Emilyä Epätoivoisesti Etsimässä

Humisevan harjun kirjoittajasta tiedetään yllättävän vähän. Veljen maalaamista kahdesta muotokuvasta välittyy kuva omaan maailmaansa uppoutuneesta introvertistä, josta ei oikein saa selvää millainen hän on. Elämänkertatiedot ovat hajanaisia, koulunkäyntiä Brysselissä saakka, pari kummallista esseetä ranskaksi, toinen koskien luonnon tapahtumien väistämätöntä kaunista julmuutta. Paluuta kotiin, paljon kotitöitä, kävelyä nummilla, koirien hoitamista ja niiden piirtämistä, taffelipianon soittamista. Kirjoittamista jo varhain, Annen kanssa. Menestysteoksen synnyttyä nopea kuolema Branwellin, veljen kuoleman jälkeen.

Emilyn kiinnostavuus on teoksissa, runot ja romaani kertovat intohimosta, älykkyydestä. Miten tämä henkilö rakasti? Hymyilikö hän? Oliko hän viehättävä? Häntä on helppo sentimentalisoida ja etäihastua häneen, mutta todellisuus olisi voinut olla väkevämpi kuin olemme varautuneet. Aikalaiset eivät meinanneet uskoa että Humiseva harju olisi Emilyn kirjoittama, sitä on yritetty laittaa Branwellin työksi. Teoksen rakenne heijastaa huolellisen introvertin uppoutumista ja kaikenkattavuutta. Kuten Austenilla, omistusoloilla on suuri merkitys, mutta tässä lähestytään pakkomielteitä. Omaisuuden lisäksi myös henkilöt kuuluvat tiukasti johonkin. Juoni on kaukana suoraviivaisesta, kieli on karkeaa ja jotkut kohtaukset ovat painajaismaisen väkeviä. Teosta leimaa jonkinlainen kohtalonomainen pessimismi, jota kertoja vielä korostaa.

Emilystä on laadittu joitakin monografioita, joista kiehtovin on mielestäni Stevie Davisin Emily Bronte: Heretic. Teos menee johtopäätöksissään aika pitkälle, mutta on kiinnostava pohtiessaan Emilyä luonnontieteen, uskonnon ja seksuaalisuuden ristivalotuksissa. Muistaakseni Godard on jossain elokuvassa sijoittanut johonkin kohtaukseen Emilyn haamun. En ole elokuvaa nähnyt. Sen sijaan sain jostain tiedon, että Emilyyn olisi saatu yhteys 1800-luvun loppupuolella amerikkalaisessa spiritualistisessa istunnossa. Sanoiko hän jotain, jäi epäselväksi. Balthusin Humisevan harjun kuvitusta, sopivan pakkomielteistä, olen jo aiemmin käsitellyt. Loppujen lopuksi meille jää aika vähän merkityksellistä tavaraa, mutta romaani ja runot ovat tutustumisen arvoisia ja kertovat kuitenkin paljon. Runoja ei tietääkseni ole suomennettu, mutta vika ei ole niissä. Tutustuminen kannattaa aloittaa vaikka suoraan viimeisinä riveinä tunnetusta runosta. Sen alun julistus on komeaa tekstiä.

http://www.poetry-archive.com/b/last_lines.html

***

Emily Bronte still stirs our imagination. We know quite little of her, but we are filled with several questions. How woman of that era could be so strong like her? Was she in love? Was she lovely? Stevie Davies made an interesting book of her: Defining her as the heretic, the book was perhaps too far-fetched, but provides some interesting viewpoints to her education, religion and sexuality. Godard made her spirit to enter his movie. But to find her real personality, we better stick her novel and poems or visit Haworth moorland as pictured in photo, Top Withens seen in horizon.

Eric Malpass - suositumpi Saksassa kuin Englannissa

Kotini ja sukulaisteni kirjahyllyissä oli paljon Eric Malpassin kirjoja. Varsinkin Aamulla kello seitsemän ja Illalla kello kymmenen tuli luettua useampaankin kertaan lapsena. Niiden päähenkilö on seitsenvuotias pojanviikari, joka työllistää lähipiiriään ja joutuu myös astetta vakavampien selkkauksien kohteeksi. Teokset loivat idyllistä kuvaa perheestä, Englannin maaseudusta, vanhoista isoista taloista, joita kunnostettiin koko ajan, vaihtuvasta joukosta sukulaisia eri sukupolvista. Kirjat loivat siinä määrin kuvaa Englannista leppoisana paikkana, että niillä on ollut merkitystä henkilökohtaisiin asenteisiin. Varsinkin kun idyllin vastapainona esitellään myös sosiaaliset ongelmat väkivaltaa myöten.

