perjantai 28. joulukuuta 2018

Fuller Montgomery

Source: Imperial War Museum
Ystävä varusti minut joulunpyhiksi Antony Beevorin Ardennit 1944 teoksella. Arvostan Beevoria, mutta en ole käyttänyt aikaani kaikkien hänen teostensa lukemiseen, monta on kyllä tullut luettua. Tämäkin lähti vetämään heti alusta saakka. Ihmettelen Beevorin kykyä tiivistää tekstiin olennainen valtavasta lähdeaineistosta ja pitää teksti lukijaystävällisenä. Detaljilla elävöittämisen kyky on huippuluokkaa, Ardenneilta jäi mieleen kylmävamma jaloille, märät jalat ja pakkanen on ikävä yhdistelmä ja siihen vielä raskas tykistö päälle...

Beevor ei britiksi ole pahemmin kaunistellut Montgomerya. Itsekeskeinen, sosiopaattinen Monty kulkee kollegaupseerien keskuudessa vailla käsitystä närkästyksestä, mitä hän aiheuttaa uskomalla loputtomasti itseensä ja vähättelemällä ylempää johtoa. Kun miehet kohtaavat kuolemaa rintamalla, liittoutuneiden kenraalit Eisenhower, Patton, Bradley ja Montgomery pahoittavat toistensa mieliä tepastellen kuin ballerinat ainakin.

Montgomery oli ristiriitainen tyyppi. Hän pystyi voittamaan miehistön sympatiat, mutta empi päätöksiä, hidastellen ja varmistellen loputtomiin, mutta uskoi silti vankkumattomasti omiin kykyihinsä. Hänelle Britannia johti onnetonta sotaa ja hän olisi ollut itse paras johtamaan kokonaisoperaatiota. Tämä oli poliittisestikin mahdotonta. Beevorin kirjasta ymmärtää, miksi Eisenhower katkaisi välit Montgomeryyn sodan jälkeen. Amerikkalaisten osa sodassa ei ollut häävi, he kantoivat raskasta taakkaa jälleen kerran Saksaa vastaan ja vanha emämaa suhtautui nuivaillen Atlantin takaa saapuneisiin pelastajiin, joita he olivat. Amerikkalaisten kannalta oli ikävää, että Montyn tapaisten oman egonsa korostajien viestit menivät brittilehdistölle läpi ilman turhia suodatuksia. Ja eripura länsiliittoutuneiden kesken oli mannaa Hitlerille ja Stalinille...

Eipä Beevor Pattoniakaan helpolla päästä, hänessäkin on jotain operettimaista helmiäiskoristeltuine pistoolinperineen. Sodan johdosta on tehty sankareita voiton jälkihuumassa, Beevorin kirjan suuri ansio on korjata suhteet ja kuvata etulinjan kaaosta ja karmeutta juoksuhaudan pohjaa myöten, siviilejä unohtamatta. Sodan sankarillisuus jää kuvauksista pois ja karmea, karu urakka paljastuu kokonaisuudessaan, epäinhimillisenä ja inhimillisenä - hyvässä ja pahassa.

Montgomeryn käytöksen ja persoonan takaa löytyy psykologisia selityksiä kasvatusta myöten. Ehkä kiinnostavampaa olisi kuitenkin katsoa kotimaisesta lehdistöstä, miten Ardennien taisteluja meillä seurattiin. Korpisodasta oli meilläkin osaamista ja nyt kaiken huipuksi taisteltiin samaa maata vastaan  Lapissa... mielenkiintoa varmasti oli ja sympatiaa Amerikkalaisten haasteille.

Pidän kovasti Churchillin ja Montyn yhteiskuvasta. Katsoja pääsee sankariksi nostettuja lähelle, avoimeen tilaan. Miehet ovat mainettaan pienempiä ja heissä näkyy tehtävien rasitus. Kuvasta ymmärtää, että nämä olivat päättäväisiä miehiä, joille myös virheet olivat tuttuja. Churchillilla oli jopa kanttia myöntää niitä.

***

Field Marshal Montgomery was a war hero, but he promoted himself as an even greater man, who would have achieved even more without other persons making such many mistakes. As a personality, he was a complex man, with a strong ego that furiated the fellow Americans, who placed such a wealth of material, men, vehicles and guns towards Hitler. Monty was in his best a tactful master of slowing and consideration, a friend of men in line, but a real nightmare to other generals with his personal show and patronising comments about other generals.

Ardennes 1944 by Antony Beevor is a fine book. He does justice to the men in line, their suffering and sacrifices in very demanding fields of war and he very finely illustrates the tensions in the headquarters, where the Allied fought against each other like some teen ballerinas... Patton, Eisenhower, Bradley and Monty. The British press was too eager to swallow Monty’s ego bait, he was great, but his personal complexes sometimes strained others too much. And he would have been greater without his stubborn position to be so quiet of his own mistakes.

I am not sure how the Finnish press did see the Ardennes operation. We have had our portions of war in deep woods and at that time we had also the campaign against Hitler in the North. My guess is the Finnish people read the news with much interest and understanding the difficulties.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Lancashire Hot Pot and Mince Pies

Source of both photos: The Cooking of the British Isles, 1970.

Brittihenkisen illanistujaisen teemana oli edelleen pitkällisesti haudutettu ruoka ja maukkaat jälkiruokakakkuset. Pääruokana oli Lancashire Hot Pot. Sen resepti on suhteellisen yksinkertainen: lammaspaloja ruskistetaan öljyssä, kuullotetaan sipuleja ja porkkanoita, maustetaan Worcestershiren kastikkeella, asetellaan lihaseosta kerroksittain perunasiivujen väliin, peitetään kokoonkeitetyllä lihaliemellä ja päälle perunasiivuja ja voinokareita. Komeus saa muhia kannen alla uunissa pari tuntia. Hienosäädössä tärkeitä asioita ovat suola ja pippuri, timjami, myös munuaiset ja osterit voivat kuulua reseptiin ja ruokaa voi myös hauduttaa oluessa. Netistä löytyy hyviä reseptejä, kuten tämä perinteinen ja toinen, olutta haudutuksessa käyttävä. Huvittavaa on, ettei jälkimmäisen reseptin olutta tahdo löytää Suomesta mistään - se jäi väliinputoajaksi alkoholiuudistuksessa.

Hot Pot on hautuneena täyteläistä ja maittavaa lohturuokaa. Perunat ovat kauniita ja lammas on liittoutunut niiden kanssa hienoksi, mureaksi ja maukkaaksi kokonaisuudeksi. Käytin perunoiden käsittelyyn mandoliinia, jolla saa ohuita viipaleita, Fiskarsin rauta toimi hyvin, kun vain muisti varoa sormia. Perunoita ei kannata kuoria, ne pysyvät silloin paremmin ehjinä.

Mince Pie on englantilaisten joulutorttu. Se tehdään murotaikinasta ja pääasia on täyte. Alkuperäisen keskiaikaisen mincemeat reseptin mukaan mukaan laitettiin lihaa, riistaa tai muuta. Pääasia on kuitenkin sokeroidut hedelmät ja pähkinät ja mausteet. Kun lihan asema pöydässä vahvistui ja jälkiruoat eriytyvät, liha on jäänyt nykyisin pois. Sen lisääminen kyllä kiehtoisi, sitä pitää joskus kokeilla ja testata vieraisiin. Minced meat nimitystä käytetään kuitenkin edelleen jauhelihasta. Hedelmiä ja pähkinöitä voi halutessaan marinoida brandyssä päiväkausia, mutta pikaversiokin on ihan hyvä - murotaikinaa saa kaupasta ja mincemeatia valmiina purkissa. Mincemeat täytteen resepti löytyy vaikkapa täältä. Vieraat olivat hyvin tyytyväisiä eksoottisen makuisiin joulutortahtaviin leivonnaisiin, joita tarjoilimme kermavaahdon kanssa.

Vuosi sitten kiertelimme Carol-konsertteja Englannissa ja väliajoilla tarjoiltiin näitä ihastuttuvia piiraita ja niin teki isäntäväkemmekin. Mince Pien olemus on jotain hyvin sydänmellistä ja kotitekoista, niitä ei voi vastustaa, eikä tekeminen ole kovin suuri ponnistus. Hyvässä seurassa näiden syöminen kohottaa tunnelmaa entisestään.

***

We had some time ago just another English night with traditional servings: Lancashire Hot Pot as a hearty main meal with season’s stars, mince pies as dessert. Traditionally, in medieval time, real meat was added but nowadays mince meat is a powerful combo of fruit, nuts, sugar, spices and brandy. We served it with whipped cream, but I am tempted to try these with meat, to try the authentic taste!

There is something specially heartwarming and truly Christmaslike with mince pies. We remember still those served to us in Carol concert interludes and specially those prepared for us by so generous Helvi and Ralph.

Every Finn should try these two true English kitchen classics: they are not too demanding, but they are so tasty!

torstai 20. joulukuuta 2018

Hiljainen on High Street - so quiet!

©️James Linsell-Clark/SWNS, The Daily Mail 20 Dec 2018

Englannin-suhteessani High Street on merkinnyt pienten erikoiskauppojen nauhaa, talouden selkärankaa, jossa pystyy pyörimään ja etsimään paikallista tavaraa lyhyt- ja pidempiaikaisiin tarpeisiin. Mutta maailmassa ei ole mitään niin pysyvää, kuin hauras ihmissydän, ja se sydän kaipaisi, että High Street säilyttäisi emblemaattisen näyteikkunapositionsa, olisi yhteisönsä vilkkauden, elin- ja ostovoiman mittari.

