maanantai 5. joulukuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 1: Morgan

Morgan - Malvern. Tehtaat ovat vielä olemassa, Ekslusiivista Urheiluautoa tehdään yhä. Morganiin suuntautuvaa autokuumetta voi yrittää hoitaa myös tehdaskierroksella, jos se riittäisi. Halvempaakin se olisi. Jos kuitenkin tilaatte, suosittelen perinteistä väriä Racing Green. https://www.morgan-motor.com/experience-morgan/factory-tours/


***

Is it possible not to love Morgan - Made in Malvern? If serious, you better have one. My advice: take enough money and select the Racing Green for its colour. That’s the tradition.

sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 2: Lotus

Isoja Lotuksia ei näkynyt meilläpäin, mutta pikkuautoja keräsimme, pikkuserkkuni vaihtoi oman Lotuksensa johonkin minun autooni - Racing Green värissä ja erikoisella takatelineellä se oli mielestäni hyvä vaihtokauppa. Pikkuauton valmistaja oli Corgi, muita yleisiä olivat Matchbox ja ranskalainen Majorette. En edes muista mikä oli minun vaihdokkini. Pikkuautoissani oli myös oranssi Morris Mini (Matchbox) - suosikkini. Ei puhettakaan sen vaihtamisesta - edes Lotukseen.


***

We loved collecting small model cars - The Matchbox Mini was my favorite. But the Racing Green Lotus I got from my small cousin - I never remember what my car he accepted in the change - but I think it was a good deal for me.

lauantai 3. joulukuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 3: Austin Allegro


Austin Allegrossa on jotain vanhan polven virkamiesmäistä meininkiä. Voi kuvitella tärkeänoloisen herran kömpivän jotenkin alakuloisen näköisestä autostaan vaivalloisesti, nahkasalkkunsa, pullonpohjalasiensa, sateenvarjonsa, kalapuikkoviiksiensä, hassun hattunsa, nukkavierun popliinitakkinsa ja pulisonkiensa kanssa. Yleensä tämä tapahtuu huoltamolla, jossa epäluotettavien brittiautojen tiukasti kilpaillussa sarjassa pitkään sarjakärkeä pitänyt, harvinaisen pikkuvikainen menopeli jätetään ”poikien” katsottavaksi. Kohta taas mennään, ei ehkä nopeasti, mutta ainakin eteenpäin. 

Ensimmäisen mallin erikoisuuksiin kuului myös omituinen ”neliöity ympyrä” ohjauspyörä - myöhemmin siitä luovuttiin. Ajatuksenjuoksua idean takana voi vain arvailla.

***

Austin Allegro is a true English Legend. And as we know, those tales can be sorrowful - just like the sad face of Allegro. It was not the fastest of cars, in spite of its name, nor was it completely reliable. I would rather say it was quite notorious, indeed.

perjantai 2. joulukuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 4: MG


Sytyin autoiluun vasta myöhään lukion kolmannella. Aika nopeasti aloin haaveilla omasta autosta. Erikoisuutta tavoitteleva semi-urheilullinen MG olisi ollut mahdollinen hankintahinnaltaan joissakin malleissa: niitä liikkui 1980-luvun lopussa kohtalaisesti. Onneksi se jäi ostamatta - jäi rahaa muuhunkin. Mutta onhan se idea yhä viehättävä! (Ainakin kesällä, jos ei sada)

***

I had a dream - but that never realised: MG. Perhaps it was for the best - but I will never know.

torstai 1. joulukuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 5: Ford Cortina

https://www.pistonheads.com/news/ph-spottedykywt/ford-cortina-mk3--spotted/45369

Cortinaa esiintyi naapuristossamme useissakin paikoissa ja Fordeja ylipäänsä. Fordilaisuus oli paikoin fanaattisuutta hipovaa. Britanniassa on tehty useaakin Fordin mallia, meilläkin oli Escort vähän aikaa kakkosautona. Cortinassa on kuitenkin jotain tyylikkyyttä, pidättyväisyyttä ja Amerikan meininkiä yhtä aikaa. Varusteluluokkia oli myös paljon, lähes luokkayhteiskunnan mitoissa. Komea auto, vaikka perä jäikin vähän lyhyeksi - ja talviajossa usein kevyeksi. Hiekkasäkki taka-akselin päällä oli tyypillistä Ford-autoilua: lisäpainona perälle. Oli sannasta myös apua, jos kuitenkin päädyttiin tiensivuun liukkailla.


***

Fords have a strong tradition in England: Cortina of the 1970’s was also very common sight in my neighbourhood. In wintry slippery roads, a sand bag in a boot made moving more stable. 

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 6: Jaguar, E-Type

https://www.classiccars4sale.net/classic-car-review/aa-jaguar-e-type

Kaikkihan ovat nähneet unia Jaguarin omistamisesta. Harvemmin unet suuntautuvat E-Typeen - joka on linjakkain kaikista. Virtaviivaista koria kuljettaa pahimmillaan V12 moottori - pahimmillaan, koska auto oli jo muutenkin vaikeasti hallittavan maineessa. Kun muita Jaguareja sopisi James-kuljettaja ohjastamaan, E Type on tarkoitettu itse ajettavaksi juuri Autourheilun (Motoring Sport) Lordeille ja Ladyille - kaulaliinat ja huivit hulmuten.


***

Jaguar, E-type, is for those Real Lords and Ladies of The Serious Motoring Sport.

tiistai 29. marraskuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 7: Nissan

Nissan voi tuntua heikohkolta vitsiltä Englanti-autojen sarjassa. Tosiasiaksi silti jää, että Nissaneita on silläkin saarella tehty 35 vuotta. Olen omin silmin nähnyt niiden syntyvän entisellä Morrisin tehtaalla Oxfordissa. Linja oli jo silloin osittain robotisoitu. Erityistä tarkkuutta vaativassa tuulilasin kiinnityspajassa katosta tipahti teknistä suoritusta jännittyneesti seuraavan yleisön niskaan perienglantilainen merry prank, käytännön pila: karvainen, mutta kuminen hämähäkki. 

***

Nissan as an English car - it must be a joke! No, it isn’t - Nissans have been Made in England over 35 years. Seen that in Oxford - in the former Morris factory - by my very own eyes.



maanantai 28. marraskuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 8: Vauxhall

Vauxhallin historia on pitkä: 1980-luvulla se oli kuitenkin taantunut synonyymiksi Opelin kanssa. Briteissä se esiintyi kuitenkin oman merkkinsä alla - eikä käyttänyt perinteistä Ympyrä ja Nuoli (siitä alkaa huoli) tunnusta. Vaikka Opelit myytiin meillä Opeleina (kuten Reijo-enon Ascona), Suomessakin Vauxhall-harrastajia riittää: painopiste näyttää olevan 60-ja 70-lukujen malleissa. Vauxhall on Lontoon kaupunginosa ja siitä tai autostaan Morrissey teki oikein levynkin ”Vauxhall and I”. Sellaista raitaa ei kuitenkaan albumilla ole. Vauxhalliin saattoi Suomessa törmätä erityisesti pakettiautona. 

Kuvan Cavalierin historiaa löytyy täältä:
Cavalier-Mantaa on odoteltu markkinoille myös retrona sähköautona.

***

Vauxhall is a traditional English car maker, but during the last decades somewhat declined as a synonym with the German Opel. I hope Manta will be back in an electric-retro-format soon! 

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 9: Rover 3500

https://www.carandclassic.com/auctions/1982-rover-3500-se-8eaPa8

3500 oli Range Roveriin verrattuna matala, mutta senkin konehuoneessa oli voimaa, V8 moottori kuului valikoimaan. Valkoinen yksilö asusti kotikatuni itäpäässä. Auto edusti brittiläisessä autoteollisuudessa harvinaista futurismia - se kilpaili ranskalaisten Isojen Kissojen - Citroenin malliston lippulaivojen - kanssa. Muun muassa kätevästi käännettävä kojelauta oli erikoinen piirre - vientimallien ja kotimaisen tuotannon erot olivat tietysti Saaren autoteollisuuden kestohaaste.

Mallin SD1 tyyppinimi ei ollut kaupallinen, tarkoitti Specialist Division - Knallista ja Sateenvarjosta tuttu Erikoisosasto. Samoja sarjasta tuttuja haasteita oli myös Amerikan valloituksessa, kaupaksi meni siellä vain 800 autoa. 