Moni varmasti kysyy, kuka oli Eric Malpass (1910 Derby - 1996 Hampshire). Hän oli alunperin pankkivirkailija, joka innostui kokeilemaan siipiään kirjailijana. Menestys kotimaassa oli kohtalainen, mutta toisen kirjan myötä 1960-luvulla suurmenestys urkeni yllättäen Saksassa, jossa Aamulla kello seitsemän päätyi kahdeksi vuodeksi bestsellerlistan kärkeen ja siitä tehtiin myös elokuva. Teoksen humoristisuus, tunteellisuus ja idyllisyys puri saksalaisiin, siinä oli eksotiikkaa, joka ei kotimarkkinoilla toiminut. Ajan myötä kirjailija painui kotimaassaan lähes unohdetuksi, kun ulkomailla tuli mainetta.

Suomessa Malpassin kulta-aika oli 1960-1970 -lukujen taite. Joenrannan talossa suomennettiin vuonna 1979, se ei varmaan enää myynyt hyvin ja on mielestäni heikohko kirjana, tunteellisuus valtaa alaa liiaksi kepeyden kustannuksella. Aamulla kello seitsemän ehti silloin toiseen painokseen, joten ei sekään mikään hirmumenestys ollut.

Kesäkirjoina noita kahta kelloteosta voi huoletta suositella. Morning's at seven ja At the height of the moon, ne ovat viihdyttävää luettavaa, eikä niitä tarvitse syvätulkita. Malpass on myös tehnyt harrastajakirjailijana sen mikä kuuluu tehdä, kirjoittanut siitä mistä itse parhaiten osaa, muistoistaan ajasta pikkupoikana, perhe-elämästä ja kirjailijauran yhteensovittamisen haasteista.

***

Eric Malpass was quite popular English writer in Finland around 1970. In Germany, the former bank employee remained at the head of the bestseller list with his Morning's at seven - a humorous novel about Young Gaylord, with some serious undertones. At his dead, Malpass was virtually unknown in England, but well-known in Germany, thanks to his idealised view of English countryside family life, and a working combination of tension, comic situations and light sentimentality. His two best books (Morning's + At the height of the noon) are perfect books for lazy days of summer.

Perinteitä pitää olla

"-Tehän tunnette Englannin; ovatko ihmiset siellä yhtä hulluja kuin Ranskassa?
-Toisella tavoin."
VOLTAIRE

Katsoin ensimmäisen Englannin-matkani muistiinpanot. Niistä välittyy jokseenkin sekava tunnelma. Minun oli vaikea tunnistaa maan rakastettavuutta, koska olin niin paljon Ranskan lumoissa. Huomiota kiinnitti jäykkyys, epäkäytännöllisyys ja jonkinlainen ystävällinen joustamattomuus, kulttuuri ei ole Ranskalaisittain niin päällekäyvä, mutta siinä on samaa periksiantamattomuutta, jota ei ensin edes huomaa ja kun siihen törmää, ei siltikään usko.

Ensimmäisellä reissulla ihmettelin, miten pesualtaassa kaksi hanaa toimivat. Ne ovat väistyneet hitaasti ja niitä tapaa yhä. Ensimmäisellä reissulla vaihtelin käsiä erilämpöisissä vesisuihkuissa ja yritin saada pesut hoidettua jonkinlaisella ristikkäishuitomisella. Suihkuissa olen Englannissa törmännyt vuosien aikana monenlaisiin virityksiin ja tuulettimen käynnistyminen on alkanut vähentää kopin sumuisuutta ja heiluttanut suihkukopin huteraa rakennelmaa. Osa suihkusekoittimista on ollut niin monimutkaisia, että olen ilkosillani miettinyt kojeen ääressä sen toimintaperiaatetta ja oikeaa yhdistelmää, joka valuttaisi päälleni mahdollisimman lämmintä vettä, ainakin jonkin aikaa. Jos majoitustila on ollut Lontoossa, odotukset piti laskea entistäkin alemmas, myös liikematkoilla.

Englantilaiset tyytyvät vähään ja uskovat sen olevan maailman parasta. Tässäkin suhteessa he ovat monesti ranskalaisten vastakohtia. Eräs englantilainen tuttavaperheemme kertoi meille 90-luvulla heillä käydessämme, että voi valmistaa kahvia. "Meillä on siihen oikein laite." Olimme hämmästyneitä, kun hän esitteli meille kahvinkeitintä kuin suurempaakin uutuutta. "Odottakaa vain hetki, valmistus ei kestä pitkään." Isäntä oli ilmeisesti hankkinut tiedot Suomesta Tacituksen Germania teoksesta, fennithän olivat siellä kaiken toivon ulkopuolella. Mutta röpöttäviä kahvinkeittimiä meillä on ollut jo pitkään ja kahviperinteemme kyllä pesee englantilaisen perinteen, vaikka sielläkin kehitystä on tapahtunut viime vuosina.

