Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 6/6

Viimeisestä joulukalenterin luukusta putkahtaa ensimmäinen ostamani englantilainen Carol-levy. Se on myös ensimmäinen John Rutter-levytykseni - hänhän on urakoinut lukuisia ohjelmistoja kuoronjohtajana, usein hänen omien sävellystensä toimiessa kulmakivinä. Niin tälläkin kertaa, ensimmäinen kappale on Shephard’s Pipe Carol - viihdyttävä sutaisu. Sen jälkeen hiljennytään Infant Holy, Infant Lowly-kappaleen tunnelmointiin. 

https://youtu.be/tDMN4xL4nbE?si=KuTVXUesJirA98v

Claren Collegen ohjelma on levytetty Elyn katedraalissa, ikimuistoisen oktagonaalin alla. Kirkon avaruus soi äänitteessä ja normanniset kaaret tuntuvat heijastuvan myös kappalevalintoihin: listalla koreilee myös ranskalaisen joulumusiikin vaikutus. Levy on rauhallinen ja tunnelmallinen, viihdyttävä ja mietiskelevä. Sen kuuntelemiseen en ainakaan vielä kyllästy. Markkinoilta saatavuus on ollut hyvä, muutaman vuoden takaisessa versiossa lisättiin mukaan muutama LP-alkuperäisversion kappale, mutta alkuperäisellä cd-versiolla pärjää hyvin. Joulun onnistuminen ei ainakaan tästä äänitteestä jää kiinni. Hyvää joulua!

***

My last and the best choice is the original 1966 & 1968 Clare/Rutter recordings made in Ely Cathedral. These sentimental, soft, entertaining and sensual readings ooze the goodwill of Merry Christmas. Sir John Rutter has made many recordings and compositions after this, but here are the Carols dearest to me from his large output. 

Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 5/6

Ajattelin tätä kuuden levyn sarjaa tehdä myös esittelyt kuudesta brittiläisestä levy-yhtiöstä, mutta ajatus jäi sivuun - ja Hyperion, ASV ja Decca. Tämänkertaiseen kappalevalintaan oli minulla vahva vaihtoehtoinen esitys Deccan Stephen Cleoburyn johdolla samalla kuorolla. Viime kädessä kyse oli siitä, minkä descant - viimeisen säkeen vastamelodia minua miellytti eniten - ja voittaja oli tietysti Cleoburyn opettaja Sir David Willcocks. Ja kappale siis monille se ainoa oikea joulunavaus-Carol: Once in Royal David’s City.

https://youtu.be/BzH6LrOpD1w?si=krcdjWjxVjixoSYW

Levytyspaikka on tietysti King’s Collegen kappeli Cambridgessa ja sen nimikuoro. Kuoro ja tila ovat kasvaneet kiinteällä tavalla yhteen. Olen tätä tilaa ja kuoroa kuunnellut levyltä niin pitkään kuin olen levyjä kuunnellut. Paikan päällä ne kuulostavat hyvin samanlaisilta. Luulen, että kyseessä on ainoa tila, jonka varmuudella tunnistan levytyksestä. Selkeä käytävämäinen arkkitehtuuri on kuin tehty valintani tapaiselle etenevälle kappaleelle, sen dynaamisille tehoille. 

Kappeli on ikimuistoinen, selkeä kokonaisuus, rikkaasti koristeltu. Rakennus on kuin lappeelleen nostettu tiiliskivi, suhteiltaan rauhallinen. Kuorossa on samaa levollisuutta ja miellyttävällä tavalla vaatimatonta itsevarmuutta. Minkään Cambridgen King’s Collegen kuoron levytyksen kanssa ei tarvitse vaipua häpeään, kaikki on juuri niinkuin pitääkin olla. Voi joulua viettää varmaan ilman näitäkin esityksiä: itselläni ei tosin sellaisesta ole kokemusta.

***

It might be possibly to have a Christmas without The Choir of King’s College, Cambridge, but I cannot recommend it. I have loved this place, this building and this choir as long I have listened to recordings. What Cheer!

Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 4/6

Kun siskoni asui Englannissa, hän toi tuliaiseksi kotiimme joululevyn. Totesin levyn olevan erinomainen. Guildfordin katedraalikuoron esitys kappaleesta See Amid the Winter’s Snow on noussut mielessäni ikoniseen asemaan - hommasin levyn lopulta itsellenikin. Tuota kappaletta leimaa dynaaminen kontrasti ja esityksen intomieli, ei ole pyritty liikaa hiomaan ja häivyttämään tekemisen meininkiä.

https://youtu.be/tRvVcEneUrw?si=AQ_jjA9H79evN9Gv

Olen käynyt kerran Guildfordin katedraalissa, Stag Hillin laella, Surreyssa. Katedraalin sijainti korkealla ja yliopiston vieressä jää mieleen oivallisena. Vuonna 1965 valmistunut rakennus on maltillisella tavalla nykyaikainen. Kuoroa en ole kuullut kuin tältä levyltä. Levy on siitä mainio, että pääsee kuuntelemaan myös Westminster Abbeyn sekä St Paulin ja Exeterin katedraalien kuoroja.