***

An another Rover - but a very different one - so futuristic, she must have had some catfights with French Cool Chats - Citroen’s bigger models. The marketing department did their best to promote Rovers, but the effort was not particularly successful. To the US market, only 800 cars were sold - but luckily one ended up to my home street.

lauantai 26. marraskuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 10: Range Rover

Pikkuserkkumme saivat nauttia jatkuvasti Manor House Landlord-tasoisista Range Roverin kyydeistä - minä pääsin mukaan muistaakseni vain kerran. ”Range” oli sisältä tilava, mutta myös sisustukseltaan pelkistetty. Painonsa ja ison moottorinsa vuoksi se oli muistaakseni myös janoisimpia 1970-luvun Suomessa myytäviä autoja - Citymaasturi ennen citymaastureita. Olihan siinä korkeuttakin, sisään noustiin ikäänkuin tikkaita pitkin. Jo pelkkä suuren auton etenemisen katsominen tiellä oli komeaa ja maanläheinen väritys myös mieleenpainuva: maastouskottava.

***
In the 1970’s, Range Rover was really something. It still is: for off-road as well as to the restless streets.

perjantai 25. marraskuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 11: Morris 1800

Tällainen harvinaisuus oli meillä hetken kakkosautona 1980-luvun alussa. Pitkäperäisenä kiiltävä, musta auto näytti lattaperäisiä perus-Morriksia huomattavasti arvokkaammalta. Äitini moitti autoa ”jaakeaksi” eli laiskaksi ajettavaksi. Paljon vakavampiakin ongelmia on raportoitu, joten meille sattui hyvä yksilö. Auton edellinen omistaja oli noita tyypillisiä tapauksia: herttainen täti-ihminen, joka on säilyttänyt silmäteräänsä huolellisesti ja käyttänyt sitä lähinnä sunnuntain kirkkomatkallaan. Ajokki oli niin komea, että se kirjaimellisesti vietiin meiltä käsistä - äidin työkaveri osti sen. Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, että minulle jäi juhlavasta autosta vain ohikiitävä, vaikkakin vaikuttava muisto - ajokin unenomaisen ajattomuuden ja juhlavuuden vuoksi. Olen jälkeenpäin harmitellut, etten estänyt kauppaa aikoinaan - puhtaasti itsekkäistä syistä. 

Hämmentävästi samaa autoa myyntiin myös nimellä Austin 1800 - ja muillakin nimillä! 

https://gaukmotors.co.uk/motorpedia/car-make/british-motor-corporation-bmc/ado17-19641975

Auton ongelmia on käsitelty kiitettävästi tässä - Australian näkövinkkelistä: https://www.shannons.com.au/club/news/classic-garage/austin-1800-the-land-crab-in-a-sea-of-barges/

***

We had for a very short time Glorious Austin 1800 as a second car in household, in the beginning of the 1980’s. Too glorious, somebody from my mother’s workplace bought it - she loved it at the first sight!

torstai 24. marraskuuta 2022

Christmas Calendar Cars of England 12: Hillman Imp (Sunbeam 900)

Meiltä näki hyvin sedän puolelle 1980-luvun alussa. Olli-serkkuni oli saanut ennen ajokortti-ikää peltoralli-käyttöön vanhan Hillman Impin, jolla hän ajoi väsymättä laajaa, mutta kuraista rataa ympäri. Auto oli nimestään (pikkupaholainen) huolimatta varsin sympaattisen näköinen - kuran alla se oli Racing Green vihreä. Impin maine oli heikohko, lastentauteja esiintyi, mutta ralliväki tykkäsi takatuupparista - konehuone sijaitsi peräosassa. Takaikkuna oli kaiken huipuksi avattava. Autoa yritettiin päivittää paremmaksi, siksi nimenvaihdos Sunbeam 900. Suomessa tietysti tuttavallisesti Sumppi.

***

My 2022 Christmas Calendar is devoted to some English cars, not all classics, but all interesting, at least. We start from Hillman Imp, known also as Sunbeam 900. My cousin drove one - in a rally field. The car was green, but covered with mud.

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Tyytymättömyyden talvesta sosiaalisempaan ja iloisempaan jouluun: Minna Pye, YLE, haastattelu


Tyytymättömyyden talvesta sosiaalisempaan ja iloisempaan jouluun

Minna Pye, YLE, haastattelu 15.11.2022

 

Minna, mitkä ovat kaikkein läheisimpiä Englannin kolkkia sinulle?

 

-Manchester on minulle toinen kotikaupunki, vaikka se on rujo ja välillä vähän rapistunutkin. Siellä minä olen käynyt 1990-luvulta alkaen, kun edesmennyt mieheni oli manchesteriläinen (Mancunian), niin kaikki lomathan siellä vietettiin. Se on ollut rakas kaupunki, menin sinne alunperin opiskelijavaihtoon 1990-luvun alkupuolella, siellä mieheninkin tapasin. Kun ei oltu EU:ssa, Suomikaan, niin Tampereen yliopistolla oli opiskelijavaihto-ohjelma Manchesterin yliopiston kanssa. Silloin se oli erityyppinen kaupunki, yliopiston aluekin oli aika rapistunut, vanhaa teollisuusaluetta ei oltu kehitetty. On ollut jännittävä seurata kehitystä. Minä vaan niin pidän pohjois-englantilaisesta mentaliteetista, se on ihan eri maailma kuin etelä: ihmiset on jotenkin reheviä ja pärjääviä, elämäntilanteet saattavat olla kauheita, mutta sitä vaan otetaan cup of tea, jos alkaa itkettää ja taas jatketaan eteenpäin. On myös avuliaisuutta, rehtiä elämänasennetta, suomalaisen on helppo olla siellä. Vastaanotto on ystävällisempi kuin Lontoossa. Elämähän Pohjois-Englannissa on haastavampaa kuin etelässä, siinä mielessä erilaista.

 

Kuvasit Manchesteriä rujoksi, itse olin siellä 2000-luvun alussa ja kaupungista olikin tullut yhtäkkiä enemmän posh (hienohelma).

 

-Keskustan muutosta on ollut hämmentävä seurata, rapistuneet teollisuusalueet on nyt upgreidattu: on hienoa ravintolaa, klubia ja isoja, hienoja asuintaloja. Eriarvoisuus näkyy, ettei köyhemmällä väellä ole varaa muuttaa keskustan uusiin kerrostaloihin. Tytär on huolehtinut, että pitää osata olla tarpeeksi kohtelias ja posh, ihmisten aksenteista jo huomaa, mistä sosiaaliluokasta he tulevat, miehen siskot ovat hyvin toimeentulevia ja ns. parempaa väkeä, se tuo jännitettä, että osaako olla tarpeeksi kohtelias, kun me suomalaiset olemme tottuneet sanomaan asioita suoraan. Yksi Englannin viehätys onkin vastakohtaisuus, on todella hyvinvoivaa elämää ja myös karumpaa asumista. Alueellisia aksentteja syrjitään vieläkin, BBC:llä oli vasta uutisointia, että jos aksenttisi on pohjois-englantilainen, et välttämättä saa työpaikkaa niin helposti kuin etelän aksentilla. Aksentti siis vaikuttaa vielä elämään, mutta pikku hiljaa pohjoisen aksentti alkaa olla hyväksyttävämpi.

 

Näyttää siltä, että Brexitin vaikutukset alkavat lopultakin realisoitua ja poliittisesta epävakaudesta on tullut pysyvää. Mitä tarvitaan tilanteen vakauttamiseksi?

 

-Tarvittaisiin vahva pääministeri ja että konservatiivipuolue pitäisi rivinsä yhtenäisenä: Rishi Sunakilla on tuhannen taalan paikka, vaikka häneltä puuttuu vaaleilla saatu legitimiteetti. Tuntuu hurjalta, että syy miksi mentiin kansanäänestykseen oli konservatiivipuolueen sisäinen veto, englantilaiset nationalistit ajoivat brexitiä ja erityisasemaa: tämä tuntuu jatkuvan yhä. Liz Trussin hallituksen talouspolitiikan takana olivat juuri ääri-brexitöörit: tämä on surullista juuri tavallisten brittien kannalta. Tietyssä mielessä brexit on poistunut poliittiselta agendalta, kun työväenpuolue on huomannut, ettei tapahtunutta vastustamalla vaaleja voiteta. Hyvin paljon kun tavallisten ihmisten kanssa puhuu, he ovat sitä mieltä, että tämä on päätetty, eikä enää haluta mennä takaisin keskusteluun. Brexit on tosiasia ja sen kanssa eletään ja mennään eteenpäin. Surullista on ollut, ettei konservatiivipuolue saa pidettyä rivejään, vaikka sillä on ollut mittava enemmistö 2019 vaaleissa. Se on ilmeisesti puolue, jota on mahdotonta hallita.

