Surun lapsen teekupillinen

Epäkohtaan suhtautumisessa maiden välillä on roimia kulttuurieroja. Suomalaiset valittavat läheisille herkästi, mutta vaikenevat mahtaviempiensa edessä nöyrästi. Englantilainen vaikenee lähipiirille ja kirjoittaa epäkohdasta suoraan pääjohtajalle, närkästyneenä, mutta rakentavasti. Viime päivinä liberaalidemokraattien johtaja on suositellut ylempiin vaikuttamista Brexit-asiassa ja kuvaillut rautalangasta vääntäen poliittisen vaikuttamisen alkeet, puolueeseen liittymisestä ja kokouksiin osallistumisesta alkaen.

Tee on lohtujuoma, siitä saa voimaa viedä maailman muutosta eteenpäin. Haluan syventyä siihen parissa päivityksessä, tuoden epäkohtia esille. Orwellin klassinen essee teekupillisesta ei ehkä sittenkään riittävästi kuvaa teenjuonnin laitapuolen nykytilaa, vaikka se kuvaa erittäin hyvin teenjuonnin ison kuvan ja yhteiskunnallisen merkityksen.

Ongelmaksi jää, että mielikuva täydellisestä teekupillisestä muuttuu sekavassa ja paineisessa, monimutkaistuneessa arjessamme helposti teologiseksi tyyliin "paratiisissa saamme levätä". Hyväksytään epätäydellisyys ja heikkolaatuisuus, selityksenä eihän jokainen kahvikupillinenkaan ole elämys, vaan pelkkä kofeiiniannos ja tottumus. Tinkiminen lähtee teelaaduista, hyväksytään mauttomat teelaadut ja nopeakäyttöiset narulliset pussit. Liptonin keltainen on suistanut monta kahvinjuojien puolelle, eipä ihme, aikanaan olisi tarvittu valistavaa varhaista puuttumista, juuri silloin kun paremmasta ei ollut tietoa. Huonoista teelaaduista ajaudutaan helposti sivuraiteille erilaisiin maustettuihin teelaatuihin ja lopulta haudukkeisiin: suhteellisuudentaju hämärtyy. Kaikenlaiset marja- ja hedelmäteet ovat pitkän päälle säälittäviä, rooibos ei ole eri muodoissaan oikeaa teetä, mate on kyllä hyvää, mutta se ei tarjoa sitä kestävää vapahdusta ja lohtua, jota tosimielessä tehty englantilainen kupillinen voi tarjota. Suomalaisen lähikaupan teehylly voi olla aluksi monipuoliselta vaikuttava, mutta aihepiiriä yhtään tunteva havaitsee nopeasti, että valikoimassa on vähän laatuja, joilla oikeasti on orwellilaisia elvyttäviä vaikutuksia.

Kun laadusta on alettu tinkiä, kohta hyväksytään muoviset lusikat ja mukit, samalla kaltevalla pinnalla pian muoviin käärityt leivokset ja erillispakatut sokerit ja maidot. Itse olen viime päivinä tuntenut asianmukaisen teeastiastoni äärellä säikähdystä ja suoranaista hätää, kuinka syvissä alhoissa olen vaellustani kulkenut, olen teeskennellyt pitäväni teenä melkein mitä tahansa. Onneksi hairahdusteni polulta voin nostaa edes joitakin Englannin ulkopuolisia käytäntöjä, jotka ainakin periaatteessa voivat olla hyviä, ylpeiltäviäkin. Puolalainen tyyli käyttää sitruunaa teessä ilman maitoa. Venäläinen tyyli lisätä teehen hilloa. Jos se on hyvin tehty niin a vot - kukapa ei muistaisi Ahmatovan runon kuolematonta riviä miehestä, joka ei halunnut panna teehensä hilloa.