***

I like very much See Amid the Winter’s Snow - carol. The Cathedral Choir Guildford nailed it into my mind, from the cd brought from England by my sister.

Photo: Diocese of Guildford

 

Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 3/6

Kuljin tutussa paikassa, Great Malvern Prioryssä, sen kummallisessa sekoituksessa normannien romaanisia pyörökaaria ja valtavia pylväitä, ylhäällä vähemmän massiivista gotiikkaa ja yltiökoristeellista viktoriaanista loistoa. Vanhat seinät asettivat minun muistoni ja menneitten, vaientuneiden sukupolvien kokemukset samalle viileälle tasolle. Kirkon tilassa soi kaiuttimista musiikki: tunteellinen, surumielinen. Riensin katsomaan kappaletta: se oli minulle outo Thomas Hewitt Jonesin What Child is This?

Ostin aikanaan juuri tuon Oxfordin Merton Collegen levyn. Suhteeni Oxfordiin on viileä - olen enemmän Cambridgen ystävä. Samaa viileyttä on levyssäkin, se on nykyaikaisesti selkeä, kirkas - jopa liikaa. Viileyteen yhdistyy kuitenkin sentimentaalisuus, kuten tässä laulussa.

Me kuljemme joulujen läpi, kohtaamme saman sanoman, eri ihmiset, paikat, muistot kasautuvat, häviävät ja vahvistuvat: jää muistoja kohtaamisista, tuoksuista, hymyistä ja lepattavista, lämpimistä valon hetkistä.

https://open.spotify.com/track/1QpzN8Zux2kEzGXj1KXCUp?si=NCgGeJGcT_2NEYYVkKox3A

What child is this, who, laid to rest

On Mary′s lap is sleeping?

Whom angels greet with anthems sweet

While shepherds watch are keeping?

This, this is Christ the King

Whom shepherds worship and angels sing

Haste, haste to bring Him praise

The Babe, the Son of Mary

Why lies He in such mean estate

Where ox and ass are feeding?

Good Christians, fear, for sinners here

The silent Word is pleading

Nails, spears shall pierce Him through

The cross He bore for me, for you

Hail, hail the Word made flesh

The Babe, the Son of Mary

So bring Him incense, gold, and myrrh

Come peasant king to own Him

The King of kings salvation brings

Let loving hearts enthrone Him

Raise, raise the song on high

The virgin sings her lullaby

Joy, joy for Christ is born

The Babe, the Son of Mary

What child is this, who, laid to rest

On Mary's lap is sleeping?

Whom angels greet with anthems sweet

While shepherds watch are keeping?

What child is this?

Me luomme uuden maailman 2: paikallishallinnon uudistus ruohonjuuresta nähtynä

Great Malvern view. Source: Visit the Malverns

Lontoon valkoinen paperi vaikuttaa devoluutio-ohjauksellaan myös minun hyvin tuntemalleni alueelle Worcestershiressä, Worcester Cityyn ja Malverniin. Viimeksimainittu sijaitsee jo valmiiksi kreivikuntien rajalla Herefordshiren ja Gloucestershiren naapurissa. Toisella puolella kukkuloita vaihtuu jo raja autoillessa ja kukkuloiden päällä kävellessä. Rajoilla ei siis ole esteitä: ei tarvita papereiden esittämistä, pysähdystä ellei välttämättä itse halua. Kukkuloiden päällä tuuli puhaltaa juuri niin kuin se itse haluaa, kuten se on tehnyt aina.

Alueeni ei ole mikään vahva Labourin tukialue. Selkärankareaktiona monet alueella vastustivat heti joulukuun 2024 paperia. Worcestershiressä oli tulossa county-tason vaalit 2025 toukokuussa, ne pidettiin. Vuoden aikana mielet ovat kuitenkin olleet muutoksessa. Hallituksen hallintotasojen yhdistämisen hankkeeseen on otettu myönteisempi kanta. Voin arvailla syitä tähän:

* puoluekirjon läpimurto: myös vihreät, liberaalit ja reformi ovat vakavasti otettavia vaihtoehtoja paikallisesti, Worcester cityssä oli Vihreiden voitto todella lähellä

* parin vuosikymmenen austerity, paikallishallinnon rahoituksen niukkuus, on tehnyt tehtävänsä: kansalaiset oikeasti haluaisivat, että deliver - järjestämisen lupaus palveluille toimisi, joku tasottaisi tienkuopat (potholes), auttaisi sosiaalisissa ongelmissa sekä infrahankkeet ja asuminen lopulta edistyisivät: turha odottelu loppuisi

