Joulukalenteri 2021: luukku 12 - Alston

Alston on Englannin korkeimmalle paikalle sijoittunut markkinakaupunki. Korkeus ei ole kovin kummoinen, 1000 jalkaa eli 300 metriä, eikä ”kaupungissa” ole kuin reilu 1000 asukasta. 

Miten ihmiset valitsevat paikkoja, joissa haluavat käydä? Kukaan kaverini ei ole kertonut minulle Alstonista - tietoni siitä ovat Russell Chamberlinin kirjasta The English Country Town, josta valokuva jäi mieleen. Kuvassa on eittämättä pienenpieni urbaani keskittymä keskellä syvää maaseutua. Sijainti kukkuloiden ympäröimänä henkii syrjäisyyttä, hiljaisuutta ja rauhaa - se voisi olla Giorgio Morandin asetelma, mutta kuvassa on myös jotain perusteellisen englantilaista. On vaikea sanoa, mistä sen huomaa - kuva on pastoraalinen juuri sillä tavalla, että se ei voi olla Sienan tai Dorgognen maisemista, vaan nimenomaan rauhallisen Cumbrian vieläkin rauhallisemmasta kolkasta. Alec Clifton-Taylor sanoisi epäröimättä, että erot huomaa liuskekivisistä kattolaatoista (slate).

Olen katsellut vuosien myötä tätä kuvaa usein. Se, etten ole paikassa käynyt, johtuu siitä, että sinne pitää mennä varta vasten. Lähistöllä ei oikeastaan ole paikkoja, joissa poikettaessa pistäytyisi samalla myös Alstonissa. Tällaisessa takamaan pikku paikassa on aina vaara, että kerran siellä käyneenä haluaa käydä siellä uudelleenkin - varmistamassa, että se on yhä siellä.

***

Alston is the last stop of my Christmas Calendar trip of unvisited places. This wonderful cover photo of Russell Chamberlin’s book has haunted me for years. What a lovely, pastoral-urban sight it is!

https://en.wikipedia.org/wiki/Alston,_Cumbria

https://www.amazon.co.uk/ENGLISH-COUNTRY-TOWN-NATIONAL-TRUST/dp/B000SHYFZ6

https://www.visitcumbria.com/evnp/alston/

Joulukalenteri 2021: luukku 9 - Shobdon

Olen melkein käynyt Shobdonissa. Se valikoitui jo vierailuohjelmaamme, mutta reissu oli niin intensiivinen, että kohde putosi suosiolla seuraavaan kertaan. Kartano on purettu ja sen vanha kirkko, mutta kirkkoharrastajat Alec Clifton-Taylorista Simon Jenkinsiin ovat olleet liikuttavan yksimielisiä, että Shobdonin ”uusi” kirkko kuuluu aika lyhyellekin listalle maan kiinnostavimpia rakennuksia. Kyseessä on lähes ristiriitaiselta vaikuttava esimerkki englantilaisesta rokokoosta - ulkoa kirkko on lähes karu, sisältä se hohtaa kakunkuorrutteen valkoisessa ja wedgewoodlaisessa sinisessä - kontrasti on varmasti paikan päällä hämmentävä. Pastellisävyistä tulevat mieleen kotoisat puukirkkomme hempeine värityksineen.

***

Shobdon church is a rare English Rococo pearl!  

http://shobdonchurch.org.uk/

https://en.wikipedia.org/wiki/St_John%27s_Church,_Shobdon

http://www.english-church-architecture.net/herefordshire/shobdon/shobdon.htm

Anglosaksien rakennuksia 2: havaintoja kentältä

Source: Wiltshire Council 2011

Kiinnostavimmat saksien rakennusluomukset eivät sijaitse ihan turistireittien sykkeessä: paikan päälle pääsemiseksi joutuu näkemään vaivaa, yleensä ilman autoa perille on hankala päästä. Deerhurst oli juuri sellainen paikka, navigaattorillakin oli vaikeuksia. Paikan vanhuus näkyi jo lähestyttäessä, se oli saareke, jossa alkoi siirtymä toiseen aikakauteen. Olen Deerhurstin vierailusta kirjoittanut aiemmin:

https://paxengland.blogspot.com/2018/01/kumpujen-yosta.html

Deerhurstin kirkosta tulee mieleen normannivalloittajien tyly näkemys valloitettujen kulttuurista - Rudes et idiotas - karkeaa ja oppimatonta. Hehän pyrkivät mitätöimään vanhaa kieltä ja osaamista, pistämällä paremmaksi vaikkapa omien rakennustensa suuremmalla skaalalla. Vanhan rakennuksen osia saattaa armollisesti löytyä laajemman normanniluomuksen syövereistä. Kyllähän Deerhurstin kalanruotoinen muuraus on kieltämättä karkean oloista, mutta sen voi myös nähdä maalauksellisen eloisana pintana. Sisätilassa länsiseinässä on kolme erikoista kolmiomaista ikkuna-aukkoa: rakenne on yksinkertainen ja tehokas. Deerhurstin kuulut petoveistokset säväyttävät jopa enemmän kuin normannien tyylitellyt pylväänpäiden hirviögalleriat. Deerhurstin hirviöissä on atavistista voimaa, jota edes maalipinnan kariseminen ei kesytä, ne ovat kuin suoraan Beowulfin sivuilta.

Deerhurst: Beast head & West wall

Kalkitseminen (limewash) on seinäpinnoissa kauhistus, se poistaa pinnan omaperäisyyttä. Tämä ei ole pelkästään viktoriaanien helmasynti, vaikka opaskirjoissa he ovat suosikkiryhmä kirkkojen viimeaikaisen turmelemisen syyllisten etsinnässä. Vielä niinkin myöhään kuin 1960-luvulla saksilaisia seinäpintoja peitettiin kalkkimaalilla. Kyseessä on vähän samanlainen materiaalinen häpäisy kuin muuratun leivinuunin maalaaminen sievistelevän valkoiseksi meidän oloissamme.

Rakennusten vanhoihin kryptiin olen päässyt laskeutumaan Riponissa ja syrjäisessä Lastinghamissa, molemmat Yorkshiressa. Varsinkin Lastinghamin krypta on hieno kokemus, varsinkin jos sinne laskeutuu lämpimänä päivänä aurinkoiselta nummelta. Mittasuhteiltaan rauhallinen, ihmisen kokoinen pieni tila pylväineen ja alttareineen on ajaton ja kunnioitusta herättävä.

Tolkienin pääteosta on tulkittu kuvaksi vanhan Englannin väistymisestä normannien vallan alle. Se on tietysti pitkälle vedetty johtopäätös. Ehkä konkreettisempi näkökulma löytyy Alec Clifton-Taylorilta, hänen The Pattern of English Building-käsikirjastaan. Ajattelemme Englannin useasti tiilirakentamisen maaksi. Tiilien valmistaminen kuitenkin unohdettiin Rooman vallan väistymisen ajaksi melkein tuhanneksi vuodeksi, omavaraisuus tiilien suhteen elpyi uudelleen vasta 1400-luvulla. Saksilaisissa rakennuksissa tiili oli silti käytössä, niissä käytettiin valmiina olevia roomalaisia tiiliä. Jos normannit hävittivät aiempaa perintöä, eivät anglosaksit olleet sen puhtaampia toimissaan: väistyneen vallan rakenteet otettiin omaan käyttöön. Roomalainen tiili näkyy saksilaisissa rakennuksissa helposti liuskeisen muotonsa vuoksi.