Johonkin rajaan asti omaan kuplaan sulkeutuminen ja kehityksen vastustaminen on sympaattista. Omat tunteeni esimerkiksi Brexitin suhteen ovat hyvin sekavat. Haluaisin, että Englanti säilyisi osana Euroopan kansojen perhettä, mutta toisaalta toivoisin, että se säilyttäisi omat konstikkaat perinteensä ja yksilöt pitäisivät kiinni ystävällisestä oikeudestaan erikoisiin mielipiteisiin. John Cleese muisteli, että hänen vanhempansa valitsivat ravintolan sillä perusteella, että siellä käytettiin lämmitettyjä lautasia. Alec Clifton-Taylor ei tinkinyt Englannin kirkkojen opaskirjansa toista laitosta päivitettäessä mielipiteistään, joka koskivat viktoriaanien turmiollista vaikutusta kirkkojen sisustukseen ja huonon maun ilmenemistä kirkkomaiden muistokiviratkaisuissa. Jotenkin minusta tuntuu, että varttuneempana ymmärrän Alecia oikein hyvin, nuorempana olisin vain ihmetellyt. Huomaan myös harmittelevani, ettei hänestä koskaan tehty Sir Alecia. Hän olisi sen ansainnut.

***

There will always be some traditions. The Finns sometimes find English traditions quite charming, even though the Englishmen can be almost comically unaware of development in lesser democraties, like Finland. Actually, our coffee culture is much stronger and we have performed some miracles in water pipe solutions for households. After many years of dealing with the Englishmen, some of my thinking has been changed to better understand some curiosities and even defend them (mostly against Frenchman, those ironic and flexible, quality-orientated people).

After Eight

After Eight on klassinen after dinner minttusuklaaherkku, jota saa Suomestakin vuoden ympäri. Brittejä hemmotellaan kotimarkkinoilla myös muun merkkisillä, monesti vahvemman makuisilla mintseillä, esimerkiksi Bendick's. After Eight vaihtoi omistajaa jo muutama vuosi sitten ja klassinen kellologo päivitettiin - seikka, jota en ole vieläkään antanut anteeksi.

Mutta tämän päivän otsikko on Pietarsaaresta - Jakobstadista, siellä on kelpo nimeä kantava kahvila ja monitoimitila. Kyse on juuri sellaisesta paikasta, johon Englannissa kierrellessään toivoo aina päätyvänsä kahvittelemaan. Eli paikka jossa palvelu on hyvää, tuotteet ovat hyviä, jossa on jotain hyvin omituista ja joka jää mieleen. Ja tämä ei kuitenkaan ole edes New Age paikka. Pietarsaari yleensäkin on erittäin tutustumisen arvoinen kohde, joka on kuin ulkomaille menisi. Ja After Eight
http://aftereight.fi/ae/
Osoitteessa Storgatan 6 on kaupunkimatkan ehdotun huippu. Se on sopivana iltana kuin englantilainen kesäfestari pienoiskoossa, tähtiesiintyjiä tulee usein muista Pohjoismaista, nurmikko vihertää, pöydät ovat täynnä, tarjoilu pelaa ja esiintyjät lavalla huippuluokkaa. Samassa yhteydessä on majoitustilat ja sateella myös sisätilat ovat very cool.

Itse löysin paikan työreissulla monta vuotta sitten ja ihastuin, samalla tavalla kuin joskus Englannissa olen ihastunut joihinkin sosiaalisiin paikkoihin, joita yhteisö pyörittää. Pietarsaaren konseptissa on sosiaalinen ulottuvuus vahvana: tarjota nuorille koulutusta, mahdollisuuksia ja kokemusta, kaupunki on mukana toiminnassa, mukana on maahanmuuttajatoimintaa, jalkapalloa (Jaro!). Paikka on erittäin kaunis perinteinen rakennus, jota on erittäin hyvällä maulla kunnostettu ja pidetään rakkaudella hyvässä kunnossa.

Pietarsaaressa muutenkin huokuu jonkinlainen englantilaisperäinen ylpeys omista juurista ja historiasta, joka on jotenkin hyvin viehättävällä tavalla pidättäytyvää ja vaatimatonta. Eli kyse on understatementistä. Käykää ihmeessä, kakut ovat loistavia ja varmasti löytyy sopiva konserttikin kun suunnittelee etukäteen. Majoituspaikka on todella kaunis. Tällainen konsepti pitäisi kopioda ympäri Suomea ja myös Englantiin.

***

Visiting small Finnish town in western coast - Pietarsaari - Jakobstad - reminds me of some best English towns. Their excellent cafe, After Eight, is as well lunch restaurant and a fabulous concert venue for the nordic experimental music bands, very cleverly using good contacts with neighbour countries, football connections, social work for young people, accomodation in the traditional town house surroundings, with respect to traditions, with style and in a very cool way.