Kauniimman elämän kaipaus

Olin toukokuussa kuuntelemassa Grigori Sokolovin pianokonserttia, jossa hän soitti alkupuoliskolla Henry Purcellin musiikkia. Suhtauduin ennakkoon varauksella tähän ohjelman osaan - iso pianisti esittämässä vähänuottista musiikkia, jota ei oikeastaan kukaan enää esitä, eikä varsinkaan pianolla. Yleisö hiljennettiin 45 minuutiksi kuuntelemaan pieniä kappaleita, joita harva tunsi, itsekin tiesin ennakkoon vain Chaconnen. Tunnelma oli omituinen:  välillä unelias, tunkkainenkin: yleisön seasta kuului jopa äänekäs kuorsaus jossain vaiheessa. Soittamisen laatu oli kuitenkin kauttaaltaan huipputasoa, teoksissa soi himmeä hehku, musiikki heräsi eloon, välillä jopa riehakkaisiin tunnelmiin, ainakin suhteellisesti. Konsertin aloittaneesta Groundista lähtien tunnelmassa oli myös melankolinen, leimallisesti purcellmainen juonne, joka pysäytti kauneudellaan. Aivoni sanallistivat tuon ilmapiirin muotoon ”kauniimman elämän kaipaus”, joka kummitteli ja suureni mielessäni halki konsertin. Pianisti oli uponnut omaan karhumaiseen surumielisyyteensä, joka tuntui vaativan selitystä.

Aloin pitää konserttia jonkinlaisena poliittisena kannanottona. Venäläinen pianisti soittaa vihollismaa Englannin musiikkia Ukrainan sodan kauhujen aikana ja kaipaa johonkin aikaan, jolloin asiat ainakin mielikuvissamme olivat paremmin. Yleisölle tarjoiltiin pakoa todellisuudesta ja ehkä verhottua anteeksipyyntöä barbaarisen, kulttuuria ja ihmisiä tuhoavan Venäjän puolesta. Ehkä se oli myös toive rauhan ajasta, joskus.

***

Purcell kuoli nuorena jättäen jälkeensä melkoisen nipun maallisia ja hengellisiä sävellyksiä. Kuuluisan ja juhlitun säveltäjän tuotannosta tunnemme hyvin vain pienen osan, senkin usein popularisaation kautta. Sitä ovat tehneet niinkin erilaiset toimijat kuin Benjamin Britten, Peter Townshend (The Who) ja Stanley Kubrick. Kaikki ovat halunneet luoda katseen omista lähtökohdistaan oman kaihonsa kultamaahan, menneeseen Englantiin, jonka musiikki sykkii sensuaalisuutta ja hartautta - ainakin mielikuvissamme. Keuhkotautiin kuollut säveltäjä ei ole keskuudessamme tuomassa täydentävää kuvaa.

Kaipaamme parempaa. Kyllästymiseen asti tiedämme, mistä Brexitissä oli kyse: osa ihmisistä ajatteli, että ulkomaalaisia on liikaa, terveydenhoidon kapasiteetti ei riitä turvaamaan loppuelämän laatua, kaikille ei riitä työtä. Pettymys tuntuu valtaavan alaa kaikkialla. Politiikka tuntuu jännitteisemmältä kuin koskaan, pilakuvat henkilöistä, joiden pitäisi ajaa yhteisiä asioita, kauhistuttavat räikeydellään ja tarpeettomalla kärjistyksellään. Yleisökommentteja seuraamalla huomaa, että kuvat heijastelevat yleisön makua ja käsitystä asioiden tilasta masentavan hyvin. Hyvinvoivia ihmisiä on jättänyt maan: yksi uuteen asuinmaahansa pettynyt on myynyt sukunsa tarinan viihdeteollisuudelle polttaen siltoja ja ihmetellen nyt mitä elämässä oli tarkoitus tehdä. Emme ymmärrä hänen ongelmiaan ja samalla tajuamme joltain osin hänen maailmatuskaansa: kuten T.S.Eliot kaunopuheisesti toteaa runossaan: ”Life is very long.” Elämän pituus voi tosiaan tulla yllätyksenä: tämän päivän valintamme vaikuttavat myös huomiseen.

Puolueet tuntuvat olevan samassa umpikujassa. Niille kauniimpi elämä tarkoittaa korkeampia kannatuslukuja ja niiden ylläpitoa mieluummin vaaleista toiseen: tarvittaessa vaikka ihmisiä, yhteistyötä, arvoja ja luontoa jalkoihin polkemalla. Englannin kaksipuoluejärjestelmä on kuin omaa häntäänsä pureva käärme: puolueen voitto kätkee sisäänsä myös tappion siemenen, jota onnettomat johtajavalinnat lannoittavat tehokkaasti. Kierre syö tehokkaasti kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään sinänsä. Tämä on vakava asia, kun sille järjestelmälle ei oikeastaan kaikesta kyseenalaistamisesta huolimatta ole löytynyt säädyllistä korvaajaa. Britanniassa varmaan lähinnä oleva vaihtoehto oli pääministerin erityisavustaja Dominic Cummingsin luonnostelema tehopolitiikka, jossa kalkkeutumisesta kärsivä järjestelmä piiskataan tekoälyn ja profilointien pohjalta täysiveriseen toimintaan, jonkinlaiseen valistuneeseen despotiaan, jolla on perinteisen britti-parlamentarismin kanssa vähän tai ei ollenkaan tekemistä. 

Cummings ainakin oli perus-parlamentaarikkoihin ja heidän asioiden loputtomaan vatvomiseensa väsynyt, samoin hän kyllästyi moneen ministeriin, pääministerin rouvaan ja lopulta myös itse Johnsoniin. Hän sai itse lähteä ja vaikuttaa nyt tasapainoisemmalta lukiessaan, kirjoittaessaan - keskittyen niihin, eikä poliittisen kentän sotkemiseen. Hänen teksteistään välittyy kuva älykkäästä, oppineesta ja perinteisen kärjekkäästi itseään ilmaisevasta henkilöstä, jonka sisimmät ja salaiset pohdinnat ovat vahvasti akateemisia. Julkisuuteen hän tulee mielellään purskautuksillaan, joissa maanläheisemmät ilmaisut eivät jää vakan alle muiden esiin kaivettavaksi. Hänen mediastrategiansa toimii tässä suhteessa hyvin, lehdistön ei ole tarvinnut kaivaa hänen luurankojaan esiin - hän on pystynyt itse aika suvereenisti ottamaan etumatkan journalisteihin - hän on tässä suhteessa jotenkin Steve Ovettin kaltainen juoksu- ja mediaihme - omilla usein kyynisillä ehdoillaan.

Viisas hakeutuukin politikoinnin seuraamisesta kirjojen pariin. Nykymaailmassa on liikaa vaihtoehtoisia virikkeitä ja liikaa syventymistä katkovia häiriötekijöitä: silti lukemista tulee harjoittaa niistä huolimatta ja niiden ohella. Luin intensiivisesti useaa kirjaa, moni niistä on täyttänyt minut levottomuudella, mutta Jukka Koskelaisen Viisi matkaa Saksan sieluun on tuottanut häiriötöntä iloa ja ihailua. Kirjailija on käynyt valtavan tausta-aineiston läpi ja tiivistänyt sen punnituksi pohdinnaksi, jossa hän etsii Saksaa uteliaisuudella, johon itsekin pyrin tässä Englanti-blogissani. Koskelainen tekee ison havainnon saksalaisen filosofian pohjalta kansallisesta pyrkimyksestä kokonaisuuteen - englantilaisuus ei samassa määrin sisällä tätä pyrkimystä, merkitys syntyy pienemmistä asioista. Tiivistys on karkea, mutta se tavoittaa Saksan hengen lisäksi myös jotain englantilaisuuden sisimmästä olemuksesta, imperiumin sisäänrakennetusta sisäänpäinkääntymisestä ja kotoperäisyydestä. Sartrea mukaillen Englanti on ollut tuomittu maailmanvallaksi ja nyt lumous on haihtumassa: valta on otettu omiin käsiin. Puolustettavana onkin kansainvälisten arvojen sijaan oman kylän kaavoitusratkaisut ja perheen, läheisten, kodin tila. Nähtäväksi jää, kaipaako eläköitynyt näyttelijä vielä kovin lavalle, modernisoitujen tulkintojen pariin.

Britannian lehdet seuraavat uskollisesti hiipuvan rikkauden ja haihtuvan kauneuden pintajulkkiksia. Timesin suosikkikolumnistini James Marriott on 1.heinäkuuta 2023 kolumnissaan huolissaan, kuinka aikamme niin suurelta osin kuluu joutavanpäiväisen trivian, Love Islandin ja Barbie-elokuvan seurannassa. Ovatko ne tosiaan parasta mitä aikamme voi juuri nyt tarjota? Vai onko kolumnistista tulossa hyvää vauhtia kangistuva konservatiivi? 

Itse hakeudun Katie Pricen ja Kardashianin klaanin seurannasta pakoon myös vanhoihin, taattuihin lukuelämyksiin. Yksi sellainen on Nancy Mitfordin kirja Aurinkokuningas Ludvig XIV:sta. Mitford osasi viihteellistää elämäkertansa, mutta hän leipoi makean jälkiruoan sekaan myös suolaisempaa, katkerampaa makua. Muistan kirjan vaikutelmat: hovin loistokkuus, sotaretkien menestys, pöydän ja vuoteen ilot himmenevät asteittain, varjot pitenevät. Kaiken keskipisteenä oleva kuningas menettää läheisiään, terveyttään, huoli oman ruumiin ja hengen tilasta johtaa häntä asteittain myös miettimään kohtaloaan haudan tuolla puolella. Onko hän kaikesta menestyksestä huolimatta ollut sittenkään Hyvä Kuningas? Viisaat neuvonantajat toimivat epäilyn tiloissa helpottavina ja elämänmuutoksen aikaansaattajina. 

Englannin Mitfordit olivat kummallinen, lähes kaikkia ääripäitä poliittisesti edustava sisarussarja. Heidän muistelemisensa on oivallista eskapismia kesän päivien kallistuessa kypsään vaiheeseensa. Lainasin kirjan aikanaan teetä tarjoilevan tätini kirjastosta - nyt minun on etsittävä se käsiini jostain. Uusia painoksia siitä ei ole tehty, kirjakaupat vähenevät kaikkialta, mutta jostain sen löytää, unohdettuna: säteilevänä.

***

This text is a strange mix of theme ”longing for a more beautiful life” - ranging from the music of Purcell to the sisters of the Mitford family - and in between commenting Dom Cummings and an excellent Finnish essayist Jukka Koskelainen.  

Tyytymättömyyden talvesta sosiaalisempaan ja iloisempaan jouluun: Minna Pye, YLE, haastattelu

Tyytymättömyyden talvesta sosiaalisempaan ja iloisempaan jouluun

Minna Pye, YLE, haastattelu 15.11.2022

 

Minna, mitkä ovat kaikkein läheisimpiä Englannin kolkkia sinulle?