Jos haluaa kentälle näkemään saksilaisia rakennuksia ja niiden ohessa muuta kiinnostavaa, kannattaa suunnata Wiltshireen Bradford-on-Avoniin. Kudontateollisuuspaikka hiljeni 1900-luvun alkuvuosina. Vanhan teollisuuden rakennukset ovat vakuuttavia, Avonin ylittää keskiaikainen silta, jossa on kappeli, joka toimi myös sellinä. Rettelöijä saattoi päätyä veden ylle, kalan alle - tyrmän huipulla oli kala tuuliviirinä. Bradfordissa on myös erittäin komea kymmenyslato - tithe barn, muuratut seinät ja korkea katto niiden päällä komeiden tammisten kattotuolien varassa. Tarina Bradfordin saksilaisesta kirkosta on kuitenkin yliveto. Paikallinen pappismies luki 1800-luvulla vanhasta kronikasta, että Bradfordissa oli ollut saksilainen kirkko. Näkyvissä oli vain toistensa kyljissä kiinni kyyröttäviä koulurakennuksia, mutta niiden keskeltä löytyi kirkkotila ja verrattomat enkelikoristeet kapean laivan yläosasta, siitä oli tehty ullakkotila. Esiinraivattu kirkko on pienehköstä koostaan huolimatta vakuuttava paikka, kirkkosali on korkea ja hämärä. Enkelit ovat niin ylhäällä, että yksityiskohdat eivät erotu. Viktoriaaniset piirrokset ovat parhaat havainnollistajat näille omaperäisille ja monumentaalisille veistoksille. Hyvä esittely kirkosta löytyy täältä:

http://www.greatenglishchurches.co.uk/html/bradford-on-avon.html

Bradfordin kirkon ajoitus ei ole sekään mitenkään sataprosenttinen. Vanha se on, mutta epäillä sopii, että normannivalloittajat halusivat siihenkin painaa puumerkkinsä. Gotiikan myötä sen mittakaava oli väistämättä liian pieni, uusi kirkko tehtiin viereen ja vanha, karkeaksi koettu rakennus sai peittyä aikojen yöhön. Hyvä niin, koska näin on säilynyt saksilainen rakennus lähes sellaisenaan keskellä kaupunkistruktuuria.

***

I have visited some notable saxon churches, like Bradford-on-Avon and Deerhurst reviewed here. Bradford is specially interesting, sort of miraculous saving of the whole church without much later alternations. Normans were notorious to replace the work of Anglo-Saxons as ”Rudes et idiotas” - nor were saxons so clean, they used roman buildings as a source for ready materials, stone and roman tiles.

Deerhurst: Odda’s chapel

1000 parasta kirkkoa - Simon Jenkins

Simon Jenkins, toimittaja, on listannut 1000 Englannin parasta kirkkoa. Hän on valinnut kriteereiksi, että kirkkojen tulee olla aktiivikäytössä siinä tarkoituksessa, mihin ne on tehty ja kiinnostavia arkkitehtuurinsa, historiansa tai esineistönsä vuoksi. Joku voi pitää määrää valtavana, mutta käytännössä monta kiinnostavaa kirkkoa on jäänyt teoksesta pois - tämä tietysti aiheuttaa katkeruutta. Ne kirkot, jotka ovat päässeet listalle, tietysti mielellään esittelevät teoksen mainintoja - sitä varmemmin, mitä enemmän tähtiä Jenkinsin viisitähtisellä asteikolla on rakennukselle ropissut.

Jenkinsillä on arvostelijansa, yksi perusteellisimpia on taidehistorioitsija James Alexander Cameron. Tietysti Jenkins voidaan leimata harrastelijaksi, mutta tosiasia on, että näin kattavaa teosta ei voida rakentaa täysin objektiivisesti ja virheettömästi, olisi hulluutta olettaa sellaista. Cameronin blogikirjoitus aiheesta on kuitenkin kiinnostava ja löytyy täältä.

Itse pidän teoksen selkeästä luokittelusta - kirkkojen kärki erottuu suhteellisen kiistattomasti. Asiaa on auttanut, että Jenkinsin ei ole tarvinnut rakentaa tyhjän päälle, vaan pohjalla on legendaaristen oppaiden Betjemanin (Collins guide), Clifton-Taylorin ja Pevsnerin arvotusluokittelu kirkoista. Alueittain järjestetty opas toimii hyvin, kun pitää nopeasti saada tietoa lähiseudun huippukohteista. Silti on syytä luottaa omiin silmiin ja arvostelukykyyn ja pistäytyä myös luokittelemattomassa kohteessa, jos sellainen sattuu sopivasti tielle. Worcesterissa ei Jenkinsin mukaan ole katedraalin lisäksi kiinnostavia kohteita, mutta Clifton-Taylorin mukaan on - St Swithun. Myöskään Malverninin suurenmoinen Little Priory ei ole mukana - vaikka se on aktiivikäytössä, sen keskiaikaiset lattialaatat ovat ainutlaatuiset ja John Leland on aloittanut runoilijauransa siellä. Great Malvern Priory on tietysti neljän tähden paikka - ehkä Jenkins ei uskonut, että yhdellä paikkakunnalla voisi olla rikkauksia enemmänkin.

Itse olen tyytynyt pongailemaan huippukirkkoja oppaan avulla, jo kaikissa yksittäisen kreivikunnan listauksissa vieraileminen vaatisi sekin melkoista monomaanisuutta. Paikan päällä arkkitehtoniset ansiot tulevat nopeasti selväksi: sympatiapisteitä tulee paikallisesta tunnelmasta, onko rakennus aktiivikäytössä, toiminnan merkeistä lastennurkkauksineen ja hiljaisista, menneitä muistelevista kävijöistä, jotka voivat jakaa arvokasta tietoa tutusta rakennuksestaan vierailijalle - heillä on rakennuksesta usein vuosikymmenien käyttäjäkokemus.

Pershoressa edesmenneen suntion vaimo kertoi mielenkiintoisia yksityskohtia, paperimassasta tehdystä Kristusveistoksesta nykyaikaisiin tukikaariin, jotka pitävät vanhaa rakennetta pystyssä. Tällaisissa kohtaamisissa on paikallisväriä ja -tunnetta, joka parhaimmillaan on koskettavaa ja menee kiireisen turistin opaskirjojen vinkkien yli. Sellaiset tapaamiset ovat niitä, joiden vuoksi Jenkins on nähnyt vaivaa opasta kirjoittaessaan - että kirkkojen traditio olisi elävä.

***

I very much appreciate Simon Jenkins’s effort with his excellent 1000 churches reference guidebook. He can be criticised, like James Alexander Cameron does. However, I find Jenkins’ one to five stars classification very helpful - it is easy to spot the best targets with his help. It is a giant work, build on the shoulders of Betjeman, Clifton-Taylor and Pevsner - the top end choices are expertly made. It is moving to visit real places - meeting not only architecture, but also local feeling of congregation and local people - often telling their stories of dear building and contrasting their decades of user experience with a busy, hurrying turist visiting a very own church of a community.

Asuntomarkkinoista

Olen pidempään tutkinut rajoitetulla kaupunkialueella viiden mailin säteellä rautatieasemasta asuntotarjontaa ja -kysyntää. Heikoimmillaan, pari vuotta sitten, tarjonta kävi reilusti alle 300 kohteen. Viime päivinä tarjontakäyrä on ollut nouseva, kohteita on nyt jo 440. Asunnoista 9 on yli miljoonan punnan asuntoja ja luulen, että kalleimmastakin tulee kaupat 1,5 m £ tarjoamalla. Seitsemän asuntoa löytyy miljoonan ja 900 000 punnan välistä. Siitä alaspäin mennään nopeasti. Puolella miljoonalla punnalla saa jo melkoisen lukaalin, jossa omaa tonttia ja hoidettavaa puutarhaa riittää.

Käytännössä alkaen noin 300 000 £ sijoittamalla saa uuden omakotitalon avaimet käteen periaatteella, hyvältä sijainnilta. Sen rahan tuntumassa on paljon hyvän oloisia, vanhempia taloja, joissa iän huomaa pohjapiirroksista, uudet ovat jotenkin varsin mukavia ja toimivia - vanhat talot alkavat vertailussa tuntua helposti epäkäytännöllisiltä ja kömpelöiltä. Yksi valmistaja, joka on innokkaasti tarjoillut luomuksiaan asuntohaaveilijoille, on Bovis Homes. Sivu löytyy täältä.

