Marmeladin historia

Pidän blogia henkilökohtaisista syistä. Marmeladi on yksi niistä. Se on ollut tärkeä osa elämääni, olen pitänyt siitä aina. Tapa on minussa perintönä ainakin toisesta polvesta lukien.

Oikea marmeladi tehdään sitrushedelmistä. Ilmeisesti myös kvittenit käyvät. Kaikkein arkkityyppisin englantilainen marmeladi tehdään Sevillan appelsiineistä. Kuvan Tawny on sellaista: muhkuraista, kitkeränmakeaa, ei kovin sokerista eikä kovin helposti levittyvää thick cut-tyyppiä. Tähän ei voi kyllästyä. Sanotaan, että appelsiinimarmeladin kehitti ilmeisesti skotti, joka sai laivattuna suuren erän appelsiinejä, jotka markkinointivaikeuksien takia olivat pilaantumassa. Hän pilkkoi ne ja keitti sokerin kanssa ja sai näin lisäaikaa. Hyvin säilyvä tuote teki kauppansa.

Nykyisin marmeladiteollisuus on hieman vaikeuksissa. Tuote on hyvä, mutta perinteet voivat kuolla. Tämä on kauhea asia. Järkytyin vuosia sitten kun julkaistu marmeladin historia- kirja nimitettiin omituiseksi ja turhaksi julkaisuksi. Minusta se oli kiintoisan oloinen opus. Nuoriso syö aamiaiseksi muroja tai naksuja eikä ymmärrä marmeladipaahtoleivän siunauksellisuutta. Nuorison olisi syytä lukea Karhuherra Paddington tarkasti. Tämä hyväntahtoinen otus rakastaa juuri tuota leivän ja marmeladin yhdistelmää.  

Pitkät ajat sitten ostelin Stockmannilta isoja peltisiä säilyketölkkejä, joissa oli esikeitettyä appelsiinitahnaa, johon lisättiin sokeri ja keiteltiin vielä lisää. Näin sain monta purkkia Sevillalaista Ambrosiaa monen leivän päälle. Koskaan en ole keitellyt marmeladia alusta saakka itse. Minut on pienenä peloteltu lisäaineilla ja uskon brittiläisten tavarantoimittajain valikoivan juuri parhaiten marmeladiin sopivat appelsiinilajikkeet ja yksilöt, joita keitellään niin, että lopputulos luo kultaisia, siunauksentäyteisiä säteitä levitteestä nauttivaan. Haluaisin keittää marmeladia: tuoksu oli jo peltipurkkiversiota tehdessä hyvä, mutta se on varmasti ylimaallinen alusta saakka tehtynä.

Marmeladi on kaunista, sen tummuus on meripihkan arvokkuutta ja kauneutta. Siinä hohtaa Sevillan aurinko syystuulen ja sateen tuiverrukseen rientävän työläisen aamuisten voimien palautukseksi.

Paahtoleivän ja skonssien kanssa käyvät tietysti myös hillot (jam) ja jellyt. Hilloissa on käytetty kokonaisia marjoja tai hedelmänpaloja, sokeria ja hyytelöintiainetta. Mitä enemmän hedelmää tai marjaa, sitä parempi. Olen kuullut, että mieltymykset ovat luokkasidonnaisia. Juoksevammat ja sokerisemmat tekeleet ovat työväenluokkaisempia, hedelmäisemmät ja muhkuraisemmat yläluokkaisempia. Jellyssä aineet ovat mehu, sokeri ja hyytelöintiaine. Mielestäni tekeleitä on turha kovin maustella esim. viskillä. Laadukas, ruskea sokeri houkuttelee riittävästi aromeja esiin.

Joka vierastaa marmeladeja, kokeilkoon seuraavaa. Osta purkki laadukasta thin cut eli hienoksi leikattujen appelsiinien marmeladia. Osta seuraksi purkki hienoa aprikoosihilloa. Sekoita niitä huolellisesti keskenään suhteessa 1:1. Näin saat hieman juoksevamman koostumuksen, jossa yhdistyy appelsiinin hienostunut katkeruus ja aprikoosin raikas, aurinkoinen makeus. Nauti ja pelasta tämä kultivoitunut ruokateollisuuden haara!

***

The real marmelade is made of Sevilla oranges. It is lovely stuff, likely to save almost every day in life. I have always loved English Marmelade, thick cut and bitter-sweet. For starters and young persons, I recommend melange of one portion of thin cut Sevilla orange marmelade and one portion of abricot jam (good quality). Mix them well and enjoy with your toast, porridge, croissant etc.