* kansalaisten kiinnostus paikallishallintoon ja sen ymmärtämiseen on vähentynyt monitasoisessa järjestelmässä, jossa on vaikea hahmottaa, mikä taso mistäkin asiasta on vastuussa

* paikallinen vastakkainasettelu näyttäytyy hallinnon tehottomuutena ja resurssien haaskauksena, puheista huolimatta paikallisesti ei ole saatu riittävästi aikaan

* pormestariasia koetaan ilmeisesti myös houkuttelevana, alueellinen voimahahmo toimii tarvittaessa myös Lontoon suuntaan vahvana alueen äänitorvena - ehkä Manchesterin Andy Burnham on ollut näkyvä ja toimiva esimerkki tässä.

Alueella valmistellaan nyt ehdotusta etenemisestä marraskuuhun 2025 mennessä. Paikallisissa konsultaatioissa alue on jakautumassa eteläiseen ja pohjoiseen alueeseen. Ne yhdessä olisivat selvästi hallituksen ohjerajan (500 000 asukasta) yli reilulla 600 000 asukkaalla, mutta jos paikallisuus on sitä mieltä, hallitus tuskin vastustaa kahden vierekkäisen yhden hallintotason muodostumista, vaikka ne olisivatkin alle ohjearvojen.

https://gis.worcestershire.gov.uk/website/Elections/results.aspx

https://www.bbc.com/news/articles/c30n72j4nrqo

https://shapeworcestershire.org/

https://www.malvernhills.gov.uk/about-your-council/local-government-reorganisation

Olen ylle koonnut muutaman linkin, mistä on apua keskustelun seuraamisessa. Työtä ohjaa selvästi konsulttivetoinen, neutraali prosessi, jossa paikallisväri näyttäytyy lähinnä esitettyjen kysymysten kautta, mikäli ne pääsevät moderoinnin läpi. Työ on jäsennetty hyvin ja selkeästi. Itselläni nousevat ainakin nämä ajatukset:

* huoli verotuksen tasosta on oikeutettu, jos toivotaan palvelujen laittamista kuntoon, se ei ole ilmaista

* mitä tapahtuu vanhoille kunnallisille kiinteistöille valtuustoverkon supistuessa

* digitaalisuus tulee vaikuttamiseen jäädäkseen entistä vahvemmin ja selkeämpi vastuu palveluista myös supistaa palveluverkkoa monella alueella, tähän liittynee myös viime päivinä esillä ollut ID-kortti uudistus

* paikalliseen yrittäjyyteen ja asumiseen ladatut odotukset voivat tuottaa pettymyksen ja ne voivat olla tavoitteiltaan hieman hämäriä: High Streetien hiljentymiselle mikään valtuusto ei hirveästi voi, elävöittäminen lähtee niin vahvasti asiakkaista ja yrittäjistä - heidän valinnoistaan

* valtuutettujen kokonaismäärän vähetessä pormestarin merkitys kasvaa, on mielenkiintoista miten hänen toimistonsa järjestää yhteydenpidon asukkaisiin.

Aikataulu vuoden 2025 lopun päätösten toteutumiselle on vuoden 2027 täytevaaleissa ja uusimuotoiset alueet aloittaisivat keväällä 2028. Usealla muulla alueella prosessi on hyvin samanlainen, myös sisällöltään ja keskusteluiltaan sama. Uudistus vetää toteutuessaan hyvin vertoja edelliselle suurelle uudistukselle vuonna 1974. On ristiriitaista, että näin vaikea uudistus etenee vauhdilla, vaikka hallitusta pidetään heikkona ja vastuuministereitäkin on jo vaihtunut.

***

Itse olen ajatuksissani kulkenut prosessia läpi. Paikallisylpeys saa kyllä kolhuja, kun oma valtuusto nimetäänkin kreivikunnan mukaan. Mutta ei minun Malvernini muutu uudistuksessa Worcesteriksi. Sillä on omat erityispiirteensä kukkuloineen ja Prioryineen. Pääkatu säilyy yhtä jyrkkänä. West Malvernin yhteisö edelleen hieman epäilee Malvern Linkiä asuinpaikkana. Kukkulan rinteellä asuvat eivät haluaisi olla muualla, mutta tiedostavat päivä päivältä enemmän, etteivät joku päivä jaksa enää nousta rinnettä ylös. Hoivakodissa he kaipaavat aikoja, kun askel nousi vielä keveästi ja sai kokea ylhäällä, miten tuuli puhalsi kreivikuntien yli ja villapaidan läpi. Worcesterissa ajatellaan samoin toisista asioista. Kaupungissa on paikallisille omat rakkautensa ja varjopuolensa, oman henkilöhistorian ja paikallisuuden kerrostumat vuosisatojen takaa. Ei niitä mikään hallintouudistus kaada.

