Hathaway & Shakespeare

Englannissa alkanut otsikon mukainen uusi etsiväsarja on osoittautunut Midsomerin murhien tapaiseksi menestykseksi, valttina on Stratford-Upon-Avonin kauniit maisemat, vanhoine Shakespearen aikaisine ja jälkituotantovaiheen rakennuksineen. Kaupungissa käynnistä on jäänyt mieleen moderni Shakespeare-teatteri, valetudorilaiset talot ja valtava jättiläismagnolia Hall's Croftin julkisivussa. Kaupunki on turistirysän maineestaan huolimatta käymisen arvoinen ja tänään alkanut sarjakin ainakin viihdyttävä. Parivaljakon välillä tulee taatusti kipunoimaan. Kannattaa kokeilla!

***

Finnish Yle started today brand new series Hathaway & Shakespeare, it has been proved to be a success like Midsomer Murders, this being centered on detective office situated in stylish and decorative Stratford-Upon-Avon.

Endeavour

Kirjoitin rakkaista poliisisarjoista bloggauksen ensimmäisten kirjoitusten joukossa. Kirjoitus on mielestäni mainio, vähän liiankin tyhjentävä.

Marisin Morsen varhaisista vuosista kertovasta Endeavour-sarjasta. Edelleen minun on hankala nähdä että fundeeraavasta nuoresta älyköstä kasvaa vaaleatukkainen suolakurkku. Mutta sarjaa ei pidäkään katsoa jatkumona vaan isäsuhteen kuvauksena. Isän, Padren, rooli on Fred Thursdaylla. Hänen lyhytsanainen happamuutensa on kovaa poliisikoulua. "Come home." - tule kotiin, hän virkkaa hukassa olevalle tytölleen. Thursday on vanhan koulukunnan mies, tasaisen pinnan alla on sodan käyneen miehen valtava lähtönopeus ja iskevä raivo. Tämä mies olisi viihtynyt toisen sotakonkarin, George Gentlyn seurassa. Taustat ovat kunnossa, mutta Fredin empatiataidot on haudattu Georgea syvemmälle, kuitenkin talteen.

Sarjan ja sen alkuperäisen Morsen yksi tärkein rooli on Oxfordilla. Se on hiljainen näyttämö taustalla unelmoivine torneineen. Morse sivuaa työssään jatkuvasti piirejä, joihin hän ei poliisina oikeastaan kuulu, itseään parempana pitävää yliopistoväkeä. Se on tietysti pettävää porukkaa pintakuorensa alla, mutta näkymät kaupunkiin ovat hienot. Sarja on muutenkin hienosti kuvattu, nämä kaksi stillkuvaa ovat valokuvinakin ihan kelvollisia. Tällä viikolla alkaa Nuoren Morsen uusin kausi ennennäkemättömine jaksoineen. Miten haahuilevan nuoren miehen käy Joanin kanssa, se selviää rikosten ohella. Fred jakanee myös uransa ehtoopuolen oppeja Morselle lakonisella tavallaan. 

Oppipoika ja mestari ovat kummatkin sivullisia, omalla persoonallisella tavallaan, he kulkevat rikosten kyllästämän Oxfordin halki lopulta kohtalonomaisen tunnollisesti, eikä Morseen tartu tämän Susikoskimaisen viskiä lipittävän Vanhan Mörön kovaotteisuus, vaikka mörkkiys sittemmin periytyykin alenevaan polveen.

***

Inspector Morse - Endeavour - there is a strange discontinuity between two different series. How can such a brilliant boy develop to a white-headed salted cucumber late Morse was? But Endeavour is more a development story of father (Fred Thursday) and son (Morse) and Joan. Fred is quite a character, a cool surface and a violent, hard-fisted volcano under. He would have loved to have a whisky with George Gently, another man of war. 

Oxford is in big role in both series, with beautiful buildings and its rotten lot from the University, so ready to despise our modest heroes, filling their life with suspicion and bitterness.

Imperiumin tuho

Source:https://www.1066.co.nz/Mosaic%20DVD/News/April%202018/apr4/apr4.htm

(Excellent photos from Colchester!)