Kuten aiemminkin olen todennut, High Streetit ovat murroksessa. Haastajina on nettikauppa, joka tyhjentää kauppakujat ihmisistä eri puolilla Englantia. Ihmiset tilaavat tavaraa kotiensa mukavuudesta nettikaupoista ja odottavat laiskoina kuriirien saapumista! Huono kierre on valmis, se pitäisi katkaista päättäväisellä lähikaupan suosimisella. Sydämeni vuotaa verta, kun en voi nyt olla osaltani elvyttämässä Englannin kaupunkien joulunaluskauppaa!

Tuore Daily Mailin artikkeli joulukaupan tilasta löytyy täältä.

***

How quiet is thy High Street - in the best Christmas Shopping time! The Internet shops are bad for local business, lazy customers order things in their warm houses and wait for delivery service! Please, keep the institution, the shopping window, High Street alive! I am so sad I am not there with my wallet to make those wonderful, local shops more alive and their cash flows stronger! The Daily Mail missed me as well in this article.

lauantai 15. joulukuuta 2018

How flags fade - Christmas Calendar afterthoughts

Sankarilliset liput sadan vuoden takaisesta sodasta ovat haalistuneet, muistojen tilalle ovat tulleet jälkipolvien mielikuvat, joissa ei välttämättä tavoiteta tunnelmia, joissa valot sammuivat Euroopasta, eikä juoksuhautojen todellisuutta. Verdunin kauhut ovat hieman yllättäen tutuimpia Tolkienin Mordor-kuvauksista.

No, aivan näin synkäksi ei kaupallisen kalenterini jälkimietteiden kanssa pitänyt mennä. Valitsin tuotteet kalenteriin omien päähänpistojeni ja mieltymysteni pohjalta. Kun selvittelin tuotteiden taustoja, minulle oli yllätys, että varsin moni valinnoistani oli menettänyt historiansa aikana englantilaisuuttaan, ainakin omistussuhteen perusteella. Perienglantilaista tuotetta voikin omistaa sveitsiläinen, hollantilainen tai peräti espanjalainen taho. Tässähän ei ole probleemaa, ellei haluta muuttaa koostumusta laajemman makutottumuksen mukaiseksi. Tai voihan se olla ongelma, jos Englannissa keksitty tuote muuttuu Brexitin myötä tuontitavaraksi saarelle.

Kun etsiskelin Suomessa mainostamiani tuotteita kauppojen hyllyiltä, oli kiusallista, ettei kaikkia tuotteita helposti löydykään. Jouduin näkemään paljon vaivaa ja esimerkiksi Lea & Perrinsin ikonista Worcestershirekastiketta ei löytynyt lähikaupoista, vaan ainoastaan Behnford’sin erikoisliikkeestä, mistä löytyi myös Terry’s Orange Chocolate - molemmat tosin ylihintaisina. Worcesterin ylpeyttä kyllä löytyi lähikaupasta, mutta geneerisenä Heintzin valmistamana - sekin tosin ajaa asiansa.

Niin muuttuu maailma ja uppoaa tornit viireinensä, unohdukseen, toivottavasti ei sittenkään.

***

Some afterthoughts of my Commercial Christmas Calendar. Many iconic English products have changed their owner and producer, much to my surprise. I had some troubles to find traditional Lea & Perrins the English Sauce from Finland, but no trouble at all to find ubiquitous, generic products like Heintz Worcestershire sauce. It is also pity that the great institution of Terry’s Orange is not better known here. My picture is from Tewkesbury Abbey and its poignant memorial of the Great War - I hope the youth will remember these fading flags and the trenches even from the nightmarish pages from Tolkien’s Mordor-Verdun.

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 1

On aika avata kalenterin viimeinen luukku: sieltä tupsahtaa tietenkin Cox Orange Pippin, perienglantilainen omenalajike.

Coxin omenat ovat käsite: lajike on aromikas, rapsakka ja monikäyttöinen. Siinä on syksyisen, aurinkoisen päivän kirpeyttä ja tuoksua. Coxit ovat viime vuosina menettäneet jalansijaa syvänpunaisille, keltaisille ja vaaleanpunaisille tuontiomenoille, jotka ovat makeampia ja värikkäämpiä, mutta joissa ei ole sitä vivahteiden runsautta, jota valtakunnan omenan punakeltaisen kirjavuuden alle kätkeytyy.

Coxia kannattaa aina kokeilla ja muitakin kotoperäisiä englantilaisia lajikkeita. Niiden saatavuus vaihtelee, mikä on ikävää: pitäisihän Englannissa olla aina erinomaisia paikallisia omenia tarjolla. Säveltäjä Gerald Finzi pelasti monia vanhoja omenalajikkeita, hän oli patriootti, vaikka olikin italialainen juuriltaan. Hänen Romanssinsa jousiorkesterille op 25 voi kuulla täältä. Kapellimestarina on itse Sir Adrian Boult. Omenoiden ystävänä Finzi oli Juhani Peltosen romaanihahmon Elmon luokkaa, ja harrasti niinikään myös piiputtelua - ja melankoliaa.

Omenassa tiivistyy Englannin maisemien raikkaus ja pastoraalinen puutarhamaisuus. Omena on myös vallan ja uskon symboli ja sopii hyvin tämänkertaisen joulukalenterin viimeiseen luukkuun. Viimevuotisen Carol-kalenterin viimeinen luukku on yhä tuore, mutta omena-aiheista Carolia voi kokeilla täällä.

***

The last door of my calender opens...with so familiar Cox Orange Pippin. There are imported, much sweeter yellow, dark red and pink apples in the market, but they do not beat Cox - because it is crisp, tasty, aromatic, rich and perfectly satisfying to all use, the real, classic English apple, the symbol of power and faith, cultivated with same care composer Gerald Finzi reserved to the noble fruit. This is the best English orchards can produce, to make our Christmas perfect. Here you have links to Finzi’s exquisite Romance op 25, the Apple Tree Carol and to my last door of my Christmas Calender 2017.

maanantai 10. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 2

Kummalliset jouluperinteet ovat olennainen osa vuodenajan suurta juhlaa. Terry's Chocolate Orange on yllättävän levinnyt omituisesta lähtökohdastaan: kyse on appelsiiniöljyllä maustetusta suklaasta. Tässä ei olisi vielä mitään kovin kummallista, mutta kun suklaapalat on valettu appelsiinilohkoiksi ja komeus on kasattu kokonaiseksi appelsiiniksi! Viritelmä tulee paketissa, se kuoritaan ja napautetaan lohkot päättäväisesti irti toisistaan ja aletaan nauttia sokeria ja kaakaota tihkuvaa herkkua.

Tämänkin tuotteen kohdalla on ollut rutinaa valmistajan vaihdoksesta. "Appelsiinin" kokoa on pienennetty, mikä on tietysti harmillista perinteiden ystäville.

***

The idea of Christmas is somewhat childish and so is Terry's Chocolate Orange. This a replica of real orange, made of orance-flavored chocolate. The idea is weird, but sugary and hugely popular. Grab it, unwrap it, punch and enjoy the mock orange wedges and the Christmastime!

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 3

Marmite on yksi Englannin eksentrismin kulmakivistä. Kyseessä on paahtoleivälle voin tai margariinin lisäksi levitettävä b-vitamiinipitoinen mallastahdas. Tuotteen historia on pitkä ja kääntynyt nykyisin hieman camp-henkiseksi. Se oli mukana jo ensimmäisessä maailmansodassa ja nykyisin siitä on välillä jopa gourmet-tyylisiä variantteja, vaikkapa xo-versio.

Perustuote jakaa mielipiteet, osa inhoaa, osalle taas tuote on jostain syystä ”acquired taste”, josta halutaan pitää kiinni. Tuote on jälleen kerran niitä, jotka ovat vaihtaneet omistajaa ja koostumuksesta on käyty salaliitohtavaa keskustelua. On vaikea keksiä Suomesta tuotetta, jolla olisi vastaava asema, ehkä mämmi tai kalanmaksaöljy voisivat kilpailla Marmiten kanssa, mutta nekään eivät yleensä herätä intohimoja näin vahvasti. Itse en ole mikään erityinen Marmiten ystävä, mutta kokeiltu on. Maku on maltainen, suolainen ja tumma - se on varmasti hyvin terveellistä. Säännöstelyn aikana kehotettiin levittämään tuotetta ohuelti, enkä näe syytä miksei tätä neuvoa voisi noudattaa edelleenkin.

***

Marmite is a quintessential English product, divinding nation like Brexit. This salty, malty, rich vitamin b product has been available also on various special editions, like gourmet XO or Royal Ma’amite. I would say, the love towards Marmite is always acquired taste, reflecting product’s rich history and personal experience. For me, a thinly spread layer on toast is quite enough, so healthy product must be handled with care.

lauantai 8. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 4

After Eight on englantilaisista jälkiruokamintuista meillä tunnetuin. Bendick’s on mielestäni laadukkaampi, tuotteet voimakkaampia, mutta juuri After Eight on ikonisin. Jokainen minttupala on edelleen pakattu omaan kirjekuoreen, joka paperi oli niin ohutta, että sitä tuli lapsena imeskeltyä. Ennen vanhaan kellotunnus oli kruusatumpi ja tietysti parempi, suklaissa on yhä säilynyt nimikaiverrus taustapuolella, josta pisteitä. Mainosten varhaisesta historiasta on Daily Mail laatinut viehättävän yhteenvedon, josta myös kuva. Poliittisesta korrektiudesta ei ollut merkkiäkään... nämä suklaat kertoivat myös keskiluokan noususta ja elintason kasvamisesta 1960-luvulta lähtien.

