Oodi öljykangastakille

Olet ollut uskollinen seuralainen. Käyttökelpoisuutesi on rajattu, mutta siinä mikä on ydintä, sinua parempaa ei ole. Helteellä et juuri hengitä, vaikka kainaloissasi voi olla tuuletusaukkoja, kovimmassa sateessa annat lopulta periksi ja päästät vedet läpi. Risukoissa ja piikkipaatsamien keskellä sinuun tulee repeämiä, reikiä, niitä on työläs korjata mutta olen kantanut sinun arpiasi ylpeydellä.

Et sovellu sellaisenaan metsälle passiin, kylmä tulee, ja jos olet niin tyköistuva, ettei villaa mahdu allesi, tulee varmasti. Kun olen vahannut sinut, tulen samalla vahanneeksi auton istuimetkin.

Mutta kannan sinua ylpeydellä, kun ilma on sumuinen, ja allasi on tarpeeksi kerroksia, silloin olet kotikentälläsi, Englannissa usein, täällä harvemmin. On mukava, kun et juuri jousta, olet taipumaton, perinteisen jääräpäinen, minä voin painaa Kelso capin syvemmin päähäni, nostaa kaulukseni pystyyn ja tuntea olevani tyylikäs, ajaton.

Takataskuun voin laittaa pikku ostokset, vaikka ne on fasaanille tarkoitettu, voisin olla kleptomaani myös, jupit ottivat sinut univormukseen, tuotteen, jota isännät pitivät peittonaan sontaisissa karjasuojissa, näytät kaupungissa hyvältä, mutta värisi vaativat maisemaa, painosi vaatii rauhallisuutta ja harkittuja liikkeitä. Kun unohdin hansikkaat ja ilma onkin kylmenemässä ja kosteus menee kohti ytimiäni, saan painaa käteni sinun moleskin-kupeillesi. Kaivan piilotaskustasi pastillin ja katson maisemaa vielä kerran, rauhassa, ennenkuin menen sisälle. Ehkä laitan pari halkoa takkaan ja sinut ripustan lepäämään, odottamaan seuraavaa matkaamme.

***

My wax jacket, this is an ode to you! You are not the most flexible garment, not practical to any hobby or any time but you have supported me in my ways, supported finely and with style, when I admired the landscape of your coulours. You did not keep me warm in every situation but you greatly helped me not falling apart. Thank you.

Kaikki virtaa

Vaalit olivat ja menivät. On helppo puhua latteuksilla, mutta kyllä tässä taisi käydä niin, että ensin äänestetään Brexitistä, sitten säikähdetään ja äänestetään uudelleen ja lopussa voittaa Saksa.

Vaalit ovat herkkä asia, varsinkin Englannissa. Mikään ei ole varmaa, ennenkuin kaikki kortit on katsottu. Mayn itsevarmuus kostautui, vastustajaa ei saisi aliarvioida, eikä ihmisiä. Äänestäjät kyllä erottavat oikeat asiat. Epävarmoina aikoina, kun pommittajat vaanivat keskellämme ja turvallisuus korostuu, tunnemme vanhenevamme, ei ehkä ole viisasta verottaa lisää vanhenevia ja leikata poliisivoimista. Theresa May muistaa sen nyt, mutta oppitunti oli kallis.

Olen ihmetellyt vaalien hitaahkoa ääntenlaskua. Periaatteessa kaiken pitäisi olla selvää, äänestyslippu on aika yksinkertainen. Puolueella on piirissä vain yksi ehdokas, eikä puolueita ole montaa. Äänestyslipussa on vielä puolueiden kuvallinen tunnus, joten lukutaitoakaan ei oikein tarvita. Henkilöllisyys todistetaan kätevästi kaasulaskulla.

Oli ilo seurata BBC:n selkeää uutisointia vaaleista, innostuneita panelisteja ja asioiden havainnollistamista. Erinomaista työtä. Vaaleista tuli mieleen ystävän sutkaus konservatiiveista Englannin kepulaisina, samalla tavoin Labour rinnastuu auringonlaskun demareihin, jotka eivät kuitenkaan anna periksi ja ottavat hävitessäänkin voiton!