***

The local process of devolution is lead by consultants and their neutral papers. Local colour is in good, moderated questions and spoken worries, in my opinion, quite nicely for such a demanding, vast reform.

Road leading to current Malvern Hills District Council buildings

Worcester Guildhall: The Council Chambers

 

Kadotettua aikaa tutkimassa

Sarah kertoi, että hänen isänsä oli kuollut tiistaina. Olimme tavanneet ystävällisen herrasmiehen kahdella käynnillämme ja uutinen kosketti. Hän oli saapunut tuohon asuntoon Marlborough'sta, johon nyt ajattelin joskus meneväni muistokäynnille. Muutenkin minun olisi jo pitänyt käydä siinä maaseutukaupungissa. Hänen tyttärensä asunto oli vaihtunut Abbey Roadilta West Malverniin, jossa katsoin Black Mountainsin siintävää ketjua tuolla tuolilla istunutta vanhusta muistaen. Hän oli nyt mennyt paljon kauemmas.

Tytär, viikingeistä periytynyt, sanoi huhtikuun olevan parasta aikaa. Kun viimeksi olimme täällä sinikellojen aika (bluebells) oli vasta tulossa. Nyt niiden kausi lankesi oleskelumme aikana: sinisyys peitti alarinteitä. Huomasin huhtikuun loistossa kaipaavani menneitä kesiä ja jouluja, halusin niitä uudestaan.

Ikä on painanut meitä kaikkia, ihmisiä ja rakennuksia, mutta kukkulat ovat vielä vanhempia ja valtavuudessaan muuttumattomia, lohduttavia. Olen oppinut aikojen saatossa rakastamaan niitä etäältä: silloin ne ovat inhimillisiä: verhoutuvat ja etääntyvät meidän ihmisten tavoin. Kuljetuista poluista on tullut kerrostumia ja niiden vieret ovat täynnä muistoja.

Kirkon tilaisuuksissa ajan kulku näkyi kuolleiden poissaolona ja yleisenä ikääntymisenä. Ajattelin aktiiveja ja työntekijöitä, miten he jaksavat ja mistä tulee uusia väistyvien tilalle. Uusi pappi huomioi lapset erityisesti. Uppouduin taas ajatuksissani Prioryn historiaan, sen munkkeihin, katselin valtavia normannipylväitä ja goottilaisia kerroksia. Eikä viktoriaaneja voi koskaan sivuuttaa: väistyneinäkin he yhä dominoivat. Worcesterin Evensong tarjosi Tallisia ja Stanfordia. Heidän musiikki vie aina kauas, iättömyyteen.

Ilmat vaihtelivat, ei satanut kuten ennen, mutta pilvisyys saattoi vanhaan tapaan nopeasti kääntyä auringonpaisteeseen ja horisontin laajentumiseen. Sateenvarjo kannattaa silti pitää aina käsillä.

Oli muutostakin: Peter sanoi sen nyt selkeästi, mistä tunsin heti kiitollisuutta: Brexit oli virhe, se oli väärin äänestetty. Sen kanssa elettiin nyt. Moni asia oli nyt kalliimpaa, osa oli pysynyt edullisena. Juomat olivat enimmäkseen yhä halpoja. Makumaailma oli pysynyt pääosin samana, perunoissa ja sunnuntaipaistissa, teessä, johon pitää lisätä mielellään täysmaitoa. Ja maito tiivistyy yhä juustoiksi, erittäin päteviksi.

Marcel Proustin pääteos kääntyi englanniksi Remembrance of things past - menneiden asioiden muistelo Shakespearen sonetista. Proust ei kuitenkaan ole niin löperö: hän etsii menetettyä, hukattua, kadonnutta aikaa kuin tutkija, metodisesti. Käännös on mielenmaisemallisesti hyvä: Englanti ei tunnu kadonneelta, sen eri vivahteita voi makustella: kaikki tuntuu vaivattomasti olevan läsnä. Kuolleet kirjailijat, menneet sävellykset, vanhojen näytelmien uudelleentoisinnot. Kaikki vain on, tässä ja nyt, toistaiseksi, ilman suurta projektia. 

Monta kertaa yllätin itseni omituisesta meta-tunnelmasta: kaipasin paikkaan, missä parhaillaan olin. Tuijotin naapurirakennuksen pysähtynyttä kelloa, mustavalkoisia seiniä ja vihreitä reunalautoja, puutarhaa: kuin koneisto olisi pysäyttänyt kaiken. Huhtikuun lämmössä kaipasin kesähellettä ja joulukuun harmaata kirpeyttä. 

