmo on siis hyvin versatile, rönsyävä. Hahmon perusmerkitystä ei kuitenkaan ole kovin vaikea tajuta kesäisen puutarhahoidon keskellä. Puutarha kasvaa kesällä ja se viettää talven hiljaiseloa, kyse on luonnon kiertokulusta, joka on tietysti temperamentista riippuen selkeää tai arvoituksellista. Green man veistoksissa on selvästi surullisempi kasvotyyppi ja elävämpi. Hahmo lepää talven tai kuolee ja nousee keväällä uuteen kukoistukseen. Tässä on myös selkeä yhteys siihen, miksi hahmo sai paikkansa keskiaikaisten kirkkojen veistoksissa.
http://www.bbc.co.uk/programmes/b00tnp8f
Richard Taylor mainiossa BBC sarjassaan Churches: How to read them, kertoo hahmolle tulkinnan, joka on hänen mielestään liiankin sujuva. Green Man voidaan nähdä Adamina, ensimmäisenä ihmisenä, jonka pelastuksen eli elämän Kristus mahdollisti. Kuolleen Adamin suuhun laitettiin siemeniä, jotka itivät puuksi, jolle Kristus taas naulittiin. Tässä pakanalliseen tarinaperinteeseen yhdistyy myös katolisen kirkon vahva tarusto. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että joistakin kirkoista tosiaan löytyy veistoksista Green Man variaatioita, joissa rehevästä Jackistä on tullut pelkkä pääkallo, jonka silmistä tai suusta rönsyää uutta kasvipitoista elämää. Taylor vierailee sarjassa myös Kilpeckissä, missä aihetta on käytetty useammassakin veistoksessa.

Blogin loppukuva on Norwichin katedraalista, luostarinpihan holvikaaren koristeluveistoksesta kultalehtien alla lymyävä mies. Norwichin veistoksia on vaikka kuinka paljon ja niistä tekee erityisen mielenkiintoisia, että monivärisyys on säilytetty. Hahmo on selkeän myönteinen, oli se sitten kirkollinen tai maallinen, siinä on Robin Hoodin, tai Kristuksen tai enttien pyrkimystä suojella heikompiaan ja turvata tulevaa.

***

Green Man is a wonderful, rich character in English folklore, opening to many interpretations. I feel there has no key book yet published on this subject, even if there are many guidebooks, though. Seems that every period of time has made its own interpretation of alternation between spring and autumn, resurrection and death of nature.

Lisää paahtoleipää!

Nykyisin on häpeällistä myöntää sitä, mutta niin se vain on: kulutan vähäkuituista valkoista vehnäpaahtoleipää. Kun tietää, että on huonoilla teillä, syyllisyyttä lisää vielä se, että kaupoista ei Suomessa saa ollenkaan sellaista paahtoleipää kuin Englannissa. Korvikkeena olen käyttänyt K-menu vehnäpaahtoleipä isompaa pakettia, se on yllättävän kelvollista. Ja hintaansa nähden halpaa.

Mutta sekään ei ole Kuten Pitää Olla. Paahtoleivän tulisi olla kookasta, niin että viipale diagonaalisesti leikattuna muodostaa kaksi suhteellisen suurta kolmiota. Englantilaisessa paahtoleivässä on erittäin hankala - haptisuus, kuten Steve Jobs sanoisi - yhdistelmä sitkeyttä, rapsakkuutta ja pehmeyttä paahdettuna. Varsinkin tuo sitkeys on mielenkiintoinen, leivällä on taipumus murtua ikäänkuin liuskeina.

Englantilaisessa supermarketissa oli pakko turvautua myyjien apuun. Kuvailin, millaista paahtojälkeä haluan ja nuori mies, joka varmasti tulee etenemään ketjun johtajistoon, neuvoi juuri oikean leivän kymmenten eri merkkien ja tyyppien joukosta. Olen hänelle kiitollinen ja ikuistin hänen suosituksensa tämänkertaiseen kuvaankin. Bonuksena päälle erinomaisen juuston ja juustokaupan mainos.

