***
Olen muutaman kerran laatinut blogini ulkopuolella kaunokirjallista esitystä matkallaolon kokemuksesta. Matkustamisesta pitävät tekevät sen jostain syystä, minkä kokevat jotenkin myönteiseksi. Tuon myönteisyyden vuoksi voidaan sitten sietää vaikka vähän ikävämpiä asioita. Karrikoiden Englannin maisemia rakastavat joutuvat sietämään englantilaisten tyhjänpäiväistä kohteliaisuutta ja kulahtaneita, salaovelia fraaseja. Englantilaisia ihmisiä rakastavat joutuvat sietämään paikalliset kehnot saniteettiolot ja latteat maisemat iänikuisine perinnetaloineen. Tai kuten Poirot, Christien Sad Cypress eli Teetä kolmelle tarinassa, joutuu sietämään inhottavia englantilaisia leipälevitteitä hintana oleskelustaan.
Olen huomannut viime vuosina kärsimättömyyden hiipivän luokseni nykyajan loputtomissa matkan siirtymäriiteissä: turvatarkastuksissa, lentokenttäjunissa ja -busseissa, terminaalien ja kaupunkien välisissä siirtymätaipaleissa. Olen kysynyt, milloin alkaa se Englanti, jonka vuoksi maahan matkustin?
Ihailemani matkakirjailija Juha Tanttu kuvasi omaa suhdettaan Pariisiin hienosti. Hän sanoi, että kaupunkiin palattuaan pitää tarkistaa onko kaikki paikoillaan, istua tuttuun kuppilaan kadunvarteen, tilata kahvi, lukea lehti, sytyttää tupakka, olla osa Pariisia - tunnistan tuossa intiimissä ja tiukanlöysässä vaatimuksessa itseäni. Itsekin kysyn, onhan se paikka, minkä muistin, vielä olemassa? Onhan se tuttu sillä tavalla kuin tuttu ihminen on, jotenkin hankalasti kuvattavalla, mutta välittömästi tunnistettavalla tavalla. Tuohon sisältyy halu jollain tavalla liudentaa osa oman identiteetin rajapinnasta osaksi toista, avautua joltain osin ja asettua toiselle alttiiksi.
Mielestäni tämä suhteellistaminen on tärkeää. Minä en ole englantilainen, mutta joltain osin minussa on jotain, mihin englantilaisuus vastaa: pidättyväisyys, mieltymys tiettyihin väreihin, maiseman, luonnon ja rakennusten piirteisiin, jonkinlainen kieron-humoristisen asenteen viljely. Mikään ei tietenkään luonnossa esiinny puhtaana. Tarvitsemme suhteellistamista myös muualle. Suomalaiset kuvittelevat usein olevansa jotenkin ainutlaatuisia suoraviivaisuudessaan ja torjuvat muualta tulevat vaikutteet. Mielellämme peilaamme itseämme suhteessa Englantiin tai USA:an. Tosiasiassa meitä selittää paljon suhteemme Ruotsiin, Venäjään ja Viroon - vaikka meillä on kiusaus torjua yhteydet. Samalla tavalla Wales, Skotlanti, Ranska ja Hollanti määrittävät monesti asioita, joita ei helposti englantilaisen pintakuoren alta löydä.
Oman elämänkokemukseni karttuessa olen löytänyt välillä jonkin häivähdyksen zeniläisyyttä itsessäni. Kun lähden matkalle Englantiin, olen jo perillä, vaikka pakkaisin vasta laukkuani adaptereineen, turvatarkastuksessa, koneessa, autovuokraamon tiskillä, moottoritiellä eksyneenä, majapaikassa tavaroita purkaen ja hiustenkuivaajaa etsien. Voin olla yhtä hyvin rauhallinen kärsimättömyyden sijaan ja etsiä tunkkaisissakin tilanteissa Englanti-kokemusta: kiireen keskellä nautittua teekuppia, hauskaa mainospätkää terminaalin seinässä, erikoista tyyppiä omituisessa päähineessään, pekoninkäryä, aseman hyörinää, kyllästyneellä äänellä vaihdettua kohteliaisuutta, roskalehtien räikeitä otsikoita, Starburst-pötkylöitä, ikkunan takana näkyvää maiseman pätkää, satunnaista tornia, Bootsin ikiaikaista logoa, vanhaa ukkelia Kelso capin kanssa, hopeahiuksista hymyilevää mummelia, lävistettyä skinijonnea, purkkaa jauhavaa teinityttöä, jonka nenä ja posket ovat lähes kuninkaalliset...aineksia perillä oloon on loputtomasti.
Mutta oikeasti perillä ollaan vasta kun aamu koittaa ja saa paahtoleipää ja Tiptree marmeladia nokkansa alle!
***
This is the beginning of my 4th year with Oh my England!-blog. I think some Englishness is defined by neighbours, what is and what not by Dutch, Welsh, Scottish and French cultures - very much like Finland is much defined in relation to our good neighbours Sweden, Estonia, Norway and Russia. I like to find from England some issues, that strike chord in me: this can make me anxious waiting for my arrival to the country. When I have grown older, I have noted being more zen: when I have started my journey, I am already in England and can see it also in quite trivial things: in terminals, in transfer transport, in unknown people met in transition etc. But for real, I am at England when it is morning and I get some English toast with Tiptree marmelade under my very nose!
