Mitä Manchesteristä?

Kuningatar on lohduttanut surevia ja neiti Grandekin palaa esiintymään. Manchester ei ensi kertaa kokenut pommi-iskua, asialla ovat aiemmin olleet Luftwaffe ja IRA.

Vuosia suhtauduin Manchesteriin jotenkin ylimielisesti - en ole ollut Englannin suurten kaupunkien erityinen ystävä. Minulle tuli kuitenkin työn puolesta tilaisuus käydä kaupungissa tutustumassa sen hallintoon. Matka teki vaikutuksen.

Pintatasolla asiat esitetään niin, että pitää valita kannattaako Citya vai Unitedia. Tässäkin suhteessa Manchester, Englannin Tampere osaa olla ärsyttämätön. Pitäähän Mansessakin osata määritellä kanta kahden välillä. Jalkapallo on tuonut kaupunkiin eittämätöntä vaurautta, supertähdet varmasti viihtyvät loisteliailla klubeilla, joissa itsekin ihmettelin laadukkaita tarjoiluja. Valtava kiinalainen ravintola oli paras missä olen käynyt.

Tapasimme Lord Mayorin, kaupungin seremoniallisen hallitsijan, joka oli intialaistaustainen, ensimmäinen laatuaan. Kaupungissa on oikein intialaisen keittiön keskittymä, Curry Milenä tunnettu suora. Hämeenkadullahan on appron suorittaminen mahdollista, mutta helppoa se ei ole. Mayor oli vakuuttava henkilö, mutta varsinainen poliittinen sähinä oli muualla paikallispolitiikan koneistossa. Labour- hallituksen aikana paikallinen saman puolueen valtuustojyrä viittasi kintaalla Whitehallin (eli hallituksen) linjauksille, Blairia ei kuunneltu, eikä konservatiiveilla ollut valtuustossa yhden yhtäkään paikkaa. Tämä oli peruja siitä, että Rautarouva oli onnistunut politiikallaan suututtamaan suuren kaupungin kurjistamalla sitä. Vallan vaihduttua maassa, kaupunkiin alettiin syytää kehitysrahaa oikein urakalla.

Kaupungin nousu on ollut spektaakkelimainen. Keskustaa elvytettiin, se oli lähes tyhjentynyt asukkaista, kaikkien keskittyessä asumaan esikaupunkeihin. Houkuttelevuutta parannettiin ja satsattiin paremman väen (tai ainakin varakkaamman) asuntoihin keskustassa, panostettiin palveluihin ja turismia elvytettiin. Teollistumisen aika nostettiin valttikortiksi ylpeydellä ja jälkiteollisesti haettiin myös EU-tukea mm. valtavaan museohankkeeseen.
http://www.manchestereveningnews.co.uk/news/greater-manchester-news/things-eu-done-for-manchester-11020085

Kaupunkisuunnittelun edustaja piti historiasta mielenkiintoisen esityksen, joka varmasti tuntui loppumattomalta ja pahensin asiaa kysymällä lisää. Vain englantilainen viranhaltija voi puhua sillä hartaudella kaupungin halki virranneesta täysin kuolleesta, saastuneesta joesta, joka onnistuttin pelastamaan 1970-luvulta lähtien niin että nyt taimenet ovat sinne palanneet!

Kaupunki on rakennustaiteellisesti 1800-lopun viktoriaanisen ajan luomus, kaupunkioikeudet tulivat myöhään mutta kaupungintalo huokuu imperiumin loistokkuutta ja rahavaroja. Tilaa ja koristeellisuutta on riittämiin ja matkailijana voi vastaavissa kulisseissä yöpyä läheisessä The Midland Hotellissa. Kuvituksena on kaupungintalo Alfred Waterhousen piirroksesta vuodelta 1869, Mark Girouardin kirjasta The English Town.

***

Manchester has a great and brave history, linked with industrial development and of post-industrial age. Nowadays it is a mecca for wealthy footballers, but an interesting tourist city as well, but not a good place to be a conservative, Thatcher left big cities to their own devices and was never pardoned there.

Juha Tanttu, herrasmies

Matkakirjoja Englannista on kertynyt kaikenlaisia. Let's Go oppaat nuoren opiskelijan reissuille, sitten Eyewitnessguidet tuntuivat huiman visuaalisilta, Lonely Planet on nykyisin peruskauraa, paljon asiaa tiiviisti, toimivia ovat, sähköisesti tai paperilla.

