Brexit without cause

Helena Petäistö, tuo Raution lahja EU-uutisoinnille, kirjoitti kiintoisan kirjan Ranska, Macron ja minä. Kirjan nimi lainaa Lasse Lehtisen teosta Thatcher ja minä. Lehtisen kytkös Thatcheriin oli ohuehko, Rautarouvan aikaan hän toimi ikkunanpesijänä. Petäistö sen sijaan tuntee Macroninsa paljon lähempää: vaalien ehdokasasettelun ja poliittisen kentän liikehdintöjen kuvaus on todellinen thrilleri ja pesee kiinnostavuudessaan hyvin murhamamma Christien löysät juonirakennelmat. Kirja on nopeasti kirjoitettu, hyvin ajankohtainen ja asiantunteva.

Kun Brexit-patti jatkaa ratkeamatonta olotilaansa, mielessäni on hahmottunut kaksi mallia. Trump-malli, jossa Mr Orangeksi nousee Boris Johnson tai Jeremy Corbyn. Kuten Henry Fielding sanoisi, en lähde kuvailemaan lukijan reaktioita skenaarioon.

Toisessa mallissa Englannissa tapahtuisi sellainen epätodennäköinen kehitys, jossa nousisi uusi karismaattinen toimija, joka keräisi uuden ryhmittymän vanhojen puolueiden kaadereista. Tämä ilmiö voisi olla nimeltään vaikka Monarchy On March, MOM. Se rakentaisi uuden, yhtenäisemmän Englannin ja poistaisi vastakkainasettelun, se pystyttäisi Uuden Jerusalemin vihreälle ja miellyttävälle maaperälle ja vakioisi transatlanttisen suhteen viimeistään Trumpin ajan väistämättä kerran päättyessä.

Jälkimmäisessä mallissa on paljon hienouksia, mutta yksi heikkous: näköpiirissä ei ole karismaattista aktanttia, joka voisi Cromwellin tavoin suistaa nyrjähtäneen ajan raiteilleen! Vai onko? Jacob Rees-Mogg? The Righteous Miliband Brothers? Kenties King Arthurin paluu tekisi sen, mikä demokratian keinoin ei näytä mahdolliselta.

***

England and Brexit is in crossroads: with two possibilities. Another is Trump-wise way lead by Boris Johnson or Jeremy Corbyn. The another, more unlikely solution, not suitable for British temperament, is the Macron way: Monarchy On March, MOM, a movement to reach political unity with the help of some charismatic leader. Who would that be? Rees-Mogg? The Righteous Miliband Brothers?  Or should we still wait for undemocratic solution - the return of King Arthur to solve it once and for all?

Tom Jones 6

https://www.whitelionupton.co.uk/home.htm

Sain luku-urakan päätökseen eilen. Juonen monenkirjavat säikeet saatiin nätisti nippuun. Fieldingin tapa kirjoittaa oli ajoittaisesta laveudestaan huolimatta kokonaistaloudellinen. Lukijalle ei näytetty kaikkea, vaan annettiin mahdollisuus ajatella itse, turhaa kuvailua karsimalla.

Fieldingistä tulee mieleen ranskalainen valistus ja ennenkaikkea Voltaire, jonka Candide ilmestyi kymmenkunta vuotta Tom Jonesin perässä. Fielding on pilkassaan Voltairea verhotumpi, mutta hänenkin näkökulmansa on ihmisluonteen tietty illuusioton kuvaaminen ja kritisoiva asenne vallanpitäjiin, Fielding kohdistaa Voltairen tavoin kirkon asemaan kritiikkiä. Valistuksen projekti tosin vaikuttaa aika toivottomalta Westernin isännän kohdalla, joka kaikessa maanläheisyydessään kääntää takkinsa nopeasti Tomin pikaista hirttämistä lämpimästi kannattavasta hänen suosijakseen. Ukko jää tuhisemaan onnesta lopussa yhtä mahdottomana kuin alussakin.

Onko Tom Jones kehitysromaani romanttisessa mielessä? Mielestäni ei, vaan se kuuluu Don Quijoten tavoin veijariromaanien aliarvostettuun ryhmään, jossa uudempia huippuja edustaa Kunnon sotamies Sveik. Tomin kehitys on ajan kulumista, nuori mies ajautuu tilanteisiin, eikä aina pysty täydellä tahdollaan vaikuttamaan vastaantulevaan, asiat selkiytyvät vaikeuksien kautta. Lukijan on helppo yhtyä herra Allworthyn arvioon salskean miehen hyvästä luonteesta, jota on ollut matkalla ilo seurata koko ajan.

Fielding piirtää Englannin maaseudun ja kaupungin vastakkainasetteluna voimakkaimmin herra Westernin politiikka- ja lordi-inhona. Maaseudulla metsästetään, kun taas kaupungissa juonitellaan ja koketeerataan. Itse pidin kovasti Uptonin esiintymisestä romaanissa. Se on hieno historiallinen solmukohta parissakin Englannin historian vaiheessa, "Pepperpot" pippurimyllymäinen entinen kirkontorni, nykyinen paikallisperinnekeskus, profiilia halliten. Pieni jokivarsikaupunki majataloineen on varmasti käymisen arvoinen, sen kokoluokka ja ympäristö ovat muuttuneet hieman yli 275 vuodessa yllättävän vähän. Se on säilyttänyt autenttisena pienen palan Fieldingin ajan iloista Englantia.

***

My reading project with Tom Jones has ended. It is a completely enjoyable novel, relative to later Candide by Voltaire - with eye for comic details and mild critique towards institutions and human mind itself. Fielding wrote a thick book, but his prose is in the end quite economical and effective. I liked to find Upton, authentic piece of merry, old England from these pages. I very much enjoyed its strong characters, Mr Western with his stubborn rural mentality, against the vain Lords of the City and the good-natured Mr Allworthy with more consistent state of mind. In the end, I would place this fabulous novel in the company of the great comic adventures, Don Quijote by Cervantes and Svejk by Hasek - Tom Jones and his two relative heroes are born to this world as they are, ready for your love and there is only a limited need for their development - and they can learn us quite a lot from ourselves, while following their footsteps in the pages of those novels.

https://www.visitthemalverns.org/attraction/upton-tourist-information-heritage-centre/