Petteri

Hän oli saapunut isäni kotiseudulle turistina 1950-luvulla. Tätini puhui englantia, hän sai opettajan pätevyyden, toimi Peterille oppaana. Utelias, pieni ja hoikka englantilaismies, joka tarkkaili asioita ja ihmisiä terävästi, hiljaisesti ja huvittuneesti. 

Hän toi sukulaisiaan ja ystäviään Suomen kesään ja taidenäyttelyihin, mökeille, etelään ja pohjoiseen. Minä esittelin hänen ihastuttavalle tytölleen ja hänen ystävättärelleen Dickens-kokoelmani. Olin tehnyt Dickensistä jopa piirroksia. Koskaanhan se ei mene niinpäin että Englannissa vierailevalle esiteltäisiin Pentti Haanpää-käännösten kokoelma. Peterin tyttö nauroi, hän viihtyi Suomessa ja toinen tätini, maailman paras leipuri, kuningataräitiä puhdasoppisempi anglofiili, tarjoili kaikille teetä.

Peter tutki lepranhoidon historiaa Suomessa. Hän työskenteli Paddingtonin St Mary sairaalassa ja päätyi Cambridgen yliopistoon presidentiksi. Hän tilasi peräpohjalaiset verhot omilla väritoivomuksillaan. Hän tunnisti kutojan käsityön laadun. Hän kallisti keittolautasta tyhjentäessään sitä poispäin itsestään, joka teki äitiini vaikutuksen. 

Hänessä oli samaa päättäväisyyttä kuin tädissäni, hiljaista mutta varmaa. He rakastivat ristiin toinen toisensa maata. Kun Peter kerran tuli koneella, täti ja hänen miehensä lähtivät autolla vastaan. Ohimenevän rekan osa tarttui Nissaniin ja siitä lähtivät pellit kuin loimet päältä. Tätini ja miehensä jäivät hölmistyneinä katsomaan paljasta taivasta penkeillä istuen, vahingoitta. Täti otti taksin lennosta kentälle ja ehätti Peteriä vastaan jättäen miehensä selvittelemään kolaria.

Tätini puhui kaunista, huoliteltua englantia. Hänen ranskansa oli vähintään hyvää. Ensimmäiset kielet olivat olleet ruotsi ja saksa. Väittelimme joskus, kumpaa rakastaa enemmän, Lontoota vai Pariisia. Hän yritti taivuttaa minua sivistyneesti ja hiljaisesti Lontoon kannalle. Mieluusti hän perehdytti Peterin seurueet Suomen salaisuuksiin, nauttien ja hiljaista ironiaa viljellen. Peter kulki kanssamme mökeillä, vesillä, joen vartta jouluyön hiljaisessa lumisateessa, maisemia ja ihmisiä tarkkaillen ja havainnoiden, sanoen aina välissä jotain sukkelaa.  

Tätini sairastui ja kuoli kesken toipumisensa. Peter saapui hautajaisiin surullisena, järkyttyneenä. Kun sisarusteni kanssa kävimme tädin muistomatkalla Englannissa, suuntasimme myös Cambridgeen Peterin luo. Hän antoi meille samaa pohjoista vieraanvaraisuutta kuin oli Suomesta saanut, työpaikallaan Collegessa. Hänessä oli surumielisyyttä, mutta hän ilahtui kuullessaan reitistämme. Hän muisteli omia matkojaan Suomessa ja Englannissa ja kaivoi esiin omat mustavalkoiset kuvansa Bradford-on-Avonista, jonne olimme menossa. Hän antoi minulle Cambridge-kirjan muistoksi kirjoittaen siihen tyypillisen humoristisen omistuksen "matkanjohtajalle". Hän oli tyytyväinen, että sukumme jatkoi anglofiliansa potemista.

Peterin, tuntemamme englantilaisen pienen suuren Suomen ystävän, kuolemasta on tänään kulunut kuusi vuotta. Petteri, omalla tavallasi olit yksi meistä, sinua on helppo muistaa lämmöllä.