 

Kun olin Manchesterissä 2000-luvun alussa, kaupungin Lord Mayor oli intialaistaustainen, kuten Sunak nyt pääministerinä.

 

-Tämä on intialaistaustaisille todella tärkeä asia, että heidän riveistään on tullut uusi pääministeri, aikaisemmin valittuna myös Lontoon pormestari: aasialaisten vaikutusvalta näkyy, myös muissa ministereissä. Sunak vaikuttaa hyvin järkevältä ihmiseltä, hänessä ei ole kansanvillitsijän vikaa, Borishan osaa sen ja on tietysti odottamassa tilaisuuttaan: ei ole viimeinen kerta, kun hänestä kuullaan.

 

Toiveissa kuitenkin, että USA:n vaaleista voisi päätellä, että siirtymä asiallisempaan suuntaan on tulossa.

 

-Kyllä: myös moni tavallinen britti toivoisi sitä, että politiikka olisi vähän vähemmän kiinnostavaa!

 

Tunnet hyvin mediaympäristön kehityksen viime vuosina: miten arvioisit Britannian tiedonvälityksen tilaa?

 

-Sekin on luokkayhteiskuntaan keskittyvä asia: taustasi vaikuttaa hyvin paljon, mitä tiedotusvälinettä luet: konservatiivien kannattajalle Telegraph, Times; vasemmiston kannattajat lukevat Guardiania, joka voimakkaasti tunnustaa väriä, siitä ei ole epäilystä. Toisaalta sitten tabloidit: keskiluokkaiset sukulaiset eivät missään nimessä voisi lukea jotain The Sunia, mutta lukevat mielellään Telegraphia tai Mail On Sundayta tai Daily Mailia. Jotenkin itse olen Daily Mailia alkanut lukea, kun sieltä saa kansan syvien rivien tunnot selville. Pakko on myös ihailla otsikkonikkareita, ei Suomessa ole sellaista kielellä leikittelyä. BBC on yhä yleisradioyhtiö, joka laittaa yhä standardit: heidän uutiskoneistonsa on ihailtavan upea. Kun katsoi BBC kuuden iltauutisia Ukrainan sodan alettua, kun siellä tehdään lähetys Kiovasta, se on jotain valtavan upeaa. Minulle henkilökohtaisesti tärkein lähetys on aamuisin Radio 4:n Today-ohjelma, se on ihana, kuuntelen sen joka aamu. Nautin siitä, miten he tenttaavat poliitikot, meillä joutuisi jalkapuuhun tai kansan suureen epäsuosioon, jos alkaisi tenttaamaan sillä tavalla. Ehkä meilläkin ennen uskallettiin enemmän, Britanniassa ei päästetä helpolla. 


Good morning, Britain -ohjelmassa on kiinnostavia hahmoja, kuten juontaja Piers Morgan, katson häntä ilolla, vaikka hän edustaa niin arvokonservatiivista ihmistä kuin voi olla. Hänen tapa tehdä haastatteluja räväkkäästi ja harjoittaa diskuteeraamisen kulttuuria - sitä kaipaan. Brittiläinen lehtimies- ja mediaperinne on todella kunnioitettavaa: on hyvä, että sitä vielä on. Silti siellä tapahtuu sama kuin meillä, ihmiset jää omiin kupliinsa ja lukevat omaa näkökantaansa vahvistavaa mediaa. Laatulehdillä on tietysti kolumnistit, jotka ovat valtavan hyviä: henkilökohtainen suosikkini on intelligentti Timothy Garton Ash. Kun Britanniassa olen, ostan jo kentältä kaikki mahdolliset viikonlopun lehdet ja luen ne, siihen menee monta päivää!

 

Olet seurannut tarkasti myös Englannin sosiaalisia haasteita, miltä tilanne näyttäytyy?

 

-Hirveän huolestuttava tilanne: henkilökohtaisesti pelkään ensi talvea, että onko se uusi Winter of Discontent: sairaanhoitajat pohtivat lakkoa, energian ja kaasun hinta, inflaatio 10 %:n pahemmalla puolella. Kun kuuntelee ihmisten kertomuksia, miten he eivät lämmitä asuntojaan, koska ei ole varaa; miten ihmiset, joilla on vammaisia hoidettavaan ja energiaa vaativia erikoislaitteita, eikä varaa pyörittää niitä - tämä koskettaa jo keskiluokkaakin. Mietitään bensan, energian ja ruoan hinnan kallistumista: ruokapankit, jotka ovat aiemmin paikanneet valtion jättämää aukkoa, joutuvat entistä kovemmille, miten ne selviytyvät asiakasmäärän kasvaessa. Kun kävin tammikuussa Liverpoolissa ruokapankissa, he puhuivat asukasmäärien kasvusta jo silloin, lahjoitusruokia joudutaan keräämään yhä laajemmalle joukolle: mukana on jo ihan tavallisia brittejä, eikä vain kodittomia. Ihmiset, pienipalkkaiset yksinhuoltajaäidit eivät pysty kustantamaan lämpöä ja ruokaa, pitää miettiä lämmitätkö ruokasi vai asuntosi. Köyhemmät asuvat myös huonommin eristetyissä asunnoissa, joista lämpö karkaa: siinä näkyy eriarvoisuuden surullisempi puoli.

 

Toisaalta briteillä on ketterämpiä tapoja tehdä hyväntekeväisyyttä, kuten markettien kassoilla voi helposti tehdä ruokalahjoituksia.

 

-Se on ihailtavin puoli heidän yhteiskuntaansa, miten tavalliset ihmiset menevät vapaaehtoisesti auttamaan hyväntekeväisyysjärjestöihin. Hyväntekeväisyyden antaminen on luontevampaa kuin meillä. Yksi ongelma on ollut Universal Credit ja sen maksatusten viivästykset ja miten tuki ei huomioi erilaisia elämäntilanteita. Tuntuu, että Britanniassa helpommin tippuu yhteiskunnan aukkoihin ja sieltä on hankalampi päästä ylös. Luokkarakenne vaikuttaa, ja on samaa kuin meillä: köyhyyden ylisukupolvista periytymistä. Kovasti puhutaan ilmaisista kouluaterioista ja siihen liittyvistä kampanjoista. Manchesterin jalkapalloilija Marcus Rashford on ajanut, että köyhimmätkin lapset saisivat niitä, keskustelua käydään, miten parhaiten tuettaisiin. Kaikki hyvinvointiyhteiskunnat ovat tietysti samojen haasteiden edessä.

 

Jos ajattelemme keskimääräistä englantilaista veronmaksajaa, mistä asioista hän voisi löytää parhaiden perinteiden mukaista ylpeyttä omasta maastaan?

 

-Britit ovat ylpeitä omasta maastaan, eivät he kauheasti kyseenalaista, olisiko siinä jotain vikaa. Ehkä se on juuri saarimentaliteettia. Erityisen ylpeitä he ovat huippuyliopistoistaan, musiikistaan, kulttuurielämänsä tuotteista, linnoista, mahtavista nähtävyyksistään, historiastaan. Suurin ylpeydenaihe on kuitenkin julkinen terveydenhoito. Olen ajatellut, että kun Britannia on maallistunut maa, että jos siellä ei mitään uskontoa olisi, niin kuitenkin NHS:en (National Health Service) uskottaisiin! Siitä ollaan erittäin ylpeitä, selvittiin koronapandemiasta, ihmiset saavat hoitoa, vaikka on hoitajapulaa ja jonoja, ihmiset ovat mielestäni ihan aiheesta siitä ylpeitä. Julkinen terveydenhoito on hyvin kattava, on huippulääketiedettä, ilmaiset lääkkeet. Borishan voitti vaalitkin vaatimalla lisää rahaa NHS:lle, sairaanhoitojärjestelmään britit ovat valmiita satsaamaan. Ongelmat ovat hyvin samantyyppisiä kuin Suomessakin, niistä voitaisiin oppia vertailussa Britanniaan: sairaalapaikkojen ylläpitoa vanhainkotipaikkojen puuttuessa, hoitajien palkkakysymykset, hoitajapula EU-muuton loppuessa ja rekrytointivaikeudet 

 

Ison-Britannian uskottavuus kansainvälisenä kumppanina joutui koetukselle yllätyksellisessä Brexit-prosessissa. Miten näet Suomi-Britannia-suhteen kehitysmahdollisuudet?