Mutta välinpitämätön asenne on katkaistava menemällä perusasioihin Orwellin hengessä: valmistaa teetä, joka on niin vahvaa ja virkistävää, että se melkein ravitsee. Sellaista on yllättävän vaikea löytää. Yorkshire tea valmistajana Taylors of Harrogate tarjoaa luotettavaa ensiapua teetapojensa parannusta etsivälle. Tulos on mielestäni vahva ja konstailematon juoma. Ongelma on löytää näitä. Pitkällisten etsintöjen jälkeen löysin paketin Punnitse ja säästä myymälästä. Yorkshire tea tuntuu pärjäävän hyvin tällaisilla listoilla, joissa valitaan Juhlamokka, Costa Rica ja Kulta Katriina tason merkkejä
http://www.telegraph.co.uk/food-and-drink/drinks/10-of-britains-favourite-brands-of-tea-ranked-from-best--to-wors/
Eli nyt ei hifistellä vaan pyritään saamaan kuluttaja kaidalle tielle oikeaoppisen juoman pariin. Kärkinimillä saadaan huono putki poikki ja voidaan lähteä rakentamaan parempaa tulevaisuutta ja nostamaan laaturimaa teenjuonnin perinteikkäällä saralla.

***

The tea cup for the sorrowful chap. When we no longer care about the quality of our cup of tea, we will be soon prone to try some fruit and berry teas, rooibos, or mate, or to accept cardboard or plastic mugs, spoons, cakes wrapped in plastics...we will eventually lose the core of enjoyment the proper cuppa can provide for a tired human being. The best way to renew it all is to renounce all bad habits and stick to easily brewed Yorkshire tea bags - it is an easy way for a restorative drink, giving powers to lift up oneself and later even one's own tea culture into higher and better quality.

Spode Blue Italian Tea Cups

Englannista oli tullut kotiin paketti. Spoden Blue Italian teeastiasto piti ottaa samantien käyttöön. Vaikka tuotteet olivat kakkoslaatua, tee maistui hyvälle. Tässä oltiin oikeiden asioiden äärellä ja niitä tehtiin niinkuin pitää. Teen lämpö säilyi astioissa mainiosti. Elvyttävän Nesteen väri näkyi kauniisti valkoisessa pinnassa ja sininen kuviointi sopii vaikka Suomen juhlavuoteen. Astiat kestävät astianpesukoneen ja jopa mikron, jos joku niitä sinne haluaa laittaa, sekä jopa 170 astetta uunia ja myös pakastamista.
http://int.spode.com/
Sivuja voi todellakin suositella. Toimitus Suomeen kustansi vain 10 euroa.

Teekannujen löytäminen on vielä vaiheessa. Blue Italian kannu on liian pieni. Kilpailijan Burleighin kannut houkuttelevat enemmän, mutta niissäkin on kokoprobleemaa. Blue Italian maitokannu ja sokeriastia ovat lähes täydellisiä, mutta kilpailijan Kuninkaalliset Riikinkukot säväyttävät myös, varsinkin skonssien kanssa, keltainen leivonnainen ja astiasto pelaavat hienosti yhteen.
https://www.burleigh.co.uk/collections/regal-peacock
Astiasto alkaa paisua, jos päätä ei pidä kylmänä.

Kun kirjoitin keramiikasta, minun piti oikeastaan mainita Wedgwood, josta tulee enemmän mieleen 1700-luku. Josiah Wedgwood oli teollisen astiatuotannon pioneeri, nero, joka laski hintoja niin, että koristelemattomia astioita voitiin myydä edullisesti joka kotiin, kun taas hoville toimitetut olivat samaa perustaa, joka oli vaan koristeltu monimutkaisemmin. Laadunvalvonta toimi ja kustannukset pidettiin kurissa. Edelliseen kirjoitukseeni liittyen Wedgwood oli orjuuden vastustaja ja hänen tehtaansa sijaitsivat Stoke-on-Trentissä, jota ei siis pidetä kovin houkuttelevana kaupunkina, vaikka sen teollinen menneisyys on näin kiinnostava. Wedgwoodin aikakausi oli klassisten koristeluiden, antiikkiaiheiden kyllästämää, voisi sanoa Winckelmannin hengessä. Viktoriaanisen ajan teeastioissa esiin nousi eksoottisuus ja rustiikki tunnekylläisyys, romantiikka - siihen ollaan teeastioissa pitkälti juututtu. Oma tuntumani on, että viktoriaaninen aika on ottanut meistä alienmaisen otteen, se on sisällämme niin vahvasti, että sen hahmottaminen on monesti työlästä. Siihen pitää palata, mutta nyt on iltateen aika!