***

Just another election, political currents can be strong, suprising and dangerous. Gary Lineker said of football that in the end Germany will win. Could that be the case in politics as well? Their government is the most reliable one, but we cannot take nothing for granted these days. Except: it is not a particularly bright idea to save on security and to plan heavier taxation on old people. And in sport, in politics, one should always have respect for the opponent.

Isoa miestä lapsettaa

En ehkä ole sanonut blogini tarkoitusta riittävän hyvin. Teen tilkkutäkkiä, että tunnistaisin suurempia yhteyksiä ja Englannin merkityksiä. Minulla ei ole tiekarttaa selvillä, mutta jo nytkin on joitakin solmuja havaittavissa. Tämänkertainen aiheeni on minulle iso aihe, olen sitä miettinyt useaan otteeseen löytämättä kovin vakuuttavia selityksiä. Kysymys on, miksi Englannista on tullut niin monia merkittäviä lastenkirjoja?

Viittaan listaan, jossa ovat ainakin A.A.Milnen Nalle Puhit, Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee (otsikon käännös on toinen päänvaiva, Wind in the Willows pitäisi olla Pajukon puhuri tai Pajukko puhisee tai jotain muuta karmeaa), C.S.Lewisin Narniat, Lewis Carrolin Liisa-kirjat, Roald Dahlin tuotanto, Potterit ja tietysti Tolkienit. Erityismaininta vielä Richard Adamsin mestariteokselle Ruohometsän kansa.

Nalle Puhit ovat kärsineet disneysaatiosta. Olen itse lukenut ne lapsena ja mieleen on jäänyt puolen hehtaarin metsä. En kauheasti innostunut Milnen hahmoista. Grahamen kirja on hieno, luin sen vasta aikuisena, sen alun luontokuvaukset ovat hienoja ja hahmot liikuttavan hauskoja, ehkä näätiä lukuunottamatta. Grahamen elämä oli jokseenkin onneton ja jos haluaa, teoksessa voi nähdä kaipuuta onnellisuuteen. Milnen tavoin hänkin oli oikeastaan teknokraatti, joka teki kirjallisia hommia hieman amatööripohjalta - se voi olla myös osa menestystä.

Narnioita en oikeastaan tunne, mutta tekijän elämästä olen jonkin verran lukenut, varsinkin Tolkien-suhteen osalta. Potterit olen lukenut ja pidin kovasti ensimmäisestä kirjasta, Roald Dahlia olen lukenut joitain teoksia. Tolkienia olen lukenut sen verran, että aihetta pitää käsitellä erikseen. Luen pääteokset kuitenkin lasten tai nuortenkirjallisuuteen. Tolkienin teokset edustavat eskapismin huippusaavutusta.

Lastenkirjoista tärkein on itselleni Liisa ihmemaassa. Disney ei tee teoksen rikkaudelle minkäänlaista oikeutta. Ikonisia kohtia on lähes joka sivulla. Pidän eniten Mannerin suomennoksesta, koska olen siihen tottunut ja Tennielin kuvitus pitää olla. Teos on absurdismin ja ennustamattomuuden ilotulitus, vuosikymmeniä ennen Pythoneita. Nykypäivänä Carrol olisi tuskin saanut teostaan luotua - hänet olisi revitty kappaleiksi Alice-suhteestaan. Viktoriaaninen aikakausi saa teoksessa sublimaation, tirkistelyn, kaksoismerkityksen, tukahdutetun seksuaalisuuden, peterpanismin, idulla olevan freudilaisuuden tai minkä tahansa tulkinnan lukijasta riippuen. Jokainen tulkitkoon kuvan teekannuun työnnettävästä nukkuvasta murmelista miten haluaa, mutta siinä joko tehdään harmitonta pilaa tai ollaan oleellisen äärellä oikein kunnolla konventiot haastaen.