Itse tuote on omistajanvaihdoksista huolimatta pysynyt mielestäni hyvin samana, ellei oteta huomioon, että siitä on erilaisia kausituotteita, irish creamin makuista tai tummemman suklaan versiota. Jotenkin voisi kuvitella, että nuorisoa voisi paremmin kosiskella maitosuklaaversiolla.

Minttujen tehtävä aterian jälkeen oli myös käytännöllinen: raikastaa hengitystä. After Eightit ovat olleet enimmäkseen yksitotisia, kuten Wiener Nougat - joka palassa sama maku. Kun tuote on hyvä, miksi varioida?

***

After Eight is No 1 Mint in Finland. In England, it has faced quite bitter competition. My preference is Bendick’s - it is pity their products are not available here: perhaps they are too strong to our local taste. But who cares, when AE has educated us to love these thin chocolate letters veiled in silk paper. One criticism, though: the original clock was better than this modern one. Some their ad history is in this Daily Mail link, please do not try it if political correctness is your thing! AE was a symbol of new wealth of the middle class in the 1960’s and 1970’s.

perjantai 7. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 5


Muskottipähkinä eli nutmeg on mauste, joka on löytänyt tiensä hämmästyttävään määrään ruokia ja juomia, se sopii niin perunaruokiin, jälkiruokiin, kuin kahvin ja teen maustamiseen. Sen aromi on lämmin ja savuinen, se luo hienostunutta joulun tunnelmaa ja sillä on myös unettava vaikutus. Liian suurina annoksina se on myrkkyä, sillä on huumaavaa ja hallusitonarista vaikutusta ja allergikoille se voi myös olla riskaabeli mauste.

Omasta mielestäni muskotin käyttöä täytyy miettiä tarkasti, se voi yllättäen pilata monta hyvää asiaa, mutta joulun laatikoista, jotka eivät ole suosikkejani, se tekee verrattomasti siedettävämpiä, erityisen hyvin ripaus sopii imellettyyn perunalaatikkoon.

Muskottia raastetaan joskus naurettavan monimutkaisilla raastimilla. Jos käyttöä on paljon, sellaista tietenkin kannattaa miettiä, mutta terävällä pikku veitselläkin pähkinöitten kuorta pystyy nakertamaan ihan asiansa ajavalla tavalla. Kuvan malli on tietysti pökötti eli pösö eli Peugeot.

***

Nutmeg is a real Christmas spice and it can be added with care to many food and drinks, from potato to coffee. It adds warm mystery and a dash of quality in almost anywhere, but please add not too much - it has some opiatic tendencies. There are complex nutmeg mills available, but I use sharp knife to grate megnut nuts. If you need one, Peugeot has made the one in picture, stylish, isn’t it?

torstai 6. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 6

Muscovado-sokeri on jokaisen jälkiruokien ystävien paras kaveri. Joku voisi luulla, että fariinisokeri, kotimainen tai tanskalainen on sama asia. Hän erehtyy! Muscovadossa maistuu imperiumin vallantäyteläisyys, siinä on alkuperämaansa Intian väreilevä lämpö ja voima, värit ja aromit tiivistyneenä kokonaisuudeksi, joka nostaa jälkiruokien maun ja intensiivisyyden uusille, ennalta-arvaamattomille tasoille. Muscovado on tummaa, kosteaa, mehevää ja tuoksuu huumaavalle. Billingtonin tuotteet ovat luotettavia. Tumman version aromaattisuus voi olla joihinkin tarkoituksiin liiallista: vaaleampi versio on sekin hyvää ja pesee kotimaiset versiot. Mikä parasta tämä Englannin jälkiruokien kulmakivi on terveellistä! Se on mineraalipitoista, ravitsevaa ja hoitaa erilaisia tauteja verenpaineesta keuhkojen toimintaan. Harvoin lääke on näin hyvää!

***

Muscovado sugar is a healty type of unrefined sugar, originally from India. It is a noble cornerstone of English desserts. It is aromatic, strong, moist, tasty, dark, smells good and it is healthy! It is simply good for you. Ask for Billington’s products - you cannot go wrong with them.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 7

Bird’s Custard on suomennettuna jotenkin masevantavalta kuulostava maitokiisseli, mutta tosiasiassa se ryydittää vanukkaita, kuivakakkuja ja triflejä mukavasti. Jauhe on etupäässä maissijauhoja ja se luotiin alunperin munattomaksi kastikkeeksi. Tekele on birminghamilaisen kemistin Alfred Birdin käsialaa, hän loi sen vaimonsa tarpeisiin, mutta lopputulos oli niin hyvä, että teollinen valmistus aloitettiin, kun tuotteen potentiaalinen suosio paljastui. Helppokäyttöisyys ja ravitsevuus olivat valttikortteja. Ensimmäisessä maailmansodassa jauhe kuului jo sotilaiden tarvepakkauksiin. Purkit ovat tunnusomaisia värikkyydessään ja linnut hauskoja, vaikka tuote kantaakin varsinaisesti keksijänsä nimeä. Valmistajalta saa tuotteita eri tarkoitukseen, mutta perustuotettakin voi myös maustaa tai tuhdittaa entisestään mielensä mukaan. Saatavissa hyvinvarustetuista kaupoista.

***

Bird’s Custard packet is a common sight in almost every English kitchen - eggfree, maize flour, milk-added easy solution to complete many desserts. The Bird behind the product was a chemist from Birmingham, Alfred Bird. He invented it for his wife’s dietary needs, but custard proved to be a success story commercially as well. It is a product of great flexibility and many possibilities, and can be adapted to many tastes and diets.

tiistai 4. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 8

Kun Wodehouse esittelee mestariluomuksensa miespalvelija Jeevesin, yli-ihmisen, tämä hakee töitä ja vakuuttaa krapulaa potevan tulevan isäntänsä heti valmistamalla juoman, jonka vaikutus on kuin päänupissa olisi posahtanut pommi ja palavaa soihtua kantava pieni mies olisi kulkenut ruokatorvea pitkin Woosterin mahalaukkuun. Bertien olo kohenee ihmeenomaisesti välittömästi: Jeeves saa paikan heti kun isäntä pystyy puhumaan. Juoman yksi ainesosa on Worcestershiren kastike, josta seos saa Jeevesin mukaan värinsä. "Herrain mielestä se on perin voimistavaa pitkän illan jälkeen."

Itse kastike on monimutkainen sekoitus mallasetikoita, tamarindia ja anjovista. Se on monipuolinen liemi, joka elähdyttää Jeevesin lupausten mukaisesti useassa ruoassa, vaikkapa Welsh Rarebitissä. Lea & Perrins on legendan ensimmäinen valmistaja, mutta kastikkeen edeltäjät olivat suosittuja jo Rooman valtakunnassa.

***

Worcestershire sauce is The English Sauce, perhaps Talleyrand referred to it in his famous statement about 40 religions and one sauce in England. In his native France, the situation was vice versa. The Sauce is one ingredient in the mighty potion Jeeves prepares in his first complete Wodehouse Jeeves-Wooster story, to Bertie. It cured his hangover and was a start of a long valet service for young Wooster. The Sauce is so versatile, empowering several kinds of food and drinks. Its origins can be tracked to the Roman Empire and its tasty, smelly fish sauces.

maanantai 3. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 9

Rowntree’sin Lion suklaapatukka iski Suomen markkinoille muistaakseni 1980-luvun lopulla. Patukka on nykyisin Nestlén lipun alla, mutta on kuitenkin säilyttänyt perusolemuksensa hyvin. Se on suklainen, rapsakka ja hunajakennomaisen tahmainen sokeripläjäys, jossa ei ole koskaan pyrittykään mihinkään terveysvaikutteiseen, vaan puhtaaseen, lyhytaikaiseen hedonistiseen nautintoon, tyyliin sekunti suussa, vuosi vyötäröllä. Uusi omistaja on kehittänyt patukkaa päinvastoin vielä vahingollisempaan suuntaan: valkosuklaaversio lyö makeudessaan perussuklaaversion kädet alhaalla. Sulkekaa kassalla silmät: kyse on yhdestä markkinoiden viekoittelevimmista patukoista.

Rowntree’sin toista mahtitankoa, Yorkieta, ei muistaakseni ole tuotu Suomeen. Se on suklaisempi ja englantilainen suklaa ei kovin paljaana pärjää laadussaan kotimaisille. Yorkien häpeilemättömän maskuliinen imago sopisi kyllä vaikka Varustelekan valikoimaan. Mutta ärjyyhän tuo jellonakin maskuliinista uhoa, kaikessa sokerisuudessaan.

***

Rowntree’s has specialised on masculine chocolate bars: Lion and Yorkie. Yorkie never quite find its niche in Finnish market, perhaps the quality of chocolate was not good enough here. Never mind, Lion has stayed on Finnish market since 1980’s - it has changed the owner, but the sweet and crispy essence has very much remained the same: perhaps even making it better by introducing the white chocolate version, with almost lethal dose of sugar. It is almost impossible to resist this wrapped beast!