***

The parcel from pottery arrived, finally. Now tea can be properly sipped from Blue Italian cups by Spode. There remains a challenge to find a completely satisfactory teapot from some collection - my quest is for a teapot big enough, they tend to be too small. Josiah Wedgwood was an English genius, early manufacturer, a developer of quality in pottery. His legacy is seen in Stoke-on-Trent, no longer very attractive place to live, but always interesting - a place of cool, classical, rational, pottery industrial revolution. The later development, crowned by the Imperial Victorians,  turned Chinaware to something more rustic, sentimental and romantic, just like we love them right now. The Victorian taste has grown inside us like an alien, without asking our permittance to allow this. Not only in Chinaware, but in other fields of life as well.

Tavallisuuden kiinnostavuus

Englantilaiset osaavat jaotella paikkojaan eri tilastojen pohjalta haluttuihin ja vältettäviin, mukana on rikostilastoja, sosioekonomisia tekijöitä, muuttoliikettä, työpaikkojen syntymistä. Listoja löytyy paljon ja niitä päivitetään vuosittain. Alueilla käydään myös vilkasta keskustelua, ovatko valinnat oikeaan osuneita.

Eräs listaus on erityisen sympaattinen, kun se löytää myös ikäviksi leimatuissa kaupungeissa mielenkiintoisia piirteitä.
http://www.telegraph.co.uk/travel/galleries/crap-towns-worst-places-in-britain/
Omakin kokemukseni esimerkiksi Hullista, joka on inholistoilla ollut pitkään Englannin ykkösiä, ettei se niin paha paikka loppujen lopuksi ole. Historiaa löytyy, kun viitsii hakea, kerrostumia, ihmisiä, elämää. Esimerkiksi Wilberforce-museo on kaikille eri muotoisen orjuuden vastustajille ihan pakollinen vierailupaikka.
http://humbermuseums.com/museum-hull/wilberforce-house-museum/

On Hullissa tietysti muutama aidosti ghastly rakennus, missäpä ei olisi, kauhea ostoskeskus ja joku kauhtunut moderni elementtiluomus ja varmasti ruokapaikkoja, joissa käynnin muistaa pitkään. Epäystävällisenkin ihmisen varmasti löytää ja voi hankkiutua helposti vaikeuksiin viimeistään pubikierroksella. Mutta sieltä pääsee myös pois ja aivan naapurissa on vaikkapa Beverleyn tapainen helmi.

Paikallisia yleensä kiinnostaa, miksi joku vaivautuu heidän kaduilleen pällistelemään nähtävyyksiä. Kohteliaisuus on silloin paikallaan ja voi vaihdossa saada hyviäkin paikallisvinkkejä. Ensimmäisellä reissullani Englannissa hyppäsimme lounasaikaan junasta pois Stockportissa. Kuljimme pääkatua etsien jotain syötävää rinkat selässä. Paikallinen mies pysäytti meidät ja kysyi suoraan, mitä turistit tekevät Stockportissa. Hän oli utelias ja ehkä jossain määrin pettynyt vastaukseemme, että meillä oli nälkä. Palasimme nopeasti juna-asemalle ja jatkoimme matkaa jonnekin vähän ilmeisempään turistipaikkaan.

Turistivetonaulapaikassakaan ei välttämättä jää varsinainen nähtävyys kovin vahvasti mieleen. Salisbury tunnetaan katedraalistaan ja sen korkeasta tornista, joka uhkasi takavuosina sortua. Minulle on kuitenkin jäänyt pysyvä muisto paikasta kylmyyden vuoksi. Heräsin retkeilymajassa jäässä kuin kaivoämpäri. Tuntui, että elämä ei koskaan enää palaa suoniini ja lähdin epätoivoisena kävelemään aamuisessa kaupungissa kierroksen, jotta jäseneni lämpiäisivät.
https://www.nationaltrust.org.uk/mompesson-house/trails/a-walk-around-the-cathedral-close-salisbury
Kevätaamu oli säteilevä ja kylmä, otin Cathedral Closesta pari aamuista kuvaa ja kohtaisin pari yhtä jäässä olevaa aamuista kulkijaa. Ikävä asia kääntyy monesti jälkikuvissa positiivisen puolelle, vaikka ylösnousut ovat vaikeita, epätavallinen ajankohta, ovela valaistus, sumuisuus tai mikä ilmiö tahansa voi jäädä mieleen asiaksi, johon on mukava palata.

