tiistai 25. helmikuuta 2020

Lohikäärmeistä

Näin pienenä hirmuisen painajaisunen. Kuljin synkässä linnassa, jossa oli erilaisia rautaristikoilla suljettuja sellejä, joissa oli jotain kammottavaa. Jokainen ristikko oli merkitty sisälle teljetyn olion tunnuksella, yhdellä kirjaimella. Tulin L-kirjaimen kohdalle. Sellissä oli Lohikäärme, valtava, vihreä suomuinen hirviö, joka ryntäsi minua kohti, tyrmän ovi rysähti auki sen voimasta. Unessa vanhempani kiskaisivat minut viime hetkellä turvaan pedon hampaiden ulottuvilta. Heräsin kauhun vallassa.

Uneni lisko oli selvästi Disneyn versio lohikäärmeestä. Juuri Prinsessa Ruususesta useimmat saavat ensikosketuksensa näihin eliöihin, joita emme ehkä kuitenkaan koskaan tule näkemään. Siihen nähden lohikäärmeiden jalansija elämässämme on kummallisen suuri. Avain tähän lienee niiden hallitsevuudessa juuri piilotajunnassamme, yksilöllisessä ja kollektiivisessa.

Hallitsevuudesta hyvä osoitus on Tolkienin The Hobbitin ensimmäinen suomalainen käännös. Kun kirjailija heti ensi riveillä joutuu esittelemään lukijalle, mikä hobitti on, suomalainen kustantaja teki teokselle otsikon, josta ulkopuoliselle selviää heti, mistä kirjassa on kyse: Lohikäärmevuori. Tolkien väittää hobittia päähenkilöksi, mutta Smaug-lohikäärme vangitsee huomiomme. Ja kummasta hobitista onkaan teoksessa lopulta kysymys, Bilbosta vai Smeagolista? Hehän ovat kummatkin vain lohikäärmeen varjoja, pienten aarteiden keräilijöitä. Silti heissä leimuaa lohikäärmeen päättäväisyys ja viekkaus, kuten myöhemmin saamme huomata.

Tolkienille lohikäärmeet olivat pakkomielteitä menneestä maailmasta. David Dayn Tolkienin maailmassa on myös listattuna hakusana Kylmät käärmeet - niihin mekin olemme törmänneet. Tolkienlaiset asbestisillä sisuskaluilla varustetut myrkylliset tulensyöksijät olivat oudolla tavalla voimallisuudessaan alttiita sukupuutolle. Tolkienin mahtimato ei ollut hänen omaa keksintöään, vaan esikuva on haettu Beowulfista, jossa hirviön tappaa henkensä uhraava vanha kuningas - ja näin pelastaa yhteisönsä, vaikka se ei välttämättä ole sen väärtti.

Beowulfin taru elää myös Geoffrey Monmouthilaisen varhaisessa Britannian pseudo-historiassa. Snowdonin huipulle rakennettu linnoitus vaipuu alas, kunnes Merlin huomauttaa, että vajoaminen johtuu perustuksissa olevasta kahdesta lohikäärmeestä, valkoisesta ja punaisesta. Ne kaivetaan esiin, alkaa keskinäinen taistelu: valkoinen voittaa. Valkoinen elikko on tietysti Englanti ja punainen Wales. Nykytila ei silti ole pysyvä: on ennustettu, että punainen lohikäärme palaa ja tulee olemaan voittoisa.

On siis mahdollista, että lohikäärmeitten salainen kaipuumme täyttyy; kenties Brexit-prosessi on pasternaklaisittain herättänyt vanhat tarut ja sytyttänyt ne palamaan. Taru lupaa Walesille parempaa, jos siihen on uskominen. Kannattaa siis olla varuillaan, kuten aina lohikäärmeiden kanssa.