Retket Walesin puolelle tuntuivat nyt sulkevan vieraan maan minulta. Englantiin paluu oli kotiintuloa. Ensimmäisellä matkallani Englannissa 1987 tunsin vielä outoutta ja ulkopuolisuutta, se vahvistui 1990, kunnes 1991 aloin tuntea päässeeni sisään noihin tunteisiin, ne eivät olleet minun, vaan itse maan ominaisuuksia. Mitään ei pidä ottaa liian henkilökohtaisesti. Jane Austenin Järki ja tunteet päättyvät siihen: mitään ei ole menetetty, ei kadotettu, kaikki vain on. Sama Englanti on vain, yhä, jotenkin selittämättömästi. Ehkä se jatkaa tästä eteenpäinkin, eikä mennyttä tarvitse erikseen etsiä. Se on läsnä koko ajan, jokaisessa hetkessä, myös tulevassa.

***

Returning to England made me to wonder the passing of time, since 1987. There is no need for digging deeper in the À la recherche du temps perdu way - lighter Remembrance of Things Part is enough. Recollecting some memories and longing from April and its splendours to summertime and cooler, crispier Christmas.

Takaveden kirkot 2: Ely - Backwater Churches 2: Ely

Ensikosketukseni Elyn katedraaliin oli lapsuudessa John Hedgecoen Suuren valokuvauskirjan sivuilta. Normannityylinen kirkko näytti kuvissa salaperäisen ikivanhalta ja sen valtavista tammista rakennettu lanterni häikäisi loistokkudellaan. Matkustin varta vasten kirkkoa katsomaan loppuvuonna 1992. Jos liikkuu Fenlandissa, Cambridgen pohjoispuolta rautateitä pitkin, Ely sattuu sopivasti matkan varrelle. Muistan kirkon laivan viktoriaaniset kattomaalaukset hyvin, niiden värikkään koristeellisuuden ja kontrastin vanhempien aikojen askeettisiin kivirakenteisiin, Ainoan paikan päällä käyntini jälkeen olen kahdesti katsonut kirkon valtavaa, vakuuttavaa massaa ohimenevästä junasta. Olen katsonut sitä kuin suurta merellä liikkuvaa alusta.

Tänne perustettiin luostarikirkko jo 600-luvulla. Alue oli hankalapääsyinen takamaa, saari vetisten soiden keskellä - hieman samanlaista maastoa, missä Alfred Suuri piileskeli tanskalaisia. Isle of Eels, ankeriaiden saari, oli tietenkin helppo saalis tanskalaisten laivoille, he hävittivät luostarin 800-luvulla. Se oli ensimmäinen hävitys, kirkko nousi uudelleen pian, sen muovasivat ja laajensivat normannivalloittajat vuodesta 1066 lukien. Ylpeät tornit nousivat vesijättömaiden keskeltä. Länsitorni on korkein kaikista, sen oikealla puolella on säilynyt matalampi tornipari, mutta vasemmalta puolelta sellainen on romahtanut. Länsifasadi kummastuttaa sen vuoksi epäsymmetrisyydellään: siksikin Hedgecoen kuvat vaivasivat mieltäni. Nyt niitä kuvia ei löydy netin syövereistä enää ja kirjaa minulla ei ole käsillä. Valokuvaukseen ja brittiläiseen arkkitehtuuriin innostaneen tekijän tuotanto on sirpaloitunut ja unohtumassa. Kuuluisa Lady Chapel rakennettiin liian lähelle päärungon perustuksia, pohja petti ja ristilaivan torni tuli alas. Siihen kohtaan rakennettiin kuuluisa lanterni, nerokas geometrinen luomus. Onnettomuus kääntyi voitoksi, kiitos tekijämiesten.

Etsin erilaisista esityksistä tarkkaa kuvausta näistä romahduksista. Elystä löytyy paljon videoita, mutta paikallisväri on niissä liian vahvaa. Englantilaisten on vaikea pysyä asiassa, esitykset rönsyävät helposti eksentrisille sivupoluille ja takakujille. Kun odotan, että esiteltäisiin kunnianarvoisan rakennuksen dokumentteja, tarina siirtyykin kellojensoittajien ammattikunnan tai kirkon kaupan mummojen käsitöiden esittelyyn ja heidän muistoihinsa rakennuksesta. He ovat siellä käyneet koko ikänsä, mikä on tietysti etuoikeus. Ely on myös kärsinyt kuvainraastajien tekosista - pyhimyskuvia ja lasimaalauksia on surutta hävitetty, ja onpa kirkko ollut kokonaan suljettunakin kaupungin suuren pojan Oliver Cromwellin toimesta. 

Ely on kostea paikka yhä, vaikka se ei ole enää niin saari kuin muinaisina aikoina. Paikalla käynyt Daniel Defoe sanoi, että jokaisessa majatalon huoneessa oli sammakko. Kaupungin laidalla on iso venesatama. Sortumilla on ehkä jotain tekemistä maaperän kosteuden kanssa. Paikalliset näyttävät olevan tästä tietämättömiä. Kun etsin Google Earthista edustavia kuvia katedraalista, löysin närkästykseni paikallisen koiranulkoiluttajan, vandaalin, joka antaa lemmikkinsä merkkailla reviiriään kunnianarvoisen jättirakennuksen perustaan. Englantilainen understatement voi joskus saavuttaa liiallisia ulottuvuuksia, suoranaista kunnioituksen puutetta.