***

There is tradition of making lists of the best and the worst places to live in England. I have not found completely uninteresting place within my travels there, even Stockport and Hull can be seen in positive light. From Salisbury, my best memory is not about the famous spire - although fine it is - but my early wake-up in youth hostel - by coldness of early morning. I had to make a short stroll in town to warm my young bones, I will remember that walk all my life: fog, early spring light and that incomparable damp coldness and fine views of the Close. In photo, here we are in Ripon, nothing dull ever happen here!

Huomenna seestyvää

Aika on kulunut rattoisasti Juhani Salokanteleen Jaan Kross elämänkerran parissa - Sivistystahto. Salokannel vertailee kovasti Suomea ja Viroa, paikoin mielenkiintoisia näkökulmia avaavasti. Huomasin, että Viron historian kertaus lievitti Englanti ja EU-pessimismiäni. Toisaalta huomasin, että  pessimismini voisi olla huomattavasti syvempääkin. Olen seurannut UK uutisointia lähinnä BBC:n kautta, lisäksi tilaan The Economist ja Prospect lehtiä. Ne ovat laadukasta luettavaa ja voivat antaa asiantuntemuksellaan jopa liian optimistisen kuvan asioista. Eli vaikka asiat ovat huonosti, niistä kirjoitetaan sentään laadukkaita artikkeleja. The Economistia voi suositella yleislehteä tarvitseville. Sen talouspuoli ei ole liian laaja ja syviin yksityiskohtiin menevä. Se myös kattaa yllättävän monta alaa, mm. tähtitieteen kehityksestä pysyy lehden avulla todella hyvin kärryillä. Eli kyse on lehdestä, jota kannattaa lukea vaikka ei talouden lainalaisuuksia juuri miettisikään.

Prospect tuo mieleen kotimaista lehdistä Kanavan.
https://www.prospectmagazine.co.uk/magazine/how-i-learnt-to-loathe-england
Harvakseltaan ilmestyvänä lehdessä käsitellään paljon suuria aihekokonaisuuksia. Yllä oleva hollantilaisen tilitys saarivaltakunnassa asumisessa oli mielenkiintoinen. Yllättävää on turhautuminen brittiläiseen roskalehdistöön. Suomessa olen harrastanut pessimismiä lehdistön suhteen, mutta sen tila on kuitenkin vähintäänkin suhteellisen hyvä. Tietysti myös roskajuttujen lukemisella on ainakin jossain määrin aktiivista lukutaitoa ylläpitävä vaikutus.

Sivistystahdon ylläpitäminen on tärkeää. Jos suhteellisen laadukkaita lehtiä ilmestyy ja niitä luetaan, toivoa on. Voidaan kenties edetä Brexitin tiellä taitavasti ja kansakuntia hyödyttäen. Voidaan punnita asioita ja ratkaista niiden painotuksia kiihkottomasti. Voidaan edetä päätöksissä tai hallitusti peruuttaa. Pessimismille ei ole katetta, tarmolla ja pitkäjänteisyydellä, tiedon hankkimisella ja jakamisella pääsee pitkälle. Kännykkä ei yksin täytä tiedontarpeita. Suhtauduin aluksi sähköisiin lehtiin innostuneesti. Nykyisin käytän kumpaakin käyttöliittymää, digitaalista ja paperista. Käsin käänneltävä paperilehti on oikeasti ylellisyyttä. Sellaista on hienoa lukea.

***

Tomorrow, all will be be much clearer. Before tomorrow, it is wonderful to read some excellent papers - I used to be The Spectator reader, but nowadays follow BBC and read Prospect and The Economist. They quite often provide quite optimistic view of things, even seeking of solutions. From yellow papers it is not very easy to see much development of human condition, they can be really depressing. I hope there will always be some good papers to be read. The brighter view of the photo is above the rooftops of Great Malvern.