Hyvienkin kohteiden myyntiajat ovat pitkiä ja epäedullista taloa myyvän perheen tai perikunnan ilmoittelussa voi nähdä välillä pienen epätoivon merkkejä. Ei voi olla myöskään ajattelematta, että Brexit on lisännyt epävarmuutta ja tarjontaa, omaisuuden realisointeja tai ainakin yritystä siihen. Asunnot eivät ole hintapyynnöiltään havaintojeni mukaan mitenkään romahtaneet: keskiluokka, ylempi tai alempi, uskoo vielä itseensä. Jos hinnat eivät jousta juuri alaspäin ja epävarmuus taloustilanteesta on suuri, se ei kuitenkaan varsinaisesti houkuta ostajapuolta tekemään mittavia investointeja. Tarjontasuma on niin suuri, että sen purkaminen on varmasti haastavaa - ehkä se tapahtuu juuri kasvavan luottamuksen kautta Brexitin ratketessa. Varsinaisesta hintakuplasta ei ole kohteessani kyse - asuntojen perushinnat ovat järkeviä vaikkapa 1990-lukuun verrattuna. Epäedullista rakennuskantaa on poistunut markkinoilta esimerkiksi purkamalla ja vanhusasunnoiksi kaavoittamalla. Joidenkin vanhempien ja nuhjuiseksi päässeiden omakotitaloalueiden kohdalla on samanlaista ajatusta: alue purkuun ja hieman persoonattomat, mutta pohjaratkaisuiltaan ah niin mukavat Bovis-talot nousevat tilalle. Bovis ei pyri vallankumoukseen: esimerkiksi kylpyammeet ovat näissä kunniassaan, suihkujen rinnalla.

Itse olen mielestäni kiinnostunut järkevän kokoisista asunnoista, joissa saa mielellään olla valoisuutta ja näkymiä, ehkä joku mukava yksityiskohta - vaikkapa kirkkaanpunainen tai -sininen ovi. Ja mielellään nuo Alec Clifton-Taylorin ylistämät ikkunat!

***

I have noted, that in my well studied part of England, 440 apartments are on sale - two years ago at the same 5 mile radius, under 300 houses were available. It is quite clear Brexit has had its influence on the supply side - getting free of liabilities. In addition to that, modern housing requirements are something different to that of the Edwardian period. Now Bovis Homes provides easy answers to questins of the lower and upper middle class. Of course, you can buy estate on these days - with more serious money. I would say the estate market is very good at moment for a buyer - in case Brexit is not too big threat for those particular investments. There are handsome solutions out there, with eye to tradition and great views to the countryside: the Best of England.

Nykyhetken haudalla - Robert Harrisin paluu tulevaisuuteen

Robert Harrisin Haamukirjoittaja oli hyvä lukukokemus - kirjassa päähenkilö valmistelee kuvitteellis-todellisen Britannian pääministerin elämäkertaa. Harris tekee bestsellereitä, mutta hän osaa kirjoittaa materiaalin pohjalta vähintäänkin taitavasti.

Huomasin, että häneltä on ilmestynyt uusi kirja, The Second Sleep, josta Times innostui tekemään oikein artikkelin ja arvion. Teoksessa matkataan nykyaikamme raunioille ja todetaan, ettei paljoa jäänyt - muovia, betonia ja lasia. Menneessä maailmassamme, uudessa keskiajassa, parjatut ja tarpeettomiksi mainitut kirkot seisovat yhä pystyssä ja toimittavat sitä virkaa mikä niillä on - tarjoavat ihmisille suojaa ja turvaa, rakentavat yhteyttä heidän välilleen ja tuovat myös hengellistä lohtua. Observerin arvio on täällä ja Financial Timesin arvio teoksesta löytyy tästä.

Harrisin idea on viedä meidät takaisin keskiaikaan ja samalla tulevaisuuteen, antaa meidän nähdä kuinka paljon pilvestä, kännyköistämme ja kuvitelluista yhteisöistämme on jäänyt jäljelle. Elämämmehän on loppujen lopuksi haurasta ja helposti häirittävissä. Kun verkko kaatuu, kun pankki lopettaa toimintansa, kun kaupan hyllyt tyhjenevät ja sähköt menevät - olemme nytkin vain kuuden aterian päässä nälänhädästä, vaikka emme sitä huomaa.

Aiheena tämä on tietysti sellainen, että vanha kunnon Alec Clifton-Taylor varmasti myhäilee haudassaan - kivirakentamisen ylistystä laulanut asiantuntija olisi varmasti nyökytellyt hyväksyvästi visiolle, mutta olisi tuskin yllättynyt siitä. Kivi kestää.

En tiedä käännetäänkö Harrisin aikamatka suomeksi, toivottavasti.

Kuvassa vapaasti seisova englantilainen kirkko Granthamista, St Wulfram, aloitettu ennen normannien aikaa, keskiajalla laajennettu ja Sir George Gilbert Scottin restauroima. Marraskuussa 2015 kirkossa oli lukuisia joulupuita ja jopa luistinrata.

***

Robert Harris has written just another page-turner, The Second Sleep. Observer reviewed it here and Financial Times here. I liked his The Ghost - about the former UK Prime Minister. His future-medieval vision of rubbish-piles of concrete, glass and plastic from our time - with the noble edifices of English churches still standing for their original function - giving shelter, safety and spiritual comfort - is quite thought-provoking. I think Alec Clifton- Taylor would have been nodded approvingly to Harris’ vision - Alec had always said building of stone was good - of local stone.

The Gothic Revival 3: Viktoriaaninen kokonaistaideteos

Photo: Cheadle, St. Giles

A.W.N. Pugin on jäänyt suurelle yleisölle tuntemattomaksi nimeksi ja silti kaikki Lontoon-kävijät ovat pysähtyneet tuijottamaan hänen aikaansaannoksiaan typertyneinä ihailusta: Big Ben ja koristeellinen Parlamenttitalo ovat hänen kynästään syntyneitä, yhteistyössä Charles Barryn kanssa. Katolisuuteen kääntynyt Pugin jättäytyi suosiolla Barryn varjoon, mikä saattoi olla hyvääkin politiikkaa ja varmisti pysyvän jäljen jättämisen Englannin kaupunkimaisemaan.

Pugin oli lapsesta saakka gotiikan riivaama: hän oppi piirtämisen ja rakennusten rakenteet kulkemalla isänsä mukana. Ensimmäisen kirkkonsa hän luonnosteli alle kymmenvuotiaana - goottilaisen tietysti. Hän piirsi ja suunnitteli maanisesti. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua alkoi Pugin etsiä pelastusta kirkon lisäksi moraalisesta, paremmasta, rehellisemmästä arkkitehtuurista. Huikentelevaisten aikojen jälkeen piti palauttaa yhteiskuntaan ja politiikkaan aito keskiaikainen ihmisistä välittämisen eetos - tämä oli tietysti mahdollista vain suippokaarten alla. Puginin Contrasts kuvasi arkkitehtuurin vikaanmenoa lähes uskonnollisella paatoksella: 24-vuotias oli jo täysinoppinut ja villitsi varmalla pamfletillaan maan lumoihinsa ja oikealle tielle.

Puginin into oli uskomaton: Cheadlen St. Giles on kirkko, joka kuvaa hänen katolisen ihanneinteriöörinsä: koristelu, yksityiskohtien viimeistely ja kokonaisuuden hallinta oli ylitsevuotavaa. Simon Jenkins antaa kirkkoarviossaan St. Gilesin kokonaistaideteokselle täydet pisteet. Toteutukseen tarvittiin myös huipputiimiä ja laadukasta osaamista jokaiseen yksityiskohtaan. Nelikymppisenä sama mies viimeisteli burnoutin ja syfiliksen partaalta Big Ben-kellotornin eksoottisen, lumoavan gotiikan - päätyäkseen hourulaan Bedlamiin. Uusgotiikan faarao on unohdettu, mutta pyramidit muistetaan. Viimeisen leposijansa Pugin sai Margatesta, itse piirretyn kotinsa vierestä, tietenkin itse suunnittelemasta kirkostaan, joka on ilmaisussaan Cheadlen tekelettä pelkistetympi ja henkistyneempi. Elämä on mainiosti kuvattu tässä BBC:n dokumentissa, Richard Taylor tekee innostuksessaan kohteelleen kunniaa. Varoitus: kun itse katsoin tämän, puginilainen innostus tarttui minuunkin ja kieriskelin yöni levottomana vuoteessa visioiden uusgoottilaisia sisustusnäkyjä, nukkumatta kunnolla.