***

Jälkikirjoitus: Tämä kirjoitus oli todella mukava tehdä. Ei ole juuri kiehtovampaa aihetta!
https://en.wikipedia.org/wiki/Dragon
https://en.wikipedia.org/wiki/Historia_Regum_Britanniae

***

Of Dragons

We have not seen dragons, but we surely know them. My first meeting with dragon, Disney-driven, was from the bad dream in my youth - my parents saved me narrowly. In Finland, the first translation of Tolkien’s The Hobbit is Lohikäärmevuori - The Dragon Mountain. The Finnish publisher thought that would be more clear headline - seems that Tolkien himself hesitated the original title - he starts his book by explaining what a hobbit is - no need to explain dragon to readers.

Dragon has had its position in the story of England. I wonder if the lost red dragon of Wales will return some other day and beat the English white dragon. That was a vision by Geoffrey of Monmouth. It is an old tale, but perhaps we cannot take anything connected with dragons too seriously.


sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Hilary Mantel - Killing her darlings

Olen kirjoittanut Hilary Mantelista juttujeni sivupoluilla.
https://paxengland.blogspot.com/2019/03/anne-boleyn-jalkimietteita.html

https://paxengland.blogspot.com/2018/10/margaret-thatcherin-pitka-varjo.html

Mantelin sankarista, Thomas Cromwellista, olen kirjoittanut useaan otteeseen:
https://paxengland.blogspot.com/2017/05/brighton-rocks.html

https://paxengland.blogspot.com/2017/05/luostarit-lakoon.html

Tapanani ei ole antaa kirjahaasteita, mutta on häpeällistä, jos Mantelin Cromwell- trilogiaan ei ole tutustuttu. Kirjoista on suomennettu Susipalatsi ja Syytettyjen sali. Kolmatta osaa on odoteltu vuosikausia ja nyt se ilmestyy - The Mirror and the Light - Teos varmasti suomentaa sen. Kaksi ensimmäistä osaa kannattaa hankkia jo nyt, niitä on saanut edullisesti kirjojen laatuun nähden.

Mantel on luonut Cromwellin hahmoksi, joka on kova, mutta johon lukija kiintyy. Kirjailijatarkin ihastui hahmoonsa, viimeisen osan tekeminen kesti vuosia. Kahden ensimmäisen osan teemat pitää vetää yhteen niin, että hyödynnetään myös Cromwellin viimeisten vuosien rikas historiallinen dokumenttimateriaali. Juonen voi paljastaa, sillä väistämätön on edessä, kuninkaan käsikassara menettää luottamuksen - ja päänsä. Jo kuningattaren mestaus toisessa osassa otti koville.

Mantelin panos kirjailijana on häikäisevä: pääsemme Cromwellin turkisviitan sisään ja saamme elää ja hengittää hänen ajatuksiaan ja pyrkimyksiään. Melskeisen ja raa’an ajan keskellä tapahtuvissa kohtauksissa on suuren järjen ja aidon tunteen miehen hiljaista vakavuutta. Onko Mantelin kuva Cromwellista aito vai ei, sillä ei lopulta ole väliä. Hänen luomansa kuva hengittää enemmän kuin Holbeinin maalaus Cromwellista. Kuninkaan tuhoama mies on herännyt eloon Hilary Mantelin taianomaisesta kosketuksesta.

Hilary Mantelin haastattelu ja tuoreen kirjan tekstinäyte löytyvät täältä:
https://www.theguardian.com/books/2020/feb/22/hilary-mantel-ive-got-quite-amused-at-people-saying-i-have-writers-block-ive-been-like-a-factory

Tässä on myös linkki Tavernerin Missa Gloria Tibi Trinitasiin, julman ajan hienoon teokseen, jota sopii soittaa Anna-kuningattaren ja Thomas-neuvonantajan muistoksi. Se on englantilaisen musiikin ehkä hienoin hetki.

***

At last! Hilary Mantel has finished her Cromwell trilogy, with The Mirror & the Light, after Wolf Hall and Bring Up the Bodies. It took so many years to kill her darling, Thomas Cromwell, a person he gave another life with her wonderful novel series. I guess the last tome will be reading with heavy heart - it is so complex to tie all threads together for the end.

It would be great to listen some of the greatest music of that period, to the memory of Cromwell and Boleyn - Cromwell’s friend, John Taverner made this glorious Mass - Gloria Tibi Trinitas. It might be the highest point of English music. Enjoy Mantel - and Taverner’s music.