Englannin kotimaisissa oppaissa yksi on ylitse muiden, Juha Tanttu, hesarin edesmennyt toimittaja ja nimimerkki Kadunmies. Kiitin häntä ennen kuolemaa hyvistä jutuista ja matkakirjoista, jotka ovat vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kestäneet ajan hammasta. Hän kiitti ilahtuneena postikortilla. Englannin hän käsittelee kokemusperäisesti kirjassa Otetaan muutama englantilainen.

Tantun kirjasta tekee sympaattisen, että hän kuvaa arkea, joka jää turistilta huomaamatta, DIY do it yourself on yksi luku - asiaan tosiaan kiinnittää huomiota, onhan meilläkin ompelua ja rautakauppoja. Oivalluksien rinnalla on hyviä sitaatteja. Wilde: Hänellä oli tyypilliset englantilaisen kasvot, joita kerran nähtyään ei koskaan muista. Tantun oma kuvitus on hauskan pelkistetty ja hän on kuvannut niillä muutaman perienglantilaisen sanonnan. There's more in him than meets the eye. Tantun teksti on huvittunutta, hienovireisen humoristista ja piirroksissa silmät ja pisamat tuikkivat.

Tantun arkipäivän oivalluksista esimerkkinä tweedkankaan maisemallisuus, värjäämisessä on käytetty maiseman kasveja. Tylsyys luku kuvaa hienosti perisyntiä, mitä Englannissa pitää välttää: ikävystyttävyyttä.

"Kiipesin kalanruotoisen perässä bussin yläkertaan. Jouduimme samalle penkille. Miehen hyräily oli jättänyt rytmisen kuvion korviini. Tapailin sitä rummuttamalla sormillani edessäolevan istuimen selkänojaa.
Kalanruotomies liikahti vieressäni. Sormeni naputtelivat edelleen. Hetken kuluttua hän sanoi:
"Olen hyvin pahoillani, mutta ilostuisin suuresti jos voisitte lopettaa tuon.""

***

Travel books to England come and go, but Finnish journalist Juha Tanttu made one very successful guide to everyday life in England, not forgetting essentials like DIY and quiet humour, not so much about sights but rather local attitudes and expressions.

Kilpeck, kirkko maailman laidalla

Church crawlers, kirkkobongarit ovat Englannissa yleisiä siinä missä trainspottersit. Kirkot ovat hengellisyyden lisäksi myös kiinnostavia arkkitehtuurinsa puolesta. Bongareiden oppaina ovat Betjemanin, Clifton-Taylorin, Pevsnerin lisäksi uudempana ateisti Simon Jenkinsin England's 1000 best churches. Jenkins on tehnyt valtavasta materiaalista karsintaa raskain sydämin: luokitteluperusteet ovat rautaisia.

Kilpeckin kirkko on kaikissa listoissa mukana. Se kiehtoi mieltäni pitkään ja lopulta ajoimme maailman laidalle Herefordshiressä, Walesin soiden ja vuorten tuntumassa. Kylä on mitättömän pieni,  siellä on kirkon lisäksi pieni majatalo ja muutama talo. Joskus aikoja sitten paikalla on ollut tietenkin luostari, josta ei enää ole merkkejä.

Kirkko on pieni, normannityylinen kivirakennelma, sen ajoitus on joskus 1150 vuoden tienoille. Se on vanhempi kuin Pariisin Notre-Dame. Kun kävimme paikalla, tuleva hääpari oli katsomassa kirkkoa ja miettimässä miten tilaisuus siellä menee. Sisätiloiltaan se on normannilaisen hämärä pyöröikkunoineen, tunnelmallinen ja karu tavalla, joka korostaa hienosti vaikka kukkien ja kynttilöiden loistetta.