Lukutottumukseni ovat vanhanaikaiset. En kiivaile Paul Austerista reaaliajassa, kohun laannuttua luen jotain ja totean hälyn ylimitoitetuksi. Reagoin hitaasti ja odotan sopivaa hetkeä. Mutta Ari, kiitos kärsivällisyydestä, Adrian Goldsworthyn Rooman valtakunnan tuho on nyt luettu. Vinkki oli erittäin suositeltava, kiitos siitä, teos on erittäin ajankohtainen kaukaisesta aiheestaan huolimatta.

Roomalaiset valtasivat Britannian ja perustivat sinne oman hallintonsa. Claudius, tuo Robert Gravesin romaanissaan sympaattisesti kuvaama hallitsija, vietti Britanniassa Caesaria pidemmän ajan. Hallinto yhtenäisti ja yhdisti hajanaisia heimoja, sekä Rooman puolelle että sitä vastaan. Naissoturi Boudican johtama kapina olisi voinut olla roomalaisille kohtalokas, se kuitenkin onnistuttiin tehokkaan armeijan avulla murskaamaan, vaikka miesylivoimaa ei Roomalla ollut. Skotit pitivät puoliaan ja Hadrianuksen linnoittama raja on osoitus kuinka haastavaa ja kallista oli pitää provinsseja valtansa alla.

Goldsworthyn kirjan suuri teesi on, ettei ole ihme, että imperiumi kaatui, vaan että se kesti niinkin kauan. Rooman viimeiset vuosisadat tuntuvat taukoamattomalta sisällissodalta, jossa välillä käydään palauttamassa reuna-alueita järjestykseen, jos voidaan. Hallitsijat voivat luottaa siihen, että heidän aikansa ei ole pitkä; henki kilpailutetaan jatkuvasti: parhaan tarjouksen armeijalle tehnyt saa jatkaa epävarmuutta, häviäjä lyödään hengiltä.

Goldsworthyn yleispiirteinen kuva Britanniasta on mielenkiintoinen: kyse ei ole ajan yöhön suistuvan loistavan yhtenäiskulttuurin kertakaikkisesta häipymisestä, vaan dialogisemmasta tavasta. Rooman suuntaan oli luotu yhteyksiä, jotka säilyivät myös pimeinä vuosisatoina, kristinuskon ottaessa osittain Rooman hallinnon yhtenäistäjäroolia. Rooman aika muuttuu suhteellisesti pimeämmäksi Goldsworthyn analyysissä, pimeä keskiaika on sen jatkoa - hidasta ja vaatimatonta uuden rakennustyötä. Vanha historia näkyi sirpaleissa, kuten Boudican kapinassa tuhoutuneesta Camulodunumista eli myöhemmästä Colchesterista löydetyssä arvoituksellisessa sfinksissä. Sen merkitys tuntuu hämärältä, mutta se edustaa kulttuuria, joka oli hyvin varma itsestään. Samassa kapinassa tuhoutui myös roomalaismielinen Lontoo tai Londonium, jonka puolustamista roomalaiset eivät pitäneet kovin tärkeänä. Naishahmoisen sfinksin perinteinen tulkinta liittyy kuoleman arvoitukseen.

Goldsworthyn loppusanat ovat hämmentävät, niissä otetaan kantaa Amerikan presidentinvaaleihin ja mietitään, löivätkö viktoriaanit saavutuksillaan Rooman. Johtopäätös on kuitenkin selkeä: kahtiajakautunut kansa jatkuvan sisällissodan partaalla ei pysty viemään valtakuntaa säilyttävää funktiota sellaisenaan eteenpäin kovin pitkälle.

***

How the imperiums have fallen? I read The fall of the West by Adrian Goldsworthy. It is an excellent book telling the declining story of Rome, suffering from constant internal fights and wars, not only those lead by Boudica in Britannia. The book gives a viewpoint that the dark centuries after the Fall of the West Rome were not so dark after all: the established contacts to the Continent worked and many tribes had their internal quarrels as usual. But reading this history one cannot help thinking the current status of United Kingdom and the United States. The answer to many questions is not replied by the enigmatic Sphinx from Colchester, its female figure and man's face. However, one interpretation of its message is simple: death.