P.G. Wodehouse-suomennosvalikoimassa Pip pip, Sir on mainion Paavo Lehtosen, suomentajan, verraton esipuhe. Hän lainaa siinä Oscar Wildea: ”Päärit ovat parasta, mitä Englannin kirjallisuudelle on koskaan tapahtunut.” Ulkomaille syntyi Lehtosen mukaan aristokraatti-briteistä kummallinen kuva, jossa aatelisarvot ovat ostettavissa, eksentrisyys ja tietynlainen porvarillisuus löivät kättä, sikojen pitäminen saattoi olla säätyläiselle kunnia-asia, eikä säätykiertoonkaan suhtauduttu turhantarkasti. Tästä kaikesta Wodehouse ammensi kirjoihinsa aineksia lähes ehtymättömästi.
Vaikka Lehtonen toteaa, ettei Wodehouse ole realistinen kirjailija, emme voi väistää tosiasiaa, että Britannian parlamentin ylähuone - House of Lords - on yhä olemassa ja päärinarvoilla käydään poliittista kauppaa näinäkin päivinä. Vaikka alahuoneen - House of Commons - koko on rajoitettu 650 edustajaan, jotka kattavat koko valtakunnan vaalipiireillään, joita David Cameron huonolla menestyksellä yritti rajoittaa 600 kappaleeseen, on hämmentävää lukea, että ylähuonetta ei ole rajoitettu - määrä on vaihdellut useilla sadoilla henkilöllä vuosien aikana. Cameronin aikana hurjinta kehitystä jouduttiin suitsimaan - pääministeri itse ei ollut niinkään rajoittamassa päärien määriä. Nytkin luku on korkealta tuntuva 783 edustajaa - jotka eivät nauti palkkaa, mutta saavat päivärahat ja kulukorvaukset sekä kruunun työhuoneen käyttöönsä. Paikkamäärä ei kokouksissa aina tietenkään realisoidu, poissaoloja on. Sivumennen sanottuna, brittien väheksymässä Euroopan parlamentissa paikkoja on vaivaiset 705. Juontuuko brittien käsitys Euroopan parlamentista ”norsujen hautausmaana” heidän kokemuksiinsa omasta House of Lords-instituutiostaan?
Myös Boris Johnson on ollut liemessä viime päivinä perinteisen päärisuhmuroinnin kanssa. Kun periytyvistä paikoista on luovuttu, sitäkin enemmän punaisille penkeille (alahuoneen penkit ovat vihreät) pääsystä on tullut kuumaa poliittista kauppatavaraa. Ylähuoneeseen muuten kuuluvat myös piispat. Hengellinen sääty on paikalla virkakautensa, maallisemmat kollegat taas ovat pääosin elinkautisella komennuksella - for life.
Walter Bagehotin, suuren yhteiskunnallisen journalistin, mukaan parlamentti jakautui kahtia: tehokkaaseen ja hienostuneeseen osaan. Edellisen tehtävä oli hallita maata ja toinen taas keskittyi vaikutuksen tekemiseen. Tämä jälkimmäinen tuntuu jonkinlaiselta feodaaliselta jäännökseltä, jos kuningashuoneesta joskus luovutaan, vaikuttava ylimystön kamari varmaan menee samalla. Rooli alahuoneen lakien tarkistuksessa ja käsittelyn viivästyttämisessä tuntuu kummalliselta: varsinaista hylkäysvaltaa ei ylähuoneella ole demokraattisemmassa alavirrassa syntyneihiin tuotoksiin. Bagehot ajoi Englantiin perustuslakia, mutta sitä ei ole maahan edelleenkään luvassa.
https://en.wikipedia.org/wiki/House_of_Lords
Itse House of Lordsin sivut ovat hyvin vastuisiin keskittyneet: sieltä on turha hakea Wodehousen kuvaamaa matkailullista viehättävyyttä. Keskusteluja, asioita, pääsee seuraamaan korostetun helposti: avoimuus on kunniassa. Jokainen kadunhenkilökin pystyy muodostamaan käsityksen onko toiminta rationalisuuden sfääreissä. Kuuntelin pätkän tuoreesta keskustelusta: effectiveness - tehokkuus - toistui vanhan Lordin puheessa useasti, tietenkin hienostuneesti intonoiden.
https://www.parliament.uk/business/lords/
Ylähuoneessa voi olla tietynlaista matkailullista potentiaalia. Onhan meidänkin Ritarihuoneemme suhteellisen ahkerassa edustuskäytössä. Kyllä Englannin eksentrismiä voisi jalostaa myös matkailuvaltiksi Wodehousen hengessä.
***
House of Lords is a great British institution, according to Bagehot - its purpose is to impress, and it rarely fails. Wodehouse as a writer, was as well very fond of Peers. To other countries, the institution itself is quite exotic - without limitations to the number of persons in the Upper Chamber. However, its internet pages and discussions are open to everyman to judge.