 

-Manchester on minulle toinen kotikaupunki, vaikka se on rujo ja välillä vähän rapistunutkin. Siellä minä olen käynyt 1990-luvulta alkaen, kun edesmennyt mieheni oli manchesteriläinen (Mancunian), niin kaikki lomathan siellä vietettiin. Se on ollut rakas kaupunki, menin sinne alunperin opiskelijavaihtoon 1990-luvun alkupuolella, siellä mieheninkin tapasin. Kun ei oltu EU:ssa, Suomikaan, niin Tampereen yliopistolla oli opiskelijavaihto-ohjelma Manchesterin yliopiston kanssa. Silloin se oli erityyppinen kaupunki, yliopiston aluekin oli aika rapistunut, vanhaa teollisuusaluetta ei oltu kehitetty. On ollut jännittävä seurata kehitystä. Minä vaan niin pidän pohjois-englantilaisesta mentaliteetista, se on ihan eri maailma kuin etelä: ihmiset on jotenkin reheviä ja pärjääviä, elämäntilanteet saattavat olla kauheita, mutta sitä vaan otetaan cup of tea, jos alkaa itkettää ja taas jatketaan eteenpäin. On myös avuliaisuutta, rehtiä elämänasennetta, suomalaisen on helppo olla siellä. Vastaanotto on ystävällisempi kuin Lontoossa. Elämähän Pohjois-Englannissa on haastavampaa kuin etelässä, siinä mielessä erilaista.

 

Kuvasit Manchesteriä rujoksi, itse olin siellä 2000-luvun alussa ja kaupungista olikin tullut yhtäkkiä enemmän posh (hienohelma).

 

-Keskustan muutosta on ollut hämmentävä seurata, rapistuneet teollisuusalueet on nyt upgreidattu: on hienoa ravintolaa, klubia ja isoja, hienoja asuintaloja. Eriarvoisuus näkyy, ettei köyhemmällä väellä ole varaa muuttaa keskustan uusiin kerrostaloihin. Tytär on huolehtinut, että pitää osata olla tarpeeksi kohtelias ja posh, ihmisten aksenteista jo huomaa, mistä sosiaaliluokasta he tulevat, miehen siskot ovat hyvin toimeentulevia ja ns. parempaa väkeä, se tuo jännitettä, että osaako olla tarpeeksi kohtelias, kun me suomalaiset olemme tottuneet sanomaan asioita suoraan. Yksi Englannin viehätys onkin vastakohtaisuus, on todella hyvinvoivaa elämää ja myös karumpaa asumista. Alueellisia aksentteja syrjitään vieläkin, BBC:llä oli vasta uutisointia, että jos aksenttisi on pohjois-englantilainen, et välttämättä saa työpaikkaa niin helposti kuin etelän aksentilla. Aksentti siis vaikuttaa vielä elämään, mutta pikku hiljaa pohjoisen aksentti alkaa olla hyväksyttävämpi.

 

Näyttää siltä, että Brexitin vaikutukset alkavat lopultakin realisoitua ja poliittisesta epävakaudesta on tullut pysyvää. Mitä tarvitaan tilanteen vakauttamiseksi?

 

-Tarvittaisiin vahva pääministeri ja että konservatiivipuolue pitäisi rivinsä yhtenäisenä: Rishi Sunakilla on tuhannen taalan paikka, vaikka häneltä puuttuu vaaleilla saatu legitimiteetti. Tuntuu hurjalta, että syy miksi mentiin kansanäänestykseen oli konservatiivipuolueen sisäinen veto, englantilaiset nationalistit ajoivat brexitiä ja erityisasemaa: tämä tuntuu jatkuvan yhä. Liz Trussin hallituksen talouspolitiikan takana olivat juuri ääri-brexitöörit: tämä on surullista juuri tavallisten brittien kannalta. Tietyssä mielessä brexit on poistunut poliittiselta agendalta, kun työväenpuolue on huomannut, ettei tapahtunutta vastustamalla vaaleja voiteta. Hyvin paljon kun tavallisten ihmisten kanssa puhuu, he ovat sitä mieltä, että tämä on päätetty, eikä enää haluta mennä takaisin keskusteluun. Brexit on tosiasia ja sen kanssa eletään ja mennään eteenpäin. Surullista on ollut, ettei konservatiivipuolue saa pidettyä rivejään, vaikka sillä on ollut mittava enemmistö 2019 vaaleissa. Se on ilmeisesti puolue, jota on mahdotonta hallita.

 

Kun olin Manchesterissä 2000-luvun alussa, kaupungin Lord Mayor oli intialaistaustainen, kuten Sunak nyt pääministerinä.

 

-Tämä on intialaistaustaisille todella tärkeä asia, että heidän riveistään on tullut uusi pääministeri, aikaisemmin valittuna myös Lontoon pormestari: aasialaisten vaikutusvalta näkyy, myös muissa ministereissä. Sunak vaikuttaa hyvin järkevältä ihmiseltä, hänessä ei ole kansanvillitsijän vikaa, Borishan osaa sen ja on tietysti odottamassa tilaisuuttaan: ei ole viimeinen kerta, kun hänestä kuullaan.

 

Toiveissa kuitenkin, että USA:n vaaleista voisi päätellä, että siirtymä asiallisempaan suuntaan on tulossa.

 

-Kyllä: myös moni tavallinen britti toivoisi sitä, että politiikka olisi vähän vähemmän kiinnostavaa!

 

Tunnet hyvin mediaympäristön kehityksen viime vuosina: miten arvioisit Britannian tiedonvälityksen tilaa?

 

-Sekin on luokkayhteiskuntaan keskittyvä asia: taustasi vaikuttaa hyvin paljon, mitä tiedotusvälinettä luet: konservatiivien kannattajalle Telegraph, Times; vasemmiston kannattajat lukevat Guardiania, joka voimakkaasti tunnustaa väriä, siitä ei ole epäilystä. Toisaalta sitten tabloidit: keskiluokkaiset sukulaiset eivät missään nimessä voisi lukea jotain The Sunia, mutta lukevat mielellään Telegraphia tai Mail On Sundayta tai Daily Mailia. Jotenkin itse olen Daily Mailia alkanut lukea, kun sieltä saa kansan syvien rivien tunnot selville. Pakko on myös ihailla otsikkonikkareita, ei Suomessa ole sellaista kielellä leikittelyä. BBC on yhä yleisradioyhtiö, joka laittaa yhä standardit: heidän uutiskoneistonsa on ihailtavan upea. Kun katsoi BBC kuuden iltauutisia Ukrainan sodan alettua, kun siellä tehdään lähetys Kiovasta, se on jotain valtavan upeaa. Minulle henkilökohtaisesti tärkein lähetys on aamuisin Radio 4:n Today-ohjelma, se on ihana, kuuntelen sen joka aamu. Nautin siitä, miten he tenttaavat poliitikot, meillä joutuisi jalkapuuhun tai kansan suureen epäsuosioon, jos alkaisi tenttaamaan sillä tavalla. Ehkä meilläkin ennen uskallettiin enemmän, Britanniassa ei päästetä helpolla. 

Good morning, Britain -ohjelmassa on kiinnostavia hahmoja, kuten juontaja Piers Morgan, katson häntä ilolla, vaikka hän edustaa niin arvokonservatiivista ihmistä kuin voi olla. Hänen tapa tehdä haastatteluja räväkkäästi ja harjoittaa diskuteeraamisen kulttuuria - sitä kaipaan. Brittiläinen lehtimies- ja mediaperinne on todella kunnioitettavaa: on hyvä, että sitä vielä on. Silti siellä tapahtuu sama kuin meillä, ihmiset jää omiin kupliinsa ja lukevat omaa näkökantaansa vahvistavaa mediaa. Laatulehdillä on tietysti kolumnistit, jotka ovat valtavan hyviä: henkilökohtainen suosikkini on intelligentti Timothy Garton Ash. Kun Britanniassa olen, ostan jo kentältä kaikki mahdolliset viikonlopun lehdet ja luen ne, siihen menee monta päivää!

 

Olet seurannut tarkasti myös Englannin sosiaalisia haasteita, miltä tilanne näyttäytyy?

 

-Hirveän huolestuttava tilanne: henkilökohtaisesti pelkään ensi talvea, että onko se uusi Winter of Discontent: sairaanhoitajat pohtivat lakkoa, energian ja kaasun hinta, inflaatio 10 %:n pahemmalla puolella. Kun kuuntelee ihmisten kertomuksia, miten he eivät lämmitä asuntojaan, koska ei ole varaa; miten ihmiset, joilla on vammaisia hoidettavaan ja energiaa vaativia erikoislaitteita, eikä varaa pyörittää niitä - tämä koskettaa jo keskiluokkaakin. Mietitään bensan, energian ja ruoan hinnan kallistumista: ruokapankit, jotka ovat aiemmin paikanneet valtion jättämää aukkoa, joutuvat entistä kovemmille, miten ne selviytyvät asiakasmäärän kasvaessa. Kun kävin tammikuussa Liverpoolissa ruokapankissa, he puhuivat asukasmäärien kasvusta jo silloin, lahjoitusruokia joudutaan keräämään yhä laajemmalle joukolle: mukana on jo ihan tavallisia brittejä, eikä vain kodittomia. Ihmiset, pienipalkkaiset yksinhuoltajaäidit eivät pysty kustantamaan lämpöä ja ruokaa, pitää miettiä lämmitätkö ruokasi vai asuntosi. Köyhemmät asuvat myös huonommin eristetyissä asunnoissa, joista lämpö karkaa: siinä näkyy eriarvoisuuden surullisempi puoli.

 

Toisaalta briteillä on ketterämpiä tapoja tehdä hyväntekeväisyyttä, kuten markettien kassoilla voi helposti tehdä ruokalahjoituksia.

 

-Se on ihailtavin puoli heidän yhteiskuntaansa, miten tavalliset ihmiset menevät vapaaehtoisesti auttamaan hyväntekeväisyysjärjestöihin. Hyväntekeväisyyden antaminen on luontevampaa kuin meillä. Yksi ongelma on ollut Universal Credit ja sen maksatusten viivästykset ja miten tuki ei huomioi erilaisia elämäntilanteita. Tuntuu, että Britanniassa helpommin tippuu yhteiskunnan aukkoihin ja sieltä on hankalampi päästä ylös. Luokkarakenne vaikuttaa, ja on samaa kuin meillä: köyhyyden ylisukupolvista periytymistä. Kovasti puhutaan ilmaisista kouluaterioista ja siihen liittyvistä kampanjoista. Manchesterin jalkapalloilija Marcus Rashford on ajanut, että köyhimmätkin lapset saisivat niitä, keskustelua käydään, miten parhaiten tuettaisiin. Kaikki hyvinvointiyhteiskunnat ovat tietysti samojen haasteiden edessä.

 

Jos ajattelemme keskimääräistä englantilaista veronmaksajaa, mistä asioista hän voisi löytää parhaiden perinteiden mukaista ylpeyttä omasta maastaan?