***

Peter, a young English lad, once arrived as a tourist to the Northern Finland and was taken under the wings of my Grandma and my dear auntie. Their friendship lasted decades  - she loved England just like Peter loved Finland. He was much amused observing Finland and Finns with his wit, sharp yet friendly observations. Thank you, dear friend, your memory still delights us, your Finnish friends.

http://www.telegraph.co.uk/news/obituaries/medicine-obituaries/8911066/Professor-Peter-Richards.html

Mansikkapaikkani No 1

Sydämeni sisältä voisi löytää sinne kaivertuneen sanaparin "Great Malvern". Nimi jo kuulostaa Twin Peaks sarjalta. Malverneja on monta: Little Malvern, Malvern Link, Malvern Wells, West Malvern ja suurimpana nimikeskus, joka sijaitsee Worcestershire Beaconin alapuolella ja jonka ylle kohoaa Prioryn, entisen luostarikirkon torni.

Varhaisella keskiajalla Malvern oli metsän ympäröimä ja luostarissa harjoitettiin tiedettä. Munkkiveli Walcher oli tullut sinne Alsacesta saakka laskemaan taivaankappaleiden kiertoratoja. Kun luostari lakkautettiin Henrik VIII:n toimesta, kyläläiset ostivat sen. Luostarin porttirakennus säilyi myös ja on nykyisin museona Abbey hotellia vastapäätä.

Yrjöjen aikaan Malvern alkoi kehittyä kylpyläpaikkakunnaksi. Vesien nauttiminen oli ulkoisen lisäksi sisäistä, Malvernissa oli Schweppesin pullottamo ja paikan nimikkovettä saa yhä kukkulan rinteestä, Holy Wellistä. Viktoriaanisena aikana kuningattaren käynti Malvernissa teki paikasta suorastaan muodikkaan ja villoja alkoi rakentua tiheään tahtiin rinteitä myötäilevien teiden varsille. Rautatien tullessa tahti alkoi hiipua, kunnes keksittiin markkinoida paikkaa lähiseudun työväestön virkistyspaikaksi. Boomi ei ollut pitkäikäinen. Nyt se on lähinnä eläköitymispaikka, joka on maineeltaan hyvä poika- ja tyttöcollegen ansioista. Luonto on miellyttävä ja retkeilijöitä riittää kulkemaan ylhäälle rinteille.

On klassinen teehuone The Blue Bird ja Elgarin patsas Malvina-patsaan vieressä keskustassa, jyrkästi nousevan pääkadun päässä. Sen yläpuolelta pääsee nousemaan kukkuloille, nousu on raskas, mutta tienoot miellyttävät, Happy Valley puroineen ja kaasulamppuineen, lopulta kukkulat lampaineen ja unohtumattomat näköalat alas kaupunkiin ja tasangolle.

Malvernin rinteiden varjossa, sen metsien ja aluskasvien tuoksussa, näkymissä Severnin jokilaaksoon on ollut jotain pysyvää, joka on jäänyt sydämeen säilymään. Paikan viehätys tulee rinteiden massoista, lehvästöstä rinteillä, hyvinhoidetuista rinnepuutarhoista, avaruudesta ja ilmasta niiden yllä, haukkojen huudoista pellon yllä, jokilaakson valtavuudesta ja kukkulaketjun yllättävyydestä. Se enteilee Walesin villejä seutuja rauhallisuudellaan. Muistan asunnon homeen tuoksut ja hiljaisen, rauhallisen keskustelun, kulkemiset rautatieasemalle varjoisia puukujia myöten, lähdöt ja saapumiset. Kylpyläkaupunki on iän myötä uppoutunut itseensä, mutta säilyttänyt viehätysvoimansa ja iättömät maisemansa.

***

My best strawberry place in England is Great Malvern. Malvern of Prior Walcher, Elgar and Victorian villas, of high hills, parks, hillside gardens and forests. It is a quiet place, shabby at some parts, brilliant in some places, a quintessential English town, full of history, nature and pleasant surprises. A place one cannot forget after visiting.