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 10

Valitsin kolmanteen päivitykseen ikonisen mustaherukkamehun, Ribenan. Päivityksen tekeminen kuitenkin täytti minut surulla, kun huomasin taustoja selvittäessäni merkin hirvittävän alennustilan: kruununjalokivet on myyty ja niiden muisto on tärvelty häpeällisesti. Lasten hampaista huolehtiminen on tuonut japanilaisten omistuksessa juomaan lopullisesti ja vaihtoehdoitta keinotekoiset makeutusaineet, ikään kuin lapsukaiset eivät sokeria viime kädessä mistään muualta saisi.

Mutta alkuperäinen idea oli tuoda lapsille maittava ja terveellinen, mieluisa mehu, joka pitäisi heidät kunnossa. Valtio perusti mustaherukkafarmeja toisen maailmansodan aikana urakalla. Marjoista uutettiin siirappia, jota laimennettiin lapsille ilmaiseksi tarjottavaksi mehuksi sota-aikana. Maittoihan se, kun vaihtoehtoja oli vähän. Mustaherukkamehun sokerisuus maistui muksuille ja C-vitamiini auttoi vaikka taistelussa keripukkia vastaan.

Mustaherukkamehu on meillä flunssajuoma, mutta Englannissa kuva jäi sukupolvikysymyksenä huomattavasti myönteisemmäksi. Sodan jälkeen Beechamin tehtaat valmistivat juomaa, sillä oli vankka jalansijansa lastenkutsuilla, ennen hiilihappojuomien rynnäkköä lastenkamareihin.

Itse ostin ensimmäiset Ribena-tetrani 1980-luvun loppupuolella. Englantilainen tulkinta viinimarjamehusta oli minulle mieluinen, makeuden rinnalla marjalajikkeen aromi poikkesi kotimaisesta, se oli hieman vähemmän maanläheinen ja miellyttävällä tavalla esanssimainen. Samaan aromiin olen törmännyt muissakin englantilaisissa mustaherukkatuotteissa, joten luulen vivahteen alkuperän olevan luonnollinen. Sokeripitoisuus oli eittämättä runsas, mutta muistoissani juomassa on verrattoman raikas ja elvyttävä vivahde.

***

My third update is the original Ribena, blackcurrant squash, with the history from UK State cultivating currants during the Second World War and giving free juice to children to keep them health and happy in austere circumstances. I remember the taste from 80’s tetra packs, its full sugar content and aromatic freshness of blackcurrant varities, slightly different to the more earthy Finnish varieties. In Finland, blackcurrant juice has a reputation of a flu drink, without the positive twist to keep children happy. From Beecham factories, this national pride has changed hands since and for the worse, of course: now the Japanese owners heavily rely on the artifical sweeteners in the noble drink and they have ruined much of the original charm.

lauantai 1. joulukuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 11

Vinegar, viinietikka on Englannin maku: paljaimpana se tulee esille sillä maustetuissa perunalastuissa. Niitä ei ole aina Suomesta saanut, ne eivät ole täällä suosittuja. Ehkä salaisuus on merellisen ilmaston katkeruudessa, vinegar säestää niitä tunnelmia hienosti. Merenrantakuvat: fish and chips sanomalehdestä rannalla, erikoisella astialla suolan heitto syötävien päälle. Lopuksi tujaus maltaista viinietikkaa: se tuo mietoon ja täyttävään ruokaan särmää ja sen sanotaan leikkaavan annoksen rasvaisuutta. Tiedä häntä, mutta vinegar on sen annoksen persiljatupsu, viimeistely.

***

Vinegar, the great English taste, on fish and chips, cutting fat and making malty edge to potatos. Can you imagine crips selection without vinegar flavour? Me neither! It is the taste of positive bitterness and seaside.

perjantai 30. marraskuuta 2018

2018 Christmas Calendar no 12

Viime vuoden tyyliin aloitan joulukalenterin, mutta tällä kertaa ei esitellä Carol-osastoa, vaan erilaisia perienglantilaisia ainesosia.

***

Sarjan aloittaa etuoikeutusti Colman’sin sinappi. Tätähän on saanut Suomesta iät ja ajat klassisessa peltipurkissa, josta olen joulusinappini viritellyt. Itse pidän älevästä ja makeasta sinapsta, se toimii kinkun kanssa hyvin. Jos jauhojen kanssa ei välitä temppuilla, sinappia saa valmiinakin. Englantilainen sinappi vain on älevyyden rinnalla paremminkin suolaista. Colman’s on Norwichista kotoisin ja härkä etiketissä on leimaa-antava. Sebastian sieltä päin suosii mielummin Turun Vihreää Sinappia, mutta minusta Colman’s on vaihtoehdoton tuote. Jos hinta on ongelma, lähikaupasta sai myös geneeristä sinappijauhoa halvemmalla.

Tewkesbury on myös Englannin sinappipitäjiä. ”Tewkesburyn sinapilla kasvatettu” tarkoittaa kovaa jätkää!

***

Last year I had in my Christmas Calendars my favorite Carols, this year some quitessentially English kitchen products. I start with Colman’s Mustard. It is the best - I understand Sebastian thinks Turun Sinappi (the green one) as an exotic product, but that does not beat good, sweet and fiery mustard made of this English yellow flour, on Christmas Ham! Colman’s is from Norwich, but also in Tewkesbury they raise sons with local mustard, and strong lads they are!

lauantai 17. marraskuuta 2018

Julian Bream - Wiltshiren kitaristi

Englantilaisia kitarasankareita popissa riittää, mutta klassisen kitaran puolella Julian Bream on omaa luokkaansa. Itseoppinut, suosiostaan huolimatta hirvittävän vaikean soittimen mestari teki vuosikymmenien uran ja viettää eläkepäiviään toivottavasti mahdollisimman leppoisasti Wiltshiren kodissaan.

Breamin urassa perienglantilaisen Elisabethin ajan melankolian klassikkojen tuntemus yhdistyy espanjalaisen kitaran suvereeniin hallintaan. Breamin käsissä vanhan musiikin luuttu vaihtuu sujuvasti nykyaikaiseen kitaraan. Hän ei kavahtanut romanttistakaan repetuaaria, mutta kävi innolla myös nykymusiikin pariin. Dedication-levyiltä löytyy nykysäveltäjien hänelle säveltämiä kappaleita, Testament-levymerkiltä vaikkapa Michael Tippettin hieno The Blue Guitar. Myös Breamille omistettuja kitarakonserttoja löytyy, vaikkapa Arnoldin, Berkeleyn tai Brouwerin teokset. Stravinsky ei Breamin yrityksestä huolimatta omistanut hänelle mitään, mutta Igor ajattelikin enemmän rahaa, kuin soitinta ja mukavaa miestä, joka hallitsi kitaransa ja halusi jatkuvasti oppia uutta. Muut säveltäjät ymmärsivät tämän hienosti ja kaivoivat nuottipaperit esiin.

Bream mursi vanhoilla päivillään toisen kätensä auto-onnettomuudessa ajellessaan maaseudulla ”luu ulkona” ja joutui opettelemaan soittamisen uudelleen. Prosessi oli hankala, mutta samalla saattoi oppia pois aiemmista vääristä soittotottumuksista. Työ vaati sitkeyttä ja hermoja, mutta tietysti ennenkaikkea rakkautta lajiin ja uskoa, että elämä voittaa.

Breamin lukuisista levyistä omia suosikkejani ovat kaksi levyllistä yhteissoittoa John Williamsin kanssa ”Together” ja ”Together again” - ohjelmisto on tyylikästä ja soitto nautittavan musikaalista.

Olen seurannut Brexit-keskustelua ihaillen PM Mayn kestävyyttä, se on Churchillin luokkaa. Todella ihailtavaa tyyneyttä kaiken hysteerisen kauhistelun rinnalla, käsienpesijöitä ja arvostelijoita riittää, mutta vaihtoehtoja paremman tuloksen saavuttamisesta ei juuri ole. Toivottavasti Breamin komeasti soittama Dowlandin ”Resolution” antaa pääministerille voimia hirmuisessa poliittisessa rutistuksessa!

***

I hope this wonderful ”Resolution” by Dowland and Bream will give PM May courage and strenght to go on in her huge task! I admire her bravery and despise those who criticise her without bringing alternative to the Brexit deal. But there is no alternative for Julian Bream, his wonderful life with guitar and lute. I best like his Together cds with John Williams. A nice man, with so many dedicated, great works from various composers of our time.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Wetherspoon 3: asiakkaita palvelemassa

Tim Martinin nerokkuus yritysjohtajana voi piillä yllättävän yksinkertaisissa asioissa. Pitää tunnistaa, mitä asiakkaat haluavat. Se on erityisen vaikeaa silloin, kun asiakkaat itsekään eivät tiedä mitä haluavat: pitää osata tunnistaa tarve, jota ei selkeästi ole ilmaistu.