 

-Suomalaiset yhä jatkossakin käyvät siellä, haluavat mennä opiskelemaan, mutta onhan kaikki kuitenkin vaikeutunut. Meidän sukupolvi kävi siellä jo ennen EU-aikaa, mutta väliaikana liikkuminen oli helpompaa, opiskelemaan töihin suhteellisen vapaasti. Suren, kun nyt on kaikki taas hankalampaa: tarvitset tulorajat oleskeluluvan saamiseksi, että saat työpaikan: opiskelu on kallista. Taas on palattu niihin aikoihin, kun itse opiskelija-aikanani jonotin leimoja paperihin hämärällä takakujalla Alien Registration Officeen eri puolilta maailmaa tulleiden kanssa. Nettiostosten tekeminen on myös vähentynyt, kun kuka jaksaa tullata tilaamiaan tavaroita. Eihän tämä Suomesta kiinni ole, vaan menee EU-tasolla, miten Britannia pystyy suhteensa tervehdyttämään. Yhä käydään keskustelu Pohjois-Irlannin protokollasta. Nato-kysymys ja siihen liittyvä yhteistyö varmasti tulee lisääntymään. Mietin yhteyksiä lähinnä yksilöiden tasolla. Valtioiden tasolla tuskin mitään ongelmia on, kun olemme kulttuurillisesti lähellä heitä, Skandinavia ja koko Pohjois-Eurooppa. Yhteistyö on hedelmällistä. Kansalaisten tasolla työnteko- ja opiskeluyhteydet kuitenkin ovat muuttuneet ja vaikeutuneet.

 

Miten Britannia-yhteydet näkyvät omassa joulunvietossasi?

 

-Näkyvät kyllä aika tavalla. Mieheni sanoi, että suomalaiset jouluruoat ovat baby foodia, kun kaikki on mashed - soseutettua. Minä olen aina tehnyt kalkkunan Delia Smithin ohjeen mukaan: taytettä, voita ja pekonia päälle, ensin folioon ja uuniin ja sitten glasing, kiille ja roast potatoes, kermat, leivänmurut, palsternakka. Jouluvanukkaista ja rusinoista en ole ollut kovin innostunut, mutta täytekakkumaisesta triflestä pidän, kakkupohja alla, päälle alkoholia, marjoja, vaniljakastike ja kermaa. Se vetoaa suomalaiseen makuun. Lisäksi suomalaiset kalat ja savulohet kalkkunan rinnalle. Joulustressin välttämiseksi olemme ottaneet jouluaaton rennommin ja hienompi päivällinen on ollut vasta joulupäivänä. Emme ole olleet yöpaidoissa ja villasukissa, vaan aina pukeuduttiin jouluaterialle vähän prameammin brittityyliin. Suomessa jouluna sulkeudutaan kotiin, Britanniassa on kiva, kun joulunvietossa kaverit kilkuttavat ovikelloa, poikkeavat lasillisella moikkaamassa, saatetaan käydä yhdessä pubissa: joulu on sosiaalisempi tapahtuma ja iloisempi. Meillä on vähän melankolinen pohjavire joulunvietossa.

 

Olen itsekin ihmetellyt, miksi ei triflejä tuoda Suomeen - nehän voisivat mennä täällä tosi hyvin kaupaksi! Niin kuin sanoit, niissä on jotain tosi suomalaista myös! Kiitos paljon haastattelusta!






sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Oh, dear! Never mind. Should I put the kettle on?

Photo source:Buckinghamshire Archaeological Society

Blogin päivittäminen on kestänyt: ei aiheiden puolesta, vaan miettiessä mihin on järkevää tarttua. Kirjoitin Boriksesta liikaakin: hänellä ei lopulta ollut kovin suurta merkitystä pääministerinä. Traagista on, että pääministerin rooliin ladataan niin paljon odotuksia. Näköalapaikaltakaan ei epävakauden oloissa pysty järjestelmän perusteita muuttamaan, oli paikalla sitten Boris tai Liz. Britannia tarvitsee yhteistyötä: se ei tarvitse omaa erinomaisuuttaan, vaan sisäistä yhteistyötä ja apua ulkopuolelta - vaikka vaalijärjestelmän kehittämiseen. Siitä on äkkiä tullut mehiläispesä ilman kuningatarta.

Vaikka saarella on ennätysmäisen sotkuinen aika, se ei estä, etteikö sinne olisi ikävä. Millainen syksy on? Sataako aamulla, vai vasta lounaan jälkeen? Mikä siinä on, kun tee ei maistu täällä samalta? Liittyykö se siihen, että meillä teenjuonti on briljeerausta ja britille välttämättömyys - se ei ole mikään neuvottelukysymys. Emme mekään oikeastaan ymmärrä niitä, jotka eivät innostu kahvista.

Pari viikkoa sitten innostuin kokkailemaan chutneytä - se on helppoa ja suositeltavaa. Se on niin vanhanaikaista, että vanha kunnon Englanti - ei ehkä iloinen, mutta ainakin kohtelias, järkevä ja purnaamaton tuli taas mieleeni. Sipulilla, mallasetikalla, sokerilla ja kuminansiemenillä pääsee jo pitkälle. Jos on luumuja, niistä voi tehdä myös plum puddingia.

Seuraava matka vanhoille laulumaille on hyvässä suunnittelussa. Odottelen Glastonburyn druidin vastausta kirjeeseeni. Kummallisuudet kuuluvat matkoihin, mutta ehkä vielä tärkeämpää on saada nähdä, että Magna Cartan allekirjoittamisen jälkeen ei ole mikään juuri muuttunut - tämähän on mahdollista kokea, jos vaivautuu astumaan Lontoon ulkopuolelle. ”Don’t change a hair for me”, lauloi jo Sinatrakin.

Ajat ovat ennenkin olleet vaikeat. Buckinghamshiren ruukkua olen jonkin verran pohtinut. Se on erittäin kiinnostava, sivupolkuna en ole ymmärtänyt, miksi se piti siirtää Stonen kirkkoon Hampstead Norrisin kirkosta, Berkshirestä. Teos on vakuuttava ja teorioita siitä voi pohtia linkkien kautta. Onko hahmo Kristus vai Herakles? Liz Truss se ei ainakaan ole: apuhahmo olisi silloin lyönyt puukkonsa pedon kurkun asemesta sankarin selkään. 

http://www.bucksas.org.uk/fontatstoneintroduction.html

Aihe esiintyy Ranskassakin vanhassa romaanisessa taiteessa: on sankari, joka leikitellen voittaa hirmuiset vaikeudet tiellään. Toivokaamme parasta Rakkaalle Englannillemmekin!

***

I am afraid my dearest England has been suffering some quite unpleasant time. I hope you will get better soon!

I'll be seeing youIn all the old familiar placesThat this heart of mine embracesAll day through
In that small tea-roomThe park across the wayThe children's carouselThe chestnut treesThe wishing well
I'll be seeing youIn every lovely summer's dayIn everything that's light and gayI'll always think of you that way
I'll find you in the morning sunAnd when the night is newI'll be looking at the moonBut I'll be seeing you
I'll be seeing youIn every lovely summer's dayIn everything that's light and gayI'll always think of you that way
I'll find you in the morning sunAnd when the night is newI'll be looking at the moonBut I'll be seeing you

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Oh! That Cello! And Moeran

Edward Elgarin nimikkokävelyreitti Malvernissa on merkitty viulu-tunnuksilla. Se oli säveltäjän oma soitin. Maastot ovat niin jylhät, että yhtä hyvin ne olisi voinut merkitä rouheammalla sellolla. Elgarin sellokonsertto löytyy Turun sellokilpailun ohjelmasta - konserttorepertuaari soittimelle on suhteellisen pieni. Elgarin viulukonsertto taas ei taida olla Sibelius-viulukilpailun kantaohjelmistoa. 