Että paahtoleipäelämys aamiaisella olisi vielä hienompi, kannattaa lisätä mukaan voi, hyvä cheddar juusto ja marmeladi. Unohtamatta vahvaa kupillista English Breakfast teetä. Englannissa mukaan menee maito ja sokeri, Suomessa juon jostain syystä teeni raakana. 

Marmeladissa valttikorttini on väkevän englantilaisen appelsiinimarmeladin ja aprikoosimarmeladin sekoitus, siinä on molempien vahvuudet hienosti korostettuina. Sitä vehnäviipaleen päälle ja johan on terveellinen pala!

***

Choosing the right kind of toast bread is not easy. In supermarket, I asked for personal advice from young specialist and was given the tip of the photo above. This bread was perfect: soft, crispy, tenacious - it can be unhealthy, but I go on shamelessly enjoying it with butter, cheddar and my special melange of orange and apricot marmelade, not forgetting strong breakfast tea! But the real shame is that this type of excellent toastie cannot be find in Finnish shops!

Uutisia maan alta

Viime vuosina on ollut kaksi järisyttävää uutista Englannin arkeologisilta kaivauksilta. Rikhard III:n haudan löytyminen ja nyt raportti Tintagelista.
http://www.english-heritage.org.uk/about-us/search-news/archaeologists-return-to-tintagel-castle
Parisataasivuinen raportti on selkeästi jäsennelty ja hyvin faktapohjainen. On virkistävää lukea jotain, joka ei ole spekulaatiota ja johon leima vääriä uutisia sopii huonosti.

Tintagel on siis Englannin äärimmäisessä lännessä sijaitseva linnanraunio, johon on yhdistetty niin kuningas Arthur kuin Tristan ja Isoldekin. Kaivaukset toivat tietoa esineistöstä, jota on tuotu kaukaakin, ruoka-aineista: possua, turskaa. Myös polttopuut on mainittu, saarnia ei ole kovin paljon käytetty, liekkö ilmasto ollut epäedullinen. Kaivausalueet oli raportissa nimetty tarun hahmojen mukaan, joten myyteillekin on raportissa nyökätty. Ja kaivajan t-paita vitsikkäästi kommentoi liiallista voiman käyttöä kaivauksissa. Arkeologiassahan on tietyllä tapaa aina kyse paikan jonkinlaisesta tuhoamisesta - siksi dokumentointi on tärkeää. Arnold Bax kävi Tintagelissa Harriet Cohenin kanssa, sävelruno Tintagel on Baxin parhaita sävellyksiä.

Kuninkaan haudan löytyminen parkkipaikan alta vuonna 2012 oli myös itselleni sensaatio. Tässä ei ollutkaan mistään kalanruodoista kysymys, vaan järkyttävän konkreettinen tieto taistelussa ase kädessä kaatuneen ja häpäisyn kohteeksi joutuneen kuninkaan kohtalosta. Hän lepää nyt Leicesterin katedraalissa.
https://www.le.ac.uk/richardiii/
Tässäkin tutkimusryhmä on tehnyt hienoa, kiinnostavaa työtä. Kaupunki on tarttunut tilaisuuteen myös kiitettävästi ja houkuttelee matkailijoita tutustumaan kaivauspaikoille.

Rikhard III on henkilönä mielenkiintoinen. Shakespeare on tehnyt hänestä hirviötä muiden ohessa, mutta puolustajiakin on löytynyt. Kun ilmat ovat mitä ovat, on pakko suositella kesädekkaria. Josephine Teyn klassikko Ajan tytär käsittelee juuri Rikhardin syyllisyyttä, jota tutkitaan myös sukutaulujen avulla. Erinomaista luettavaa Leicesterin yliopiston arkeologisen materiaalin rinnalle. Miksi omituinen nimi Ajan tytär? Koska Ajan tytär on nimeltään Totuus, joka aikanaan paljastuu. Sitä arkeologiakin tavoittelee.

***

Great archeological finds in Tintagel and Leicester car park, King Arthur still covered by mythical veils, but finding Richard III and getting him into rest was a major archeological find. For those suffering from rainy days, Josephine Tey's The Daughter of Time is recommended, her classic whodunnit defends Richard with resolution. Time's daughter is named Truth - and archeologly loves her, too.