Ely on kaksiosaisen joulukalenterisarjani päätösosa. Katedraali on ulkoapäin vaikuttava kokonaisuus, jossa on poikkeuksellisen tyydyttävää tutkia eri aikojen tyylillisiä elementtejä. Vanhimmista osista emme tiedä juuri mitään, mutta paikan päällä voi tuntea, ettei näkyvissä osissa ole koko tarina. Sisätiloissa ikonoklastien hävityksiä on paikkailtu myöhemmillä töillä ja jopa tunteikkailla käsitöiden näyttelyillä: marmoripyhimykset voidaan korvata huovutustöillä. Valtava tila kuitenkin on akustisesti yhä koskematon, se soi. Ensimmäinen joululevyni oli John Rutterin Elyssä äänittämä. Lady Chapelilla on oma akustiikkansa, mutta ristikeskuksen alla hahmottaa tilan suuruuden myös äänitteestä. Musiikki vie vuosisatojen taakse normanniaikoihin: takamailla on vietetty joulua satoja vuosia, omassa rauhassa.

https://youtu.be/1Tro4svSDhw?si=4EVbyAyJudUS91w0

***

Ely is not the biggest of towns, but its Cathedral is unforgettable, the ancient Isle of Eels is worth visiting also on a rainy, foggy day of December. The great building is blessed with wonderful, extraordinary exterior and interior. But that naughty man - what is he and his dog doing?

Takaveden kirkot 1: Hull - Backwater Churches 1: Hull

Takavesi ei ole yleisesti Suomessa käytetty käsite, takamaa on tutumpi. Käytän termiä tässä tarkoittamaan jotain hankalasti luokse päästävää, ehkäpä vanhentunutta ja jotenkin takapajuista kohdetta veden partaalla. 

Kahden jutun sarjani voi mieltää myös eräänlaisena suppeana joulukalenterina. Joulun sanomahan on myös takamaan, vähäisen paikkakunnan, merkityksen nostamista. Backwater on englannissa käsitteenä valmis ja selkeä. Esimerkkini ovat molemmat myös veden ääriltä, paikkojen merkitys on joskus ollut huomattavasti suurempi ja ne ovat kummitelleet ajatuksissani vuosia.

Kävin Hullin suomalaisen merimieskirkon rakennuksella vuonna 2000. Kivijalasta löytyi graniittilaatta, joka kertoi, että piispa Gulin oli vihkinyt rakennuksen vuonna 1948.  Olin kuullut erään papin toimineen rakennuksessa ja etsin sen hänen vinkkinsä perusteella. Päättelin, että rakennuksen täytyi sijaita satama-alueella. Karttaa tutkiessani huomasin siellä Church Streetin, jolla epäilin kirkon olevan. Otaksuntani osui oikeaan - kookkaan rakennuksen seinässä oleva risti vielä sinetöi asian. Komea, edelleen nykyaikaisen oloinen punatiilirakennus toimi silloin kirjapainona ja sen työntekijät loivat minuun epäileviä katseita. 

Nykyisin rakennus on tyhjillään, aidattu ja siihen on haviteltu iäisyyshankkeena hotellia. En itse ottaisi huonetta tuolla sijainnilla. Hullissa kävin päiväseltään loistokkaammasta Beverleystä käsin. 

Suomalais-ruotsalaiset merimiehet olivat Hullissa kaukana kotoaan. Vuonna 1948 Englanti ja Suomi toipuvat vielä sodasta, mutta entisten vihollismaiden välillä kulki jo tavaraa, puuta, rautaa, tekniikkaa, tuskin mitään kovin ylellistä. Pohjoisen Hull ei ole attraktiivisinta Englantia, se on jopa muutaman kerran valittu maan rujoimmaksi paikaksi. Satama-alue vastasi mielikuvaani vaihettumisvyöhykkeenä olevasta teollisuusalueesta, turistia ei oltu ajateltu, vain työpaikkoja ja niidenkin loppumiseen oli varauduttu. Merimiehelle oli kuitenkin täällä tarjolla punkka yöpymiseen, mahdollisuus kuunnella pari ystävällistä sanaa, paikka palata lyhyen pub-käynnin jälkeen. Ehkä oli pöytä, jossa kirjoittaa postikortti ystävättärelle kaukana kotomaassa tai lukea kirkon kirjastosta lainattua kirjaa. Nuori pappi varmaan täällä mietti, miten parhaiten puhuttaa karkeita työmiehiä, jotka vain kulkivat tästä ohi.