Sellossa on jotain brittiläistä, maisemallista; soitin jyrisee ja resonoi voimalla ja väännöllä, ei niinkään suurimmalla nopeudella ja yksityiskohdilla - yhteys loiviin, mutta vakuuttaviin englantilaisiin maisemiin on olemassa. Elgarin lisäksi muun muassa Britten, Finzi ja Moeran ovat tarttuneet sellokonserton mahdollisuuteen. 

Ernest John Moeranin elämä oli täynnä traagisia käänteitä. Hän haavoittui päähän ensimmäisessä maailmansodassa, joidenkin lähteiden mukaan hän kulki metallilevy haavan kohdalla. Ystävistä Philip Heseltine (Peter Warlock) oli arvokas, innostava ja sähäkkä säveltäjäystävä, mutta yhteinen juopotteluharrastus haittasi aivan erityisesti Moeranin työkykyä ja säveltämistä. Myös masennus oli tuttu vieras, sekin mahdollisesti sotaperintönä.

Moeranin sellokonserttoon liittyy valoisampia sävyjä. Hän oli tavannut lyhyesti sellisti Peers Coetmoren 1930-luvulla, mutta sodan jälkeen he tapasivat uudelleen ja menivät naimisiin. Elämässä oli lyhyt onnellinen aika, josta syntyi sellokonsertto kelttitunnelmineen, harpun helähdyksineen, riehakkaaseen finaaliin huipentuen. On kaksi kuvaa Coetmoresta ja Moeranista, kun he ovat nousseet Malvern-kukkuloiden korkeimmalle kohdalle ja kulkevat käsi kädessä jyrkkää rinnettä. Kuvat ovat riipaisevia: tämä tuulinen idylli särkyy pian Moeranin taisteluun Kuningas Alkoholin kanssa ja vaimonsa tehdessä uraa pitkillä konserttimatkoilla. Mökkinsä yksinäisyyteen vetäytynyt säveltäjä hukkuu kohta epäselvissä oloissa satama-altaaseen.

Musiikin maisemallisuus on enemmän kuin metafora. Osa viehätyksestä syntyy toistosta: kun näkee maiseman eri kulmista, eri vuodenaikoina, eri valaistuksissa. Mikrotasolla ovat merkitseviä kasvit, maaperän tuoksut, ominaisvärit. Arvostaminen vaatii pitkäaikaisempaa suhdetta, useita kuuntelukertoja, totuttautumista. Tällä matkalla mestariteoksen määrittely vähitellen katoaa, uudet merkitykset nostavat päätään. Parhaimmillaan teos valtaa alaa niin, että se jotenkin vaikuttaa mielessäni, vaikka en teosta kuuntelekaan: jokin siinä jäytää sisintäni. 

Coetmoren levytys sellokonsertosta on tehty aviomiehen kuoleman jälkeen. Sanotaan, että hänen tekniikkansa on jo rapistunut ja että Wallfischin moderni levytys tavoittaa enemmän loistokkuutta. Teknisesti varmaan juuri näin: silti rajoitteistaan huolimatta Coetmore tietää, mitä soittaa; mistä sävelet kertovat. Kaiken lisäksi säveltäjä on kirjoittanut tekstinsä Coetmoren persoonallinen tekniikka huomioiden: säveltämisessä on ollut rakkautta ja tuo postuumi levytys on saman tunteen heijastus esittäjän puolelta. 

Itse pidän Coetmoren levytyksestä. Ensin ajattelin, että hankin sen, tutustun teokseen ja ostan sitten ajanmukaisemman esityksen. Nyt olen päätymässä siihen, että pärjään hyvin Coetmoren esityksellä. Siinä on erityisyyttä, tarinallisuutta ja koskettavuutta. Sello kertoo sellaista tarinaa, jonka välittämiseen soitin lienee syntynytkin. Siinä on yön tummuutta, voimakkaasti esiin puskevaa iloa ja juurevaa eteenpäin kulkemista. Lyritan levytys on kaikkine puutteineenkin klassikko ja hieno osa brittiläistä kelpo selloperinnettä. 

Ehkä teokseen tutustuminen on hyvä aloittaa finaalin pelimannimaisista tunnoista.

https://youtu.be/CoRUvneqyVQ

***

The Cello Concerto by Moeran is - like somebody said - the greatest British Cello Concerto. The competition is not too high, but I really like pastoral-later tragic Moeran work, tailor-made for his wife - cellist Peers Coetmore. The photos of the Lyrita original LP and CD of the happy couple in the Malvern Hills are moving. I think cello as an instrument has parallel features with the English Landscape: its merciless beauty and broad, slow gestures - not to forget the gentler, but still wild winds breezing in the Moeran Finale.



lauantai 20. elokuuta 2022

Mitä teen täällä? - What am I doing here?

Bruce Chatwin on kohtuullisen unohdettu kirjailija. Hänen matkaesseekokoelmaansa, jolta otsikkoni on lainattu, ei ole koskaan suomennettu. Lause on silti hyvä ja jokaisen matkailijan pitäisi se kysyä itseltään, mielellään muutamia kertoja matkan aikana. Mikä on perimmäinen syy, miksi matkustan? Haluanko nähdä, kokea, vai onko poispääsy tutusta ympyrästä tärkeämpi? Äärimmäisyyskohteiden ystävät tarjoavat syyksi klassikkoa ”Koska se oli siellä.” Maapallomme ei välttämättä kestä enää lähestymistapaa, jossa ihmiset haluavat käydä kaikilla vuorenhuipuilla, vierailla kaikki maat ja raahata kolopallovehkeensä kaikille merkittäville kentille.

Olen kirjoittanut blogiani kohta viidensadan jutun verran. Kun korona-aika alkoi, liityin samalla facebookin jäseneksi. Lukijamääräni kasvoivat vuodeksi. Nyt näyttää siltä, että lukeminen ei ole kovin suosiossa, eikä kirjoittaminenkaan. Kuvamateriaali ja vitsit, koirapostaukset ovat kunniassaan. Olen kirjoittanut täällä aiheista, joista olen itse ollut kiinnostunut. Olen väsynyt Brexitiin ja Britannian sekavaan politiikkaan. Se on kyllä kiinnostavaa, mutta lopputulokset ovat liian ennakoitavia. Arvostellaan tuleen joutuvia poliitikkoja ja pilkataan heidän ratkaisuehdotuksiaan päivänpolttaviin ongelmiin - esittämättä itse mitään rakentavaa vaihtoehdoksi. En elättele illuusioita, että toinen puolue ratkaisisi ongelmat - sama jatkuu, ehkä vielä pahempana.

Aion jatkaa kirjoittamistani ja itsetutkiskeluani. Käsitykseni Britanniasta on syventynyt kirjoittamisen myötä: on eri asia kirjoittaa, kuin vain miettiä ja keskustella. Vasta kirjoitettuna jotkut asiat saavat hahmonsa. On asioita, jotka ovat säilyneet tuoreina, sekä asioita, jotka tuovat mieleeni tätini hänen sairautensa loppuvaiheessa. En enää saanut häneen sanallista yhteyttä ja jouduin peilaamaan häneen vain omia muistojani. Se on menetyksen ensimmäinen, jo peruuttamaton askel.

Jouluna tulee kolme vuotta siitä, kun olen viimeksi Englannissani käynyt. Uuden matkan suunnittelu on alkanut. Se on vanhenevan ihmisen matka, riskitön, takuuvarma. Tuttuja paikkoja, joita täydentävät muutamat varman päälle valitut uudet kohteet. Ranskan matkalla ajoimme yhden taulun perässä Epinaliin: kaupunkiin tutustuminen tuli Georges de la Tourin Job-maalauksen tutkimiselle kaupan päälle. Nyt haaveilen lopultakin käyväni Shobdonissa ja Fairfordissa. 

Jos matkustamisessa on jotain mysteeriä, se liittyy siihen, miten mielipaikkamme valikoituvat. Harva joutuu sattumalta Lontooseen - mutta näin tapahtuessa, joku voi siihen intensiivisesti ihastua jostain syystä. Useimmat hankkivat jotain tietoa etukäteen ja haluavat kokea jotakin siitä paikan päällä - oli se sitten kuuluisa Fish&Chips ravintola, Paddingtonin rautatieaseman kuviteltu raide, dinosauruksen ennallistus, Rosetten kivi tai Abbey Road.