Koska uusgotiikasta oli tullut poliittinen, uskonnollinen, kansallinen ja moraalinen periaate, tyyli vyöryi koko saaren yli. Kirkkojen lisäksi nousi oikeaoppisia kouluja, köyhäintaloja, rautatieasemia (St. Pancras pelastettiin tuholta sodan jälkeen). Ne turruttavat koristeittensa painolla meitä funktionalismin penseyteen tottuneita ja ärsyttivät mekaanisuudellaan Alec Clifton-Tayloria. Koko kansakunta tuntui jossain vaiheessa rakentavan ympäristöään paremmaksi, imperiumin varoilla. Moraalinen vaikutus kantoi Saksaan saakka, jossa Puginin kollega Scott voitti Hampurin kirkkokilpailun (toteutetun kirkon tuhosivat sitten RAF:n pommit). Tämän jutun kuvitus kuvaa hyvin  uusgoottilaisen kokonaistaideteoksen loimotusta: ovi Cheadlesta, jokainen koriste paikallaan. Toinen kuva: kuka voi vastustaa trumpettimaista julistusta siitä, miten köyhäintalo täytyisi ideaalin mukaisesti järjestää?

***

A.W.N. Pugin was a dynamo, a writer of Contrasts, an architect, a decorator, a visionary, in the end, a burnt-out case. But he changed the society, forced it to think more morally under reborn Gothic Arches. His Cheadle, his Big ben, his Parliament House still arises admiration and awe how much can one person achieve in such a short life. His vision lit the society on fire and all efforts were combined to one style, to make everything better and more honest - a strange vision looking back to imagined medieval ideals with the modern equipments and means. May Pugin rest in peace after such a busy life!

Pugin: Contrasts, 1836.

Salisbury 3: Cathedral Close

Lähestyin ensimmäisen kerran Salisburyn katedraalia nuorisomajasta puolijäässä varhain aamulla. Nuorisomaja on muutama vuosi sitten lopetettu, ikävä juttu. Kuljin rakennuksen luo keskiaikaisesta portista, joita Salisburyssa on yhä monta. Katedraali oli nurmikolla aamun häikäisevässä auringossa ja edellistalven myskyjen kaatamat puut näkyivät vielä. En kiinnittänyt silloin paljon huomiota, mutta läheiset rakennukset ovat poikeuksellisia, Close on muutaman suuren rakennuksen kokonaisuus muuten varsin matalahkosti rakennetussa Salisburyssä. Katedraalin sivuilta löytyy oheinen opas alueelle. Olin vähän huolissani, mitä kirjoittelin katedraalista aiemmin. Pelonsekaisena katselin Alec Clifton-Taylorin The Cathedrals of England-kirjaa, onneksi Uncle Alec oli kuitenkin pääosin kanssani samaa mieltä.

Pakollisten museoiden lisäksi löytyy myös pääministeri Edward Heathin kotitalo, musiikin ja purjehduksen ystävä. Hän kuului mm. pianisti Moura Lympanyn ystäväpiiriin. St Annen portin yläpuolella olevassa huoneessa oleskeli Händel jossain vaiheessa, nyt paikalla toimii arkkitehtejä, joiden blogi ja paikan historiaa löytyy täältä.

Salisbury oli aikanaan kirkkomusiikin keskus, siellä sävelletty gregoriaaninen messu otettiin myös muualla maassa käyttöön. Gimell-levymerkin Peter Phillips on Tallis Scholars kokoonpanonsa kanssa levyttänyt messun Sarum Chant. Arvio löytyy Amazonista, mutta levy on ehtaa gregoriaanista laulua, eli en voi suositella kuin kirkkomusiikin hevijuusereille.

Katedraalin tienoo on kuitenkin viehättävä paikka. Jos Eurojackpot iski tai muuten rahojen sijoittamisen kanssa on ongelma, voisin suositella oheista paikkaa asuinkäyttöön. Neliöitä on kuutisensataa, eli tuolla kelpaisi teetä haudutella ja miettiä lähtisikö sitten tulvaniityille samoilemaan. Laitan tähän loppuun kuvankin, kun joku kuitenkin tämän helmen pian nappaa pois kuleksimasta.

***

The third and last update of Salisbury. The Cathedral Close is impressive, with many interesting houses - Arundells worked as a home for Sir Edward Heath, Handel, no less took room above St Ann's Gate. My photos are from my historic first visit in Salisbury, in the distant past, 'twas a cold and frosty spring morning and I took some photos with my Leica in icecold hands. If you are fast decider and cash money is not a problem you can buy Lady Felsham-like house in the Close and live there happily, looking every morning that the Spire is still up there. Be swift, it is the last link of the Finnish text. Other links are to Amazon (Gimell Sarum Chant CD), St Anne architect blog and the guide to the Close itself. If gone, take some consolation from this view.

Tewkesburyn kaupungista

Kävin vuosia lähellä Tewkesburya. Tiesin, että kaupunki oli siellä, sinne ei kovin helposti tuntunut pääsevän. Kun sitten lopulta autoilun kautta pääsin perille, sinne tuli palattua uudelleenkin. Kaupunki kuuluu Alec Clifton-Taylorin klassiseen 18 Englannin kaupungin listaan. Sen kivirakentaminen onkin kiinnostavaa ja kaupungin pääreittien varrella on monta vanhaa taloa. Nyt parturinikin tuntui olevan hyvin perillä Englannin rakentamismääräyksistä. Parturin mukaan juuri Tewkesburyssa on paljon suojelukohteita. Höristin varmaankin korviani tässä kohtaa.

Kaupungin pääreitit muodostavat y-kirjaimen joen partaille. Asemakaavassa on huomioitu alueen tulva-alttius jo keskiajalla. Siitä huolimatta vuoden 2007 kesätulva oli katastrofaalinen, 48000 ihmistä oli ilman sähköjä kaksi päivää ja kuivattavaa jäi paljon. Nyt kaduilla ei ollut merkkiä kosteudesta. Höyryä kuitenkin riitti aamusta alkaen The Royal Hop Polen ("Kuninkaallinen Humalasalko") ravintelin puolella. Tulimme sinne sunnuntaiaamuna varhain ja joimme teekupposet takkatulen ääressä. Takka oli valtava. Perheitä asettautui pöytiin jonkinlaiseen sukukokoukseen. Meidän piti lähteä kaupungista puolenpäivän jälkeen, mutta lounaslista vaikutti liian hyvältä. Päätimme tulla lounaalle, joka osoittautui erinomaiseksi, pitkään haudutettua lammasta punaviinimarja-rosmariini kastikkeessa. Paikka oli nyt ääriään myöten täynnä, perhekokous oli laajentunut entisestään, paikka oli täynnä höyryä, hiilidioksidia ja real alen huuruja. Royal Hop Pole on perinteikäs paikka, se on mainittu jo Dickensin Pickwickin papereissa. Rakennus on loputtoman syvältä tuntuva ja päässä on viihtyisä kesäravintola, jossa saattoi joulukuussa ihastella miniatyyriviikunoita. Oli niin lämmin, että olisi voinut syödä myös ulkona. Päätimme samantien jäädä kaupunkiin iltaan saakka.

