Lähes 40 vuotta vierähti ja nyt luin Graham Greenen Nollapisteen uudelleen. Neljän novellin tai novellan kokonaisuus on alkuperäiseltä nimeltään A sense of reality - todellisuuden tuntu, mutta suomennoksenkin otsikko on hyvä, tarinat liikkuvat todellakin kummallisesti jonkinlaisella Ground Zerolla.
Tämä oli niitä kirjoja, joista tuli olo, että voiko kirjallisuus olla tällaista. Kaikki oli hyvin selkeää, kirkasta ja samalla täysin mielikuvituksellista ja salaperäistä. Pidin teoksesta valtavasti ja olen muistellut sitä usein. On aina riski palata tämmöiseen kokemukseen. Mutta kun riski havaitaan, se otetaan - luin tämän uudelleen ja jouduin toteamaan, että tässä on ilmeisesti mestariteos, koska se iski edelleen vanhoilla jekuillaan makeasti.
Puutarhan alla on kertomus miehestä, joka sairastuu vakavasti ja palaa lapsuutensa maisemiin. Hän on kulkenut maailman halki ja kohtaa nyt veljensä, äitinsä vaikutuksen, mittakaavaltaan kutistuneet paikat. Veli on joutunut palastelemaan tiluksia kunnan vuokra-asunnoiksi ja äidin Fabian Society - Labour-puolueen taustatekijä - yhteydet nousevat esiin alleviivaten puitteiden tunkkaisuutta. Velikään ei ole saanut paljoa aikaiseksi.
Tarinan aihe on vanha Aarresaari-henkinen seikkailutarina, jonka nimihenkilö on poikasena kirjoittanut koulunsa lehteen. Nyt tuo juttu näyttäytyy valheellisena ja vanhentunut mies kirjoittaa äitinsä huoneessa yöpyessään jutun uudelleen. Se, mitä hän poikasena koki puutarhan alla on muovannut häntä, opettanut ja ohjannut, hän on etsinyt onneansa ympäri maailman, mutta hän ei ole tietoa jakanut. Hän ei ole itsekään varma, mitä oikein tapahtui. Hän palaa seuraavana aamuna vuosikymmenien takaiselle tapahtumapaikalle - järven keskellä oleva saari osoittautuu matalaksi lammikoksi, jossa on pieni saarentapainen - hän pääsee sinne helposti hyppäämällä. Puutarhan alle johtava kolo löytyy ja esinetodisteita, että joskus tapahtunut olisi sittenkin ollut totta. Tarinan päättyessä jää vain kasvava uteliaisuus, ovatko elämään niin suuresti vaikuttaneet hahmot olleet oikeasti olemassa.
Greene on erittäin juonikas kirjailija. Taloudellinen tyyli kertoo kurinalaisuudesta - hän kirjoitti aamupäivällä vakiomäärän liuskoja, oli kunto mikä hyvänsä. Aiheissa näkee hyvin hänen vakavan ilkikurisuutensa, voidaan mennä syvälle maan alle aarteiden perässä ja käsiin ei oikeastaan jääkään mitään. Nollapisteen seuraava novelli on samalla tavalla herkullinen - kertoja kohtaa jouluyön messussa Colmarin-matkallaan katolisen kirjailijan, jota on ihaillut. He viettävät yön kirjailijan kotona keskustellen oivallisen viinin ja kehnon konjakin parissa. Puitteet ovat hienosti kuvatut - tunnen itsekin Colmaria hyvin - mutta mikään ei ole isännän luona niin kuin vieras olettaa. Yhden tulkinnan mukaan kertomuksen juju on, että Greene on laittanut itsensä vierailemaan kirjailijan luona, joka on hyvin hänen itsensä kaltainen. Tarina loppuu siinäkin kuin uni toden ja mielikuvituksen rajoille.
Nollapisteen saa suomalaisista divareista helposti, vahva suositus. Kevyttä luettavaa, mutta painavaa tekstiä.
***
After almost 40 years, I re-read Under the garden, from A sense of reality by Graham Greene. A clear, fascinating and vague story of a man returning to the scenes of his boyhood and some mysterious things that happened to him. I loved to revisit this great story! I liked it then, and I like it now!
http://thresholds.chi.ac.uk/graham-greenes-alice-in-wonderland/