 

-Britit ovat ylpeitä omasta maastaan, eivät he kauheasti kyseenalaista, olisiko siinä jotain vikaa. Ehkä se on juuri saarimentaliteettia. Erityisen ylpeitä he ovat huippuyliopistoistaan, musiikistaan, kulttuurielämänsä tuotteista, linnoista, mahtavista nähtävyyksistään, historiastaan. Suurin ylpeydenaihe on kuitenkin julkinen terveydenhoito. Olen ajatellut, että kun Britannia on maallistunut maa, että jos siellä ei mitään uskontoa olisi, niin kuitenkin NHS:en (National Health Service) uskottaisiin! Siitä ollaan erittäin ylpeitä, selvittiin koronapandemiasta, ihmiset saavat hoitoa, vaikka on hoitajapulaa ja jonoja, ihmiset ovat mielestäni ihan aiheesta siitä ylpeitä. Julkinen terveydenhoito on hyvin kattava, on huippulääketiedettä, ilmaiset lääkkeet. Borishan voitti vaalitkin vaatimalla lisää rahaa NHS:lle, sairaanhoitojärjestelmään britit ovat valmiita satsaamaan. Ongelmat ovat hyvin samantyyppisiä kuin Suomessakin, niistä voitaisiin oppia vertailussa Britanniaan: sairaalapaikkojen ylläpitoa vanhainkotipaikkojen puuttuessa, hoitajien palkkakysymykset, hoitajapula EU-muuton loppuessa ja rekrytointivaikeudet 

 

Ison-Britannian uskottavuus kansainvälisenä kumppanina joutui koetukselle yllätyksellisessä Brexit-prosessissa. Miten näet Suomi-Britannia-suhteen kehitysmahdollisuudet?

 

-Suomalaiset yhä jatkossakin käyvät siellä, haluavat mennä opiskelemaan, mutta onhan kaikki kuitenkin vaikeutunut. Meidän sukupolvi kävi siellä jo ennen EU-aikaa, mutta väliaikana liikkuminen oli helpompaa, opiskelemaan töihin suhteellisen vapaasti. Suren, kun nyt on kaikki taas hankalampaa: tarvitset tulorajat oleskeluluvan saamiseksi, että saat työpaikan: opiskelu on kallista. Taas on palattu niihin aikoihin, kun itse opiskelija-aikanani jonotin leimoja paperihin hämärällä takakujalla Alien Registration Officeen eri puolilta maailmaa tulleiden kanssa. Nettiostosten tekeminen on myös vähentynyt, kun kuka jaksaa tullata tilaamiaan tavaroita. Eihän tämä Suomesta kiinni ole, vaan menee EU-tasolla, miten Britannia pystyy suhteensa tervehdyttämään. Yhä käydään keskustelu Pohjois-Irlannin protokollasta. Nato-kysymys ja siihen liittyvä yhteistyö varmasti tulee lisääntymään. Mietin yhteyksiä lähinnä yksilöiden tasolla. Valtioiden tasolla tuskin mitään ongelmia on, kun olemme kulttuurillisesti lähellä heitä, Skandinavia ja koko Pohjois-Eurooppa. Yhteistyö on hedelmällistä. Kansalaisten tasolla työnteko- ja opiskeluyhteydet kuitenkin ovat muuttuneet ja vaikeutuneet.

 

Miten Britannia-yhteydet näkyvät omassa joulunvietossasi?

 

-Näkyvät kyllä aika tavalla. Mieheni sanoi, että suomalaiset jouluruoat ovat baby foodia, kun kaikki on mashed - soseutettua. Minä olen aina tehnyt kalkkunan Delia Smithin ohjeen mukaan: taytettä, voita ja pekonia päälle, ensin folioon ja uuniin ja sitten glasing, kiille ja roast potatoes, kermat, leivänmurut, palsternakka. Jouluvanukkaista ja rusinoista en ole ollut kovin innostunut, mutta täytekakkumaisesta triflestä pidän, kakkupohja alla, päälle alkoholia, marjoja, vaniljakastike ja kermaa. Se vetoaa suomalaiseen makuun. Lisäksi suomalaiset kalat ja savulohet kalkkunan rinnalle. Joulustressin välttämiseksi olemme ottaneet jouluaaton rennommin ja hienompi päivällinen on ollut vasta joulupäivänä. Emme ole olleet yöpaidoissa ja villasukissa, vaan aina pukeuduttiin jouluaterialle vähän prameammin brittityyliin. Suomessa jouluna sulkeudutaan kotiin, Britanniassa on kiva, kun joulunvietossa kaverit kilkuttavat ovikelloa, poikkeavat lasillisella moikkaamassa, saatetaan käydä yhdessä pubissa: joulu on sosiaalisempi tapahtuma ja iloisempi. Meillä on vähän melankolinen pohjavire joulunvietossa.

 

Olen itsekin ihmetellyt, miksi ei triflejä tuoda Suomeen - nehän voisivat mennä täällä tosi hyvin kaupaksi! Niin kuin sanoit, niissä on jotain tosi suomalaista myös! Kiitos paljon haastattelusta!

https://www.thespruceeats.com/traditional-english-trifle-recipe-435147

Britannian juustot - Gourmetin ytimessä?

Belgialainen herkkusuu-kollegani muisteli ilmiömäistä englantilaista juustoa, sinisuonista, kultaista, herkullista - Shropshire Blue!, huudahdin. Sehän se - monta synkkää hetkeä olen Suomessa viettänyt, kun tätä maistuvaa meijerituotetta ei ole ollut saatavilla. Sehän toimii loistavasti sellaisenaan ja sopii kastikkeisiin kuin unelma.

Päivän Timesin mukaan englantilaisten juustojen lajimäärä on ylittänyt ranskalaiset juustot. Tätä ei ole vaikea uskoa - ranskalaiset marketit luottavat aika suuriin tuotantopaikkoihin ja kärkilajit ovat vakiintuneet. Ranskalaiset uskovat olevansa lajissa maailman parhaita, mille onkin tietysti hyvät perusteet. Nykymaailmassa marginaalit ovat kuitenkin pieniä. Englantilaiset pienet juustolat ovat tehneet innovatiivista työtä markkinoita vallanneiden pienpanimoiden tavoin: kun on lähimarkkinaa, voi kehitellä sen makuun sopivia tuotteitakin. Juustojenkaan valmistus ei nykypäivänä ole enää salatiedettä: Timesin mukaan vasta pari vuotta alalla olleita tekijöitä on palkittu tuotteistaan. Laatuun on siis satsattu - ranskalaisia vastaan on käyty heidän omilla aseillaan, joista he ovat osittain luopuneet - yksilöllisyydellä ja osaamisella.

Brexit on kuitenkin ollut omalle englantilaisten juustojen harrastukselleni katastrofi. Kun valikoima on ennestäänkin ollut meikäläisissä liikkeissä heikohko, tuontitullit ovat pitäneet huolta, että valikoima on entisestään kapeutunut. On tapahtunut se, mitä Brexitissä pelättiin: britit kääntyvät sisäänpäin omaan erinomaisuuteensa - tässä tapauksessa nauttimaan muulta maailmalta huolellisesti salatuista gourmet-tason juustoista. 

Onneksi Suomessa vielä löytyy yrittäjiä, joilla on vastoin keskusliikkeitä halua ottaa riskiä ja koulia tietämätöntä kuluttajakuntaa ja ennen kaikkea hemmotella herkkusuita. Rolling Cheese Helsingin Töölössä on siitä hyvä esimerkki. Liike ui vastavirtaan ja on kelpuuttanut Englannin meijerituotteet Italian ja Ranskan ylpeiden klassikkojen rinnalle. Iso arvostus tällaiselle kulttuuriteolle! Tietenkin Shropshire Blue löytyy listalta!

https://rollingcheese.shop/

***

The Times made a great article how English microdairies have developed new cheese types so eagerly that the English varieties now outnumber the French ones. This is also about the quality - the French cheeses tend to be quite mass produced these days - leaving for England the possibility to develop some soft and moist cutting edge development to the domestic market, that is more and more quality and gourmet-orientated. The microbreweries have shown there is a potential for some new enterprises, that is not laid down by the extra export fees caused by Brexit. In Finland, some very brave shopkeepers, like Rolling Cheese in Helsinki, really believe England has something to got to give for the connoisseurs of the dairy products.

Joulukalenteri 2021: luukku 9 - Shobdon

Olen melkein käynyt Shobdonissa. Se valikoitui jo vierailuohjelmaamme, mutta reissu oli niin intensiivinen, että kohde putosi suosiolla seuraavaan kertaan. Kartano on purettu ja sen vanha kirkko, mutta kirkkoharrastajat Alec Clifton-Taylorista Simon Jenkinsiin ovat olleet liikuttavan yksimielisiä, että Shobdonin ”uusi” kirkko kuuluu aika lyhyellekin listalle maan kiinnostavimpia rakennuksia. Kyseessä on lähes ristiriitaiselta vaikuttava esimerkki englantilaisesta rokokoosta - ulkoa kirkko on lähes karu, sisältä se hohtaa kakunkuorrutteen valkoisessa ja wedgewoodlaisessa sinisessä - kontrasti on varmasti paikan päällä hämmentävä. Pastellisävyistä tulevat mieleen kotoisat puukirkkomme hempeine värityksineen.

***

Shobdon church is a rare English Rococo pearl!  

http://shobdonchurch.org.uk/

https://en.wikipedia.org/wiki/St_John%27s_Church,_Shobdon

http://www.english-church-architecture.net/herefordshire/shobdon/shobdon.htm

Mitta mitasta - Measure for Measure

Kun Boris Johnson nyt ilmoitti, että palataan vanhoihin paino-, pituus- ja tilavuusmittoihin, tunne oli epäuskoinen. Kyllähän minun saarellani, minun ajatusteni Englannissa, on ollut kummalliset mittaus- ja punnitustavat aina käytössä. Romaaneja lueskellessa olen joutunut muuttamaan henkilöiden pituutta jaloista ja tuumista, saadakseni selville ovatko he paljonkin yli vähäisen varteni. Punta eli naula on tuttu Venetsian kauppiaan tunteville - lihaa ja hedelmiä olen varmaan ostanut tällä mitalla, sehän on noin kolmannes kilogrammaa. Unsseissa (Ounce) näkee merkintöjä jauhopaketeissa, yksikkö on alle 30 grammaa, joka on jo jonkinlainen annos jauhoja.

Waitrosen sivujen ja tutun juustokaupan sivujen tarkastelu kuitenkin osoitti, että vanhoista mitoista on pitkälti luovuttu. Olin varma, että juuston hinnat ovat myös ilmoitettu naulaa kohti, ne olivat kuitenkin tiukasti napoleonilaisen grammajärjestelmän piirissä. Mutta riemastuin, kun maitoa sai omituisessa 1,136 litran tonkassa - sehän on paljon kätevämmin kaksi pinttiä! Tämä on varmasti suurimmalle osalle suomalaisia myös kaikkein tutuin britti-mittayksikkö.

Autoilija on tähänkin saakka joutunut kohtaamaan mailit: numeroina lyhyt välimatka on kreivikunnissa tuntunut ajassa pitkältä ja olen hikoillut kaarteissa, vaikka mittari on näyttänyt vain 60 yksikköä tiimaa kohti. Loppujen lopulta mitat ja painot ovat vain sopimuksia ja niiden tarkoitus on antaa suhteellinen kuva vähästä tai paljosta. Kun olen ostanut piirakan, en ole juuri vaivannut päätäni sen painolla tai tilavuudella, vaan kappalemäärällä, johon ei nyt siis ole tarkoitus puuttua. Syöty piiras tietysti voi painaa mahanpohjalla grammoja tai vaikkapa naulan verran - tuhtia tavaraa ne ovat.