Kirkkoa ainutlaatuiseksi ei tee kuitenkaan arkkitehtuurillinen massoittelu ja interiöörin onnistuneisuus vaan ainutlaatuisen hyvin säilynyt veistoskoristelu, jota eivät ole puritaanit turmelleet tai viktoriaanit parannelleet. Veistoksissa rehottaa kristinuskon vaivoin kesyttämä muinaisuus ja taikausko, maanläheisyys ja huumori. Normannien kierteisiä koristeita, joita on ovissa, tavataan myös viikingeillä. Veistoksissa jänis ja koira ovat vierekkäin raivostuttavan sarjakuvamaisesti tyypiteltyinä, omituiset vääntelehtivät matelijat ovat ikuistuneet kiveen, hevosenpäät, irvistävät hirviöt, miehet ja kaiken huippuna Sheela-na-gig, groteski naishahmo, joka on kourillaan levittänyt vulvansa auki katsojan ihmeteltäväksi. Ohjelmilla ei tunnu olevan minkäänlaista kuvallista yhteyttä Raamatun kertomuksiin. Selityksiksi on tarjottu jonkinlaista suojelua pahoja henkiä vastaan. Ehkä kuvat myös olivat merkityksellisempiä kuin meidän aikanamme. Vaikka olemme kuvista visuaalisesti varsin riippuvaisia, ne eivät ehkä kosketa meitä niin syvältä kuin keskiajan hämärän ihmisiä, jolloin kirkkaus oli kirkkaampaa ja pimeys pimeämpää - siis ihan valaistuksellisessa mielessä.

Kirkon sijaintipaikasta on myös esitetty olettama, jota on hankala todistaa rikkomatta kirkon rakenteita: paikalla on ollut varhaisempi pyhättö, kristillinen tai pakanallinen. Tällainen on aina kiehtovaa ja antaa tilaisuuden miettiä paikan henkeä. Pohdinta ei myöskään vähennä rakennuksen kristillistä merkitystä, vaan syventää sitä tuomalla esiin myös ei-ilmeisiä puolia. Puolustuksellisesti kolkka on ollut joskus ammoisina aikoina jonkun muun valtakunnan osa-alue, sen hallitsija ei ole ollut Englannin kuningas, vaan paikallinen. Walesin vuoriseutujen asukit ovat olleet hurjia ja pelottavia vastustajia. Ehkä kirkon sijainti on ollut strateginen puolustuspaikka, jota sen takamaa-asemasta on nyt vaikea tajuta. On hämmästyttävää, että tällainen paikka on säilynyt hyvin ja että siinä risteää moni juonne globaalia kulttuuria uskonnon, paikallisuuden ja taiteen tasolla. Se on yhtä aikaa täysin ymmärrettävä ja arvoituksellinen paikka, jossa käynnin muistaa ja jonka suo säilyvän myös jälkipolvien ihmeteltäväksi.

***

Kilpeck church is a fine target in backwater for church crawlers. Its sculpture is hair-raising even today: you certainly can keep bad spirits away while looking these romanesque masterpieces, humorous, crude and decorative.

Luostarit lakoon

Henrik VIII oli toiminnan mies. Neuvonantajansa Thomas Cromwellin johdolla hän hankki omaisuutta kruunulle murskaamalla kirjaimellisesti luostarilaitoksen vuosina 1536-1541. Luostareilla oli omaisuutta, maata ja rikkauksia, osaamista, kauppaa ja vääriä mielipiteitä. Luostarit olivat hämmästyttävän suuria ja monipuolisia laitoksia, omavaraisia, maallikkoveljet olivat tekemisissä kyläläisten ja kaupunkilaisten kanssa, pitivät huolta heikko-osaisista ja tarjosivat väylän oppimiselle.

Olin kierrellyt turistina Englannissa useita kertoja ennenkuin varsinaisesti havahduin muutoksen suuruuteen. Luostareita oli joka puolella, erityyppisiä ja monesta paikasta löytää raunioita, jotka kertovat kiehtovasti menneestä ja meille oudosta elämäntavasta.

Kuvanani on National Trustin opas John, joka Fountainsin luostarissa Yorkshiressa opasti seuruettani paremmin ymmärtämään valtavaa kokonaisuutta. Henrik VIII:n miehet repivät Fountainsissa ahneuksissaan lyijykattojen lisäksi pylväistöjen alla olevat suojalyijytkin, jotka eivät ole kovin isoja paloja. Kattojen poistaminen oli paha asia, rakennukset alkoivat rapautua ja niitä oli helppo käyttää kivilouhimoina muiden rakennusten materiaaliksi. Näitä kiviä voi löytää myöhemmistä rakennuksista sellaisenaan. Fountains on hienoimpia tutustumispaikkoja - alue on laaja, siihen liittyy aikanaan luostarin ostaneen herran muut puistomaiset alueet. Johnin opastuksen mukaan luostarinraunio ostettiin aikanaan puistoon liitettäväksi kuin jättimäinen puutarhatonttu. Romantiikan aika alkoi nähdä luostarinrauniot taas erityisen kiinnostavina, jota vahvisti uusgotiikka ja kiinnostus menneeseen ja kauhuun ja tragiikkaan ylipäänsä. Se on helppo ymmärtää, koska rauniot herättävät tänä päivänäkin tunteita niissäkin ihmisissä, joille luostari ei lähtökohtaisesti ole mitenkään kiinnostava ympäristö. Fountainsin lisäksi Rievaulxin raunio Yorkshiressa on todellinen helmi paikaksi. Se sijaitsee jyrkässä laaksossa ja pääkirkon laiva on suuremmoinen ruohottuneessa ympäristössä.