Lincoln - Englannin katedraalien kuningas

Ystäväni yhtenä toiveaiheena blogiin olivat katedraalit. Nehän ovat mainio aihe, isot arkkitehtoniset kokonaisuudet, monimutkainen kokonaistaideteos. Clifton-Taylor, tuo uupumaton, on tehnyt niistä kokonaisteoksen, joka on tietysti mainio. Valitsen kuitenkin Lincolnin, jossa kävin varta vasten rakennusta katsomassa. Yövyin vanhan piispanpalatsin alueella, jossa oli guest house, asiallinen. Tein retkiä lähiseudulle ja pystyin käymään kaupungin kanssa dialogia eri vuorokauden aikoina, etääntymään ja lähentymään - se on tärkeää kun tarkkailee niin isoa rakennusta kuin Lincolnin katedraali on.

Englantilaiset katedraalit eivät ranskalaisten tavoin tavoittele korkeuksia, Lincoln on kuitenkin poikkeus. Se on kukkulan päällä, kaupungin yllä. Nousu sinne vaatii voimia. Rakennuksessa ei ehkä ole Chartres'n katedraalin mystistä harmoniaa, mutta se on erittäin karismaattinen paikka. Lähestyminen tapahtuu kapeita katuja pitkin, lähellä on varakkaan juutalaisen keskiaikainen yksityistalo, Jew's House, lähikorttelit ovat hyvällä maulla suojeltuja. Kirkon luo käydään vielä portista. Vasta sen jälkeen leveä länsijulkisivu avautuu vierailijalle koko massiivisessa mahtavuudessaan. Sen yläpuolella valtavat tornit ovat kuin arvioiden tarkkailleet lähestyjää vuosisatojen kokemuksella. Kirkko on valtavan työn tulos. Kivet on pitänyt kärrätä ylös saakka. Kirkko on suureksi osaksi romahtanut maanjäristyksessä vuonna 1185. Tornien ja länsifasadin alaosasta näkee romaanisen holvauksen, joka on säilynyt vanhasta. Yläosat ja rakennuksen pääosat ovat gotiikan juhlaa, joka huipentuu kahteen nerokkaasti rakennettuun ruusuikkunaan, Bishop's Eye ja Dean's Eye.

Keskustornin korkeus on 83 metriä, romahtaneen torninhuipun kanssa korkeus oli noin 160 metriä, aikanaan se otti Gizan pyramidilta maailman korkeimman rakennuksen paikan. Sisätiloihin tutustumisessa kannattaa oman kiertelyn lisäksi osallistua opastettuihin kierroksiin. Jos opas on hyvä, aika kuluu mukavasti, pääsee paikkoihin, jonne yksin ei pääse ja näkee veistoksia, jotka on sijoitettu erikoisesti. Kellojensoittopaikka on mielenkiintoisempi kuin etukäteen voisi luulla, soittomekanismit ovat monimutkaisia, kelloja on erilaisia, eikä sekään paikka ole oikein mukava korkeuskammosta kärsivälle. Iltatilaisuuksissa paikan valtavuus ja juhlavuus korostuu entisestään, mutta on yllättävää huomata, että rakennus tulee vierailijaa intiimisti lähelle - sillä on siitä vuosisatojen kokemus.

Katedraalia kannattaa kierrellä lähikaduilta ja tarkkailla, minkälaisia näkymiä siihen avautuu. Chartres'n tavoin kaupunki ei ole mitenkään erityisen posh: Lincolnshire on maatalous- ja teollisuusaluetta ja hyörintä on aika arkista. Asukkaat vaikuttavat kuitenkin olevan ylpeitä kaupunkinsa ylhäällä olevasta arvorakennuksesta, katedraali on tasangoilla katseenvangitsija oman kukkulansa huipulla.

Kirkkojen rakentamisen haasteisiin, romahduksiin ja keskiajan jännittävyyteen pääsee mainiosti kiinni Ken Folletin viihdyttävässä Taivaan pilarit kirjassa. Siinä kuvataan muistaakseni myös Lincolnissa käyntiä. Kirkkoarkkitehdit, jotka monesti jäivät nimettömiksi, ovat päässeet siinä keskushahmoiksi, ansaitusti.

