Iain Martin kysyy Timesin kolumnissa ajattelijoiden perään. Hän kaipaa vanhoja tv:n laadukkaita keskusteluohjelmia ja ihmettelee, ettei edes marxilaisilla ole ollut järkevää, rakenteistettua näkemystä koronan vuoksi suljetusta yhteiskunnista. Itsekin olen ihmetellyt viimeaikaista vouhkaamista tekoälystä ja älypuhelimista. Onko ihmisen kyky kokonaisvaltaiseen ajatteluun niin heikentynyt, että se olisi paras ulkoistaa? Omassa työssäni olen sen verran tiedon ja AI:n kanssa, että olen ainakin tähän asti pitänyt niitä renkeinä, eikä isäntinä - tosin olen kyllä huomannut, että yllättäen vastaamista tärkeämmäksi on noussut oikeiden kysymysten esittäminen. Se on yllättävän vaikeaa - ja perinteisesti filosofien heiniä.
https://www.thetimes.co.uk/article/where-are-all-the-great-thinkers-of-our-time-fzsw96lnz
Martinin kolumnissa vilahtaa ajattelijoiden kolmikko: Bertrand Russell, Jacob Bronowski ja Malcolm Muggeridge. Filosofi Russell lienee tuttu filosofian yleisesitysten tekijänä, Bronowski Ihmisen vaiheet (Ascent of Man) tv-sarjasta, jossa edetään Jerikosta Auschwitziin - hyvin vahvasti tieteen kehitystä seuraten.
Kolmikosta Malcolm Muggeridge on todennäköisesti nykyisin heikoimmin tunnettu. Hän oli aikanaan melkoinen haastattelijajulkkis, joka oli Orwellin ystävä, kääntyi vasemmistolaisesta kriittiseksi todistettuaan ja raportoituaan Holodomorin eli Ukrainan nälänhädän, joka oli Stalinin luomus. Muggeridge kääntyi amoraalisesta Häntä-Heikistä pelkäksi Heikiksi iän myötä (nykyisin hän istuisi naisten ahdistelusta vankilassa), vanha ateisti kääntyi myös protestantiksi ja edelleen katoliseksi - käänteitä tarinassa on riittänyt. Hän löysi Beatlesit ennen kuin heistä tuli kuuluisia ja tuotti konservatiivisilla näkemyksillään pettymyksen Monty Python-ryhmälle.
Ajattelen, että takkia noin tiuhaan kääntänyt henkilö ainakin uskalsi haastaa myös omat ajatuksensa - sekin olisi nykyajassa varsin raikas ilmiö.
Muggeridgeä ei ole juurikaan suomennettu, mietin pitkään, missä kirjassa hänestä on maininta - Studs Terkelin Amerikkalaisia unelmia-valikoimassa. Terkel ja Muggeridge olivat molemmat ajattelijoita, jotka pitivät silmät ja aivot auki, etsien laajempia yhteyksiä. Veikkaan, että nykymenoon nähden kummallakin oli yksinkertainen keino tiedonhallintaan ja -hankintaan: he kohtasivat ja kuuntelivat ihmisiä, aidosti. He olisivat kauhistuneet somen minä-keskeisyyttä ja sanottavan rajoittamista selfieihin ja muutaman merkin ideapurskeisiin.
Silti Twitter-formaatissakin kyllästymiseen saakka jauhetuista sutkauksista ainakin yksi Muggeridge-sitaatti on jäänyt elämään. Meistä on tullut herkkäuskoisia. Uskonto on menettänyt asemaansa, mutta ei tiedekään tunnu monille ratkaisulta. Sisäinen rakenteemme voi johtaa meidät uskomaan Muggeridgen mukaan mihin tahansa. Vanhaa häirikköä kannattaisi kaivaa divareista, uuden sukupolven ajatusten tonavien ilmaantumista odotellessa.
***
Malcom Muggeridge is mentioned in the above-linked Times article as a thinker - which breed has became increasingly scarce. At least one of his great puns is listed here, the last months have proved he was quite right, much before our time.
One of the peculiar sins of the twentieth century which we've developed to a very high level is the sin of credulity. It has been said that when human beings stop believing in God they believe in nothing. The truth is much worse: they believe in anything.