Kuvaparini on West Burtonista. West Burtonissa ei ole periaatteessa mitään kiinnostavaa. Se on syrjäinen kylä, jossa keskusaukio ja kukkuloita, pieni, mutta kiukkuinen purontapainen. Näin kuvan paikasta James Herriotin maisemien kirjasta. Vaikutelma oli houkutteleva, vaikka ihan sitä en ole tavoittanut käynneilläni - olen käynyt siellä kahdesti. Löysin saman keskusaukion ja huomasin, että alkukuvani esittää siitä tiukan rajauksen. Sain bonuksena avaramman näkymän kyläkeskukseen, jalkapalloa pelaavat koululaiset, elämää nähneen pub-isännän, teehuoneen, puron. Kukkulat sykähdyttivät paikan päällä vielä enemmän: mutkittelevaa tietä, WEST BURTON-kylttiä ja lämmintä vastaanottoa maisemaan on vaikea kuvailla. Saatan käydä siellä uudestaankin. Syitä on monia: Onko tuo puu, puro, teehuone ja pub paikoillaan? Onko keskusaukio siellä yhä? Vieläkö kukkulat saartavat tämän kaiken? Eiväthän ole menneet oikaisemaan tähän rauhan tyyssijaan johtavaa tietä?

***

West Burton is not London, there is less to see, but it has the same kind of friendly intensity. I found the village from James Herriot’s Yorkshire and never regretted visiting it. Perhaps I will go there again, doing the third visit. It is worth it - very special with nothing special. Hope they will not change a hair for me.





torstai 21. heinäkuuta 2022

In defence of J.K.Rowling - J.K.Rowlingin puolustus

J.K.Rowling photo from Wikipedia

En koskaan ole saanut loppuun Harry Potter-sarjaa: luin viidennen kirjan ja keskeytin siihen. Kirjat olivat paisuneet, muuttuneet kaavamaisiksi ja jännityselementtiä venytettiin liiaksi. Parhaaksi jäi mielestäni ensimmäinen osa, Viisasten kivi. Siinä hahmotellaan perusteemat, liikutaan todellisuuden ja velhouden rajapinnassa kiinnostavasti. Viisikoilta ei kukaan aikanaan odottanut mitään suuria yllätyksiä: Pottereissa vaatimus entistä kovemmista taioista kasvoi jatko-osien myötä.

Nirsoilustani huolimatta Harryn hahmo on varmasti monelle nuorelle lukijalle juuri innostava silla tavalla kuin kirjoittaja on tarkoittanutkin. Nuori poika kasvaa syrjittynä ja väärässä ympäristössä, vain tullakseen täydellisesti yllätetyksi omasta alkuperästään. Hän saa oikeudenmukaisuutta, kavereita ja kiinnostavia haasteita. Harryn tarinassa on ammennettu monista lähteistä Salaisesta puutarhasta Tolkieniin. Hänen tarinastaan saa kehitysikäinen rohkeutta ja rohkaisua omaksi itsekseen kasvamiseen, pystyy käsittelemään kiusaamisen, porukoitumisen ongelmia, koulumaailmaa kummallisuuksineen, aikuisten outoa olemusta. Tarina on myös ilman edellämainittuja ominaisuuksia myös viihdyttävää ajankulua, josta voi tykätä häpeilemättä: muitakin faneja löytyy.

En tunne mitenkään hyvin transasiaa, jonka silmätikuksi Rowling on kommenteillaan joutunut. Aluksi ajattelin, että kohulla haluttiin vaan nostaa aihepiiriä hetkeksi esille Rowlingia hyväksikäyttäen, mutta se on vellonut uutisissa pitkään. On hämmentävää, että kirjailija, jonka teokset tuntuvat monille elämänsä kanssa kipuilevalle nuorelle merkitsevän todella paljon, halutaan rajata yhtäkkiä paarian asemaan parin kommentin vuoksi. Paine asiassa on johtanut naurettaviinkin tuloksiin, viime päivinä huispausyhdistysten nimien muuttamista on pohdittu kirjailijan kommenttien vuoksi. Jos suuttumus on tuota luokkaa, ehkä olisi parempi pidättäytyä huispauksesta ylipäänsäkin, onhan se juuri kyseisen kirjailijan keksintö.

Kiista on mielestäni jo saavuttanut samat mittasuhteet kuin P.G.Wodehousen kohdalla - hän joutui julkisuuden tulilinjalle päätyessään saksalaisten sotavangiksi ja antaessaan varomattoman haastattelun natsi-propagandakoneiston käyttöön. Sinänsä harmittomasta radiorupattelusta saatiin vedettyä syvempiä ja pitkälle meneviä tulkintoja - paheksuntaa, osin aiheestakin, riitti. George Orwell esseessään asettui puolustamaan Wodehousea, joka Rowlingin tavoin oli erittäin suosittu ja menestynyt viihdekirjailija - Woosterin ja Jeevesin luoja. 

Ymmärrän sota-ajan jyrkkiä reaktioita, tiedotuksen tilanne ei ollut normaali, vaan oltiin propagandan oloissa: on itsestään selvää, että suuren yleisön silmissä puolta vaihtaneen kirjailijan suosio putosi hetkessä ja etäisyyttä häneen otettiin ylilyönnein niin pontevasti, että Orwell - oikeudenmukaisuuden tavoittelija - halusi käyttää järjen äänen puheenvuoron paheksunnan kakofoniassa. 

Oma puheenvuoroni ei edusta järkeä, vaan ihmettelyä. Miksi aikamme tuntuu nyt toimivan kuin sodan oloissa? Rowling on vaikuttava kirjailija ja hänellä lienee Englannin kirjoittamattoman perustuslain mukainen suoja mielipiteisiinsä ja niiden ilmaisuun. Onko hän liian menestynyt, liian nainen, liian rikas? 

Itse näkisin, että J.K.Rowling on tuotannossaan kertonut rohkaisevan tarinan erilaisuudesta, sen kanssa elämisestä, toivottomistakin vaikeuksista ja niiden voittamisesta. Jos hänen mielipiteensä loukkaavat, kannattaa ehkä kuitenkin tutustua myös hänen kirjoihinsa: niissä pääviestit ovat varmasti kaikille löydettävissä ja kirjailijalle voi niihin tutustuttuaan tehdä paremmin oikeutta.

***

I have been wondering some cancel-culture attacks against J.K.Rowling. In these attacks, there is some similar spirit than in attacks towards P.G.Wodehouse after he gave some interviews to the Nazi Radio during his capture in Germany. George Orwell later wrote a defence for him. I can understand the wartime propaganda effect, but my own time should not be under war conditions: we should better tolerate even those opinions that are against ours. J.K.Rowling has wrote inspiring, encouraging books to youngsters in difficult age, helping them to find themselves, or just to escape in a good story. She had done a good job there, and of course, she should have right to express her views and opinions like you and I.

torstai 30. kesäkuuta 2022

Let’s Go Back to 1987!

Kun tämän blogin kirjoittaminen alkoi, muuttolaatikkojeni mukana tuli puoli metriä vanhoja matkaoppaita, joita en ole poiskaan raaskinut heittää. Vuosien aikana oli tullut uutuuksia, toinen toistaan kiiltävämpiä ja visuaalisempia: Eyewitnessin kaupunkioppaat tuntuivat aikanaan todella hyviltä. Kahlasin matkavinkit tunnollisesti läpi: kun opukset oli hyllyyn palautettu, sinne ne ovat jääneet, harvoin niihin olen palannut.

Ensimmäinen oppaista oli Let’s Go - Harvardin opiskelijoiden nenäkäs ja kaikkitietävä matkaneuvo - ostin sellaiset Ranskaa ja Englantia varten. Edellinen on varsin räjähtäneen näköinen ja jälkimmäinen parempikuntoisempi. Halvasta, kevyestä paperista tehty nide kulki rinkan taskussa - se oli aikansa kännykkä, eloonjäämisen tarvetyökalu, jossa oli osoitteet, puhelinnumerot ja vinkit, miten punnat sai venytettyä pisimmälle. Teos oli juuri halvalla (budget) matkustavan paras kaveri. Ranskassa se tarkoitti vähätähtisten hotellien löytämistä, Englannissa suuntaamista retkeilymajoihin - ja jos oikein huolettomaksi heittäytyi tai olosuhteiden pakosta - guest houseihin tai Bed & Breakfast-paikkoihin. Nämä jälkimmäiset tuntuivat usein kalliilta, mutta aamiainen tietysti oli osa kokonaisuutta - päivä lähti liikkeelle tuhdisti, ei ollut heti nälkä ensimmäisen etapin jälkeen.