Kiviset arkkitehtuurihelmet ovat nauhoina pitkin katuja, niihin on sijoitettu erilaisia kauppoja ja asuntoja, yleisilme oli kirjava, mutta kuitenkin mukavan harmoninen. Nurkat on pidetty kunnossa. Otin kuvan tiilirakennuksesta High Streetin varrelta. Venetsialaiset ikkunat sopivat hyvin kadun varrelle, joka on pahimman tulvan aikaan tuonut mieleen kanavakaupungin. Itse kauhistelin krääsäliikkeiden määrää. Jurputin mielessäni, että esimerkiksi kunnollista englantilaista posliinia ei tahdo saada mistään, mutta epämääräistä "sisustustarpeistoa" kaupittelevien liikkeiden määrää ei ole rajoitettu. High Street näyttää hyvinvoivalta, silti kauppakeskukset lähellä ja kaukana ovat syöneet sen elinvoimaa. Kotona huomasin, että Alecin leppymätön silmä oli poiminut teokseen "Six English Towns" saman rakennuksen. Söör Alec antaa tunnustusta venetsialaisikkunoille, mutta reunaikkunoiden tyyli tökkii pahasti. Ne moljottavat tylsinä, alkuperäinen ruudukko kieltämättä piristäisi, varsinkin nyt kun asia otettiin puheeksi.

Nähtävää ja koluttavaa on paljon, museoita, tammirunkoisia rakennuksia, uusia katunäkymiä, palasimme taas kolmannen kerran Royal Hop Poleen, nyt kello viiden teelle. Paikka oli yhä täynnä, mutta myös maalaisisännät olivat nyt ehtineet paikalle. Juurevina he istuvat tuoppinsa ääressä, epäilemättä sukupolvien perinteen mukaisesti. Abbey oli vain suurentunut iltahämärissä ja valvoi rauhallisena tiiviin joulunviettoon valmistautuvan yhteisönsä elämää.

***

Tewkesbury is such a fine town. Alec Clifton-Taylor liked it, too, but his hawkeye picked some problems with otherwise fine building on High Street. The venetian windows are fine, but the side windows are not originals, these are just empty holes without character. Please alter them! Even my barber knows Tewkesbury's several Grade 1 & 2 buildings.

We visited the Royal Hop Pole thrice in our visit: for morning tea, for sunday lunch and five o'clock tea. The fireplace room is specially charming, and it is always crowded like in the days of Pickwick's. We will be back.

Mansikkapaikkani No 3

Mansikkapaikka on vanha käsite. Alkuperästä en tiedä, mutta se lienee sukua parhaalle hillapaikalle, jota ei muille kerrottu. Bergmanin samanniminen elokuva käsittelee mennyttä elämää, jotain tilannetta, valintaa tai mennyttä aikaa tai kadotettua paratiisia. Et in Arcadia ego - minäkin olin Arkadiassa. Se tarkoittaa että on nautittu poikkeuksellisen hienoista oloista ja paikan hengestä. Mutta samalla siihen sisältyy ajatus että myös kuolemalla ja unohduksella on siellä sijansa. Mansikoilla on aikansa mutta niiden muisto säilyy. Englanniksi Mansikkapaikka elokuva kääntyi muotoon Wild Strawberries. Se on hyvä, runollinen käännös, mutta siihen ei sisälly ajatusta paikan erikoisesta hengestä.

Jos minun pitäisi valita kolme paikkaa Englannista, jotka olisivat poikkeuksellisen mieluisia se olisi nopeasti tehty. Ensimmäiseen valikoituisi paikkoja, joihin kaipaan, vaikka en ole niissä käynyt.

Aloittaisin Wellsistä. Englannin pienin katedraalikaupunki sijaitsee hankalassa paikassa. En ole siellä koskaan käynyt, monta kertaa olen kuvista ihastellut suurta pyhättöä, joka vaikuttaa olevan hienon puiston ja veden partaalla. Jopa inhoamani joutsenet näyttävät kuvissa sympaattisilta. Kaupunki näyttää viehättävän pieneltä, uneliaalta, vaikka kävijöitäkin varmasti on. Taatusti viihtyisin siellä, mutta pidempään oleiluun se tuntuu kalliilta paikalta ja ehkä väistämättä liian tätimäiseltä. Läheisessä Bathissa olen käynyt ja uudelleenvierailu Wellsistä käsin varmaan tyydyttäisi pienemmässä paikassa kehittyvän tarpeen pistäytyä välillä vähän suuremmassa paikassa. Crescentin ja Pulteney Bridgen näkemisen jälkeen voisi taas palata pikkukaupungin charmin lumoihin.

Wellsin katedraali vaikuttaa mielenkiintoiselta. Sen transeptia, poikkilaivaa, uhkasi sortuminen ja siihen lisättiin kuuluisat sakset vakauttamaan rakennetta. Ne ovat nerokas keskiaikainen insinööriluomus, mutta taiteellista silmää ne joillakin häiritsevät, Alec Clifton-Taylor kuuluu nikottelijoiden joukkoon. Kuvani katedraalista on Edwin Smithin ottama. Varsinainen mansikkapaikka, minkä haluaisin nähdä on katedraalin sisäosan kokoontumistilaan johtavat portaat, joita vuosisatojen käyttö on kuluttanut. Siitäkin on muistaakseni Smithin ottama vaikuttava kuva. Kyllä vain, ainakin tuolla on Sea of stairs kuva:
http://www.pentreath-hall.com/inspiration/2013/06/30/edwin-smith-at-the-fry/
Vanhassa kivessä voi hiljaisena viestinä nähdä sen, että ennen minua tästä on kulkenut jalkoja, joiden muisto on painunut kiven pintaan.

Wellsin tapaisesta maaseutupaikasta odottaa tietysti mansikoiden makua ja niittyjen kesäisiä tuoksuja, hautovan helteisiä kesäpäiviä ja lämpimän ilman väreilyä kaiken yllä. Tällaiseen paikkaan lataa myös lukemattomien näkemättömien pikkukaupunkien ja kylien suloja, joita en ole vielä löytänyt, teehuoneiden, puutarhojen, viheralueiden, vesien ja metsien ja peltojen rikkauden. Yrttien tuoksun, teetarjoilun, kurkkusandwichit, ruoan ja virvoittavien juomien tuoksut, kukat, hajusteet, koirien, hevosten, lampaiden tuoksut ja äänet. Yhtähyvin näkemätön mansikkapaikkani voisi olla Gold Hill Shaftesburyssa, Dorsetissa tai tulevilla matkoilla vastaan tuleva paikka, josta jää miellyttävä muisto lopuksi elämää.

***

Ingmar Bergman's Smultronstället is a film masterpiece. In English the title is Wild Strawberries, whereas literal translation should be The Strawberry Place. Anyway, I start here three short updates of my favorite places in England - the Strawberry places - starting with Wells I have never really visited, but would love to. A small Cathedrale town, I have imagined it as a place full of tranquillity and pleasure to all senses, specially in warm summer. Or my choice might as well be any place still not visited in my travels, a place to leave a permanent positive memory and longing to revisiting.

Kivi kestää

Yorkshiren daleja halkovat harmaat kiviaidat ja valtavat kiviset ladot - näkymä on toisella tavalla kaunis kuin kotoiset peltomme, joissa ovat suhteiltaan klassiset harmaantuvat puuladot, varsinkin jos niissä on pärekatto säilynyt.

Mutta englantilaisen kiven rikkaus ja värikkyys on ilahduttava. Geologisesti saari on meikäläistä maaperää monimutkaisempi ja kivilajeja on alueellisesti hyvinkin erilaisia, piikivestä graniittiin, hiekka- ja kalkkikiviin, joita meillä on suhteellisen vähän. Alueelliset erot ovat vahvat ja näkyvät rakennuksissa. Monesti tuntuu, että itse kaupungin tai kylän erityinen henki onkin jonkinlainen kiven hengittävä ominaisuus.