Mutta varsinainen runokirjani on Ruohometsän kansa, Watership Down. Adams on Tolkieninsa lukenut, mutta ei harrasta eskapismia. Luin teoksen lapsena monta kertaa läpi, kaniinien paon yli vihreitten kukkuloiden, kasteisten niittyjen ja kuoleman ja näkyjen jatkuvan paikallaolon. Muistan kun makasin kotona sairaana ja luin El-Ahrairahin kertomusta Inlen mustasta kaniinista. Teos on edelleen ajankohtainen ja on ikävää, ettei sitä lueta kovin paljon: sehän on ekologinen kertomus yhteisöä kohtaavasta vaarasta ja uuden yhteisön rakentamisesta. Se on hieno englantilainen lasten tai nuortenkirja, herkkä, kasvattava ja vaativa. Se on jännittävä eikä se päästä koskaan täysin otteestaan, hyvällä tavalla. Se opettaa ymmärtämään paremmin luontoa ja ainakin kaniinien sielunelämää. Adamsin myöhemmät teokset ovat olleet pettymyksiä, eikä Carrollkaan Liisan jatko-osassa tavoittanut alkuperäisteoksen charmia, Peilimaailma tuntuu pinnistetyltä, rento anarkismi puuttuu.

***

There are many literary classics made in England for kids and youngsters. My favorites are classic Alice by Lewis Carroll and Watership Down by Richard Adams. Today they would tear poor LC into pieces in tv, for his relationship with Alice. WD is today's anti-escapism version of Tolkien Saga, all Potter fans should find this fine book about how flora and fauna function, spiced with rabbitt-level struggle  of life and death. It is a beautiful book that makes one better understand green hills and grassy meadows.

Runo polttopuista

Joka haluaa tutkia Englannin tarustoa niin että mystisyys rikastuu, vaikka tuleekin konkreettista tietoa esimerkiksi kielen kehityksestä, voi suositella Alistair Moffatin teosta Arthur and the Lost Kingdoms.   Teos on tietysti keskittynyt taruun Arthurista, mutta siinä on joitakin kiehtovia kielellisiä sivupolkuja.   Ensinnäkin, puiden merkitys kelteille näkyy siinä, että kielen aakkoset on nimetty puiden mukaan. A on ailm eli elm - jalava, B beith eli birch, koivu, C on coll eli hazel eli pähkinäpuu, D on darroch eli oak eli tammi jne. Keltinkielen versioissa darroch on Q-keltin sana, P-keltissä tammi on derwen.

Toinen itseäni huvittava piirre oli keltinkielinen selitys, miksi Englannin itärannikon joet ovat T-alkuisia: Thames, Tees, Tyne, Tweed ja Tay. Niillä on kaikilla kantasanana tavas, joka tarkoittaa virtaa. Kun ne oli joskus ammoisina aikoina tunnistettu virroiksi, jotka olivat purjehduskelpoisia, keltit kunnioittavat nimiä niin, etteivät uskaltaneet vaihtaa niitä. Purjehduskelvottomia vesistöjä sanottiin yksinkertaisesti vain vettä kuvaavalla sanalla tai vähättelevällä puro-sanalla.

Kirjan varsinainen sydämenlämmittäjä on kuitenkin puuruno, joka nykykielelle käännettynä neuvoo järkevään polttopuutalouteen. Runo on vanha ja sen on esitetty olevan Devonista, tuosta Englannin Kainuusta. Se esiintyy eri versioina, mutta kirjan käyttämä versio on minusta mielenkiintoisin juuri konkreettisuuden vuoksi ja ottaa huomioon myös kotimaisia puulajejamme.

Oak logs will warm you well,

That are old and dry;

Logs of pine will sweetly smell

But the sparks will fly.

Birch logs will burn too fast,

Chestnut scarce at all;

Hawthorn logs are good to last -

Cut them in the fall.

Holly logs will burn like wax,

You may burn them green;

Elm logs like to smouldering flax,

No flame to be seen.

Beech logs for winter time, 

Yew logs as well;

Green elder logs it is a crime

For any man to sell.

Pear logs and apple logs,

They will scent your room,

Cherry logs across the dogs

Smell like flower of broom.

