Kummajaisten Englanti - English Eccentrics Distilled

Timpson’s England on merkillinen teos merkillisistä asioista. Vanha journalisti on tehnyt valtavan ensyklopedistisen työn ja kaivanut kummallisuudet päivänvaloon inspiraatioksemme. Lyhyessä ja vitsikkäässä ilmaisussa nämä omituisten tyyppien kummat päähänpistot, paikalliset sattumukset, sitkeät huhut ja epämääräiset tarut heräävät eloon. On kiviä, jotka kasvavat - jostain syystä. On erikoisia paikkoja, joissa kummittelee tai joissa naapurien väliset jännitteet ovat aiheuttaneet omituisuuksia. On Bradford-on-Avon, jossa ikivanha kirkko löytyy yllättäen asuintalojen alta. Samassa paikassa saattoi päästä putkaan kalojen yläpuolelle - selli sijaitsi sillassa, entisessä kappelissa.

Kirjan ote muistuttaa usko tai älä-teoksia, tai nähtävyysoppaita. Timpsonin ohjenuora on kuitenkin katsoa ilmeisen tuolle puolelle: nämä eivät ole kohteita, jotka häikäisevät taiteellisella arvollaan tai arvokkuudellaan. Niissä yritetään parasta, mutta tulokset ovat monesti nyrjähtäneitä. Tekijät jäävät usein kasvottomiksi, mutta se mitä heistä tiedämme, herättää välittömästi myötätuntoamme. Skaala on valtava - toisessa päässä voimme ihmetellä onko matkoillaan kuollut ritari tosiaankin säilötty viimeiseen lepoon pikkelsin joukkoon. Toisessa päässä on Blockleyn tyyppi, joka seurasi 20 vuotta lammikossa elänyttä kalaa, se kesyyntyi niin, että söi kädestä. Miekkonen kehitti siihen niin läheisen suhteen, että kalan lopulta kuoltua, halusi pystyttää sille muistolaatan. 

Kaikki kreivikunnat käydään läpi ja aihealueet on kaaritettu aiheenmukaisiksi omituisuusnipuiksi - näin jaoteltuna ne alkavat tietyllä tavalla myös muuttaa lukijan ajattelua omituisuuksien siedon suhteen - ollaan siis perienglantilaisen, suvaitsevan jännän ytimessä. 

Timpson ei ole kelpuuttanut kaikkia ehdoin tahdoin tehtyjä hullutuksia kirjaansa. Niitä Englannissa riittää loputtomiin, vain kaikkein erikoisimmat erikoisuuden tavoittelijat ovat mukana. Yleensä he tekivät erikoisia rakennelmia, follies - usein pyramideja tai torneja, joista he halusivat epämiellyttävällä tavalla syynätä jotain asiaa, vaikkapa tuttujen touhuja. Näissä rakennelmissa ei ole pyritty tyylikkyyteen, vaan motiivit ovat ihan muualla, usein ikiajoiksi hämäräksi jääviä. Raha ei ole niissä useinkaan ongelma, ellei se äkisti lopu.  

Merkillisyydet monesti lisäävät merkillisyyttä. Pakkomielteenomaisesti pyramidin itselleen hautamuistomerkiksi rakennuttaneen Mad Jack Fullerin sanotaan olevan haudattuna tekeleensä sisässä istuvassa asennossa, pöydän ääressä, tuomiopäivän odotuksessa, seurassaan paahdettu kana ja pullo portviiniä. Tämä tieto osoittautui pupuksi hautaa tutkittaessa: vainaja kuulemma pötköttää leposijassaan varsin konventionaalisessa asennossa.

Pubivisailujen ystävälle teos on loistava inspiraation lähde ja aarreaitta. Sen saa Amazonista uskomattoman halvalla, pennin investoinnilla. Britannian pienimmän anniskelupaikan kunniasta käydään kirjan mukaan kovaa kamppailua: muutenkin pubeissa ollaan henkien kanssa tekemisissä usealla tasolla.

Teos menee sillä tavalla ohi matkaoppaista, että paikan päällä ollessa ei välttämättä muista ei-ilmeisiä nähtävyyksiä. Varmasti harmittaisi, jos Dacressa käydessään ei olisi pongannut hautausmaan ainutlaatuista karhusarjaa. Hautausmaan kulmiin sijoitettu veistossarja kertoo tarinan nukkuvasta karhusta, jonka kissa herättää. Äreä kontio syö virheliikkeen tehneen kissaparan. Opetus tulee hyvin selväksi.