Huomiotaherättävä piirre Wetherspooneissa oli, että ravintolasaleissa vallitsi kodikas puheensorina. Radio ei pauhannut eivätkä kesähitit raikuneet kovaäänisistä. Hiljaisuus järjestäjän puolelta on Timin loistavan oivaltava arvovalinta: ei tarvitse soittaa musiikkia, joka ei kuitenkaan koskaan kaikkia miellytä ja asiakkaat voivat rauhassa keskittyä oman seurueensa kanssa porisemiseen tai omiin ajatuksiinsa, vaikkapa lasinalusen Brexit-kannanottoa tutkien. Jotkut seurueet havaintojemme mukaan pitivät ravintoloissa lähes sukukokousta, he tuntuivat viihtyvän siellä loputtomiin, vauvasta vaariin.

Wetherspoonit ovat pyrkineet pysymään kaukana sosiaalisesta mediasta, facebook-sivuja ei ole. Tämäkin on ravintola-alalla ehkä viisasta: arvostelut eivät saisi olla itsetarkoitus, ydinasia hämärtyy. Joku ei tykkää, toinen tykkää kovastikin, mutta ratkaisevaa lienee asiakkaan palaaminen takaisin hyväksi koetun ruoan ja juoman pariin uudelleen. Viisasteluja ja nirsoiluja voi aina esittää, mutta harva valittaja on hankkinut ravintola-alan kokemusta vaikkapa 17 miljoonan asiakkaan volyymista viimeisen puolen vuoden aikana. Aina on niitä, joiden pitäisi saada täydellinen ateria markkinoiden halvimpaan hintaan, mutta valtavirta taitaa olla tyytyväinen, kun saa kerrankin rahoilleen vastinetta. Se saa pihvinsä, fish&chipsinsä ja lammaskyljyksensä sellaisena kuin odottaa niiden olevan, selkeinä ja kursailemattomina annoksina.

Tim on ollut taitava haistelemaan trendejä. Aamiaisten tarjoaminen avasi ravintolat jo aamusta. Huomattuaan, että iltapäivällä kahvilaketjut täyttyivät, Martin satsasi oman ketjunsa kahvitarjontaan menestyksekkäästi. Curryclub ja pihviclub erikoistarjouksineen täyttävät viikon arki-illat. Myös omaa henkilökuntaa ja sen ideoita kuunnellaan herkällä korvalla.

Timin valinta oli olla aliarvioimatta asiakkaiden poliittista vastaanottokykyä, poliittista infoa on tarjolla, mutta ei pelkästään sitä. Ruokalistoihin on myös painettu annosten kalorimäärät ja kevyempiä vaihtoehtoja on tarjolla. Ketjun sivulta ja ravintoloista löytyy spesiaalilistat allergikoille helposti ja luontevasti, heidät nähdään tärkeinä asiakkaina, joiden elämä tehdään helpoksi.

Wetherspoonit tarjoilevat keskitien kuvan englantilaisesta keittiöstä ja juomaperinteestä, se tehdään ilman krumeluureja paikallisella ylpeydellä. Kyse ei ole gastropubista, jossa tavoiteltaisiin gourmet-tasoa hintaan mihin hyvänsä. Juomavalikoima on myös kilpailutettu ja valikoitu huolella. Curryn kanssa ehdotetaan juuri aromeiltaan annoksiin hyvin sopivia juomalaatuja. CAMRAn, Real Alen kannatusyhdistyksen logo löytyy Wetherspoonin sivulta: he pyrkivät tarjoamaan hyvää laatua parhaaseen hintaan. Keskivertovieraalle tämä on hieno asia, mutta oluthifistien täytynee suunnata muualle. Kilpailutuksissa suosikkimerkki saattaa poistua valikoimasta, joku katkeroituu, joku toinen kokeilee uutta.

Tim Martin on valtauksissaan ollut myös hämmästyttävän perinnetietoinen. Vaikka ilmapiiriä voi paikoissa syyttää latteaksi ja epäpersoonalliseksi, olin itse hämmästynyt, että ravintoloiden seinillä ja nettisivuilla on paljon tietoa paikkojen historiasta sangen yksityiskohtaisesti. Tim on nimennyt jotkut ketjunsa pubit ylpeästi George Orwellin ideaalin The Moon Under Water-pubin mukaan. Jokainen voi käydä paikan päällä katsomassa, miten hyvin ideaali on näissä paikoissa toteutunut.

Epilogina kuitenkin omituinen havainto. Kun keskustelu Brexitistä on epäselvää ja ympäripyöreää, niin on piristävää, että intohimoisella pubinpyörittäjällä on asiasta selkeä, järkevä, perusteltu, tietoihin pohjautuva ja kiihkoton näkemys. Sen hän tarjoilee asiakaspalvelun ohessa, sivutuotteena.

***

Wetherspoon has made some very intelligent strategic choices to keep their pubs crowded. They have started serving breakfast, they started serving coffee seriously after Tim noted the caffee chains were full in late afternoon. Martin has also selected his places be quiet - no loud music, preferring the chat of happy customers. His attitude to social media has also been quite reluctant - the happy customer will come back, likings or not likings in facebook are not so interesting - or do these opinion-givers really have that experience of  serving 17 million customers in six months and possibilities of doing that better? The calories are marked on list as well as special lists for food allegics. The CAMRA enthousiasts are well served from the tap. It seems that in many places Tim Martin has reached the ideal of George Orwell: the nice, no-fuss pub The Moon Under Water, proud of its quitessential, reserved Englishness. Besides, he is one of those rare persons with some real insight into Brexit, with facts and no-fuss approach. Even with this serving, he places customers first.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Wetherspoon 2: Founding Father Tim Martin

Tim Martinin tarina Wetherspoonin luotsaamisessa menestykseen on kertomisen arvoinen. Kaikki lähti yhden pubin ostamisesta, juuri siitä, jonka tuotteet nuori Tim oli havainnut laadukkaimmiksi. Itse asiassa paikka oli ainoa Pohjois-Lontoon pubi, josta sai kelvollista olutta vuonna 1979. Tim oppi alan perusteet edelliseltä omistajalta ja oli nopea oppimaan ja hoksaamaan asioita. Hän oli alusta saakka myös laajentumishaluinen. Toisen pubin avaamiseen meni pari vuotta, mutta nykyisin ketjussa on yli 900 pubia ympäri Britanniaa ja lisäksi hotelleja. Työntekijöitä on 37 000.

Vahvasti kilpaillulla toimialalla näin ison jalansijan saavuttaminen tuntuu mahdottomalta. Timin laajentumisstrategia oli kuitenkin nerokas. Pubeja on periaatteessa kahdenlaisia, riippumattomia ja panimoiden omistamia. Panimoiden omistamissa tuotevalikoima on rajoitettu ja pitäjät toimivat panimon renkinä. Tim keskittyi hankkimaan riippumattomia anniskelupaikkoja ja varmisti sillä valikoimansa itsenäisyyden. Lisäksi hän opetteli sopimusjuridiikan hyvin ja jyräsi päämäärätietoisesti eteenpäin. Ulkokuori hänen kohdallaan petti: tavallisen näköinen mies, joka liikkui shortseissa ja teepaidassa perhe-Volvollaan, hassutti sliipattuja bisnesmiehiä. Taktiikassa on samaa kuin englantilaisen yliopisto-opiskelun parhaissa perinteissä: rennonoloisessa, pettävässä olemuksessa, jonka taakse kätkeytyy ankara pänttäys.

Tim on pyrkinyt pysymään lähellä työntekijöitään ja asiakkaitaan. Työntekijät odottivat isännän videotervehdyksiä, jossa hän saattoi kertoa ajankohtaiset kuulumiset vaikkapa muovinen viikinkikypärä päässään. Hän ei todellakaan ottanut itseään turhan vakavasti ja viihtyi myös tiskin takana katselemassa mitä pubeissa oikeasti tapahtui. Virheitäkin tuli: työkaveri muistaa, että oluen hinnankorotus oli virhe, joka näkyi heti kysynnässä. Siitäkin otettiin opiksi, halpa hinta on pysynyt ketjun kilpailuvalttina. Hintakilpailu on kova laji, jos hinnat ovat matalat, eivät palkatkaan voi olla korkeita, tästä on rutinaa ollut, mutta työtä on ketjussa tarjolla.

Martin on myös ollut Brexitin näkyviä kannattajia ja on sivullaan puhunut lämpimään ja optimistiseen sävyyn Englannin tulevaisuudesta EU:n ulkopuolella. Perusteet ovat vanhat tutut: mannermaa tarvitsee saaren kysyntää tuotteilleen. Omilla sen sijaan pärjätään saarella aika pitkälle. Mielipiteitä ei ole pidetty vakan alla, asiakkaat ovat saaneet lasin alle pahviläpyskän, jossa irtautumisen riemua on esitelty. Wetherspoonin sivuilla on myös säännöllisesti ollut kannanottoja vaikka veropolitiikkaan, suoraa pääministerille osoitettuna.

Seuraavassa osassa tarkastelen Wetherspoonin reagoimista kuluttajien tarpeisiin ja joitakin ravintoloiden ilmapiiriin liittyviä huomioita. Olen käyttänyt siinäkin lähteenä mm. erinomaista Esquire-lehden juttua Timistä.