Boriksen painotus on kuitenkin varsin päättäväinen askel menneeseen, eksoottiseen ja museaaliseen. Siinä on jotain samaa kuin kotikaupunkini Espoon tapiolalaisuudessa. Ulkoa tulleen on vaikea saada kiinni, mikä puutarhakaupungissa ja sen usein ulkomuseaalisessa tilassa, jota kuitenkin muutos on perusteellisesti myllännyt, on niin ylivertaisen hienoa ja nostalgista. Boriksen strategia voi silti olla oikea, korostaa perusbrittien eksentrisyyttä, epäkäytännöllisyyttä ja perinteellisyyttä - ja kääntää selkää mannermaiselle yhtenäisjärjestelmälle. Kun vihreä ajattelu saarella etenee, on kiinnostavaa seurata esimerkiksi hiilijalanjäljen manifestoitumista vaikkapa unsseina eekkeriä kohti. On myös tärkeä seurata, onko kellojen taaksepäin kääntämisen projekti myös sellainen, että sillä on nuorison tuki - hehän ovat ilmeisesti pääosin kasvaneet universaalien suureiden parissa.

***

Boris Johnson has introduced some ideas to take back some old measurement units. It is surprising that continental way has taken such a good grip of the UK, there are some opportunities with this project of remembrance of things past. For exemple, Waitrose has much updating in their pages - but for example milk is very conveniently sold at 2 pints bottles. The message is very clear, a point about the tradition and the history, but I am afraid young people might get confused in some details.

Michael Lambert - A Fanfare for the Common Man

Blogin pito on viime aikoina muuttunut entistä enemmän kaukorakkaudeksi.  Saarivaltakunta on etääntynyt mantereesta ja peittynyt sumujen alle. Rakkaalle maalle ei tunnu kuuluvan hyvää, olen jopa miettinyt, onko suhteeni kestävällä pohjalla. 

Viime aikoina uskoani Britanniaan on palauttanut kuitenkin Michael Lambert. Hän on perusbritti, joka on ottanut asiakseen järjen puhumisen, vaikka se olisi kuin tuuleen kuiskaamista. Hän tekee sen alistuneesti, hienovireisen suorasti, välttää kiihkoa, mutta on silti tuohtumuksen kyllästämä. Vallanpitäjät ovat hänen yhden miehen sotansa kohteena.

Lambert ei käytä mestaritoimittajien värikästä ja itsekeskeistä repertuaaria, hän luottaa yksinkertaiseen, samoja esimerkkejä postauksesta toiseen käyttävään ilmaisuunsa. Hän ei asetu vallanpitäjien ylä- tai alapuolelle, vaan heidän tasolleen. Heistä tuleekin äkkiä ihmisiä, jotka voivat erehtyä - Lambert uskoo, että he ovat erehtyneet pahemman kerran.

Uusimmassa postauksessa käsitellään Brexitin aiheuttamaa rekkakuskipulaa ja Lontoon metron kuljettajien vahvaa neuvotteluasemaa. Jos kuljettajat menevät lakkoon - ne mitä on jäljellä - yhteiskunta on nopeasti polvillaan. Tilanne on kärjistymässä, sanoo Lambert. Hän lienee oikeassa. 

Luokittelin Lambertin ensin tietysti katkeroituneeksi hörhöksi, mutta olen muuttanut asennettani - hänessä on lyyristä pahanilmanlintua iso osa, hänen sordinoituja jeremiadejaan on jollain salaisella tavalla erittäin miellyttävä kuunnella. Niissä kuuluu peribrittiläinen yksilöllinen ääni, joka on ollut ikävästi harvinaistumassa. Suosittelen. Alla linkki uusimpaan.

https://youtu.be/fNuuYrjoe9s

***

Above is a link to the latest criticism from Mr Michael Lambert, a Common Man with a lot of Common Sense. When I first listened to him, I mistook him as a bitter old man, but I have started to think him more as a male version of Cassandra, prone to subdued and eloquent tones - which make his repetitive and everyday level message more easy listening - he can be seen as a pessimistic, but I think in his heart he try to be a true optimistic, hoping England will one day reign supreme and the fogs of today will be cast away.

Englannin ay-liike, politiikka, Brexit ja tulevaisuus - Tapio Bergholmin haastattelu

Tapio Bergholm. Source: Yle Broadcasting Company.

Tapio Bergholmin haastattelu 21.4.2021

Tapio Bergholm, olet taustaltasi vahva ay-liikkeen historian tuntija ja olet myös hyvin perillä EU-jäsenyydestä ja sen haasteista. Kuulin vasta radio-ohjelmasta, että olet viettänyt Englannissa pidempäänkin opiskelujen merkeissä. Teen muutaman pienen kysymyksen isoista aiheista.

Minkälaisia mielikuvia Britanniasta on jäänyt käyntiesi perusteella?

Miten arvioisit Thatcherin kauden merkitystä Britannialle?

Usein mainitaan, että Thatcher murskasi ay-liikkeen. Onko se totuus, vai onko tilanne monimutkaisempi?

Mitkä ovat suomalaisen ja brittiläisen ay-liikkeen erot?

Yllättikö Brexit sinut? Miten näet Britannian roolin tulevaisuudessa? Onko se hajoamisen tiellä?

Labour tuntui Blairin aikaan olevan lähes voittamaton kolmannen tiensä kanssa. Blairia on moittinut vaikka historioitsijoista Tony Judt. Minkälaisia syitä näet Labourin vaikeuksille?

Britannia on muuttunut paljon, onko se silti yhä luokkayhteiskunta?

Suomalaiset tuntevat usein vaistomaista sympatiaa brittejä kohtaan, mitkä sinusta ovat saarivaltion hienoja piirteitä?

AY-liike Britanniassa

Thatcherin vaikutuksesta ay-liikkeeseen voi sanoa että vikaa on sysissä ja sepissä. Jos historiakaaren kuvaa lyhyesti, niin yksi Englannin suosituimpia pääministereitä koskaan oli Labourin James Callaghan, joka seurasi Wilsonia. Hän oli pääministerinä kun tuli ”winter of discontent” – tyytymättömyyden talvi, 1979. Oli kova palkkainflaatio, ei tullut tulopoliittista ratkaisua ja kaikkein hurjinta oli se, että Transporter’s General Unionin haudankaivajat meni lakkoon – ja roskakuskit. Tämä kaikki johti siihen, että konservatiivien tekivät rajun kampanjan ”Labour isn’t working”: työttömyys oli korkealla ja sillä tavalla konservatiivit pääsivät valtaan, koska Labourin omat rivit olivat sekaisin työmarkkinalevottomuuksien vuoksi. Toinen onni onnettomuudessa oli Thatcherin kannalta, että kun hän oli gallupeissa pahasti jäljessä, Falklandin sota tuli sopivasti ja sitten tuli vaalit. En tiedä hajoittiko hän itse parlamentin, peli oli tavallaan pelattu, mutta sitten hän voittikin. Ei ole harhaanjohtavaa, että hän juuri sodassa ansaitsi ”rautarouvan” aseman: sotilaat ja Yhdysvallat neuvoivat, ettei kannata lähteä kauas maailman toiselle puolen sotimaan. Hän otti kannan, että jos annetaan periksi, sitten meiltä menee kaikki saaret ympäri maailmaa. Nyt lyödään luu kurkkuun – ja kun sille linjalle lähdettiin, Yhdysvallat hylkäsi Argentiinan ja antoi sateliittitiedustelutiedot ja muut brittien käyttöön, mikä auttoi sodan voittamisessa.

Se on selvää, että kun meillä on erilaista lainsäädäntöä ja työlainsäädäntöä, joka on osittain vahvistanut tai antanut toisinsopimisoikeutta ammattiliitoille, Britanniassa tilanne oli se, että työlainsäädäntöä oli hyvin vähän ja sopimukset olivat aika avoimia, eikä ollut mitään työtuomioistuimia: jos jompikumpi puoli rikkoi sopimusta, se oli so not, työsopimusmaailma oli herrasmiessopimista aika paljon. Tähän maailmaan Thatcher itse asiassa toi työlainsäädäntöä, joka sitten rajoitti ammattiyhdistysliikkeen toimintavapautta ja määräsi jäsenäänestyksiä ennen lakkouhkaa, lakon aloittamisesta ja erilaisista toimenpiteistä. Kysymys oli kyllä myös siitä, että tavallaan jo kilpailukykynsä ja monessa mielessä muutenkin tulevaisuutensa menettänyt, valtiontukiaisilla Saksassa ja Englannissa elellyt kaivosteollisuus, lähdettiin ajamaan alas. Kaivoslakot olivat enemmän kaivosten sulkemista vastaan, eivät niinkään työehtosopimuksia vastaan. Kaivostyöläiset olivat jo aiemmin Edward Heathin kaataneet: hänhän meni vaaleihin teemalla ”Kuka johtaa maata?”, kun oli ollut aika rajuja hiililakkoja ja siihen aikaan Britannian energiahuolto oli 1970-luvun alkupuolella niin riippuvainen hiilestä, niin lakkovahdit menivät voimalaitosten eteen estämään varastoinnin ja hiilen kuljetuksen. Tuli pahoja energiatuotannon ongelmia. Thatcherin hallinto oli paljon paremmin valmistautunut mahdolliseen hiilikaivoslakkoon. Ne alkoivat villeinä lakkoina ja levisivät laajemmalle, mutta olivat alun perin varsin spontaaneja. Se oli katkera ja tappiollinen taistelu.

Englannin ja oikeastaan koko anglosaksisen maailman ammattiyhdistysliikkeestä voi sanoa yhden eron suhteessa Suomeen. Kun tuli teknologinen mullistus kirjapainoihin, niin kirjapainotyöläisten ammattiliitoissa oli jokaisella työntekijäryhmällä omat liittonsa tai ammattiosastonsa, ne eivät kyenneet neuvottelemaan teknologiasiirtymisestä työnantajien kanssa mitenkään. Suomessa taas, kun elintaso nousi ja painotuotteiden idänvienti veti, pystyttiin sille porukalle, joka oli siellä töissä, neuvottelemaan teknologiasiirtyminen. Tapahtui totaalinen ammattitaidon vaihdos kirjapainotyöntekijöillä siinä vaiheessa. Suomessa se tapahtui rauhanomaisesti ja tuottavuutta nostaen, kun taas anglosaksisissa maissa oli urhoollisia kirjapainolakkoja, jotka päättyivät järjestöjen tappioon. Voi sanoa myös, että kirjapainotyöntekijät olivat olleet ammattiyhdistysliikkeen työläisaristokratiaa ja eliittiä, Suomessa ne pystyivät säilyttämään korkeamman palkkatason, mutta työnantajatkin hyötyivät, koska siirtymä oli rauhallinen ja uusi teknologia, uusi painotekniikka, pystyttiin ajamaan sisään häiriöttömästi ja nopeasti.