Näin varsinkin Cotswoldissa. Chipping Campden, Chichester, Broadway ovat muodikkaita paikkoja, joissa raharikkaat ovat sijoittaneet kivirakennuksiin, vanhoihin, pääsemään pois Lontoon humusta (ja kuitenkin tarvittaessa ajamaan sinne takaisin parissa tunnissa) wodehousemaiseen Maaseudun Rauhan Tyyssijaan. Tunnelman ainutlaatuisuus tulee kuitenkin muusta kuin omaisuusarvoista, se tulee kiven väristä. Se on lämmin, hohtava ruskea, keltainen, kulta tai vaaleanvalkoinen, valoa hohtava lähes haltijamainen kiviaines. Talot on tehty siitä ja ne tuntuvat säteilevän rauhaa, valoa ja lämpöä - ja, ja, kyllä: makeutta! Kivet on kuin tehty hunajasta. Miettikää hunajan väriä ja pääsette lähelle kokemusta. Hunajan väriin vaikuttaa kasvien siitepöly ja se voi olla jotain vahvan keltaisen ja harmaan väliltä.

Kivirakentaminen on taitolaji ja osaamista sopii ihastella. Kiviaidan tekeminen ei ole nopeaa, mutta se on varmasti osaajalle tyydyttävää. Kuvassa näkyy kiviaineksen kirjavuus hyvin. Hyvin tehty kestää. Jos kiveä ei käytä, myös tiilestä tulee kaunista ja hyvästä jäljestä voi olla ylpeä englantilainen muurari kuten Oz Näkemiin vaan muru sarjassa. Työ on kovaa, mutta tulos on kaunis. Ja parhaista tuloksista lisätietoa Alec Clifton-Taylorin maanmainiosta perinnöstä lukijakunnalleen.

***

Stone building is an expert trade, tough, slow work with beautiful and almost everlasting results. Cotswolds stone is luminous, warm, yellow, white, sweet - just like honey. This stone defines the timeless ambiance of beautiful, tasteful villages in the area - an ideal wodehousian escape from the London bustle.

Lincoln - Englannin katedraalien kuningas

Ystäväni yhtenä toiveaiheena blogiin olivat katedraalit. Nehän ovat mainio aihe, isot arkkitehtoniset kokonaisuudet, monimutkainen kokonaistaideteos. Clifton-Taylor, tuo uupumaton, on tehnyt niistä kokonaisteoksen, joka on tietysti mainio. Valitsen kuitenkin Lincolnin, jossa kävin varta vasten rakennusta katsomassa. Yövyin vanhan piispanpalatsin alueella, jossa oli guest house, asiallinen. Tein retkiä lähiseudulle ja pystyin käymään kaupungin kanssa dialogia eri vuorokauden aikoina, etääntymään ja lähentymään - se on tärkeää kun tarkkailee niin isoa rakennusta kuin Lincolnin katedraali on.

Englantilaiset katedraalit eivät ranskalaisten tavoin tavoittele korkeuksia, Lincoln on kuitenkin poikkeus. Se on kukkulan päällä, kaupungin yllä. Nousu sinne vaatii voimia. Rakennuksessa ei ehkä ole Chartres'n katedraalin mystistä harmoniaa, mutta se on erittäin karismaattinen paikka. Lähestyminen tapahtuu kapeita katuja pitkin, lähellä on varakkaan juutalaisen keskiaikainen yksityistalo, Jew's House, lähikorttelit ovat hyvällä maulla suojeltuja. Kirkon luo käydään vielä portista. Vasta sen jälkeen leveä länsijulkisivu avautuu vierailijalle koko massiivisessa mahtavuudessaan. Sen yläpuolella valtavat tornit ovat kuin arvioiden tarkkailleet lähestyjää vuosisatojen kokemuksella. Kirkko on valtavan työn tulos. Kivet on pitänyt kärrätä ylös saakka. Kirkko on suureksi osaksi romahtanut maanjäristyksessä vuonna 1185. Tornien ja länsifasadin alaosasta näkee romaanisen holvauksen, joka on säilynyt vanhasta. Yläosat ja rakennuksen pääosat ovat gotiikan juhlaa, joka huipentuu kahteen nerokkaasti rakennettuun ruusuikkunaan, Bishop's Eye ja Dean's Eye.

Keskustornin korkeus on 83 metriä, romahtaneen torninhuipun kanssa korkeus oli noin 160 metriä, aikanaan se otti Gizan pyramidilta maailman korkeimman rakennuksen paikan. Sisätiloihin tutustumisessa kannattaa oman kiertelyn lisäksi osallistua opastettuihin kierroksiin. Jos opas on hyvä, aika kuluu mukavasti, pääsee paikkoihin, jonne yksin ei pääse ja näkee veistoksia, jotka on sijoitettu erikoisesti. Kellojensoittopaikka on mielenkiintoisempi kuin etukäteen voisi luulla, soittomekanismit ovat monimutkaisia, kelloja on erilaisia, eikä sekään paikka ole oikein mukava korkeuskammosta kärsivälle. Iltatilaisuuksissa paikan valtavuus ja juhlavuus korostuu entisestään, mutta on yllättävää huomata, että rakennus tulee vierailijaa intiimisti lähelle - sillä on siitä vuosisatojen kokemus.

Katedraalia kannattaa kierrellä lähikaduilta ja tarkkailla, minkälaisia näkymiä siihen avautuu. Chartres'n tavoin kaupunki ei ole mitenkään erityisen posh: Lincolnshire on maatalous- ja teollisuusaluetta ja hyörintä on aika arkista. Asukkaat vaikuttavat kuitenkin olevan ylpeitä kaupunkinsa ylhäällä olevasta arvorakennuksesta, katedraali on tasangoilla katseenvangitsija oman kukkulansa huipulla.

Kirkkojen rakentamisen haasteisiin, romahduksiin ja keskiajan jännittävyyteen pääsee mainiosti kiinni Ken Folletin viihdyttävässä Taivaan pilarit kirjassa. Siinä kuvataan muistaakseni myös Lincolnissa käyntiä. Kirkkoarkkitehdit, jotka monesti jäivät nimettömiksi, ovat päässeet siinä keskushahmoiksi, ansaitusti.

***

Lincoln cathedral on its hill is seen many miles from flatness of Lincolnshire. It is an architectural tour de force, I would compare visiting it to places like Chartres. An unique building, with centuries of experience to welcome visitors. I stayed in former bishop's palace and made tours on countryside, the cathedral is as wonderful seen far from the plain or nearby. Carefully preserved hill area give visitor puite nicely idea of medieval time when approaching the wide western facade.

Perinteitä pitää olla

"-Tehän tunnette Englannin; ovatko ihmiset siellä yhtä hulluja kuin Ranskassa?
-Toisella tavoin."
VOLTAIRE

Katsoin ensimmäisen Englannin-matkani muistiinpanot. Niistä välittyy jokseenkin sekava tunnelma. Minun oli vaikea tunnistaa maan rakastettavuutta, koska olin niin paljon Ranskan lumoissa. Huomiota kiinnitti jäykkyys, epäkäytännöllisyys ja jonkinlainen ystävällinen joustamattomuus, kulttuuri ei ole Ranskalaisittain niin päällekäyvä, mutta siinä on samaa periksiantamattomuutta, jota ei ensin edes huomaa ja kun siihen törmää, ei siltikään usko.

Ensimmäisellä reissulla ihmettelin, miten pesualtaassa kaksi hanaa toimivat. Ne ovat väistyneet hitaasti ja niitä tapaa yhä. Ensimmäisellä reissulla vaihtelin käsiä erilämpöisissä vesisuihkuissa ja yritin saada pesut hoidettua jonkinlaisella ristikkäishuitomisella. Suihkuissa olen Englannissa törmännyt vuosien aikana monenlaisiin virityksiin ja tuulettimen käynnistyminen on alkanut vähentää kopin sumuisuutta ja heiluttanut suihkukopin huteraa rakennelmaa. Osa suihkusekoittimista on ollut niin monimutkaisia, että olen ilkosillani miettinyt kojeen ääressä sen toimintaperiaatetta ja oikeaa yhdistelmää, joka valuttaisi päälleni mahdollisimman lämmintä vettä, ainakin jonkin aikaa. Jos majoitustila on ollut Lontoossa, odotukset piti laskea entistäkin alemmas, myös liikematkoilla.