***

Lincoln cathedral on its hill is seen many miles from flatness of Lincolnshire. It is an architectural tour de force, I would compare visiting it to places like Chartres. An unique building, with centuries of experience to welcome visitors. I stayed in former bishop's palace and made tours on countryside, the cathedral is as wonderful seen far from the plain or nearby. Carefully preserved hill area give visitor puite nicely idea of medieval time when approaching the wide western facade.

Terveiset konservatiiviklubilta

Taas sataa! Mutta ei hätää, vanhat matkakuvat on ladattu driveen. Niillä saa muutaman päivityksen kuvitettua. Bloginpitämisen yksi puoli on ajatusten ja materiaalien järjestäminen, mutta mielenkiintoisempaa on kokonaan uusien juttujen esilletulo. Päivityksiä tulee hieman myös taustoittaneeksi itselleen ja samalla oppii mielenkiintoista uutta.

Kuten nyt Chris Juryn blogista. Eli Eric Catchpolea näytellyt Lovejoysta, toinen takatukkamies ja hevin ystävä. Chris ylläpitää mielenkiintoista blogia, jossa hän käsittelee yhteiskunnallista vaikuttamista. Kesäkuun päivityksessä aiheena on tutunomaisesti konservatiivipuolueen esiintyminen työväenpuolueena ja jokseenkin surullinen pohdinta yrittäjäisän kurimuksesta oman elämänsä seppänä. https://notnumber.wordpress.com/2017/06/13/the-conservative-workers-party-wtf/

Chris vaikuttaa olevan henkilönä yhtä tinkimätön kuin Eric oli hahmona. Näkökulma blogissa on myös erittäin ajankohtainen ja tärkeä. Äänestämisellä on merkitystä ja että on jotain mieltä, perustellusti, on itse asiassa tykkäämistä ja ei-tykkäämistä huomattavasti tärkeämpää. Se unohtuu liian usein. Maailma on muutoksessa ja tällaisista päivityksistä löytää enemmän asiaa kuin Iltalehden/Sunin Martina Aitolehti/Katie Price -akselilla pyörivästä uutisvirrasta.

Mutta klubille. Eräs ystäväni nimitti UK konservatiiveja paikallisiksi kepulaisiksi, eikä se pohdinnan jälkeen olekaan huonosti lohkaistu - isot kaupungit ovat muiden valtapiiriä, maanomistusolot... Chrisiä närästi erityisesti konservatiivien ay-kaavun häpeämätön esittely, Thatcher murskasi ay-jyrä Scargillin aikanaan lakkoasialla, ovelasti ja taktisesti, se oli eräänlainen Falklandin sota maan sisällä. Blair vuorostaan lainasi Thatcherin liberaaliuden ja häikäilemättömyyden oman puolueensa käyttöön, poikamaiseen charmiin yhdistettynä se oli varsinainen ässä, jota Brown ei seuraajana hallinnut ollenkaan.

Thatcher oli pikkukaupungin tyttöjä, vaatimattomista oloista Granthamista. Kaupunki on käymisen arvoinen, siellä voi nähdä Rautarouvan ensimmäisen asunnon nimikyltin, asunto oli kaupan yläkerrassa. Kaupungintalolla on esillä valikoima hänen asujaan uran vaiheilta, mutta on Granthamissa muutakin: komea kirkko, vanha koulurakennus ja mehiläispesän ympärillä oleva pubi sekä The Angel and Royal Hotelli. Mahtavaa kivirakentamista siis. Täältä Maggie lähti kemiaa opiskelemaan Oxfordiin ja tielle kohti tahtopolitiikkaa. Hänestä on tullut jonkinlainen Englannin Kekkonen, jonka perinnöstä käydään yhä debattia. Chrisin kirjoituksessa on myös tämä jäsennys vahvasti läsnä.

***

One of privilegies in blog writing is to deepen my views and find new things. Lovejoy writing guided me to pages of Chris Jury and his witty comments on development of Tory party - link above. When speaking of Tories one cannot be without mentioning Iron Lady, born and raised in Grantham. Itself a  place worth visiting, Thatcher memorabilia, the Beehive pub and the Angel and Royal Hotel.