Olin eurooppalaisen ammattiyhdistysinstituutin järjestäytymiskonferenssissa ja siellä yksi englantilaisen julkisen sektorin isoista ammattiliitoista, Unite tai jokin, niiden järjestäjä kertoi, miten ne onnistuivat saamaan paljon julkisuutta. Eräs iso yksityistetty kaasuyhtiö – siellähän on paljon kaasulämmitystä ja –helloja – joka oli ammattiliiton mielestä hyvin ahne ja ilkeä työnantaja, mutta uskovainen –  liitto oli tehnyt niin, että veivät kirkon ulkopuolelle kamelin. Raamatussahan sanotaan, että rikkaan on vaikeampi päästä taivasten valtakuntaan, kuin kamelin mennä neulansilmästä läpi. Aluksi kameli ei saanut mitään julkisuutta, mutta sitten Sir Paul McCartney paheksui juttua, koska hän epäili eläimen kärsivän. Tällä liitto pääsi tabloideihin. Seuraavan kerran liitto meni ison yhtiön yhtiökokouksen ulkopuolelle ja laittoi sinne porsaskarsinan. Sen jälkeen toimittajat alkoivat kysellä, mitkä eläimet ovat seuraavana vuorossa. En tiedä saivatko uusia jäseniä, mutta huomiotaloudessa ne pärjäsivät jekuillaan kohtuullisen hyvin.

Britanniassa ammattiyhdistysliike on joutunut kamppailemaan hyvin vaikeissa olosuhteissa, mutta ovat onnistuneet houkuttelemaan uusia ja yleistyneitä ammattiryhmiä, kuten koulunkäyntiavustajia jäsenikseen. Nämä jäävät Suomessa helposti ammattiryhminä katveeseen. Vaikeuksissa olevat liitot saattavat olla uusien ryhmien löytämiseen ja värväämiseen herkempiä ja ottamaan ne suojiinsa.

Thatcher toimi kyllä päättäväisesti, mutta eiväthän kaikki ammattiliitot ole siellä suurissa vaikeuksissa. Edelleen on koulutettujen alojen ammattiliitot olemassa, esimerkiksi lääkäreillä ja sairaanhoitajilla Royal College of Nurses. Mielenkiintoista on, että yliopistoissa on jokunen vuosi sitten ollut aika isoja taisteluja työeläkejärjestelmästä. Usealla yliopistolla on ollut yhteinen työeläkejärjestelmä ja se on ollut yliopistojen mielestä turhan höyli järjestelmä. Vakinaiset työntekijät menivät lakkoon, kun ehtoja yritettiin heikentää. Siinä mielessä Englanti ei ole ammattiyhdistyksistä vapaa vyöhyke, jos niin luullaan. 

Britannian vaalit

Olen ollut kommentoimassa Ylelle Britannian vaaleja ja haluaisin sanoa ”hung parliamentista”, joka oli Cameronin aikana. Oli mielenkiintoista, että Suomessa uutisoitiin, että Cameron voitti vaalit, brittiläiset ystävät taas sanoivat, että eihän se voittanut. Britanniassa vaalien voittaminen tarkoittaa, että saat omalle puolueellesi enemmistön parlamenttiin. Hung parliament on tappio kaikille ja tämän hahmottaminen on hankalaa suomalaisille. Briteille taas suhteellisen vaalitavan hahmottaminen on hankalaa. Näkökulma, mitä haluaisin painottaa on, että Labour on ollut aivan sekaisin – siinä mielessä konservatiivit, vaikka nekin ovat riidoissa, ovat sen verran vähemmän puhdasoppisia ja vähemmän toisilleen kaunaa kantavia, kunhan heillä on valta. He ovat onnistuneet vaihtamaan Eurooppa-myönteisen ja yliopistomaksujen suhteen vasemmistolaisen Cameronin Theresa Mayhin, joka on oikeistolaisempi ja vielä käänteenä Boris Johnsoniin, joka on Brexitin kannattaja – nämä ovat olleet kiehtovia kuvioita ja kommervenkkejä. Labourissa menee paljon energiaa sisällissotaan.

Kun Jeremyn Corbynin nousua yritettiin Suomessa hahmottaa kommunistisalaliittona tai äärivasemmiston paluuna, se ei ole ihan niin yksinkertaista. Siinä on kaksi selittävää tekijää, jotka eivät liity toisiinsa. Toinen on, kun ammattiyhdistysliike on joutunut ahtaalle, siellä on kuitenkin vielä paljon jäseniä ammattiliitoissa, muutama miljoona vähintään – nämä ovat radikalisoituneet, koska ovat ahtaalla. Kun aikaisemmin ammattiliitot olivat Labourin oikealla laidalla, nyt ne ovat vasemmalla laidalla. Tämä on antanut Corbynille ja hänen kampanjoilleen vauhtia ja voimaa. Toinen seikka on, että Britanniassa oli jo Blairin aikana suuri skandaali parlamentaarikoista – myös Labourin – jotka olivat kaikenmaailman kulukorvauksia nostaneet - käyttäneet kaksoisasuntoja ja suihkukaivoja niihin kakkosasuntoihin ostaneet, parlamentin rahoilla. Tämä oli paljon sekavampaa ja sikamaisempaa kuin saunan asuntoeteiset vuokra-asuntoina Helsingissä. Corbyn, joka oli suunnilleen polkupyörällä tullut omasta vaalipiiristään parlamenttiin, hänellä ei ollut mitään kuluja, ei mitään: hän oli kuin pyhimys, erottui koko porukasta. Tätä ei Suomessa tiedetty, että hän oli puritaani, hän ei työntänyt verorahoja omaan taskuunsa ja sai paljon mainetta kuluskandaalin aikana. (MM: Englannissa taxpayer’s money on poliittisesti paljon merkittävämpi käsite kuin Suomessa) Hänellä oli siis hyvä taustakohina. Mutta oliko hänestä puolueen puheenjohtajaksi, se oli toinen kysymys. Hän pärjäsi yhdessä kampanjassa, mutta kun vastassa oli Boris Johnson ”Let’s get Brexit done”, hänen haaransa repesivät: ei pystynyt sanomaan ja perustelemaan Labourin melko sekavaa linjaa siinä kuviossa.

Brexit

Yksi asia, mitä Suomessa ei mielestäni ymmärretä, liittyy siihen, että tiedotusvälineet ja asiantuntijat ja monet muut ovat, toisin kuin minä, taustaltaan EU-jäsenyyden kannattajia. (Bergholm on mielenkiintoisesti muistellut tätä Ylen haastattelussa.) Olen suhtautunut Euroon vihamielisesti ja pidän vieläkin Euroa tuskallisena ihmiskokeena, johon Suomen ei olisi pitänyt osallistua. En silti usko, että Suomella olisi varaa, että otettaisiin siitä yksin irtiotto.

Se mikä Brexitissä jää ymmärtämättä, on että EU oli ollut surkeassa kriisissä vuodet 2009-2015 ennen kansanäänestystä, sehän oli pelkkää sekavuutta, kriisiä ja velkaantumista, Kreikan ja Irlannin pelastamista, Espanjan kriisiä, Italian konkurssia, Belgian velkaantumista. EU ei vaikuttanut toimivalta ja houkuttelevalta ympäristöltä, se vaikutti pysyvissä vaikeuksissa olevalta. Se, että sen nokka oli nousemassa 2015-6, ei tähän isoon kohinaan ehtinyt mielestäni vaikuttaa: ei ollut kyse pelkästä nationalismista, vaan uskon puute, että EU olisi ratkaisu ongelmiin, saattoi kasvaa ja vahvistaa populistista soinilaista höpinää ”siellä missä EU, siellä ongelma”. EUn omat ongelmat on ikään kuin lakaistu maton alle, siinä vaiheessa, kun on analysoitu, miksi Britanniassa enemmistö äänesti EU-jäsenyyttä vastaan.

Se mitä Boris Johnson ja Brexit-äänestäjät eivät ymmärtäneet, että he ovat oikeastaan laittaneet peliin jo Tony Blairin ajoista alkaneen Walesin, Pohjois-Irlannin ja Skotlannin itsehallinnon vahvistamisen. Pohjois-Irlannissa itsehallinto oli hyvin vahva jo aikaisemmin, miehittäjä joutui ottamaan vastuun, kun siellä ei hallintoa pystytty pitämään pystyssä sisällissotatilanteen vuoksi. Kun rauha saatiin aikaiseksi, siellähän on ollut oma pikkuparlamentti, Stormont. Nyt puhutaan paljon itsenäistymispyrkimyksistä ja tullirajasta Irlanninmerelle, miten enemmistö voisi yhdistyä nyt pikemminkin Irlantiin, joka vaikuttaa nyt taas dynaamisemmalta kuin hylännyt Iso-Britannia - vaikka tämä kehitys voikin johtaa sisällissotaan.

Yksi syväjuonne, joka on jäänyt katveeseen, Iso-Britannian mahdollisessa hajoamisprosessissa on Wales: kymrin kieli on ainoa britanninen kieli, joka on oikeasti elävä (muita ryhmän kieliä korni ja kumbri). Irlannissakin ollaan vain puhuvinaan vanhaa irlantia, mutta varsinkin Pohjois-Walesissa omaa kieltä käytetään, koululaiset puhuvat sitä ja oppaat käyttävät nähtävyyksissä, siitä on kansallinen herääminen.

Olin Britanniassa 2016 ja pyörin Skotlannissa, lehdet olivat täynnä Brexitiä, mutta myös sitä, että Islanti pudotti jalkapallossa Englannin jalkapalloilun EM-kisoista, siitä oli kymmeniä sivuja, samassa lehdessäkin 4 tai 6 sivua siitä. siihen liittyen, tilannetta kuvaa, että näytettiin kännykkävideon pätkää, jonka joku oli kuvannut, kun Walesin maajoukkue katsoo Islanti-Englanti peliä – aina kun Islanti teki maalin, koko Walesin joukkue hurrasi. Siinä on liikkeellä tunne-energioita: Skotlanti ja Wales, nehän ovat Englannin suhteen saamapuolella, Skotlanti, joka on vauraampi, saa enemmän, sehän on vähän ilkeästi sanottuna Ison-Britannian Ahvenanmaa ja Wales taas Kainuu. Iso kuva on, että kun Tony Blair on vahvistanut sekä Walesin ja Skotlannin itsehallintoa, sitoakseen ne vahvemmin, kehitys onkin vähän samanlainen kuin Neuvostoliitossa, osavaltiot rupeavat elämään niin vahvasti omaa elämäänsä, että ne eivät kohta enää siedä keskushallintoa. Tässä on fragmentaation kierre: kun Yhdistynyt Kuningaskunta lähtee EU:sta, niin osavaltiot voivatkin anoa EU:n jäsenyyttä. Koska niin kauan kuin Iso-Britannia oli jäsen, eronneesta olisi tullut ennakkotapaus, jolloin myös Katalonia olisi voinut erota Espanjasta ja liittyä EU:in. Nyt ennakkotapausta ei synny, kun Skotlanti ja Wales voivat erota ja liittyä EU:in, koska emämaa ei olekaan enää EU:n jäsen. Tässä ei välttämättä ole mitään järkeä, mutta voi synnyttää niin paljon hässäkkää, että Englantikin voi alkaa miettiä paluuta takaisin EU:in. Tämä on kuitenkin niin pitkä ja kummallinen kaari, katkeruus voi kasvaa ja EU:a voidaan syyttää Ison-Britannian hajoittamisesta – en osaa sellaista ennustaa!

