Gotiikan kuiskeita

Brexitistä kirjoittaminen on turhautumisen lähde: mitä voi sanoa näin tärkeästä asiasta? Kun tulevaisuus näyttää hämärältä, myös menneessä on hämäryyttä, joka kuitenkin voi tuoda näkökulman tähänkin päivään.

1980-luvulla Gramophone-lehti palkitsi vanhan musiikin kategoriassa englantilaisen ryhmän Gothic Voices levyjä. Läpimurto oli Hildegard Bingeniläisen musiikkia esittelevä levy A Feather on the Breath of God. Olen vuosien varrella kerännyt ryhmän kaikki, pääosin Hyperionille tehdyt levyt. Kokoonpano on ryhmässä vaihtunut, mutta se toimii yhä samalla nimellä. Ryhmän parikymmentä levyä käsittävän perinnön päämoottori oli Christopher Page, joka toimii nykyisin Cambridgen yliopistossa. Ryhmän musiikinteko on hienovaraista ja hillittyä, hovikelpoista, reuhaamista ei esiinny. Matti Suurpää kirjassaan 14 mestaria luonnehti ryhmän Machaut-levyä jonkinlaisiksi aikansa kuutamosonaateiksi. The Mirror of Narcissus levy onkin harvinaisen kuultava soinniltaan, Emma Kirkbyn tähdittämänä. Myöhemmässä tuotannossa ryhmän repertuaari erikoistui ja myös hieman kangistui akateemisuuden puolelle. Tutkimuksellisuus korostui musikaalisuuden rinnalla, mutta edelleen palkitsevasti.

Olen valinnut ryhmältä viisiosaisen sarjan The Spirits of England and France levyn 2.
https://www.hyperion-records.co.uk/dc.asp?dc=D_CDH55282
Sarja on mielenkiintoinen, englantilaisia lauluja ei juuri ole, ranskalainen valloittajakulttuuri viettää riemujuhlaa, sydänkeskiajalla tämä oli valtakulttuuria Englannin hovissa, kansan napistessa vastaan. Hallinnon kokonaiskuvaa voi hahmottaa ansiokkaasta blogikirjoituksesta
http://european-americanblog.blogspot.fi/2013/07/england-and-france-during-high-middle.html?m=1

Kuva vastakkainasettelusta syvenee tekstien kautta. Niissä vilahtavat maalaisneidot, Marionit, jotka eivät ole ritarillisen kaipauksen yleviä, saavuttamattomia valtiattaria, joihin luodaan kaihoisia silmäyksiä, vaan nämä ovat nopeita haltuunottoja, päähänpistoja, jotka toteutetaan vaikka väkisin. Teksteihin tutustuminen paljastaa, että herkissä lauluissa on pinnan alla vastenmielisiä teemoja, joista MeToo-kampanjat saisivat riehaantua.

Kansakunnan kollektiivisessa piilotajunnassa ranskalaisuus ja suhde siihen on jotain tavoiteltavan hienostunutta, mutta sen kääntöpuolella on myös jotain syvästi vastenmielistä, heikompaa yksilöä törkeästi alistavaa. Ritarillisuudessa ei ole paljon arvoa, jos se rajoittuu vain etuoikeutettujen puolustamiseen. Mutta etuoikeutettujenkaan asema ei ollut aina häävi. Levyn kansikuva on sattuva, Naumbergin veistos aikansa kauneimmasta aatelisesta, Utasta. Kauneus on hänelle uhka, hän on kääriytynyt viittansa suojaan ja vaikuttaa mahtinaiseksikin riipaisevan aseettomalta. Miten hänestä nyt äkkiä tulikin Therese May mieleen, vaikean asemansa kanssa?

***

Gothic Voices was in the 1980's one of the leading vocal groups in high medieval repertoire. Those troubadour songs reflect tensions between France and England, this was mostly high court culture, sometimes telling about lower folk culture and its proudness of its heroes, Robins and Marions. The tale is not always very civilised, though: texts sometimes reflect attutudes that would make MeToo movement very angry. One can see the long line in Brexit and its deep suspicion of all from the Continent. The French can be so stylish, but they have been also no so nice rulers. Ms Theresa May is in trouble, all ye chivalry Britons, please help her!

Karaistumisesta

Brittiläinen ulkoilmainnostus tuottaa aidosti karaistuneita tyyppejä. Kun on nuoresta saakka tottunut juoksemaan lumen keskellä polvihousuissa ja kestänyt merellisen ilmaston viimoja, vertailu suomalaisiin tuottaa yllättäviä tuloksia. Me, järkevästi olosuhteisiin varustautuneina, emme pystykään kohtaamaan leutoja tuulia leuka pystyssä. Minulle asia selvisi Bostonissa, kevättuulen puhaltaessa the Washin yli mereltä. Päälläni oli kaikki vaatteet, mitä mukana oli. Paikalliset astelivat rehvakkaasti hihat käärittyinä, paita auki kaulasta, ilman huiveja, huolettomasti, kuin krikettiotteluun menossa.

Kylmyys ei häipynyt luista edes ruoan ja juoman ääressä: kokemus oli lamaannuttava. En ole mikään piknikkien ystävä ja saisin harrastaa ulkoilua ja vahvistaa luontoani enemmän. Autenttisten vaatteiden pitäminen myös karaisee, öljykangastakki ei lämmitä, mutta tarjoaa tuulensuojaa. Ja siinä ei näytä hyvältä, jos päähuomio menee elementtien kohtaamisesta selviämiseen. Leuan pitäisi olla pystyssä, ja ilmeen lievästi huvittunut luonnon tarjoamasta haasteesta.

Altistuminen luonnonoloille tuottaa nopeasti tuloksia, takkatuli alkaa huoneessa tuntua melkein liian lämpimältä. Ulkoilmaan suuntautuminen poistaa tekosyitä ulkoilun välttämiseen, sadetakit, Wellingtonit eli kumisaappaat ja sateenvarjot on kehitetty juuri tätä varten, ulos on päästävä väkituvan tunkkaisuudesta, myös sateella.

Kuvassa Englannissa paikoin esiintyvä sitkeä materiaali, piikivi eli flint. Se lohkeaa pintakerrosta naputtelemalla erikoisiksi teräviksi muodoiksi ja vaihteleviksi väreiksi. Rakennusmateriaalina se on ilmeisen karaistunutta, murtokohdat kestävät hyvin ilmastoa ja pintavaikutelma piikivikappaleista on jotenkin keinotekoinen, materiaali näyttää keramiikan ja hiilikuidun hybridiltä - kiteytynyt, lasimaiselta tai vahamaiselta vaikuttava lopputuotos tietysti on syntynytkin korkeassa paineessa maan uumenissa. Suomessa piikivi oli tuontitavaraa teräaseisiin ja tulentekoon, mutta Englannissa kokonaisia rakennuksia on pinnoitettu sillä. Kuvan seinä on Norwichista - taustalla näkyy vuosisatoja uhmannut katedraali, jonka tornin kuviointi on jotenkin jäykän geometrinen. Rauhallisesti se on kestänyt tuulet ja talonpoikaiskapinat haastavalla paikallaan.

***

They have guts and flint. The Englishmen are outdoor people. They have been perfectly adapted to the natural elements of their sceptred isle. Those who come overseas might suffer their climate - like I did many years ago near the shores of the Wash. Flint is also hard wearing local material, strange looking in the wall but has excellent resistance to elements like local people.