Englantilaiset tyytyvät vähään ja uskovat sen olevan maailman parasta. Tässäkin suhteessa he ovat monesti ranskalaisten vastakohtia. Eräs englantilainen tuttavaperheemme kertoi meille 90-luvulla heillä käydessämme, että voi valmistaa kahvia. "Meillä on siihen oikein laite." Olimme hämmästyneitä, kun hän esitteli meille kahvinkeitintä kuin suurempaakin uutuutta. "Odottakaa vain hetki, valmistus ei kestä pitkään." Isäntä oli ilmeisesti hankkinut tiedot Suomesta Tacituksen Germania teoksesta, fennithän olivat siellä kaiken toivon ulkopuolella. Mutta röpöttäviä kahvinkeittimiä meillä on ollut jo pitkään ja kahviperinteemme kyllä pesee englantilaisen perinteen, vaikka sielläkin kehitystä on tapahtunut viime vuosina.

Johonkin rajaan asti omaan kuplaan sulkeutuminen ja kehityksen vastustaminen on sympaattista. Omat tunteeni esimerkiksi Brexitin suhteen ovat hyvin sekavat. Haluaisin, että Englanti säilyisi osana Euroopan kansojen perhettä, mutta toisaalta toivoisin, että se säilyttäisi omat konstikkaat perinteensä ja yksilöt pitäisivät kiinni ystävällisestä oikeudestaan erikoisiin mielipiteisiin. John Cleese muisteli, että hänen vanhempansa valitsivat ravintolan sillä perusteella, että siellä käytettiin lämmitettyjä lautasia. Alec Clifton-Taylor ei tinkinyt Englannin kirkkojen opaskirjansa toista laitosta päivitettäessä mielipiteistään, joka koskivat viktoriaanien turmiollista vaikutusta kirkkojen sisustukseen ja huonon maun ilmenemistä kirkkomaiden muistokiviratkaisuissa. Jotenkin minusta tuntuu, että varttuneempana ymmärrän Alecia oikein hyvin, nuorempana olisin vain ihmetellyt. Huomaan myös harmittelevani, ettei hänestä koskaan tehty Sir Alecia. Hän olisi sen ansainnut.

***

There will always be some traditions. The Finns sometimes find English traditions quite charming, even though the Englishmen can be almost comically unaware of development in lesser democraties, like Finland. Actually, our coffee culture is much stronger and we have performed some miracles in water pipe solutions for households. After many years of dealing with the Englishmen, some of my thinking has been changed to better understand some curiosities and even defend them (mostly against Frenchman, those ironic and flexible, quality-orientated people).

Arkkitehtuuri, tekstiongelmia

Tekstieni rönsyillessä aiheesta toiseen, eräs itsekriittinen huomio on ollut muita selvempi. Arkkitehtuurista kirjoittaminen tiukasti asiassa pysyen on hankalaa. Tunsin, että se ei suju ollenkaan. Olo helpottui kun katsoin ammattilaisten kuvausta samoista rakennuksista, nekin olivat aika kesyä tavaraa. Häpeän puna kävi kasvoillani, kun olin kehunut Riponin katedraalin länsipäädyn syvyyttä ja Clifton-Taylor, tuo lahjomaton, oli arvostellut sitä latteudesta. Onneksi löysin toisen kuvan, jossa syvyys tuleekin fasadiin kaupungin suunnasta sopivassa valaistuksessa.

Rakennuksien kuvaaminen sanallisesti ei kuitenkaan ole helppoa. Olen pitänyt Lontoossa alusta alkaen modernista teatterirakennuksesta Thamesin rannalla, se on palautunut monesti mieleeni Kaisaniemen pään yliopistorakennuksesta Metsätaloa vastapäätä. Jotain sellaista kultaisen swengaavaa 60-lukua siinä on. Lontoon yliopiston Senate House Charles Holdenin suunnittelema on mykistävä, valtavan kokoinen art deco-luomus, joka viileän portaittaisesti kohoaa korkeuksiin. Teos tuntuu oudon ajattomalta ja sen voi sanoa olleen Orwellin totalitarististen ministeriöiden taustalla. Olen Bloomsburyssa tuijotellut rakennusta jonkinlaisen epäuskon vallassa. Lähikortteleissa muutenkin on paikkoja, jotka tuntuvat olevan ajallisesti suljettuja tiloja, jota korostaa liikenteen suhteellinen vähäisyys.

Rakennuksessa on tärkeää rakennuksen tuntu, tila ulkona ja sisällä ja miten se käy dialogia ympäristönsä kanssa. Miten rakennus vaikuttaa ympäristöönsä ja katsojiinsa. Kuvaksi otin Castle Howardin, myös Bridesheadina tunnettuun rakennukseen. Kupoli nostaa aina mieliä, ne epäonnistuvat harvoin, kiviaines hohtaa kirjavana. Rakennus loistaa auringossa ylvään italialaisena ja sen voi kuvitella kutistuvan syksyisessä kuurassa aamun heikossa valossa. Sen suhteet ovat silloinkin kauniit ja tasapainoiset ja se lepää rauhallisesti jäätyneen ruohokentän keskellä, julistaa majesteettisesti visiota, millainen voi olla kappale etelää keskellä Yorkshiren kylmyyttä. Huomatkaa, että tämä loisto on vielä keittiön puolella, toinen puoli on varsinaisesti se edustavampi!

***

A personal note: writing about architecture is really difficult. My description of Ripon cathedral stroke me as highly unsatisfactory, until I noted Alec Clifton-Taylor himself was not perfect with all his words. I decided to need more practise with writing and seeing. I have noted certain similarities between London 1960's buildings, theatre from Thamesside and University of Helsinki building from Kaisaniemi, Unioninkatu. Holden's Senate House from London acted with its cold, art deco style, as a forerunner to Orwell's Ministry of Fear. My picture today is of Castle Howard - Brideshead to many. This is not art deco, but the northern reply to great Italian buildings and their master architects. The building leads a magnificent dialogue with the watcher and its surroundings - this is architecture how it should be.

Kilpeck, kirkko maailman laidalla

Church crawlers, kirkkobongarit ovat Englannissa yleisiä siinä missä trainspottersit. Kirkot ovat hengellisyyden lisäksi myös kiinnostavia arkkitehtuurinsa puolesta. Bongareiden oppaina ovat Betjemanin, Clifton-Taylorin, Pevsnerin lisäksi uudempana ateisti Simon Jenkinsin England's 1000 best churches. Jenkins on tehnyt valtavasta materiaalista karsintaa raskain sydämin: luokitteluperusteet ovat rautaisia.

Kilpeckin kirkko on kaikissa listoissa mukana. Se kiehtoi mieltäni pitkään ja lopulta ajoimme maailman laidalle Herefordshiressä, Walesin soiden ja vuorten tuntumassa. Kylä on mitättömän pieni,  siellä on kirkon lisäksi pieni majatalo ja muutama talo. Joskus aikoja sitten paikalla on ollut tietenkin luostari, josta ei enää ole merkkejä.

Kirkko on pieni, normannityylinen kivirakennelma, sen ajoitus on joskus 1150 vuoden tienoille. Se on vanhempi kuin Pariisin Notre-Dame. Kun kävimme paikalla, tuleva hääpari oli katsomassa kirkkoa ja miettimässä miten tilaisuus siellä menee. Sisätiloiltaan se on normannilaisen hämärä pyöröikkunoineen, tunnelmallinen ja karu tavalla, joka korostaa hienosti vaikka kukkien ja kynttilöiden loistetta.

