torstai 23. huhtikuuta 2020

Stonehenge ja Avebury - Jännän äärellä

Photo: Super Ethused, You Tube

Stonehengen kävin katsomassa ensimmäisellä Englanninreissullani vuonna 1987. Muistaakseni ostimme bussimatkapaketin sinne Salisburystä. Kesäaikaan paikka oli ruuhkainen, varsinaisesti mystisempää tuntua ei tullut. Mutta olihan se vakuuttava paikka. Varmaan jossain vaiheessa pitäisi ehtiä tarkastamaan myös Aveburyn kivikehät - ja Silbury Hill, jonka myös Tori Amos mainitsee laulussaan 1000 Oceans. Avebury, Stonehenge, Salisbury ja Glastonbury ovat kaikkia aika lähekkäin, joten autoilua on taas luvassa. 

Olen usein tuntenut tietynlaista latteutta, kun saa odotetun kohteen näkyviinsä - usein latistuminen tapahtuu muiden ihmisten johdosta. Ruuhkaisessa hienossakin nähtävyydessä ei kovin intiimiä suhdetta kohteeseen pääse syntymään. Vanhojen, arvoituksellisten muistomerkkien kohdalla omakohtainen suhde paikkaan tuntuu erityisen tärkeältä. Stonehengeä on selitetty paljon eri teorioiden kautta, uhripaikaksi tai jonkinlaiseksi katetuksi juhlatilaksi. Paikan viehätys on kuitenkin siinä, että se on nykymittakaavassakin jotain todella monumentaalista ja että selityksiä ei ole puhtaaksi ammennettu, mielikuvitukselle ja arvoitukselliselle jää sijaa - ollaan siis jännän äärellä.

Teorioiden ja vastaavasti hurahtaneiden hörhöjen paljous synnyttää helposti ainakin itsessäni kyynisyyttä ja jonkinlaista väsähdystä - kohde on nähty, jatketaanko matkaa? Kuitenkin kohdetta pitäisi aina lähestyä avoimin mielin, kuin taideteosta ja antaa sen vaikuttaa, olla nöyrä ja kärsivällinen paikan ikiaikaisen hengen edessä. 

Aloin tätä blogitekstiä taustoittamaan You Tuben avulla - ajattelin, että löydän Aveburystä jonkin viimeisen päälle tehdyn dokumentin, jossa matematiikka, fysiikka ja kemia lyövät aseensa kilahtaen yhteen, synnytetään taas yksi olettamus paikan tarkoituksesta ja esitellään se ikäänkuin teoreettisena läpimurtona. Juutuin kuitenkin puolivillaiselta vaikuttavaan reilun puolen tunnin kevyehköön raporttiin, jossa käydään paikan päällä Stonehengessä ja Aveburyssa ja ollaan amerikkalaisen innostuneita. Yllättäen aloin pitää innostuneesta blondiesittelijästä ja hänen hieman jörrikkämäisestä kumppanistaan. He eivät tuo mitään viimeisiä teorioita, mutta he tai ainakin neito, innostuvat kivimurikoista oikein tosissaan, Aveburystäkin, josta he eivät olleet edes kuulleet aiemmin. Hämmästyin myös varsin laadukasta ja kiintoisia yksityiskohtia poimivaa kuvausta. Paikka näyttäytyy juuri niin tunkkaisena, kuin paikat monesti ovat, mutaa on ja lampaita, niihin ei juututa liikaa, vaan kamera kiertää itse kohteita kiitettävän paljon. Pidän juuri tuollaisesta hieman huonosta joulukuun valosta ja väreistä, mitä heidän käynnillään on. Ne ovat ehtaa Englantia, eikä mitään Rivieraa. Naista voi syyttää pinnalliseksi, mutta tosiasia on, että meillä ei ole paljon tietoa näistä kohteista, vain oletuksia. Innostuminen ja kunnioitus ovat ehdottoman hyviä lähestymistapoja, varsinkin, jos emme itse pysty tarkempiin teorioihin paikoista. 

Pariskunnan vierailu päättyy sinne, minne turistikohdekäynnit usein tarpeiden vaatiessa päättyvät, pubiin. Ruokalistakin tulee tavanomaisuudessaan esille - he jaksavat siitäkin olla innostuneita, todella kiitettävää! En tiedä olisinko itse heidän seurassaan päätynyt Scampiin, Lasagneen en varmasti olisi sotkeutunut. Ehkä valintani olisi ollut arkaaisin listalta, makkaraperunat eli Mash & Bangers. 