Merimieskirkkojen verkosto on pienentynyt, vienti- ja tuontilaivat keskittyneet ja kasvaneet, Lontoon Rotherhythen merimieskirkko on jäänyt jäljelle ja kukoistaa. Historiaa on kuvattu hienosti vaikka tässä blogissa. https://merimieskirkko.fi/blogi/miksi-merimieskirkko-on-olemassa/ 

Hullissa voi vierailla Wilberforcen, orjuuden vastustajan, kotimuseossa. Yhteiskunnan muutos on ollut suuri, mutta orjuus on saanut uusia muotoja. Mittakaava on laajentunut globaalisti ja keskittynyt yhä enemmän Lontooseen. Pieni satamakaupunki on hiljentynyt, sen vauraus on mennyttä ja näkyy vain palasina. Church Street jatkuu Hedon Roadina. Hedon on Hullia vanhempi satama, Humberin sivujoen varressa. Kun joki umpeutui, Hull kasvoi. Hedonin kirkko on suuri ja nyt sisämaassa, se näyttää suhteettomalta, pelottavan mykältä, kuten kirkot joskus näyttävät. Kellotorni mittaa takamaan aikaa. 

Jos jatkan kohti rannikkoa, vastaan tulee vielä Patrington, takamaan takamaa ja sen korkeatorninen Queen of Holderness-kirkko.  Meri on lähellä ja tapansa mukaan valtava. Olen mielikuvissani usein katsellut tuota kirkkoa, seisoen hautausmaalla sen ympärillä. Se on niitä paikkoja, joissa matkoilla on vaan käytävä: ”Koska se oli siellä.” Tuollaiset kohteet ovat mieleenjääviä, autiossa ja tyhjässä tunteessa on silti jotain pysyvää, eikä poislähtö tee niin kipeää kuin jääminen.

***

This two-partite text is about churches in remote places, by the water, and how they have haunted my imagination for years. The first one is the old Seamen’s Mission building for Finnish and Swedish sailors, in Hull, the dock industrial area.

Nostalgian voima 2: Menneisyyden vankina

 

H.V.Mortonin In Search of England on nyt luettu. Etsiminen on kirjalle hyvä, iätön aihe - löytäminen on nopeammin hapantuvaa. Löytämiseen ohjaavat matkaoppaat tarvitsevat koko ajan päivittämistä, eikä niistä muutaman vuoden jälkeen ole oikein mihinkään. Huomasin kulkevani Mortonin matkassa hyvin samanmielisenä. Oma matkailuni on myös ollut näennäisen satunnaisia ihmisten kohtaamisia huolellisesti taustoitetuilla reiteillä. Nuori Morton poimii reitilleen oikein klassisia paikkakuntia, jotka ovat olleet omianikin valintoja: Winchester, Tintagel, Wells, Glastonbury, Bath, Bradford on Avon, kolme katedraalia Worcester-Gloucester-Hereford, Shrewsbury, Järviseutu, Durham, York, Lincoln, Ely. Hän kuvaa matkailijan intoa, taustoitustyötä, mutta myös väsymistä - kierros nopeutuu loppua kohti ja melankolia hiipii enemmän puseroon, joka ei Mortonin kohdalla ole kuosiltaan erityisen sporttinen tai muodikas, hän on jo nuorena menneisyyden merkitsemä kaveri, jonka muotoa synkentää Iloisen Vanhan Englannin kaipuu.

Tietenkään kirjailija ei ammenna kohteistaan kaikkea mahdollista, metodikaan ei ole systemaattinen kuten jollain Pevsnerillä tai Clifton-Taylorilla, mutta hän mahduttaa muutaman rivin kuvauksiinsa aina osuvasti paikallista väriä, eikä tarinointi koskaan pyri nousemaan elämää suuremmaksi. Ainakin omassa päässäni Mortonin maalailemat paikat ja ihmiset tuntuivat eläviltä. Hyvällä tuurilla samanlaisia natiiveja voi tavata nykyaikanakin.

Hieman yllättäen Mortonin matka Englantiin käy vuoropuhelua useassa kohtaa Lähi-Idän kanssa, eikä pelkästään perinteisessä vihreän ja miellyttävän maan rinnastamisessa Jerusalemiin. Vertailu lisää motoristi-vaelluksen myyttistä ulottuvuutta, kadonneet pyhimykset ja pyhäköt vilahtelevat kuin parhaallakin toivioretkeläisellä. Englannin etsimiskirjaa ei ole käännetty suomeksi, mutta Mortonin Mestarin jäljillä, Paavalin jäljillä, Pyhän maan kuva ja Matkalla Raamatun maissa ovat saatavilla: ennen toista maailmansotaa teoksia ilmeisesti myös myytiin meillä reilusti. Kirjoittaja on harjoittanut kaikkea eksoottista ja ainutlaatuista poimivaa silmäänsä kaukomailla saakka. Englanti-kirja hyötyy juuri tällaisesta etäisyyden ottamisesta - asioiden ja paikkojen suhteet säilyvät hienosti, mihinkään ei uppouduta siinä määrin, että lukiessa tulisi kiusallinen olo. Hän antaa monessa kohtaa vastuun lukijalle hankkia lisätietoa. Kirjan karttaan piirretty kulkureitti on tästä hyvä esimerkki: kaikista reitin varrelle tulleista paikoista ei ole tekstissä mainintaa: toisia tekstissä mainittuja pikkupaikkoja ei ole merkitty, joten lukijan täytyy kaivaa tarkempi Ordnance Survey Map esiin. Lukiessa oli helppo yhtyä Mortonin usein toistaman havainnon englantilaisen maiseman tiuhasta vaihtumisesta aivan erilaiseksi jo muutaman mailin matkalla.