Kirkkoa ainutlaatuiseksi ei tee kuitenkaan arkkitehtuurillinen massoittelu ja interiöörin onnistuneisuus vaan ainutlaatuisen hyvin säilynyt veistoskoristelu, jota eivät ole puritaanit turmelleet tai viktoriaanit parannelleet. Veistoksissa rehottaa kristinuskon vaivoin kesyttämä muinaisuus ja taikausko, maanläheisyys ja huumori. Normannien kierteisiä koristeita, joita on ovissa, tavataan myös viikingeillä. Veistoksissa jänis ja koira ovat vierekkäin raivostuttavan sarjakuvamaisesti tyypiteltyinä, omituiset vääntelehtivät matelijat ovat ikuistuneet kiveen, hevosenpäät, irvistävät hirviöt, miehet ja kaiken huippuna Sheela-na-gig, groteski naishahmo, joka on kourillaan levittänyt vulvansa auki katsojan ihmeteltäväksi. Ohjelmilla ei tunnu olevan minkäänlaista kuvallista yhteyttä Raamatun kertomuksiin. Selityksiksi on tarjottu jonkinlaista suojelua pahoja henkiä vastaan. Ehkä kuvat myös olivat merkityksellisempiä kuin meidän aikanamme. Vaikka olemme kuvista visuaalisesti varsin riippuvaisia, ne eivät ehkä kosketa meitä niin syvältä kuin keskiajan hämärän ihmisiä, jolloin kirkkaus oli kirkkaampaa ja pimeys pimeämpää - siis ihan valaistuksellisessa mielessä.

Kirkon sijaintipaikasta on myös esitetty olettama, jota on hankala todistaa rikkomatta kirkon rakenteita: paikalla on ollut varhaisempi pyhättö, kristillinen tai pakanallinen. Tällainen on aina kiehtovaa ja antaa tilaisuuden miettiä paikan henkeä. Pohdinta ei myöskään vähennä rakennuksen kristillistä merkitystä, vaan syventää sitä tuomalla esiin myös ei-ilmeisiä puolia. Puolustuksellisesti kolkka on ollut joskus ammoisina aikoina jonkun muun valtakunnan osa-alue, sen hallitsija ei ole ollut Englannin kuningas, vaan paikallinen. Walesin vuoriseutujen asukit ovat olleet hurjia ja pelottavia vastustajia. Ehkä kirkon sijainti on ollut strateginen puolustuspaikka, jota sen takamaa-asemasta on nyt vaikea tajuta. On hämmästyttävää, että tällainen paikka on säilynyt hyvin ja että siinä risteää moni juonne globaalia kulttuuria uskonnon, paikallisuuden ja taiteen tasolla. Se on yhtä aikaa täysin ymmärrettävä ja arvoituksellinen paikka, jossa käynnin muistaa ja jonka suo säilyvän myös jälkipolvien ihmeteltäväksi.

***

Kilpeck church is a fine target in backwater for church crawlers. Its sculpture is hair-raising even today: you certainly can keep bad spirits away while looking these romanesque masterpieces, humorous, crude and decorative.

Kivet kertovat

https://leweshistory.org.uk/2016/06/29/alec-clifton-taylors-lewes-re-visited-a-talk-on-monday-11-july-2016-700-for-730pm/

Englanti jakautuu karkeasti kahtia: on kaupunkien (city) alue ja maaseutu. Maaseutu jäsentyy pienkaupunkien (town), kylien (villages, hamlets) ja yksittäisten peltojen tai tarhojen ympäröimien talojen kautta. Pienetkin kylät voivat olla hyvin urbaaneja, tiiviitä yhteisöjä, toisaalta Lontoon voi mieltää paikoittain hyvinkin kylämäiseksi.

Oma mielenkiintoni on erityisesti suuntautunut town tasolle. Niitä on Englannissa lukematon määrä ja on välttämätöntä käyttää jonkinlaista opasta, että matkat suuntautuisivat kiinnostavimpiin kohteisiin. En kaipaa matkustaessani teemapuistoja tai turistirysiä, vaan tasapainoisia, vilkkaita kaupunkeja, joissa on torilla mahdollisesti markkinat pari kertaa viikossa, vilkkaita kauppoja, muutama asiallinen pub ja teehuone, rakentamisessa paikallista väriä, komea kirkko ja paljon paikallista ylpeyttä perinteistä. Näihin jälkimmäisiin on erittäin hyvä opas, joka ei ole mikään trendinasettaja.

Alec Clifton-Taylor oli mies joka teki mahdottomasta mahdollisen. Hän puhuu tiiliseinästä kameralle niin että katsoja kiinnostuu. Hän on pukeutunut tweediin ja sarvisankaisiin laseihin, innostus saa hänet kiekaisemaan "hiö" sanan hänen esitellessään jotain rakennusteknistä yksityiskohtaa. Hän oli mies, joka tunsi ja eritteli paikalliset rakennustavat, materiaalit, puun, kiven ja tiilet, värit ja joka intohimoisesti vastusti viktoriaanisia epäaitoja korjauksia ja välinpitämätöntä romantisointia vaikkapa antamalla villiviinin peittää rakennuksen kauniit suhteet.

Alec teki rakentamisen muodoista teoreettisempia kirjoja, mutta hänen 18 kaupungin valikoimansa on rautainen yleisopas Englannin kauneimpien kaupunkien löytämiseen. Six English towns ilmestyi 1978 ja siinä on Chichester, Richmond (Yorkshire), Tewkesbury, Stamford, Totnes ja Ludlow. Seuraava 200 sivun kuvan ja tekstin yhdistelmä vuodelta 1981, Six more English towns, on lisää kerman kermaa, clotted creamia kaupunkitutkijalle: Warwick, Berwick-upon-Tweed, Saffron Walden, Lewes, Bradford-on-Avon ja Beverley. Another six English towns, 1984 listana Cirencester, Whitby, Bury St Edmunds, Sandwich, Devizes ja Durham. Kirjojen rinnalla tv-sarjaa voi ihastella You Tubessa, ainakin osaksi.

Kaikilla näillä kaupungeilla on pitkä historiansa ja niissä on rakennuksia keskiajalta yrjöjen aikaan, paikallinen kivi loistaa ominaisvärissään, hunajaisena kuten Cotswoldsissa tai pohjoisen kovan kiven harmaana tai piikiven erikoisina muotoina ja kirjavuutena. Missä kivestä on ollut puute, hohtaa tiilen pinta lämpöä.   Viktoriaaninen aika yhdisti maan tehokkaammilla kulkuvälineillä ja rakennustekniikassa alettiin siirtyä isoihin sarjoihin isoissa tehtaissa pienten nyrkkipajojen sijasta, jäljestä tuli tasaisempaa ja monotonisempaa. Vanhaa osaamista unohtui helpompien ja halvempien ratkaisujen alle. Beverleyssä keskiaikaiset osat taloista löytyvät kirjaimellisesti talojen perältä, niiden jäätyä uudisrakentamisen taakse. Näin talot ovat muodostuneet yllättävänkin syviksi, jota ei kadulta käsin hahmota.

Muistan kun ensimmäisen kerran saavuin Ludlowiin lumisena päivänä. Kaupunki on rajaseutua ja maaseudun solmukohta, vilkas markkinapaikka ja sen keskustaa dominoi ylpeä kirkontorni ja valtava raunioitunut linna. Rautatieaseman vieressä ihmettelin valtavia karjamarkkinapaikan elukkakarsinoita. Broad Street, kuuluisa ja hyvin dokumentoitu keskuskatu on aina vaikuttava, kaupunki aaltoilee orgaanisesti kukkuloiden pinnalla. Keskuspaikan asukkaiden rauhallisuus on vakuuttavaa, ylpeyttä ei tuoda esiin, mutta se on siellä. Varaus näkyy: täällä on Michelin-tähditettyjä ravintoloita suhteessa asukkaisiin varmasti tiheimmin Englannissa. Syy: maaseutu toimii ja tuottaa loistavia raaka-aineita.

Paikallinen raaka-aine, kivi hitsaa yhteisön kokonaiseksi, se luo harmoniaa silmälle ja kannustaa tekemään erottuvia ratkaisuja, se on ollut kestävää kehitystä ennen sanaparin keksimistä, sukupolvien perintöä ja yhteisiä juuria.

***

English towns are many, and a good guide is needed to seek for the best. If local building style with stone, wood and tile is on your interest, let horn-rimmed, tweed-jacketed Alec Clifton-Taylor guide you to the 18 best preserved treasures in deep countryside.