Kehumani video löytyy siis tästä, tekijänä kaksikko Super Enthused:

Jätin hurmaavan kaksikon taakseni, aloin hieman vastahakoisesti ja hajamielisesti selailla vanhaa kunnon Jacquetta Hawkesin lavean kirjallista teosta A Guide to the Prehistoric and Roman Monuments in England and Wales. Sekään ei anna kovasti lopullisen tuntoista selitystä mistään. Teoksen kansikuva on samalla kiehtovalla tavalla kosteansumuinen ja väreiltään suodattunut kuin kaksikon kuvaama video. Mieleeni jää Hawkesin kertoma tarina yhden Aveburyn kiven alta löytyneestä vainajasta. Luuranko ajoitettiin sydänkeskiajalle. Mies oli ilmeisesti jäänyt kaatuvan kiven alle - hän oli tullut kylään muualta ja auttanut paikallisia kaatamaan pakanallista monumenttia. Luuranko on asennollaan kertonut äkillisestä tapahtumasta. Kauhistuneet kyläläiset eivät saaneet häntä enää kiven alta pois, vaan peittivät hänet maalla. Kaivauksissa miehen mukana löytyivät sakset, joten hänet on oletettu parturi-välskäriksi. Nuo sakset ovat kuulemma vanhimmat Britanniassa säilyneet. Miehen tarina on kiehtova ja se muistuttaa siitä, että saamme tuntea pelkoa ja kunnioitusta muinaisuuden arvoituksellisuuden edessä. Ylimielisyys voi olla kohtalokasta.

***

I have seen Stonehenge, and have added Avebury to my ”to do” list. Sometimes seeing some famous sight can turn us cold and cynical, we are easily embarrassed by crowds or plentiful theories or speculations. However, this duo Super Enthused reminded me how important it is being open and enthusiastic to the place itself. Their experience of the sites makes the maximum out of them - and they wisely end up in a pub, like so many other visits. But they really made their day! They have my respect!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä - Ribenan tarina

Olen aiemmin kirjoittanut joulukalenterissa Ribenasta, tuosta ihmeellisestä mustaherukkamehusta. Sen juuret ovat sota-ajassa, jolloin mehusta tuli makean puutteessa kärvistelevän lapsisukupolven suosikki. Samalla juoman c-vitamiinilla tuli vastaisku keripukkia kohtaan. Juttuni löytyy tuolta:

Japanilaisten omistukseen päätynyt kansallisjuoma on joutunut häpeällisesti sokerittomuuden tallaamaksi, makeuden ja terävyyden yhdistelmä on tärvätty. Taustalla on niinkin pikkumaisia syitä kuin UK:n raippaverotus sokerijuomia kohtaan. Lapsia varjellaan sokerista ja pienempänä pahana heidät marinoidaan synteettisillä makeutusaineilla ja aromivahventeilla. Maku ei ole entisensä, kuten tuohtunut artikkeli kertoo:

Itse ihastuin englantilaisen mustaherukan aromaattiseen makuun alkuperäisessä Ribenassa, enkä kavahtanut juoman makeutta. Se päin vastoin mainosti olevansa keinotekoisesti makeuttamaton. Nyt kaikki on siis toisin.
Minusta on hieman harmillista, että Suomessa mustaherukan maine on enemmän flunssalääkkeenä. Grandi-sarjaan mustaherukkaversio Ribena-kopiona olisi sopinut hyvin. C-vitamiinin ymppäämisen mehuun hyväksyisin helposti, mutta sanoisin ei aspartaamille ja kumppaneille.

***

Mutta kun japanilaiset ovat tärvelleet brittiomaisuutta, olen ylpeä, että pikkuveljieni ensimmäisillä Lontoon-matkoilla he saivat Paddingtonin aseman liepeillä Niki-hotellissa majaillessaan Ribenaa siemaltavakseen kesän helteissä. Onneksi en silloin tiennyt, että tämäkin itsestäänselvyys oli vaipuva vanhan hyvän ajan nostalgisointien joukkoon. Ribenan pelastamiseksi oli jonkinlainen kansanliikekin, mutta eihän se lopulta markkinoita vastaan auta. Se mikä ei ollut rikki, on nyt korjattu, eikä hento käteni enää tavoittele Ribena-tetroja hyllystä. Näin äänestän jaloillani suuryhtiötä vastaan ja takerrun rakkaisiin muistoihin.

***

I have earlier told the story of Ribena. They repaired something that was not broken, and we still have some Ribena on shops and we have not; the real taste is lost for ever. I am so glad I had an opportunity to offer my little brothers some REAL Ribena in their first London trip in the beginning of 1990’s. It is all gone now, for this politically correct artifical sweetener rule. Some more complain can be find from The Guardian linked above.