Morton onnistuu pysäyttämään ajan: lähes satavuotias kirja tuntuu yllättävän tuoreelta, oikeastaan vain charabancit, varhaiset bussit, tuntuvat erikoisilta. Vaikka autoilu on varhaisvaiheessaan, autoja tuntuu silti olevan jo joka paikassa. Shakespeare vilahtaa kirjassa usein: häntä seuraavat myöhemmät Potterit ja Hobitit. Amerikkalaisturistit täyttävät paikat: heille mieto irvistely on Mortonin kestoteema. Sitä on myös kuolevaisuuden korostaminen: useasti liikutaan raunioilla ja kirkkomailla, kansantyypeissä monesti heimonsa viimeisen edustajan seurassa: kulkukauppiaita ja häviävän palveluskunnan esimerkkejä on riittämiin.

Tuntuu kummalliselta, että Englannista ja yhtälailla tarunhohtoisesta Lähi-Idästä inspiroitunut Morton päätyi loppuiäkseen Etelä-Afrikan asukkaaksi. Hänen perikuntansa antoi omituisesti luvan tehdä elämänkerta In Search of H.V.Morton. Mukavien matkakirjojen tekijä paljastuukin yksityiskirjeissään ehdaksi rasistiksi ja sarjapettäjäksi, joka löysi haikailemansa vanhan hyvän ajan kaukaa etelästä. Englanti-kirjastakin huokuu Mortonin kiinnostus viehätysvoimaisiin naisiin. Mortonin perintöä vaalivalta sivustolta kysyin, mikä ajoi menestyneen kirjailijan muuttamaan pois Englannista. Vastauksia tuli heti kiitettävästi. Ehkä kyse on Englannin muuttumisesta ikävämmällä tavalla uudenlaiseksi toisen maailmansodan päätyttyä ja Labourin aloitettua yhteiskunnan päivittämisen - myös itsenäistyvä Israel ympäristöineen joutui valinkauhaan ja etäämmälle Britanniasta - ja mortonilaisista perinteisistä ideaaleista. Ikuisen paluun myyttiä mukaillen tilanne on nyt pitkälti sama.

Joka tapauksessa In Search of England näyttäytyy kaikessa kadonneen ja katoavan haikailussa myös päteväksi opaskirjaksi tehdä Lontoon ulkopuoliseen, vielä kadottamattomaan Englantiin oma Grand Tour - nykyaikana se on helpoin tehdä juuri autoilemalla. Vaikka nostalgikko onkin, teksti ei silti anna kuvaa Mortonista läpikyllästettynä suru-viiksisenä pessimistinä. Orwellin synkkä Wigan-raportti julkaistiin 1937 - Morton vierailee Wiganissa hieman Orwellin odotuksin, mutta onkin yllättynyt löydettyään sieltä kauneutta ja kaupungistaan ylpeitä asukkaita. Ihan teollistumisen ja rakennemuutoksen ydinalueille hän ei silti retkellään uskaltaudu: tämä palvelee hyvin turistien valtavirtaa, joka haluaa nähdä vain mielestään hyvää ja kaunista. Mortonin valinnat ovat niin itsestäänselviä, että on helppo unohtaa, että lukemattomat myöhemmät, vähemmän verbaaliset opastajat ovat pääosin toistelleet päteviä valintoja. Stratford-Upon-Avonissa, Shakespearen kaupungissa, Morton suorittaa ovelan väistöliikkeen turistimassoista: hän menee metsään ja kohtaa siellä suuren Bardin muuttumattoman, mielikuvituksellisen todellisuuden linnunlauluineen kaikkineen - vinkki varmasti on nykyaikaisellekin matkailijallekin hyvä, joskin vierailun kiireessä harva sitä on tullut kokeilleeksi. En minäkään - ehkä ensi kerralla sitten.

***

I read H.V.Morton’s great In Search of England. Travel books outdate so easy, but this nearly 100 year old book is still fresh and valid. Hope we will get Finnish translation sooner or later!