 Katalonian tilanne eroaa siitä, että he ovat kyllästyneet lähettämään rahaa Madridiin, kun taas Skotlanti ja Wales ovat saamapuolella kahmalokaupalla Englannista – ja silti ne ajattelevat, että raha ei heitä sido. EU-ero kypsyttää henkisesti skotteja ja walesilaisia ajatteluun, että koska Englannin konservatiivihallituskaan ei välitä rahasta, tai britannialaisten enemmistö ei välitä rahasta, vaan äänestää heidät pois unionista, ei heidänkään tarvitse välittää. Asiassa on myös ideologinen puoli: skottien kansallispuolue ilmoittaa olevansa sosialidemokraattinen puolue ja ilmoittaa olevansa vasemmistoreformistinen. Tässä on jännite tilanteessa, jossa konservatiivipuolue näyttää olevan maailman tappiin asti vallassa. Jossain vaiheessa on odotettavissa vaalipiirirajojen muuttaminen: jossain vaiheessa näytti, että taantuvilla Labourin ja Skotlannin alueilta lähtisi parlamenttipaikkoja pois ja siirtyisi vauraaseen etelään konservatiivipaikkoja lisää. Tämähän on muuttunut erilaiseksi, kun tiheästi asutut alueet nyt ovatkin EU-myönteisten liberaalien alueita, kun Labourinkin kannattajakunta on muuttunut. Tämä vaalipiirimuutos ei olekaan enää niin uhkaava: Red wall onkin nykyisin konservatiivien hallussa Brexit-vaalien jälkeen. Kuvio on muuttunut sekavammaksi.

Tulevaisuudesta

On mielenkiintoista, miten talous ja dynamiikka lähtevät menemään. Yksi asia mikä on aidosti ongelma, kun ammattiyhdistysliike on lyöty lättäjalaksi, palkkahaitari on levennyt niin pahasti, että tuottavuuskehitys on huono. Britit itse käyttävät esimerkkinä, että supermarket-automaatio on ranskalaisella Carrefourilla paljon pidemmällä kuin Tescolla ja Sainsburyllä: kannattavuus paranee, kun palkat ovat korkeammat, kun pystytään syrjäyttämään korkeapalkkaisempaa väkeä.

Tony Blair teki monen mielestä paholaisen kanssa sopimuksen mennessään hakemaan Murdochin tukea ja tekemään kauppoja. Toinen huono asia oli panostaa ulkoiseen ja esiintymiseen, spin doctor-sana on tatuoitu Blairin otsaan. Ihmisoikeuksien kannattajat eivät myöskään innostuneet hänen lobbarin roolistaan Saudi-Arabian kanssa – siitä ei voinut ilman tahroja selvitä.

Yksi asia mikä repii Skotlantia ja Englantia erilleen toisistaan on koulujärjestelmä. Skotlannissa koulujärjestelmä on demokraattisempi, eikä siinä määrin eliittikoulujen hallitsema. Se on lähempänä valtiollisia grammar schooleja ja myös yliopistot ovat käsittääkseni ilmaisia. Englannissa kalliit yliopistot ovat muuttuneet myös kummallisiksi: opiskelijat ovat alkaneet kokea, että kun on maksettu paljon, teepä minusta maisteri! Opiskelijoista on tullut asiakkaita. Eihän sen näin pitäisi olla: autokoulussakin pitää ryömiä, että saa tutkinnon suoritettua. Ei insinööriajossa voi sanoa, että mitä olenkaan tästä maksanut.

Kun koulutusmäärät kuitenkin koko maailmassa ovat kasvavia ja järjestelmät ovat näin erilaisia Skotlannin ja Englannin välillä, se vaikuttaa kansallisen identiteetin syntymiseen. Molemmat varmaan pitävät omaa järjestelmäänsä hyvänä: se myös osaltaan ajaa maita kauemmaksi toisistaan. Englannissa yliopistojen hinnoittelu on myös ollut epäonnistunutta: maksimihintojen avulla yritettiin ohjailla heikompia oppilaitoksia halvempiin hintoihin, joka johti siihen, että näiden tajutessa, että he menettäisivät alemmilla hinnoilla paremmat opettajat ja joutuisivat julistautumaan huonommiksi. Lopputuloksena on, että melkein kaikki yliopistot ovat hinnoiltaan tapissa.

Oma kokemukseni yliopistoista on Coventrystä, olin siellä visiting fellowina Industrial relations unitissa, University of Warwickissa. Mieleen on jäänyt yliopiston vieressä vauras ja viihtyisä Kenilworth, linnarauniot ja sen Guy Fawkes-juhlat. Vehmas ja kaunis Britannia aina houkuttelee. Brittejä eikä Englantia vastaan minulla ei ole mitään. Sen sijaan olen välillä surullinen, että moni-ilmeinen, henkisesti aika vapaamielinen maa on ajautunut perheitäkin hajottavaan vastakkainasetteluun. Kun ennen waleslaiset, pohjois-irlantilaiset ja skotlantilaiset olivat osa kudosta, ristiinmuuttaminen oli yleistä, niin en ole henkilökohtaisesti kauhean innoissani ajatuksesta, että Yhdistynyt Kuningaskunta hajoaisi. Kuitenkin analyyttisesti ajattelen, että tällaiset voimat ovat nyt liikkeellä ja se on toinen tarina.

***

I interviewed Docent Tapio Bergholm, who has specialised on the history of trade unioons, of his views on  the British trade unions, politics and Brexit - and looking to the future of the United Kingdom. The relations between Thatcher and the trade unions were more complex than the reputation - she even introduced some further legislation on the subject. Mr Berghom also rised interesting viewpoints on Jeremy Corbyn and the position of the Labour party - quite often we tend to see not the whole background for development. It is also noted that Britons do not always understand our proportional voting system. Of Brexit, the national and linguistic undercurrents are also worth noting. 

Lady Megbeth ja muita kertomuksia

Photo: Observer 7 March 2021

Joltain osin viime viikkoina on tuntunut, että blogillisen intohimoni kaukainen kohde, Englanti, on enemmän saari kuin koskaan, enkä tilanteista pysty muodostamaan vartiopaikallani kunnollista käsitystä. Asiat sirpaloituvat, kokonaiskuva hajoaa, siksi on paras mennä tarinoiden maailmaan.

***

Kun valta otettiin omiin käsiin ja taisteltiin näkymätöntä vihollista vastaan, havaittiin vihollinen vahvaksi, mutta se saatiin ruiskeilla taltutettua. Hinta on kuitenkin kallis, veroja nostetaan kaikkialla, että saadaan tilanne tasapainoon. Yleistilanne on vihollisen suhteen suotuisa nyt, mutta emme tiedä yritysten ja ihmisten vedon ja pidon suhdetta. Tilastoista saa jotain käsitystä: byrokratian lisäys on ollut pakko tehdä, vaikka ei sitä haluttu.

***

Jos valtiovarainministeri Sunak hymyilee, onko häneen luottamista? Labouriin ei ainakaan ole.

***

On keskusvalta, on alueet, on kunnat - niiden välissä Parlamentit ja Pormestarit. Ainakin Manchesterissa ja Lontoossa. Muualla sotkuisempaa. Skotlanti, Irlanti ja Wales ovat kaukana, kuningatar ja Boris Westminsterissä.

***

Jos haluan vetäytyä maailmasta ja istua Oprahin kanssa, kumman teen? Miksi en sinun mielestäsi voisi tehdä molempia? Et kai tarkoita...

http://maailmanaareen.blogspot.com/2013/02/macbeth.html

En tiedä miten Shakespeare nyt kirjoittaisi Macbethin. Ehkä hän lisäisi muutaman naishahmon - alkuperäiset hahmot eivät päivitystä kaipaisi. Itse rakastan Shakespearen liikkuvaa metsää, Birnam Woodia, joka sinetöi sankarin kohtalon. Hassusti konekäännetty synopsis on tässä. Niin, totta: miehet ovat syntyneet naisista!

https://www.storyboardthat.com/fi/shakespeare-plays/macbeth

***

Brittilehdistön tila on myös shakespearemainen. Avonin joutsen varmasti tekisi yhden näytelmän lehtitaloon sijoitettuna. ”Meiss” sama kude on kuin medioissa, katkeraa unta vain lyhyt elämämme.”

***

Hoitajat taistelivat ja pelastivat Carrien miehen. Työstä heille tarjottiin kymmenyksen kymmenystä. Sen pitäisi riittää, koska ajat ovat ankeat.

https://www.businessinsider.com/boris-johnson-nurses-1-pay-rise-after-covid-pandemic-2021-3?r=US&IR=T 

Päämajan sisustus oli perheen pään mielestä vanha ja ikävä, se laitetaan uusiksi säästöillä. Uusi on kuulemma valmiiksi uusvanha. 

https://www.theguardian.com/uk-news/2021/mar/07/ikea-to-lulu-via-john-lewis-the-short-shelf-life-of-interior-design-at-no-10

***

Some short stories to give a view to the current situation in England, thanks to Shakespeare and the infatigable British press - we can be in!

Red tape - punaista nyöriä

Brexitiä on käyty läpi lukemattomissa jutuissa. Silti 22.1.2021 Timesissä kuluttajat valittavat "yllättävistä" maksuista, joita on tullut, kun on tilattu tavaraa mannermaalta. Kyse on tullimaksuista ja arvonlisäveroista, joita Kruunu eli Britannia itse kantaa kansalaisiltaan.

EU:n Red tapesta haluttiin eroon Brexitissä. Toive on nyt toteutunut. Vaikka Britannia on saari, se ei silti ole byrokratiasta vapaa vyöhyke, sen pykäläviidakot tai niiden puute ovat sen omia luomuksia. Red tape on hankala käsite kääntää. Ymmärrettävä käännös voisi olla paperisota: säännöt ja raportoinnit, jotka hidastavat ydintoimintoja, kuten tuotantoa, ostoa, myyntiä ja jakelua. Erityisesti pienet yritykset ovat vaikeuksissa, isoilla on enemmän rahkeita sopeutua ja ottaa kenttää haltuunsa. Sääntöviidakkoa vastaan soditaan meilläkin normitalkoissa. 

EU on ollut normitalkoina menestys. Usean maan säännöstöt on saatu yhtenäistettyä. Tämä on ollut tavoitteellista. Ei niin, että proverbiaalisia kurkkuja olisi haluttu neliöidä tai määrätä niiden käyryydestä. EU on ollut projekti, jossa tavoitellaan tavaroiden, palveluiden ja ihmisten esteetöntä liikkuvuutta - yhteisellä ja linjakkaalla sääntelyllä. EU on pyrkinyt tarpeettomasta paperiviidakosta eroon, jopa niin, että se on järjestänyt yleisökilpailuja parhaista Red tapea vähentävistä ehdotuksista. Tällä saavutettu liikkuvuuden sujuvuus ei ollut enemmistölle brittejä tärkeä asia. Siksi rekat nyt seisovat satamissa ja lisää väkeä on palkattu, että palautetuista paperimuodollisuuksista selvittäisiin ilman, että kuormat mätänevät. Kontrolli on saatu takaisin, mutta kalojen tuoreus kärsii.

Red tape tarkoittaa myös rajoittamista. Se on mielikuva euroherrojen saleista, jonne kansalaiset voivat tuoda vain vääriä mielipiteitä. Tosiasiassa päätöksiin vaikuttaminen on kohtuullisen avointa - asiakirjat löytyvät, on keskustelupapereita jo hyvin varhaisessa vaiheessa valmistelua. Jos asiat haluaa nähdä suljettuina, sitähän voi olla yhtä hyvin kansallinen Whitehallin kuin Local Councilinkin toiminta. "Eivät ne kuuntele." Red tape muuttuu näissä puheissa paksuksi pajunköydeksi.