Näin jälkeenpäin johdanto itse nähtävyyksiin on pintaraapaisu ja valikoima kattaa vain paikat, jotka ovat jotenkin julkisen liikenteen saavutettavissa. Myöhempi suosikkikohteeni Yorkshiren Richmond mainitaan lyhyesti rivillä ”historiallinen markkinakaupunki” ja annetaan pari osoitetta yöpymiseen, neuvotaan linna ja Yrjöjen aikainen teatteri. Tämä opas ei onnistunut myymään tätä kohdetta minulle - hankalalla bussireitilläkin oli osuutensa. Sen sijaan Salisburyyn ja Brontejen Haworthiin suuntasimme neuvojen pohjalta, näimme Lontoota ja Stonehengen. 

Lontoossa yövyimme puolitutun pariskunnan luona, intialainen isäntämme ajoi meidät autollaan keskustaan ja muistan yhä, millaista oli nähdä Thames ensimmäisen kerran. Joki oli kotoisan kokoinen ja kaupunki suuri. En muista ensimmäisiltä reissuilta mitään kulinaarisia elämyksiä, nälkään ja janoon emme  ilmeisesti kuolleet. Todennäköisesti söimme paljon hampurilaispaikoissa - tunnen Lontoon veteen tehdyn Coca-Colan kloorinmaun vieläkin suussani. Museoita kiersimme tietenkin ahkerasti. 

Myöhemmät opassukupolvet osoittivat Let’s Gon kaikkitietävyyden harhaksi: tekijät, nuoret opiskelijanplantut, olivat yhtä tietämättömiä kuin mekin. Parhaita oppaita englantilaisuuteen ovat paikalliset, antikvaariset britit, jotka rakastavat kiviä, joita he ovat kuluttaneet esi-isiensä jalanjäljissä. Elintason noustessa myös vaatimukset ruokapaikoille, jopa majoitukselle alkoivat nousta: paine nähdä jotain kuvia paikasta etukäteen kasvoi. Kun neljäs ja viides opassukupolvi on kahlattu läpi, mieleen on jäänyt melkoinen ristivalotus siitä, mikä saarivaltakunnassa on kiinnostavaa, omilla kokemuksilla höystettyinä.

Oppaat on unohdettu siitäkin syystä, että näkemättä olevien paikkojen lista on nyt hyvin tiedossani ja se on yllättävän lyhyt. Se toinen lista, eli paikat, joihin haluaisi vielä palata, on huomattavasti pidempi ja siihen ei tarvitse enää oppaita, vaan lentotietoja ja autovuokraamoita, ja tietenkin lomamajoitusta - kaiken saa nyt netistä ja pääsee vatvomaan ja piehtaroimaan vaihtoehdoissa tavalla, jota ei nuorena voinut. Let’s Gon mukaan olen yöpynyt Salisburyn retkeilymajassa noin kolmella punnalla, ateriat maksoivat 1-2 £. Ajat ovat muuttuneet, vanha retkeilymajakin on sulkenut ovensa vuosia sitten. Kaikki on käynyt nopeammaksi ja paremmaksi. Toisaalta matkustamiseen turtuu: nuoruuden ainutlaatuista maailman avautumisen kokemusta ei enää ole. Asiat ovat sulkeutuneet, itsekin olen parkkiintunut ja kerrostunut reissujen ja kokemusten alle. 

Jos minun pitäisi lisätä neuvo tuohon vuoden 1987 oppaaseen itselleni, se olisi tämä:

”Matkailija, pysähdy Englannissa vihreälle kentälle, kun tapaat sen: oli se krikettikenttä, puisto, metsäinen rinne tai Common Green. Pysähdy ja ihmettele, kuinka rauhallisen terapeuttinen suuri vihreä pinta voi olla.”

***

My first guide book to England was Let’s Go - made by cocky Harvard students. It is a general view to the vast subject, later guidebook generations were much better and more detailed - even them have been outdone by my layers of experience and memories. A short list of must see-places is in my heart and a longer list of places I would love to revisit.

To the 1987 guide, I would like to add a guide to my young self this short sentence:

”Dear Traveller, stop by every green field, whether it would be a cricket Holy Ground, a park, a green side of a valley forest, or a Common Green. Stop and marvel at how therapeutic and peaceful can a green surface be.”

torstai 2. kesäkuuta 2022

Vihreä kuningas ja vaalijärjestelmä?

Greene King - Viheriä Kuningas - on suurpanimo - kaikki sen kotipaikassa Bury St Edmundsissa käyneet muistavat sieltä isot tuotantorakennukset. Englannin kuningashuoneessa näyttää siltä, että pitkäaikainen kuningaskandidaatti, Walesin Prinssi Charles, on pitkällisen sisäänajon jälkeen päätymässä valtaistuimelle. Lehdistö on jonkin verran viime aikoina pohtinut monarkin asemaa - hänellä ei ole periaatteessa poliittista valtaa. Niinhän varmasti kadunmieskin, tuo Claphamin bussin proverbiaalinen matkustaja, julistautuisi olevansa ”politiikan ulkopuolella” - joka määritelmä, jos mikä, on syvästi poliittinen. Prinssi Charles on jo nyt vaikuttanut vahvasti uskontopolitiikkaan, maatalouspolitiikkaan, kaupunkien rakennus- ja kaavoituspolitiikkaan - hän on siis laajasti kiinnostunut asioista, joka on aina huolestuttavaa varsinaisten poliittisten toimijoiden kannalta.

Asiassa ei varsinaisesti ole ongelmaa, mutta se ei tarkoita, ettei siitä voisi muodostaa sellaista. Prinssi Charles on tehnyt jonkin verran työtä ns. vihreiden arvojen eteen. Prinssihän on huomattava viljelijä ja on kantanut huolta kestävästä maataloudesta. Tämähän on kunnioitettavaa, mutta keskustelussa on vähän samaa kitkerää sävyä, kuin meikäläisessä Björn Wahlroosin keskustelussa demokratian tilasta. Keskustelijana on ns. väärä henkilö. En tiedä, miten Englannin vihreät suhtautuvat Charlesin rooliin asiassa - ei siitä varmaan heille haittaakaan ole. Ongelman ydin kuitenkin nähdäkseni on, että Englannin vaalijärjestelmä on sellainen, että Green Party ei kovin helposti ole saavuttanut jalansijaa first-past-the-post ehdoilla rakennetussa poliittisessa järjestelmässä. Suhteellinen vaalitapa olisi tuonut puolueen ajatukset paljon nykyistä laajemmin parlamenttiin ja paikallis- ja aluevaltuustoihin. 

Vaalijärjestelmästä huolimatta Vihreä Ajattelu on Englannissa levinnyt ja myös puolueen kannatus laajentunut vuosi vuodelta. Kuvituskuvassani vanhat puolueen johtajat Caroline Lucas ja Natalie Bennett ovat tarttuneet puolueen naisvaltaiseen maineeseen - tuttua myös Suomesta. Olen Caroline Lucasin taivalta seurannut jonkin verran - hän on legendaarisen Malvernin Girls’ Collegen kasvatteja, luonnonsuojelualueen reunalta. West Midlands on Greensien linnakkeita ja Lucasin siirtyminen Brightoniin laajensi puolueen kannatusta myös kaupunkialueilla.