***

Wetherspoon Founding Father Tim Martin seems to be very open and practical guy, with the passion for real ale, for expanding his pub chain and for serving customers. Yet he has also eye on keeping personnel involved in business, with humour - but at the lowest possible pricing strategy, one cannot pay the highest salaries. He was able to expand his trade with tough practical work, learning specially the contracts and their jurisdiction and he focused on buying independent pubs - to avoiding dominace by breweries. He was for free trade even before saying his strong pro-brexit position loud and clear - his opinion even printed in the beer mats of his pubs! The source of this blog text is this Esquire magazine article.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Wetherspoon 1: tarina ravintolakäynnistä


Saavuimme joulukuisena aamuna Tewkesburyyn. Olimme liikkeellä varhain, kylmissämme, janosimme aamiaista. The Royal Hop Pole hotelli tuntui ratkaisuna mutkattomalta, paikkahan oli kuuluisa jo Dickensin ajoilta. Tarvitsimme aamiaista heti, eikä ollut aikaa surffailla paikkoja joissa saisi ekologisinta ja herkimmin valittua soijalattea. Lompsimme ravintolaan niiltä sijoilta tarpeen yllättäminä.

Paikka oli avara, siisti ja asettauduimme takkatulen ääreen ja kohta aamiaisvärkit olivat kylmettyneiden neniemme alla. Se oli ensimmäinen tietoinen kosketuksemme Wetherspooniin. Kävimme siellä päivän aikana kolmesti, palasimme lounaalle ja kello viiden teelle. Väki vaihtui, paikassa kävi koko ajan rento puheensorina. Kaikki vaikutti varsin mutkattomalta. Oli kuin olisimme aina harrastaneet Tewkesburya ja että siellä juuri Wetherspoon oli meidän oma kantapaikkamme.

Lista oli kiinnostava. Löysimme konstailemattomista annoksista heti kokeilemisen arvoista ja päätimme tulla myös lounaalle. Lautaset näyttivät erityisen houkuttelevilta - ne olivat Burleighin Blue Calico-sarjaa. Mietin, kähveltävätkö asiakkaat syvänsinisiä, hienoja, perienglantilaisia lautaisia. Ne kevensivät ja lisäsivät hienostuneisuutta raskaisiin ruokailuryhmiin ja ruoan värit tuntuivat syvenevän näistä tarjoittuina. Rosmariininen viinimarjakastike lampaan kanssa oli oivallista. Annos oli suuri, mutta selvitimme sen vaivattomasti. Tilasimme jälkiruokaa. Annosten hinta oli varsin kohtuullinen, annokset eivät. Ne olivat niin suuria, että vaimoni muistelee niitä yhä kaihoisasti. Aterian päättyessä ei todellakaan tuntunut, että jos olisi aivastanut, olisi taas nälkä, kuin jossain hienoviritteisemmässä paikassa.

Olin oikeastaan ällistynyt annosten hinnoittelusta, niiden edullisuudesta. Vieläkin edullisemmissa comboissa oli houkutteleva valikoima, hämmästyttävä myös juomapuolella. Listat olivat helppolukuisia ja allergiamerkinnät olivat selkeät. Seuraavina päivinä toisissa kaupungeissa tajusimme pääravintoloiden olevan Wetherspooneja sielläkin. Nyt hokasin, että kyse on ketjusta, jonka vaikutuspiirissä olimme olleet jo edellisellä reissullamme Riponissa, kun olimme menneet ravintolaan Currypäivän tarjouksien houkuttelemana. Sielläkin oli ollut paljon väkeä, mutta omituisen rauhallinen tunnelma, kuin juuri meitä varten olisi järjestetty tilaa. Mukavaa ja viihtyisää tilaa, johon oli helppo asettua. Väenpaljoudessakin kaikki oli järjestyksessä ja vessat siistit.

Seuraavassa päivityksessä kerron miehestä Wetherspoon-ravintoloiden takana.

***

Wetherspoon 1: I start this series with a story how we visited The Royal Hop Pole Wetherspoon restaurant in Tewkesbury thrice the same day. I wondered why the place was at once so familiar to us. We found other Wetherspoons from other towns and remembered we have visited other branches of the chain before, at the Curry day in Ripon. The price / quality ratio was excellent, we enjoyed our breakfast, rosemary-redcurrant lamb for dinner, huge dessert, 5 o’clock tea - and beautiful Burleigh Blue Calico pottery. The places tended to be quite full, yet we found ourselves very welcome there and everything, including prices, seemed to be very ok for us. Next part I will tell the story of a man behind Wetherspoons.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Lammas, tuo aliarvostettu - And Dream of Sheep


Kirjoitin varhaisessa päivityksessäni lampaan konkreettisesta ja symbolisesta merkityksestä Englannille. Valtakunnan varallisuus alkoi keskiajalla rakentua tuon eläimen ansiosta. On merkillistä, ettei nykyisenä luomun ja lähituotannon edistyessä lammas ole saanut selkeämpää jalansijaa - Englannista on vaikea löytää paikallisia villatuotteita ja paikallisen ravintolan lampaankare on todennäköisesti Uuden-Seelannin tuotantoa.

Tätä olisi helppo paheksua moraalis-eettisessä katsannossa oikein kunnolla pöyristyen, ellei tämä asia olisi meillä yhtä lailla retuperällä. Etelä-Suomen Sanomien artikkelin mukaan oma saunamme palaa ja lampaanvillat sen mukana! Viileän ilmastomme ansiosta lampaanvillamme laatu on hyvää, merino-villan veroista. Se kelpaisi hyvin etelän laatutietoisiin  maihin. Keskiajalla Yorkshiren villat tekivät vaikutuksen italialaisiin kauppiaisiin, jotka kylmästä hytisten suuntasivat reissujaan mm. Fountainsin luostarin tiluksille Riponin liepeille. Meidän valttimme olisi lisäksi suomenlampaan villan lajiominaisuutena korkea lanoliinipitoisuus.

Jos lampaiden tuottamaa ainutlaatuista, lämmintä ja itsepuhdistuvaa ainetta, villaa, haaskataan joutavuuksiin ja samaan aikaan ihmiset verhotaan pääosin halpoihin ja kertakäyttöisiin keinokuituvaatteisiin, kyse on järkyttävästä tuhlauksesta. Suomessa tulee mieleen, että jos keritsemisen kustannukset ovat liian korkeat, koko tuoteketju pitäisi uudistaa ja hyödyntää siinä englantilaisen osaamisen lisäksi maahamme muuttanutta hiljaista lammastietoa. Lempeän eläimen maine ja arvostus pitäisi palauttaa sille kuuluvalle tasolle. Innoitukseksi tähän kuuluu ilman muuta Parryn komea hymni Blaken tekstiin.

***

I wrote earlier about the symbolic and concrete importance of sheep to England. I have wondered that  sheep are found almost everywhere but local wool products and lamb in shops are very scarce. Now I have noted that this situation is very same in Finland as well - the quality of wool is very high, on par with merinowool, and in addition to that, its lanoline content is high - however, a lot of wool is wasted in the process and the shearing cost is too high. It is such a waste to wear syntethical fibre clothing, when the process of wool production is not working properly. I think there could be a place for better co-operation of Finnish, English and other European sheep experts to make more efficient use and to give greater respect for this noble animal.


Little light shining
Little light will guide them to me 
My face is all lit up
My face is all lit up
If they find me racing white horses 
They'll not take me for a buoy
Let me be weak, let me sleep and dream of sheep
Oh I'll wake up to any sound of engines
Every gull a seeking craft
I can't keep my eyes open 
Wish I had my radio 
I'd tune into some friendly voices
Talking 'bout stupid things
I can't be left to my imagination
Let me be weak, let me sleep and dream of sheep 
Ooh, their breath is warm
And they smell like sleep
And they say they take me home 
Like poppies, heavy with seed 
They take me deeper and deeper

Lauluntekijät: Kate Bush
Kappaleen And Dream of Sheep sanoitukset © Sony/ATV Music Publishing LLC

maanantai 5. marraskuuta 2018

Suurten kertomusten varjossa

Henry VII by unknown Netherlandish artist © National Portrait GalleryLondon

Viikonloppu meni rattoisasti Langley-Jonesin The Search for Richard III kirjan parissa. Langleyn intuitiivinen haudan löytäminen on kiehtovaa luettavaa. Sen lisäksi pahamaineisen kuninkaan nimeä puhdistetaan, sehän on tahrittu Tudorien ja Shakespearen toimesta. Kirjaa voi suositella, ja tietysti myös Teyn Ajan tytär dekkaria, joka on Langleyn kanssa samalla asialla, Richardin puolesta. Aiempi oma päivitykseni tässä.

Richardin elämän positiivisia puolia oli hänen nojaamisensa oikeusjärjestelmään, siinäkin määrin, ettei hän epäröinyt aatelin ja rahvaan kiistoissa asettua myös heikomman puolelle. Hän oli rohkea myös viimeisessä taistossa, hän otti riskin ja hävisi. Jälkimaailma on tehnyt hänestä hirviön.

On hurmeisen kiehtovaa seurata Richardin ryntäystä tappamaan taistelussa hänen kruunuaan uhkaava Henrik Tudor, joka kauhistuneena, miestensä suojassa, seuraa ratsuväen rynnäkköä ja kuninkaan kaatumista aivan Henrikin jalkojen juuressa. Hänestä tuli taistelussa onnekas kuningas Henrik VII, jonka elämä on jäänyt Richardin ja Henrik VIII:n väliin. Henrik jatkoi edeltäjänsä hallinnon kehittämistä, loi valtakuntaan vakautta ja vaurautta myös villantuotantoa suosimalla. Hän myös kehitti verojärjestelmää kansalaisten kannalta valitettavan tehokkaaseen suuntaan, joka toi pitkän hallituskauden loppupuolella myös syytöksiä ahneudesta.