Aika harva kansalainen on noudattanut ex-pomoni mottoa, ”Ota selvää!” - ja siksi puolivillaiset ja kevytmieliset heitot EU:n tarkoituksettomasta byrokratiasta tai pienet valtiot imaisevasta liittovaltiosta uppoavat hyvin. Erityisen hyvin ne upposivat lyhyitä huumoriheittoja rakastaviin britteihin. On niin paljon helpompi seurata tarkemmin Katie Priceä ja hänen poikaystävänsä touhuja, kuninkaallisista puhumattakaan. 

Kun Britannian Kruunu eli valtio nyt perii omilta kansalaisiltaan maksuja ja veroja tuotteista, joita he mantereelta tilaavat, se ei oikeastaan ole red tapea, vaan valtion perustehtävää - ei sääntelyn vuoksi, vaan tuoda ylellisyystarpeista rahaa valtiolle käytettäväksi mihin tahansa yhteiseen hyvään. Vaikkapa NHS:en eli terveydenhuoltoon.

Itse tilasin vuodenvaihteeseen saakka jonkin verran tavaraa Britanniasta. Maksoin niistä ALVin (VAT) Britanniaan. Maksoin kuljetuksesta samalla Englannin jakelufirmoille. Tavarat tulivat kotiini ilman muita veroja ja maksuja. Nyt olen sen lopettanut. Samat tavarat tilaan nyt Ranskasta, jolloin maksamani verot saa Macron hallintonsa käyttöön. Tämä on Johnsonin tappio, nyt hän ei voi minun panoksellani tukea NHS:n toimintaa. 

En sano, että panokseni poisjäänti Borista vielä hätkähdyttää, mutta toimintani on kertautuvaa ja en ole ainoa. Tämä virta muualle on kauhistuttavasti realisoitumassa Britannian kansalaisille vasta nyt, vuosien puhumisen jälkeen. 

Jos tämä tilanne on ollut tiedossa, mitä on tehty? Miksi paperisotaan ei ole haettu kansallisia, nokkelia ratkaisuja? Miksi tähän ei ole varauduttu automatisoimalla prosesseja ja turvaamalla teollisuuden ja palvelujen investointien houkuttelevuus? Jossain vaiheessa Britanniassa on suuri joukko kansalaisia, jotka lopultakin ovat ymmärtäneet asiat oikein. Silloin he voivat kaivata aikaa, joilloin he olivat itse punomassa ja seuraamassa punaista nyöriä yhteisten tavoitteiden hyväksi.

***

Today, 21 January 2021, in The Times, somebody asks why extra cost has been levied from her - she just ordered a blouse from France. This was a surprise to her - after all these years. The project to cut Red Tape has failed - previously smooth processes are slower, and eventually, the Crown will miss also my taxes I paid, quite happily, to Boris. Now I am more serving Macron. There was enough time to perfect these processes in a national, clever, witty way - to create a new, redder shade of tape.

https://www.debatingeurope.eu/2018/11/22/is-eu-red-tape-making-it-harder-to-do-business/#.YAsuny2Jef1

https://en.wikipedia.org/wiki/Red_tape

Kuidun tasapaino

Olemme siirtyneet aikaan, jossa Brexitin seuraukset oikeasti alkavat näkyä, hinnan ja tarjonnan muutoksina. S-ryhmä, joka on tuonut maahan Tescon ruokatavaroita, julkisti viime vuoden lopulla eniten myydyn, syötävän Britti-tuotteen.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/brittilaiset-kauppakumppanit-osittain-aika-epatoivoisia-s-ryhmassa-varaudutaan-taas-tuonnin-sakkaamiseen/?shared=1149230-1caa764c-4

Kyse on tietenkin Weetabix-aamiaismurokkeista, jotka valmistetaan Kuninkaallisella Suostumuksella. En muista syöneeni Weetabixiä tällä vuosituhannella, lapsena kylläkin maidon ja hillon kanssa. Ehkä taas pitäisi, kuidun saannin vuoksi. 

Sama organisaatio valmistaa myös Alpen-mysliä - olin luullut tuotetta ehta sveitsiläiseksi ja myös vaimoni tuotteeseen liittämät Heidi-mielikuvat karisivat, kun kerroin vuorimaisemoidun tuotteen olevan Made in England. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Weetabix

Myös keksiosastolla on paljon brittiläistä tavaraa. Murot ja teen kanssa naposteltavat ovat tuoteryhmiä, joissa korvattavuus muualta tuoduista tavaroista on korkea: kilpailu on kova ja hinta ratkaisee. Ruokatarpeiden oma suosikkini, Colman’s sinappijauhorasia, on aivan toinen juttu. Tarvitsen sitä harvoin. Jos se maksaa kaupassa euron, ostan sen, mutta ostan sen myös silloin, jos sen hinta on vitosen. Kipuraja on ehkä kympissä. 

Tosiasiaksi siis jää, että elintarvikkeiden puolella Brexitin vaikutus lienee vähäinen ainakin meillä - kotimaisten murojen ja keksien valmistajille se tuo jopa kilpailuetua ainakin kotimaassa ja miksei myös kotoisilla sisämarkkinoillamme EU:ssa. Englantilaiset juustot, ne valitettavan harvat saatavissa olevat - todennäköisesti kallistuvat ja toivomani Englantilaisten Juustojen Invaasio maahamme entisestään epätodennäköistyy tai lykkääntyy.

Jos puhutaan muista päivittäistavaroista, nimenomaan pesuaineista, on vaikea väistää Unileveriä. Kesäkuussa 2020 brittiläis-hollantilainen yhtiö teki valinnan pitkäaikaisessa vatuloinnissaan pääkonttorin paikasta: se onkin Lontoo, eikä Rotterdam. Tämä on ollut Brexit-siivelle valtava voitto. Unilever on päivittäistavaroiden jättiläinen ja lähimarkkinat ovat kiistatta suuret. Tuotemerkkejä ovat Sun-astianpesuaine, Sunlight, Dove, Pepsodent, Knorr, Lipton, Becel, Colman’s... hieman yllättäen myös Ben & Jerry’s jäätelöt. 

https://www.independent.co.uk/news/business/news/unilever-headquarters-uk-london-move-netherlands-a9560406.html

Jos siirrymme pientavaroista isompaan kaupan kokonaisuuteen, voimme sanoa, että tavaravientimme Britanniaan on ollut suurempaa kuin tuonti. Palvelujen osalta tilanne on ollut päinvastainen. 

https://www.etla.fi/wp-content/uploads/VNK_2017_12.pdf

Onko Britannian vahvuus todella niin suuri juuri palveluissa? Vai onko kyse vain englanninkielisen palvelun uskottavuuden vaikutelmasta?

Suurta uskottavuus on tavaratuonnissa varmasti lääkepuolella - suomalaista koronarokotetta ei ole näköpiirissä hetkeen. Brittiläinen osaaminen on varmaa myös erilaisten analysointi- ja mittauskojeiden valmistamisessa. Mitä Suomi sitten Britanniaan vie? Huomiota herättävää on puuperäisen tavaran vienti: vaikka osuus on laskenut, kansantalouden kannalta tämä on kuitenkin todella merkittävä ryhmä. Miten Brexit tähän vaikuttaa? Minne kysyntä suuntautuu, jos kaupan verekset muurit nostavat hintoja? Ruotsi on kanssamme samassa EU-veneessä, mutta Venäjä... voisiko Brexit ohjata puun perään menevää saarivaltion kysyntää juuri sinne? Se olisi Salisburyn ym tapausten jälkeen varsin kummallista.

https://www.yrittajat.fi/uutiset/606453-brexitin-jatkoaika-antaa-yrityksille-aikaa-valmistautua#9d6f7ed1

Joka tapauksessa suomalaisen puunjalostusteollisuuden kilpailukyvyn ylläpitäminen on tärkeää ja tuotteiden jalostusarvon kasvattaminen. Unileverin tapauksessa näyttää, että ympäristöarvoilla on myös merkitystä - tämä ajattelu on Britanniassa nousussa. Kansantaloutemme kannalta hyvää ympäristöosaamistamme myös metsien suhteen ei pitäisi aliarvoida. Mikään ryhmä ei saisi lorottaa tässä kansallisiin etuihimme, muroihin tai pelletteihin, metsäosaamistamme ei saisi vetää lokaan. Britannian metsänhoidonhan tunnemme. Metsät on siellä pääosin hoidettu jo aikoja sitten. Kuidut tulevat viljoista.

Brexit on mielenkiintoinen käänne, joka palauttaa kansantaloutta juurilleen. EU-kriitikot ovat varmasti olleet siinä oikeassa, että kokonaisuudessa on hämärtynyt moni asia, joiden vuoksi Unioniin aikanaan pyrittiin. Voi olla, että nämä hyvät puolet tulevat taas kirkastumaan klassisen monenkeskisen kaupan monimutkaisuuden, ongelmien ja kotimaisen kysynnän kuplien paljastumisten kautta. Saadaanko uuteen tilanteeseen tuoretta ja luovaa dynamiikkaa vai onko tuloksena kärjistyvämpää käpristymistä ja sisäänlämpiämistä - se jää nähtäväksi. Mutta kuten tiedämme, rajumpi on ajan riento - tulemme näkemään tulokset varsin nopeasti hektisessä uudessa ajassamme. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

***

Happy New Year 2021, to you, dear readers and let us hope Brexit will be good for us all! Of foodstuff - Finnish people have been very eager to buy fibre-rich Weetabix! Also Alpen label is quite popular here - even though only a few know it is Made in UK product - not Swiss Made, like one could expect. From Finland, we have exported a lot of woodstuff and their derivatives into the UK, hope they will not find much alternatives from Russia, for example. Of course, the internal market in the UK is so important and strong - one very bold move about that is to concentrate the Unilever headquarters in the UK, and not any more to share it with Rotterdam.

Ruoka & Brexit

Kun olen viime kuukaudet ärvötellyt korona-kineksessä eli Saarivaltakuntaan ei ole ollut asiaa, muistin syövereistä tulee välillä kummallisia kaipuun kohteita. Kuten vierailut Iceland-myymälässä. 

Iceland on halparuokakauppa. Se on varsinaisesti erikoistunut myymään pakastettuja valmisannoksia. Ennen kuin lukija tuhahtaa, pakastemyymälät ovat kova juttu myös kulinaristisessa Ranskassa - Suomeen ne eivät ole vielä rantautuneet. Hypermarkettien pakasterivistöt tietysti ovat, mutta pakastemyymälän konsepti on erilainen. Kannattaa huomioida myös kotiinkuljetuksen mahdollisuus.

Icelandissa on pakasteiden lisäksi suppeat ja kapeat valikoimat ja lajitelmat muitakin tuotteita. Niistä on yleensä tarjous, joka pysäyttää. Ostan perinteiset joulusammiot (tub) Quality Street-konvehteja juuri Icelandista. Viimeksi mukaan tarttui myös piparjuurikastiketta ja valtava loota Yorkshire-teetä, jota olen kotosalla uuttanut ahkerasti. Sitä on vieläkin jäljellä, eipä ihme, sillä pakkaus lupasi, että siinä on 30 % enemmän. Tarjousten bongailu on yllättävän terapeuttista - kun halvalla saa ja vielä laadukastakin, niin eihän siinä itkukaan ole kaukana - kun kotipuolessa ei aina asiat ole näin hyvin!