***

Timson’s England - A look beyond too obvious is an eccentric and fascinating  book. Old journalist has done enourmous work collecting all the strange stuff under one book. It is listed by the regions and different type of subjects. Very wisely he has cutted some of the most eccentric follies out of the book. It is golden stuff for any pub quiz and will give a lesson or two about that English virtue, tolerance towards eccentrics.

Valokuvauksen opettaja - John Hedgecoe

Lapsuudenkodissani oli musta, iso kirja, josta opin perustiedot valokuvauksesta. Katsoin kuvia ja niiden selitteitä. Valikoima oli monipuolinen sekä kuva-aiheiden, että menetelmien suhteen. Lähes kaikkea sivuttiin ainakin jossain määrin, pidemmälle edistyttyäni usein turhauttavan kevyesti. Opin kirjasta näin jälkikäteen joitakin perusasioita riittävän hyvin, ne ovat kantaneet tähänkin päivään. Miten maisemaa katsotaan, mitä kiinnostavaa siinä voi löytyä? Miten materiaalintuntua saadaan valokuvaan? Tietenkin valaistuksella. Miten ihmisvartaloa katsotaan? Miten rakennus erottuu ympäristöstään? Miten huone kuvataan? Milloin on oikea hetki valon suhteen?

John Hedgecoe oli monien tekniikoiden mies - hänen kirjansa Suuri Valokuvauskirja - ja sen seuraaja Valokuvaajan käsikirja (näyte alla) ovat täynnä teknistä tietoa. Jopa siinä määrin, että monet eksyvät tekniikkaan ja luulevat sen olevan edellytys hyville kuville. Cartier-Bresson opetti minulle myöhemmin, että rajallisella määrällä välineitä, kenties Leica-rungolla ja parilla optiikalla, pärjää - kohde pitää ennen kaikkea nähdä ja vasta sitten ottaa kuva himmentimen aukon ja sulkimen ajan funktiona - siinä se yksinkertaisuudessaan.

Hedgecoen kirja pitää lukeakin runoutena ja sellaisena se on painunut mieleeni. Kuva kävelevästä naisesta takaapäin, miten kostea vaate paljastaa hänen muotonsa ja miten kamera on taltioinut hänen jalkapohjansa asennon. Kuva hevosryhmästä Rievaulx’n luostarin raunioilla, maisema lumen puuteroima. Palkkikameralla kuvatut hedelmä- ja kasvisasetelmat, joissa valon värit ja varjojen mustuus leikkivät keskenään.

Englantiini Hedgecoe liittyy siten, että juuri häneltä sain kipinän rakkauteeni Englannin maisemia kohtaan. Hän kuvasi paljon maisemia ja rakennuksia. Ihmettelin karuja rakennuksia ja kuuraista maata, kesän värejä, ihmisten ilmeitä ja kuluneita käsiä, baarien valaistusta, esineiden himmeyttä ja kiiltoa, teollisuusmaiseman karua runollisuutta.

Myös tekniikasta jäi jotain mieleeni - huomasin, että minua erityisesti miellyttävät kuvat oli otettu tietynlaisilla kameroilla. Opin myös rakastamaan filmin rakeisuutta ominaisuutena, joka oli mahdollisuus, eikä haitta. Päädyin Ilford-kuvaajaksi osittain Hedgecoen Englanti-nostalgian pohjalta.

 Hedgecoen yksi tekninen neuvo on kantaa mukana tyhjää diaraamia, jonka avulla voi katsoa rajauksen toimivuutta. Konsti on varmaan hyvä joillekin. Sitä käytetään myös elokuvauksessa sormien avulla tehdyllä raamilla. Tämmöiset keinot vievät kuitenkin näkökulmaa itse näkemisestä, jossa ei saisi olla rajoitteita: silmän pitää olla utelias. Kuva joka tapauksessa rajataan kuvaa otettaessa ja sitä vielä sovitellaan vedostusvaiheessa tai ipadin ”valopöydällä”. Olennaista on, että lopulliseen kuvaan taltioituu jotain kiinnostavaa, pysyvää, ohi vilahtaneesta elämän hetkestä.

Hedgecoen kuvien 1960- ja 1970-lukulainen estetiikka jäi myös mieleeni ja monesti matkoillani etsin vaistomaisesti aiheita näiden kausien suodattimien läpi. Olen Hedgecoelle kiitollinen monesta hienosta asiasta ja voin häpeilemättä tunnustaa hänet hyväksi opettajaksi valokuvauksessa.

***

John Hedgecoe made some basic guides for photography starters. They are mostly technical, but contain also sudden splashes of pictural poetry. I learnt through his photos some lessons of love towards English scenes, landscapes and portraits. The beauty of the horse group at Rievaulx Abbey ruins, of frosty meadows, of post-industrial landscape, of the tower of Ely Cathedral etc.