Richardin hauta jäi löytämättä osittain juuri toisen yleisön mielikuvitusta kiehtoneen kuninkaan, Henrik VIII:n vuoksi. Hautapaikka, fransiskaaniluostari eli harmaitten veljien kirkko hävitettiin luostarien alasajossa. Langleyn ryhmän aloittaessa kaivaukset, etsittiin myös hävinnyttä kirkkoa. Oli huvittavaa, että Richard löytyi heti ja kirkon perustukset vasta muutaman päivän kaivausten jälkeen.

On erikoista katsoa huonommin tunnetun Henrikin, pelokkaan vallananastajan, kuvaa. Hänestä ei välity suurta voimaa, mutta hauraan oloinen henkilö on varmasti ollut sisäisesti päättäväinen yksityiskohtien mies, josta ei ole säälimättömyyttäkään puuttunut. Kuva on hienosti väritetty, mutta se tuntuu kiusallisen todelliselta ja monimutkaiselta, taiteilija ei ole juurikaan imarteluun sortunut.

***

I have spent my weekend with Langley-Jones bestseller about Richard III and finding his grave. After him, and before Henry VIII, Henry VII took the throne to Tudors. The person behind the skinny portrait is complex, fragile body with the eyes for more efficient administration and taxation, for succesful wool trade and to develop the Kingdom into better, into the same direction his enemy Richard was steering the ship. The fallen king, buried in haste, was forgotten under the demolished Greyfriars church. Langley’s quest for finding Richard is an interesting case: she went to find the church and Richard there, instead she found Richard first and the church only after that. The book is very good and she does her best to straighten that crooked Tudor propaganda about the brave warrior King Richard.

tiistai 30. lokakuuta 2018

A Special Relationship by Douglas Kennedy

Pidän kirjoista, joissa on hyvät teemat, vaativa toteutus ja yhteys todellisuuteen niin vahvana, että se tuo mieleen paskiaisen tai kaksi.

Douglas Kennedy on jäänyt meillä yllättävän vähälle huomiolle, vaikka luettu kirja, Vaarallinen valinta on mukaansatempaava ja laadukas. Romaanin teema on avioliiton epäonnistuminen, raskauden jälkeinen masennus, hauraan narsisti-isän vastuuton lapsenryöstö ja äidin leimaaminen hulluksi. Sivujuonet ovat myös kiinnostavia: Englannin pidättyväinen kulttuuri amerikkalaisen naisen silmin ja vanhakantaisen oikeuslaitoksen toiminta.

Kirjasta pitää antaa varoitus, että se on erittäin realistinen ja rankka. Sitä voi suositella aihepiirissä vastuullisille ja varsinkin vastuuttomille sosiaalityöntekijöille sekä kenelle tahansa miehelle, testettavaksi, onko ymmärtänyt ollenkaan äitiyteen liittyviä haasteita. Jos mietit vakavasti lasten hankkimista, pelko edellä, sinun ei ehkä kannata lukea tätä kirjaa.

Suomennos Vaarallinen valinta on hieman epäonnistunut. A Special Relationship kääntyisi paremmin Erityissuhteeksi. Sillä viitataan lahdenylittävään Englanti-USA asetteluun, mutta ennenkaikkea äidin ja lapsen välisen suhteen erikoisuuteen. Se on suhde, jota voi pilkata, parjata ja kyseenalaistaa, mutta jolle ei loppujen lopuksi ole mitään vaihtoehtoja. Epäonnistunut isä ei voi käytännössä kuin paeta tätä suhdetta, aina vastuuttomasti, lapsen kanssa tai ilman. Vastuun välttämisen ja pakenemisen mestari-isän toiminta on kirjassa kuvattu hyytävästi. Valitettavasti kuva on hyvin todellinen.

Lontoon kuvaus ihmisten välisine etäisyyksineen, korkeine hintatasoineen, pitkine välimatkoineen, asumisen epäkäytännöllisyyksineen on myös realismia. Lapsen kanssa oleiluun siellä on äidin turvaverkostojen hyvä olla teräkunnossa.

Toinen varoitus. Kirja on kirjoitettu niin, että heti ensimmäisestä lauseesta se alkaa vetää eteenpäin. Mitään turhaa ei ole mukana, seksiä on vain sen verran kuin tarvitaan lapsen saamiseksi alulle ja draama käyntiin - eli ei paljon. Oppikirjaksi romaanista on useammalle ammattiryhmälle ja muutamalle ihmisrievulle.

***

A Special Relationship by Douglas Kennedy is a thrilling novel about unresponsible father and post-natal depression. It is written with a special knowledge of the subject and of the English judicature system. The special tension is heightened by two main protagonists, an English father and an American mother. The two cultures are different, and the fighting field is very realistic, a very special relationship between mother and child: this relationship is under much criticism, but in the end, nothing solid is available as an alternative.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Stop the clocks!


Audenin komea runo, josta sain otsikon löytyy täältä. Vaikka talviaika onkin menossa, en ole näin synkissä tunnelmissa. Monty Pythonin sketsissä kömpelö salakuljettaja yrittää tuoda sveitsiläisiä kelloja Britanniaan, paremmin se on onnistunut Christopher Ward tuotemerkin alla. Kellot suunnitellaan Englannissa ja koneistot ovat sveitsiläisiä. Itsekin olen merkin nostalgiaa tihkuvia ajanmittauslaitteita omistanut - voin häpeämättömästi mainostaa niiden olevan luotettavia laitteita, toisin kuin monet muut merkit.

Christopher Ward aloitti vuonna 2004. Hairahduin mukaan koska enhän voinut vastustaa kellovalmistajaa, jolla on valikoimissa ”Malvern” malli. Mallin ainoa huono puoli on, ettei Chris ole pyynnöistäni huolimatta ikuistanut mallinimeä tauluun. Se vain pitää tietää: kulta, joka on haudattu syvälle englatilaisen pidättyvyyden alle. Malvern on kummitellut mallistossa eri variaatioina, aina viittauksin. Kuvituskuvani mallisto on uutta Morgan-linjaa, moottoriurheiluyhteistyötä, nostalgiaa ja vauhdin hurmaa ja parhaita perinteitä tihkuvaa linjastoa. Morganin tehtaat ovat - tarpeetonta sanoakin - Malvernissa.

Kelloteollisuuden murros on vähän vanha juttu. Tosiasiassa Englannissa on ollut kelloyrityksiä pitkään, listauksia löytyy monenlaisia, eikä mikään ole kovin tyhjentävä. Chistopher Wardin mallistoissa ensimmäisten joukossa oli kunnianosoitus Liverpoolilaiselle kellontekijälle Thomas Russellille. Kiinnostuneille, eli siis todennäköisimmin miespuolisille kellofriikeille, lisätietoa tuossa. Oma CW Russell C1 on sinisine viisareineen hieno, ajaton pukukello, jonka haittapuoli on, ettei päiväystä ole. Se pitäisi kellossa olla. Esikuvana on tietysti taskukello, jonka tyylin ei päivyri kuulu.

Oma pohdintansa on, miksi kellojen keräily on miesten homma - ilmiö ei kuitenkaan ole ainoastaan Englantiin rajoittuva, vaan universaali. Onko syy ajan hallinta ja pyrkimys siihen? Chris yritti parilla naisten mallilla, mutta niistä luovuttiin. oma mielipiteeni niistä oli, että niitä ei oltu suunniteltu naisten tarpeista lähtien, vaikka ulkoisesti asiat olivatkin kunnossa, timantteineen ja väreineen. Nykymallistossa tietyt sporttiset ja hieman pienemmät 38 mm:n kellot voivat kuitenkin istua vastakkaisen sukupuolen naisen ranteeseen viehkosti. Chris kyllä osaa asiansa, kellot ovat laadukkaita ja tyylikkäitä. Kannattaa kokeilla! Kvartsikokoelma on hyvä lähtöpaikka. Pidättyväisllä miehillä on vähän koruja, mutta brogues-kuvioinneilla kengissä ja hillityllä, laadukkaalla kellolla pääsee kuitenkin alkuun.

***

England is a secret country of some decent watchmakers. Christopher Ward, established 2004, is one of them. I count on credit side their nostalgic tradition on the heritage of Thomas Russell, Malvern and Morgan - the motoring tradition is strong and some retro versions are very attractive. Better start from their excellent quartz watches. Why collecting watches is so male-dominated? Perhaps it is the need to control time and what is left of it. We have so few decorative elements, but using a decent watch should be no-offence to anyone.

maanantai 22. lokakuuta 2018

(The) Shambles


Otsikon nimi tarkoittaa yleisesti noin kahta asiaa. Se on sekamelskaa ja kamalaa siivoa tarkoittava sana, jota voi käyttää minkä tahansa taistelukentän tai Brexit-neuvottelujen kuvauksessa. Tilanne on siis sellainen ettei Vanha Erkkikään ota siitä selvää. Tässä Oxfordin yliopiston blogissa sanaa on selitetty enemmänkin.