Valikoimiin ja tarjouksiin voi tutustua täällä https://www.iceland.co.uk/

Icelandin hyllyjen välissä olen useasti huokaillut hintojen edullisuutta, varsinkin intialaisten valmisannosten helppohintaisuus hämmästyttää - laadussakaan ei ole ollut moittimista. Mieleen on tullut, että ainakaan ruoan hinnan korkeus ei ole ollut syy hankkiutua eroon EU:sta. Hinnoilla on mielestäni paremminkin paineita nousta eron seurauksena - tuontitavaraa, etelän tomaatteja, viinejä, oliivivalmisteita, juustoja ja pitkään kypsytettyjä leikkeleitä on tarjolla paljon. 

Ruoan hinnan noususta EU-eron myötä huolestuneita artikkeleita löytyy helposti. Jaan tähän yhden mielenkiintoisimmista. Siinä on erittäin kiinnostavaa tilastoa myös omavaraisuudesta viime vuosina. 

https://briefingsforbritain.co.uk/busting-the-food-price-myth-in-a-no-deal-brexit/

Kun sanomalehdistä syntyy kuva, että britit ovat kädet ristissä odottaneet erosopimuksen valmistumista, niin kotimaiset tuottajat ovat artikkelin tilastojen mukaan selvästi pyrkineet neuvotteluaikana lisäämään ruoan kotimaisuusastetta. Näinhän pystytään paremmin kontrolloimaan luomutuotantoa ja vastaamaan ympäristökysymysten haasteisiin ihan oikeasti. Jos hinnat nousevatkin eron myötä, se hyödyttää kuitenkin kotimaata työpaikkoina ja korkeiden eettisten periaatteiden kautta. Näin tietenkin, jos eletään Parhaiden Brittiperinteiden mukaisesti - kaikenmaailman fuusiokeittiöt ja niiden kotkotukset ovat useammin tuontivetoisia. Näiden tuotteiden kunnian päivät lienevät luetut. Kuluttajat varmasti nykyistä enemmän miettivät, mihin sijoittavat marketissa puntansa. Kotimaiselle tuotannolle se on voinut jo nyt olla hyvä asia.

***

One of my travel delights is wandering between the aisles of food markets. Iceland is a type of small supermarket we do not have yet in Finland - very much concentrated on frozen ready meals. I love their bargains - Quality Street Tubs and Yorkshire Tea Boxes (giant, +30% more!). Prices are very good compared to Finland. What will happen after Brexit? One thing is that the English producers have increased their share of market - that is a very good strategic thing as well in the long run. It is likely that products of the Southern Europa are destined to increase. Yet, there is still some time left for customers to adapt to that very likely scenario.

Super-Boris Sisyfoksena

Olen myötätunnolla seurannut Britannian taakkaa varsinkin pääministerin harteilla. On Brexit tehtävänä, kauppasopimuksineen ja aina odottamattomine seuraamuksineen. Ollaan jo syksyssä ja vuoden loppuun on aikaa hintsusti. Kesä on hukattu neuvotteluissa. Skotlantikin liikkuu rauhattomana ja mutisee sanoja irtaantumisesta.

Koronakriisi oli viedä pääministerin hengen, se vaatii vieläkin tarkkaa seurantaa. Talous on kutistunut hälyttävästi, kärsineet kauppaketjut saneeraavat työntekijöitä listoiltaan. Ravintoloita ja kahviloita pidetään yllä valtion rahalla. Asuntokauppaan on saatu vauhtia poistamalla leimaveroja: tämä on innostanut kauppoihin ja jopa nostanut asuntojen hintoja. Ensi vuonna ennustetaan taas asuntojen hintojen laskua, kun talouden alamäki ja irtisanomiset alkavat purra toden teolla.

Boris on halunnut uudistaa kaavoitusjärjestelmää ja ottaa paikallistasolta pois mahdollisuuden työntää kapuloita asuntohankkeiden rattaisiin. Tästä on jo syntynyt paikallistasolla kaplakkaa, mutta se taitaa olla pientä siihen verrattuna, mitä päivän (6.9.2020) Timesin mukaan on tulossa. Johnson on lehden mukaan kertakaikkisen kyllästynyt paikallistason nihkeään rooliin koronatoimien toteutuksessa. Kun vivusta on Whitehallissa väännetty, mitään ei ole alueilla tapahtunut. Vastaisku on tulossa: poliittisten sihteerien jatkokausia on alueilla jätetty jo uusimatta, mutta varsinainen mylläkkä on kohtaamassa district- ja countytasoja, sekä monimutkaisia sekaorganisaatioita QUANGOja. Näitä pyritään yhdistelemään ja karsimaan lehtitiedon mukaan ja lisäämään pormestareita. 

https://www.thetimes.co.uk/article/boris-johnsons-troubleshooting-trio-plot-to-transform-whitehall-with-a-big-bang-8zdksb70h

Väliportaan yhdistettyjen tasojen ylärajaksi kasvaillaan 600 000 asukkaan kokonaisuutta. Yhdistämiset vähentävät taatusti valtuustopaikkoja - vaalejahan on kaikilla tasoilla parish, district ja county. Tämä ei ole ainoastaan ristiretki Labourin vaikutusvaltaa vastaan, vaan myös konservatiivien sisäisten vastavoimien tukahduttamispyrkimys.

Ristiretki sekavaa väliportaan hallintoa vastaan on varmasti hyvin perusteltu. Asiasta sen enempää tietämättä voin sanoa nykymallia monimutkaiseksi. Omassa suosikkikohteessani Malvernissa on alimman paikallisen parish-tason vastuulla esimerkiksi urheilukenttien huolto, pääkyläkeskuksessa on oikein pormestarin toimisto, siitä pari korttelia katua alas on District office, jossa vastataan jo strategisemmista kysymyksistä. Kun lähdetään kaupungista ja mennään Worcesteriin (kuva), sieltä johdetaan koko Countya. Ja Whitehall häärii ja neuvoo kaikessa - ja rahoittaa. Jos joku epäilee, ettei nykymalli ole monimutkainen, voi tutustua vaikka tähän selvitykseen:

https://epress.lib.uts.edu.au/journals/index.php/cjlg/article/download/6022/6352

Onko tämä raskas syksy kutenkaan oikea ajankohta käydä puhtaasti sisäisen hallinnon uudistuksiin? Boris on ollut huumorimiehen maineessa, mutta tässä ei tunnu olevan kyse jonglöörin parista lisäpallosta temppuiluun, vaan kauheasta Sisyfoksen kantotaakasta kohti huippua, jossa vielä tulee myrskyämään ja salamoimaan. Miten oppositio tulee vastaamaan tähän? Miten omat rivit jakautuvat? Riittääkö ydinjoukon tuki: Dominic Cummingsin viekkaus ja tahtotila. Johnson ei totisesti pelkää riskejä: epäonnistuminen kääntäisi koomikon uran tragediaksi.

***

Today’s Times hint that Boris Johnson plan a major reform on District and County levels, and making shuffle on QUANGOs. This is quite strange: I thought his political agenda would be quite full and heavy to the end of this year.

Tätä mieltä Brexitistä - My position on Brexit

Olen blogissani useita kertoja kirjoittanut Brexitistä. Useammin kuin olisin tahtonut. Niinkuin elämässä yleensä, asiat voivat silti jäädä epäselviksi. Stalin-elämäkerrassa puhuttiin gruusialaisista. Vitsin mukaan kun gruusialaisen tapaa portaikoissa, hänestä ei saa selvää, onko hän menossa portaita ylös- vai alaspäin. En halua olla gruusialainen suhteessa Brexit-kantaani. Siispä tässä muutama selvennys.

Kirjoitan blogissani paljon Englannista siksi, että olen matkustanut siellä paljon ja aihe kiehtoo, haluan myös selvittää mitä kaikkea Englanti-suhteeseeni sisältyy, suorasti ja kierosti.

En kirjoita Englannista siksi, että haluaisin, että punaristilippu liehuisi vapautetun Englannin yllä. En halua kuningaskuntaunionin hajoamista ja Union Jackistä luopumista. En halua, että Englanti etääntyy Euroopasta. En halua edes sen eroa EU:sta. Näen, että Britannialla olisi enemmän annettavaa kansainväliseen yhteistyöhön, kuin mitä se eri syistä on pystynyt sille antamaan. Tämä mielipide on syntynyt siis omasta hyvin vaatimattomasta kokemuksestani EU:n, Euroopan Neuvoston ja OECD:n puitteissa. 

Jos Skotlanti, Wales tai Pohjois-Irlanti haluavat jättää Britannian, en nouse barrikaadeille, vaan heitän lakkini ilmaan ja toivotan lähtijöille sydämestäni onnea. Jos kansat etsivät vapautta ja onnea, se heille suotakoon. Suotiinhan se meille suomalaisillekin. 

Todennäköisimpänä lähtijänä pidän Skotlantia. Jos se lähtisi, olisi hienoa saada se Pohjoismaisen yhteistyön pariin. Monet tuntevat Suomessa sydämen yhteyttä Skotlantiin. Minä pidän enemmän Englannista, mutta rakastaisin tehdä Pohjoismaista yhteistyötä Skotlannin kanssa. Jos Yorkshire saisi lähettää Pohjoismaiseen yhteistyökokoukseen tarkkailijajäsenen, itkeä tirauttaisin onnesta.

Wales on hieno kokonaisuus, jolla on vaikuttava historia. Sillä on myös periferian haasteet ja toivon, että sen suhde Whitehalliin olisi lämminhenkinen. Se tarvitsee tukea, mutta niin, että sen ylpeys ja ainutlaatuisuus säilyvät. 

Irlannin kysymys on hankala. En ole sen suhteen mikään asiantuntija, kun en ole jalkaani vihreälle saarelle laskenut. Tosin blogissakin virittelen välillä kelttiläisen tulen loimotusta.

Valitsin kuvakseni Maggien, Rautarouvan kotitalon, jossa näen Union Jackin. Hän osaltaan on voinut edesauttaa eroa EU:sta, mutta hän ei olisi hyväksynyt uhkaa omalle Unionilleen. Hän olisi pitänyt vanhasta liitosta kiinni kuin terrieri. Taloudellisesti epävakaina aikoina skotteja on tarvittu ja on tarvittu vakaita Walesin käsiä. Tarvitaan myös Pohjois-Irlannin sopua - mutta ennenkaikkea Englannin miehuullista, naisellista tai moniselitteistä panosta saarien parempaan tulevaisuuteen. Hyvää jatkoa kaikille valitsemallanne tiellä.

***

My position of Brexit: I did not want it. I see Britain could have it so much more better with better co-operation with the EU, Council of Europe or OECD. I do not like to see the United Kingdom going to shambles. But if Scotland, Wales or North Ireland decide to go finding freedom: let them go, like Meghan and Harry. There is nothing like free spirits of enterprise.

I am writing about England, because I love it. In my writing, there is no political agenda to get it alone, free of other members. I just aim with my writings to better understand this tricky isle, its rich culture and stubborn people: and to better understand why I love it so much.