Bachin tie ei kulkenut Englantiin, hän menestyi kohtalaisesti pikkuruhtinaiden ja kirkon hommissa, elinolot olivat siedettävät. Nettiä ei ollut mutta jonkinlainen tuntemus ulkomaailman asioista oli. Kuusi ranskalaista sarjaa kosketinsoittimelle ovat Bachin näkemys galantin henkevästä ja koristeellisesta tyylistä, Couperin ja muu ranskalainen säveltäjäkaarti oli tuttu ainakin nuoteista - Bachin sarjat ovat nuottikuvaltaan helppoja, mutta ne aiheuttavat päänsärkyä niitä hiovalle.
Bachin kuusi Englantilaista sarjaa on järkälemäisempi kokonaisuus. Olen pitkään ihmetellyt, mikä näistä tekee erityisen englantilaisia. Nimi tulee ehkä säveltäjä Dieupartista, Lontoossa asuneesta ranskalaisesta, jonka musiikin aiheita Bach on teokseensa hyödyntänyt. Mutta englantilaisuus ei Bachille merkinnyt tämän enempää - sarjojen nimi on jälkimaailman keksimä, eikä Bach itse saanut näistä edes tekijänpalkkioita.
Musiikkina sarjoissa suurin ero on, että Englantilaisissa sarjoissa on monumentaaliset alkupreludit. Sarabandeissa ja couranteissa on myös tuplauksia, jotka tekevät niistä Ranskalaisten sarjojen sisarteoksia monumentaalisempia. Tanssiosat ovat suorempia, voimakkaammin aksentoivia: hienovireisyys ja sulokkuus eivät ole kovin suuressa roolissa: Englantilaiset sarjat ovat fyysisempiä ja motorisempia - vähän kuin englantilainen käsitys jalkapalloilusta. Pelottavilta vaikuttavat preludit paljastavat läheisessä tarkastelussa, että ne ovat Bachille harvinaista show-musiikkia: tekniset vaikeudet eivät ole niin suuria kuin kuulemalla luulisi. Nämä ovat teoksia, joita on kiva soittaa. Varsinkin 3. sarjan alku on hienosti kirjoitettu soittajaa ajatellen. Yksittäisistä esityksistä Pogorelichin No 2 on minusta riittävän vakuuttava.
Kansallisuustunne ei Saksassa ollut Bachin sarjoja väsätessä vielä noussut korkeuksiin: mutta kumpaakin sarjaa olisi voinut nimittää perustellusti myös Saksalaisiksi sarjoiksi. Kahden sarjan läpi kulkee saksalainen juonne: 2x6 allemandea, saksalaista maltillista tanssia. Ne ovat monesti bachilaisen filosofisen ajattelun ytimessä. Ranskalaisten sarjojen hienostuneisuus määrittyy juuri sillä, että Allemandet avaavat nämä sarjat himmeän mietiskelevinä. Englantilaisissa sarjoissa Allemandet rauhoittavat tunnelmaa suurten preludien jälkeen.
***
The English Suites by Bach - actually Bach never knew works by their established name. The link has been made through French composer Dieupart, living in London at time Bach used some motifs from his copositions in these suites, particularly No 1. Otherwise these suites are characterised by their large Preludes and doubled or extended Courantes and Sarabandes. Handel made some money in London, but Bach never got much of these works. Yet, they are fun to play, not so tricky as usual Bach's texture - or the French Suites - the English Suites are muscular, showy works, one could say they illustrate some difference between the nations. However, they can be said to be the German Suites as well - in each French and English Suites there is a reflective, moderate, philosophic Allemande - a German dance.