Sanan alkuperä on Englannin kaupunkien teurastamokortteleissa. Elukat lyötiin siellä lihoiksi, jotka laitettiin näkyville kauppatiloihin, lihakoukkuihin roikkumaan ja tekeytymään, raakakypsytykseen. Perhe asui tämän kaiken yläpuolella, rakennuksen ylisillä. Useasta Englannin kaupungista löytyy The Shambles niminen alue: Worcester, Manchester, Totnes ja ehkä kuuluisimpana Yorkin kapea katu ja turistikorttelit sen ympärillä. Kun hakee Shambles kuvahaulla, saa näkyviinsä juuri nämä Yorkin keskiaikaiset talot, jotka vielä kurottuvat ylöspäin mentäessä melkein vastakkaiselle puolelle katua nojaten: taivas hädintuskin pohjalle näkyen.

Sanomattakin on selvää, että keskiaikaista ostoselämystä ei enää tapahdu, siitä ovat hygieniaviranomaiset ja yleisön kultivoitunut aisti pitäneet huolen. Paikalla on matkamuistoja, krääsää eri muodoissansa, kahviloita ja muita juottoloita, viikinkimenua tarjoavia soittoruokaloita kenties. Yhtään teurastamoa ei ole varmasti lähimaillakaan.

Silti on omalla tavallaan viehättävää pyöriä näillä vanhoilla kujilla. Ruuhka ja hyörinä ovat autenttisia, vaikka nyt onkin kyse turismista enemmän kuin pakollisen elinvoiman turvaamisesta karuissa oloissa. Mutta kokonaisuuden autenttisuus toteutuu paremmin Thirskin lauantaiaamun torikaupassa kuin Yorkin ikiaikaisemmissa puitteissa, jotka kuitenkin ovat komeat. Jos hajuelämyksen haluaa takaisin, kannattaa suunnata Viikinkikeskukseen, jossa myös autenttisiin hajumaailmoihin on satsattu.

***

Shambles could mean sort of terrible mess, a battlefield or the Brexit Negotiations, but originally it meant the narrow lane reserved for butchers and the display of different parts of animal, for customers to buy. Needless to say, there are no butchers any longer in the Shambles, York, but the herds of tourists are wandering along the narrow streets of the area, admiring the leaning medieval houses above their heads.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Teräksen laatu, pääkatu ja maailmankauppa

Olen välillä kirjoittajana huolissani aiheistani: ne tuntuvat liian suurilta. Marmite-päivitys on tuloillaan, sehän on kuin mämmistä kirjoittaisi. Tällä kertaa aiheeni on niin iso, että siitä on vaikea saada kiinni ja joudun argumenteille hakemaan USAn lisäksi pontta mannermaan pohjoisista osista. Kyse on teräksestä ja sen laadun vaikutuksesta. Ruostumatonta terästä, jota on kuvani Rusnorstein ja Sheffield merkinnöillä varustetun varhaisen käyttöveitsen terässä.

Prospect-lehdessä on ansiokas kirjoitus Englannin kaupunkien jäämisestä Lontoon kehityksen varjoon. Kirjoittaja, Paul Collier, on kotoisin Sheffieldistä, tuosta terästeollisuuden kehdosta. Luokkakaverinsa kanssa kirjoittaja suuntasi koulunpenkiltä Oxfordiin ja jäi sille uralle. Toinen palasi yliopistosta juurilleen ja sai paikan terästeollisuudessa, menestyi, kunnes koko ala romahti. Yliopistossa jumittava menestyikin kapitalismissa liikemiestä paremmin, ennakko-odotusten vastaisesti.

Miksi terästeollisuus romahti Sheffieldissä? Kirjoittajan mukaan syy oli kapitalismi. Työntekijät eivät innostununeet työstä, jonka pääsisältö oli tuottaa osinkoa omistajalle. Työntekijöiden ammattitaidon kehittäminen ja ylläpito laiminlyötiin, juuri se johon Saksassa satsattiin. Tuotanto siirtyi keraamisen teollisuuden tavoin Kiinaan ja kymmenettuhannet menettivät työpaikkansa, sijoittautuivatko he laajasti palvelualoille ja ict-palveluihin, voi pohtia. Tuskin. Samantyyppinen rakennemuutos, nettikauppa, varmaan hiljentää nyttemmin jo toipuneen Sheffieldin High Streetiä ja kauppakeskusten liikevaihtoa.

Kuuluisasta Sheffieldin teräksestä on tullut kuriositeetti. Teräs on hankalampi laji, kuin voisi kuvitella. Oikean laadun tuottaminen vaatii osaamista. Kun Trump asettaa tulleja, Outokummun Tornion erikoisteräs kallistuu USAssa eikä Vapaan Maailman Johtavasta Valtiosta löydy kuitenkaan osaamista tehdä sellaista tuotetta, jota Tornion Outokummussa osataan.

Miten paikallisylpeys ja osaaminen säilytetään Lontoon ulkopuolella? Miten ne säilyvät Lontoossa? Jutun kirjoittaja ei pystynyt kysymään nuorena miehenä vanhemmiltaan opastusta, mihin kannattaisi suunnata - he olivat lopettaneet koulunsa 12-vuotiaina. Hän kysyi neuvoa vaivoin löytämältään koulutetulta henkilöltä - hammaslääkäriltään. Hänen poikansa pystyi kysymään neuvoa jo naapuriltaan. Mutta keneltä hänen lapsensa vuorostaan kysyisi Mitä on tehtävä?

***

The Prospect article by Paul Collier is about the change in steel industry, Sheffield. The decline of the trade had been sowed by placing the investor interest first and the quality of craftsmen as second - by capitalism. The result has been disastrous: many workplaces were lost to China and the best expert steel is made nowadays in Outokumpu, Tornio, Finland. They invested there on manpower like Germans. The Prospect writer makes a point on how important it is to guide young persons to keep their original regions or towns great or at least, in decent shape and High Streets busy. London has been well developed, but too often in the expense of of countryside and its smaller cities and towns, those salt of the earth.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Margaret Thatcherin pitkä varjo



"Hiilen merkitys energiantuotannossa oli vähennyt. Monet kaivokset olivat vanhentuneita ja kannattamattomia. Ne pyörivät valtiontuen varassa, syistä, jotka liittyivät jo osin historian vaalimiseen. Sellainen ei Margaret Thatcheria kiinnostanut. Thatcher varmisti, että hiilivarastot olivat ennen lakkoa täynnä. Lakkovahteja vastaan hän lähetti vahvat poliisivoimat. Yhteenotoissa ihmisiä loukkaantui ja myös kuoli. Vuodessa kaivostyöläisten voimat loppuivat. Vuoden 1974 selkävoittoa seurasi vuoden 1985 täystyrmäys. Se mahdollisti sen, että Thatcher saattoi jatkaa koko ay-liikkeen ajamista ahtaalle."

Varjuksen kolumni päivän iltapäivälehdessä pohtii ansiokkaasti hallituksen ja ay-liikkeen yhteenottoa. Thatcherin toimien kuvaus on myös hyvin kirjoitettu ja sitaatista yllä saa käsityksen, miten huolellisesti strateginen operaatio oli toteutettu. Menestys oli niin häikäisevä, että tarvittiin kolmas tie rakentamaan Labourille uusi nousu konservatiivien kauden jatkeeksi. Vanhakantainen ay-liike ei ole noussut, vaikka kaikuja siitä on ollut Corbynin menestyksessä. Suomessa ay-liike on ollut uudistumisen porttien edessä jo pitkään, asettelu on monessa mielessä väkinäinen, työnantaja ja työntekijä tarvitsevat toisiaan, mutta kolmannen tien löytäminen ei ole ollut helppoa. Englannin ja USAn esimerkkien luulisi osoittavan, ettei barrikaadien rakentaminen ole kansallisesti hyödyllistä, se ei eheytä, vaan jakaa.

Muistan 1980-luvun Englannin ja Walesin lakkouutisoinnit. En muista, mitä mieltä olin silloin Thatcheristä, johtajana hän oli vahva ja selkeästi oli nähtävissä, miten hän oli vakuuttunut omasta maailmankuvastaan ja sen oikeutuksesta. Ulko- ja sisäpoliittisesti hänen päättäväisyytensä oli vaikuttavaa, mutta se jakoi kansaa katastrofimaisesti. Varjo paikallishallintoon erityisesti kaupungeissa on ollut pitkä ja murskaavuus lakoissa muistetaan yhä. Ensimmäinen Englannin-reissuni tapahtui hänen kultakaudellaan, maaseutukaupungeissa sosiaalinen ahdinko jäi mieleeni ja poistuin maasta sekavin tuntein.

Hilary Mantel on suomennetussakin teoksessa ja oheisessa haastattelussa (The Guardian 19 Sept 2014) käsitellyt omia tuntojaan ja ajatuksiaan Thatcherin kaudesta. Mantel on viehättynyt kovista tyypeistä, hänen Margaretistaan kulkee linja toiseen kovaan luuhun, Thomas Cromwelliin, johon Mantel on ihastunut. Se on helppo ymmärtää, kun hänen Cromwellinsa on kiehtovan maanläheinen hahmo. Mantelin suomennettu Margaret Thatcherin salamurha-novellikokoelma on hankintalistallani ja odotan innokkaasti Cromwell-trilogian päätösosaa, jota on varmasti raskasta kirjoittaa. 

***

Margaret Thatcher crushed the power of trade unions, but she very much divided the country, and paved route to the third way in the society, for Tony Blair. She was a resolute Dame with a long shadow, ruthless in domestic and international politics. This interview of Hilary Mantel describes her legacy, with interesting, strong personal insights from author that made Thomas Cromwell, another person with a bold vision, so alive to us.