Lakkautetut munkkikunnat joutuivat äkilliseen alanvaihtoon, sopeutuminen on varmasti ollut työlästä. Tämä on myös vaikuttanut paikallisväestön hyvinvointiin, luostarit tarjosivat hoivaa ja työmahdollisuuksia. Monella paikalla paikallisyhteisölle tarjottiin tilaisuus ostaa luostarin kirkko omaan käyttöön. Malvernin Priory ja Tewkesburyn Abbey eivät satunnaiselle kävijälle juurikaan muistuta juuristaan luostarinkirkkoina, ovatpa vain poikkeuksellisen suuria ja komeita paikallispyhättöjä. Niihin liittyneet rakennukset on purettu aikojen saatossa tai näkyviin on jäänyt vain muutama fragmentti.

Yleensä luostarit olivat tyypeiltään veljeskuntia, joissa ydinjoukko oli tekemisissä vain keskenään ja maallikkoveljet asioivat luostarin ulkopuolisen maailman kanssa. Sisäpiiristä liikkui monenlaisia huhuja, joita myös Cromwellin miehet aikoinaan keräsivät ja käyttivät niitä alasajon perusteina. Thirskistä pohjoiseen menevän A19 moottoritien varressa on Mount Gracen kartusiaaniluostari. Kartusiaanit olivat eräälaisia siirtolapuutarhaerakkoja, he viettivät aikaansa itsekseen omassa suhteellisen tilavassa mökissään ja näkivät muita veljiä oikeastaan vain messujen ja toimitusten yhteydessä. Mount Gracessa yksi hävitetyistä mökeistä on uudelleen rakennettu katsojien ihailtavaksi. Ruoka- ja viemärihuolto on järjestetty vakuuttavasti, eristyneisyys huomioiden. Paikka tekee vaikutuksen, ihmisen on täytynyt uskoa vahvasti tällaisen eristäytymisen mielekkyyteen. Paikkaan ei ole ihan helppo päästä moottoritieltä, kannattaa tutkia paikka kartalta etukäteen - ryhmittäytyminen tulee epätyypillisesti ja nopeasti, mutta paikka on käynnin arvoinen.

***

Henrik VIII demolished monasteries everywhere in England, every region seems to have some less or more noble ruins, some magnificent like Fountains or Rievaulx. Some parishes took the change of bargaining a handsome abbey church for local community, ordinary folk took seats in the nave instead of brothers. Closing monasteries could be the local crisis affecting social care and work possibilities as well.



Hauska mies

Yleissivistykseen kuuluu tuntea Wodehousen ja Monty Python-ryhmän tuotanto, ainakin pääpiirteissään. Wodehousen koominen yli-ihminen, Jeeves, on oma lukunsa koomisen kirjallisuuden hahmoissa. Stephen Fry ei mielestäni täysin tavoita Jeevesin hahmon monumentaalisen vakavaa huvittavuutta. Kirjojen Jeeves on kaikkitietävä ja pitää herraansa pystyssä omituisella velvollisuudentunnon ja moraalittomuuden sekoituksella. John Cleese todennäköisesti tavoittaisi Jeevesin olemuksen veijarimaista Fryta paremmin. Cleese toi Monty Python-ryhmään vakavan, aggressiivisen arvaamattomuuden. Mutta jotain täysin erilaista hän ei tuonut. Wodehouse rajasi aiheensa pythoneita tiukemmin, mutta tavoittaa humoristina jotain olennaiselta tuntuvaa aikakaudestaan, samoin kun myöhemmät naurattajat 1970-luvusta.

