Vanhoilla ajoilla kristinusko taisteli pakanuutta ja sen ilmentymiä vastaan. Drudien muinaisusko väistyi vähitellen Britanniasta. Luonnonusko leimattiin paholaisen palvonnaksi ja hänen avullaan todettiin selittämättömien rakennelmien, kuten Stonehengen, syntyneen. Jättimäiset kivet autiolla tasangolla ovat kaikesta tutkimuksesta huolimatta yhä osittain selittämätön, pelottava ja inspiroiva näky. On helppo ymmärtää, miksi ne voitiin nähdä pahantahtoisten, salaperäisten ja yliluonnollisten voimien aikaansaannoksiksi. Tämä näkyy edelleen taipuksena selittää paikka jonkinlaiseksi ihmisuhrinäyttämöksi, jossa koskaan näyttäytymättömiä pahoja henkiä lepyteltiin hirvittävissä menoissa, jonkinlaisessa Brittitoisinnossa Gogolin Maahisten valtiattaresta (Viy).
Ajatus on ajan saatossa kulkenut niin, että pimeän ja paholaisenpelosta on tultu siihen, että ihmisen vihollinen kulkee aina ihmisen mukana - hyvä ja paha käyvät taistelua ihmisen sisällä. Hirvittävimmät, luonnollisen ihmisen rajat ylittävät tyypit hautaavat lapsensa pation alle ja uhkailevat naureskellen jälkeenjääneitä samalla kohtalolla, kuten Gloucesterin kauhujen talon isäntä. Todelliset rikostarinat ovat sittenkin järkyttävämpiä kuin kertomukset aarrettaan vartioivista louhikäärmeistä tai pahantahtoisista maahisten joukoista, jotka pyrkivät tuhoamaan ihmispolot tai saamaan ne pahantahtoisen lumouksensa alaisiksi. Tai puhumattakaan siitä kristinuskon nurinkääntämisprojektista, jota Aleister Crowley, suuri peto, harjoitti, ja joka on inspiroinut sittemmin useita muusikkoja Led Zeppelinistä David Bowieen. Hemingway kuvaa Nuoruuteni Pariisi-kirjassa kohtaamistaan suuren pedon kanssa - tilanne oli jokseenkin triviaali ja naurettava, samantapainen kuin Hitlerin, tuon suuren vegetaristin, kohtaaminen olisi ollut.
On jotenkin hyvin ristiriitaista, että luonnon, ihmisen ja olentojen peruuttamatonta jakautumista hyvään ja pahaan, kuolettavaan ja elävöittävään, on kuvannut parhaiten juuri Tolkien. Syvästi uskonnollinen kirjoittaja ei antanut kirjoissaan juuri olutta ja piippukessua syvempää toivoa. Osamme on kuolema, elleivät hyvät haltijat meitä pelasta venhosissaan Kuolemattomille Maille.
***
My first part of fey was more positive. This one is about the confrontation between good and evil. Early christianity had to fight its position in heathen world and it quite often explained the unexplained, like Stonehenge, to be made in close co-operation with the personal evil, the devil. Later this fear of supernatural monsters (Here be dragons!) has diminished and transformed into more realistic fear of ourself and the possibility of evil inside us. It is quite strange that Tolkien, deeply religious, does not provide us much hope and comfort in his books, other than pipe topacco and beer. His view of his world is in two colors only - good and bad, and we will die if not saved to supernatural dwellings by the elves.
In picture Stonehenge by John Constable. A wild view with many stones in uncorrected positions.