Vaalijärjestelmän muutosta Englannin vihreät ovat ajaneet jo pitkään. 

https://www.theguardian.com/politics/2015/may/09/australian-born-leader-of-uk-greens-blasts-british-voting-system

Walesin ja Skotlannin vaalien sekajärjestelmät ovat saaneet vihreiltä kannatusta. He ovat myös olleet anti-brexit puolue, vaikka ovatkin EU:n demokratiavajetta arvostelleet. Skotlannin riippumattomuus on ollut myös heidän ajamiaan asioita. Kannattajakunta on varsin monipuolista, taustalta löytyy varmasti suomalaisittain tuttuja liberaaleja ja vasemmistolaisia, mutta myös konservatiiveja ja jopa kirkollisen Ekklesia-järjestön aktiiveja https://premierchristian.news/en/news/article/christian-politician-to-co-lead-green-party

Joka tapauksessa näyttää siltä, että Green Partyn kannatuksen kasvu, vaalijärjestelmän paineet ja kuninkaallisten ”maallistuminen” avaa puolueelle uusia mahdollisuuksia. Elinkustannuksien, energian ja ruoan hintojen kohoamisesta käytävä keskustelu tarjoaa myös tilaisuuksia tuoda vihreitä arvoja keskusteluun - menestyminen siinä debatissa ei tosin ole kovin helppoa, koska suuret puolueet pyrkivät vaalikarjaa kosiskellen syleilemään muodikkaita maailmanparannusaiheita kuoliaaksi myös omissa ohjelmissaan.

***

Green Party in the UK is the party of future promises. The current voting system is very much against them, but perhaps they are going to have their very own King Charles - nominally inpolitical person - but he can have his royal say on various dear issues shared by the Green Agenda as well. The situation of the small party is not too easy in the current system in England. In Scotland, the Greens are more powerful and also campaigned for Scottish independence.



sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Taisteleva Kirkko

Tähän mennessä tapahtunut: 

Saarialueella, jota myöhemmin kutsutaan ”Englanniksi”, harrastetaan omituisia, nyt jo unohtuneita palvontamenoja. Niille tarjotaan vaihtoehtoja Irlannista käsin, sekä alueita valloittaneen Rooman valtakunnan kansalaisten toimesta. On aika, jolloin kristinusko etenee kolmella eritaustaisella rintamalla: Irlannin vaikutuksesta syntyneenä, Rooman armeijoiden mukana kulkeutuvana ja kolmantena Canterburystä lähtevänä erilaisena roomalaisena suuntauksena, nyt valtionuskontona ja Paavin hallitsemana. Whitbyn synodissa vuonna 664 asiat järjestyvät yhtenäisemmäksi: yhtenäiskatolisia kirkkoja ja erityyppisiä luostareita nousee kaikkialle. Henrik VIII irtaantuu paavin ohjauksesta Englannin kirkoksi: luostarit lakkautetaan, hänen jälkeensä katolisuus palaa valtaan, vain pian taas väistyäkseen. Anglikaaninen kirkko jatkaa eteenpäin, se jakautuu kohta saman katon alla kolmeen osaan: evankelinen Low Church on protestanttista linjaa korostava, eikä laita suurta painoa riiteille; High Church on enemmän katolista linjaa ja riittien merkitystä korostava; näistä kummastakin poikkeaa liberaalimpi suuntaus. Nämä kolme koria kätkevät sisäänsä rikkaan valikoiman kaikenlaista.

***

Jokainen, joka on perehtynyt suomalaisen kirkkohistorian kulkuun ja varsinkin herätysliikkeiden sekavaan historiaan kirkon tai kirkkojen sisällä, ei varmasti ylläty, että myös Englannin kirkon historia on niin monimutkaista, ettei varmaan Canterburyn arkkipiispallekaan ole aina ollut selvää missä mennään. Tein taustatutkimusta kotikirjastossani, josta tietenkin löytyi Beden kirkkohistoria ja myöhempi Neillin Anglicanism. Molemmat ovat hyviä lähteitä. Bedeä lukiessa täytyy muistaa, että hän on Voittoisan Kirkon historian kirjoittaja. Neill taas pyrkii kertomaan tieteellisemmin vastavoimien ja skismojen kautta. (Tämähän ei sinänsä suoraan tarkoita paholaisen toimintaa, vaan näkökulmien eroja kirkon sisällä - esimerkiksi Whitbyn synodin pääaihe oli, oliko irlantilainen vai roomalainen tapa määrittää pääsiäisen ajankohta oikea. Tästä saatiin iso periaatteellinen kysymys suhteessa paavinvallan tunnustamiseen.)

Nykykirkon tilan esittäminen ei ole kovin helppoa, onneksi se ei minua niin suuresti kiinnosta. Englannissa jotkut tuttavat valistivat minua, että anglikaanisen kirkon jako High Churchin ja Low Churchin kesken on todellinen: ero ei kuitenkaan ole niin suuri, että tarvittaisiin erilliset kirkot, tai että samassa tilaisuudessa eri suuntien edustajat istuisivat kirkkolaivan eri osissa. Ehkä kannattajat tunnistaa vaatetuksen konservatiivisuudesta tai hiusmalleista (Whitbyn synodissa silläkin oli merkitystä - Irlannin luostariveljien hiusmalli oli toinen Rooman veljiin nähden).

Mikä minua kiinnostaa eniten, on juuri tuo vanhin, huonoimmin tunnettu osa, josta saatava tieto on spekulatiivista eli arvailujen varassa. Kyse on vaiheesta, jolloin kelttiläinen, mietiskelevä kristillisyys piti saaren pohjoisosia lempeässä otteessaan. Keski-Maassa ja etelässä oli ehkä sotilasvallan vaikuttamia paikkakuntia, kuten ehkä nykyinen Bath (jonka lähteet olivat tietenkin luonnonuskon pyhiä paikkoja) ja marttyyrin mukaan nimetty St Albans, joissa oli kristittyjen yhteisöjä - niiden järjestys on arvailujen ja muutaman esinefragmentin varassa. Oli myös etelän piiri, joka oli suoremmin paavin vaikutuspiirissä, jonka haarakonttori oli Canterbury. Tämän jonkinlaisen tasapainotilan sotkivat viikinkien retket, jotka söivät erityisesti Irlannin piiriä ja ajoivat luostareita ahtaalle. Kun meidän historiassamme pakanoita käännytetään, Englannissa ulkopuoliset pakanat tulevat sotkemaan vakiintumassa olevia kristillisiä kuvioita. Kokonaisuutta on lisäksi hämärtänyt normannivalloitus 1066 lukien, joka vahvisti siteitä Roomaan ja pyrki syrjäyttämään anglosaksien kirkkorakennustaidetta omalla tyylillään.

Uskonto antoi levottomina, vaarallisina aikoina turvaa: sen menot olivat tärkeässä osassa elämänpiiriä, jossa virikkeet, eloonjäämistä lukuunottamatta, olivat vähissä. Kun ajat rauhoittuivat, kirkko ja sen hallinto valtasivat alaa, mahdollistaen nykyisen kirjavuuden - myös kirkon ulkopuolella. Haave yksinkertaisemmista ajoista elää silti meissä yhä. Myöskään kelttiläiset polut, joista Liisa Seppänen on kirjoittanut, eivät ole umpeutuneet. Hän kulkee pyhien ihmisten vanhoja jalanjälkiä nykyajan subjektiivisuudesta käsin. Kirjan idea on sympaattinen, mutta huomaan, että liian henkilökohtainen ote aiheeseen tuntuu tympäisevältä. Kun varsinaiset päähenkilöt ovat vaipuneet kiehtovaan aikojen yöhön, kertojan liiankin arkipäiväinen todellisuus vie voimaa itse eläytymiseltä, jossa ollaan perimmäisen sanoman äärellä. Miksi olemme täällä? 

Yksi selkeimpiä vastauksia kirkkohistorian ongelmiin Englannin kohdalla lienee kuunnella William Byrdin, John Tavernerin ja Thomas Tallisin messu- ja palvelustuotantoa. Niistä on tullut konserttikappaleita, mutta ne ovat yhä saman hiljentymisen asian äärellä. Niissä taisteleva kirkko on laskenut aseet ylistykseen ja avautuu ikuisuutta kohti - näin kuuluukin tehdä.

Sources:

https://www.churchofengland.org/news-and-media/media-centre/history-church-england

https://www.history.com/topics/british-history/church-of-england

https://en.wikipedia.org/wiki/Roman_Britain

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/seurustelee-kelttien-kanssa

***

The history of English church is complicated: a rich melange of Celtic, Roman and Popish influence and later development to take distance to all that: the High Church, the Low Church, the liberal views. My interest is in the earliest history and few facts we know about it. Bede, of course is the official guide to that all, but he was a man of Rome, after all. The lost and overgrown paths of Celtic Christianity are very interesting, and how those Christians arranged their churches under the Roman rule. Some balance for development is to be found in the golden age of English church music: Taverner, Byrd and Tallis.