Wodehousen Pip-Pip Sir suomennosvalikoima on hienosti käännetty ja sisältää johdantoesseen, jonka jokainen kirjallisuudenharrastaja voi lukea ilman myötähäpeän tuntoja. Siinä eritellään mainiosti utopiamaisen idyllistä kuvaa Wodehousen Englannista, jossa rauhaa rikkovat ainoastaan rasittavat tädit ja muutama tuuheakulmakarvainen hapannaama, joka todennäköisesti on aihealueensa tohtori. Wodehouse oli eksentrikko, joka sortui natsien propagandan uhriksi, eikä oikein koskaan saanut mainettaan palautettua. Englannin ilojen markkinoijana hän on mielestäni Agatha Christietä pätevämpi, toisaalta Wooster ei ole hulluuteen saakka patriootti, maaperän alkaessa polttaa se vaihtuu nopeasti Monte Carloon.

Onnistuisiko joku pythoneista tavoittamaan Woosterin olemuksen? Englannin mukavimmaksi mieheksi sanottu Michael Palin ei sopisi siihen. Rooli vaatii koleerisuutta, jota Palinilla ei oikein ole. Wooster on kirjoissa yhtäaikaa hölmö ja omalla tavallaan terävä, häneltä puuttuu joissakin tilanteissa tarmoa. Eric Idle olisi voinut tehdä roolin mielenkiintoisesti. Pythoneita katsoessa on hienoa nähdä, miten tasapainotus eri näyttelijöiden välillä tuntuu itsestäänselvältä. Cleese tekee voimaroolit kuten sotavammasta kärsivän kokin osan. Hän on järkyttävä mielipuolisena työhaastattelijana. Palin on oma  suosikkini, hän taipuu metsuriksi, haaveilee kirjanpitäjänä leijonankesyttäjän työstä ja koettaa painia deja-vu ilmiön kanssa - aina samalla taidolla, pehmeydellä ja miellyttävyydellä. Inkvisiittorina hän kokoaa itsensä kerta kerran perään, aina periaatteisiinsa seoten.

Eric Idle ja Graham Chapham ovat honottavan puhetyylin mestareita, jotka ovat kuin kotonaan naisiksi pukeutuneina ja täydentävät hyvin pythoneiden rajoittunutta näkemystä toiseen sukupuoleen. He ovat kuitenkin vapaita siitä pelonsekaisuudesta, joka teki Woosterin hahmosta erityisen huvittavan, naissuhteiden päättyessä seuraa aina vapauttava olotila, ainakin lopulta. Terry Jones on omiaan esittämään kapitalistisen maailman pyörteissä kamppailevaa Karl Marxia tai kokeilevaa konvehtitehtailijaa. Terry Gilliam, jota sarjassa näkee harvemmin, osasi ainakin näytellä Maoa, jonka repliikki on ikimuistoinen. Gilliamin käsialaa ovat surrealistiset piirrosanimaatiot, jotka antavat sarjalle oman silauksensa 1970-luvun visuaaliseen kulttuuriin.

Yhtäkaikki, Monty Pythonin komiikka on metodissa, se on suoraviivaista, omituisen vakavasti toteutettua. Ongelmia määritellään laajoissa kaarissa - Ihmisen identiteettiongelma 20.vuosisadalla on tyypillinen jakson nimi ja miehet pyrkivät käsittelemään aiheensa tyhjentävästi. Samalla tavoin Wodehouse pyrkii johdattamaan sankarinsa tasapainoon ja harmoniaan, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Monesti se ei yksinkertaisesti olisi mahdollista ilman Jeevesin runsaalla kalansyönnillä terästettyjä aivoja.

***

The Monty Python Flying Circus is by my opinion continuation of great comic genius Wodehouse and his Superman Creature Jeeves. Wodehouse made England between wars comical and Pythons turned 1970's into something worth laughing at. I would have loved to see Jeeves acted by John Cleese. His talent in acting might have produced more sinister version compared to almost too comfortable and too sweet Jeeves by Stephen Fry.


P.S. Oli surullista lukea Manchesterin pommista. Voimia sureville. Pelon ei pidä anna voittaa ja taistelussa inhimilliset keinot ovat arvokkaita. Huumori voi myös auttaa. Brightonin pommi- iskusta selvinnyt, mutta haavoittunut mies vastasi hoitohenkilökunnan kyselyyn allergioista. "Ainoastaan pommeille."