Ash logs smooth and grey,

Burn them green or old,

Buy up all that come your way

Worth their weight in gold.

(Moffat, 140-141)

Runo sai minut hämilleen, koska se kyseenalaistaa koivuhalkojen mainiouden. Kun selvitin asiaa, niiden lämpöarvo ei olekaan niin hyvä kuin ajattelin. Hedelmäpuuhalot tuottavat lämpöä hitaammin ja enemmän ja meillä harvinainen saarni on erinomaista lämpöarvoltaan ja se tosiaan on tuoreenakin erinomaisen kuivaa poltettavaa.


***


Alistair Moffat wrote just another book about Arthur - and the lost Kingdoms. He very interestingly searched some linguistic background of celts - reflecting the great meaning they placed on trees - on alphabet or in the log poem. It is surprising that some trees have very high warming values compared to Finnish birch - specially fruit tree wood and ashwood are great as warming logs - according to this famous poem, variated many times. Moffat also tells interestingly why many river names in east coast of England start with T - Tavas, from Celtic, river allowing use by vessels.

Aneurin Bevan - sote-karju

Englannin NHS - National Health Service syntyi toisen maailmansodan ja Labourin maanvyörymävoiton jälkeen. Karkeasti ottaen järjestelmä jättää sosiaalihuollon paikallishallinnolle, kuntien harkintaan ja hoitaa terveydenhuollon kansallisesti ja alueellisesti, mutta myös lähipalveluna omalääkäreiden kautta.

Mies NHS:n kätilönä oli Walesista kotoisin oleva pitkän linjan vasemmistowhig Aneurin Bevan. Hän vastusti ennen sotaa tuhlausta varusteluun ja kävi kovaa kamppailua Churchillia vastaan. Hän kuitenkin käänsi kelkkansa, kun huomasi, ettei Chamberlainin myöntyvyyspolitiikka pysäyttänyt Hitleriä. Hän alkoi tukea myös hallitusta ja Churchillia.

Hiilikaivosalueen vanha ay-jyrä pääsi sodan jälkeen köyhän asialle rakentamaan kansallista terveysjärjestelmää, kansallistamaan yksityisiä sairaaloita ja lopulta sulkemaan vastustavien lääkäreiden suut kullalla. Näin syntynyt lapsi, NHS, oli valtava, sen terveydestä ja kehityksestä on käyty loputonta keskustelua. Bevanin ansiot ovat myös toisessa herooisen tason haasteessa, uuden asuntotuotannon järjestämisessä sodan jälkitunnelmissa. MacMillanin aikaan oli jälleenrakennus jo alkanut, volyymit olivat valtavia, mutta Bevan satsasi myös rakentamisen laatuun määrän ja vauhdin lisäksi.

Vähäosaisten hyväksi toimiessa tarvittiin tarmoa ja tahtoa, eikä temperamentti saanut olla kovin kesy, jos aikoi pärjätä ajan poliittisten jättiläisten kanssa. Sanalliset lipsautukset ja takinkäännöt varsinkin ydinaseistamislinjassa koituivat lopulta kohtaloksi, hieman samalla tavoin kuin vaikka Kaarlo Hillilälle kotimaassa, väkevä toiminnan mies lopulta hiipuu ja poistuu näyttämöltä sairastellen.

Joka haluaa hahmottaa kotimaista valinnanvapauskeskustelua, voi myös käydä tutustumassa nyky-NHS:n tarjoamaan näkymään osoitteessa:
http://www.nhs.uk/pages/home.aspx
GP viittaa general practioner palveluun, joka vastaa lähinnä terveyskeskusta.
Palvelussa tarvitsee postikoodit, joita saa esimerkiksi täältä:
https://www.doogal.co.uk/ukpostcodes.php

Palvelusta näkee, että Bevanin työn jatkajat ovat menneet sankarillisissa ponnistuksissa eteenpäin. Rahaa on mennyt, palvelujen tasosta voi olla monta mieltä, mutta palvelut ovat ihmisiä lähellä myös syrjäisimmissä Englannin kolkissa ja hämmästyttävässä määrin valinta on vapaa ja käyttäjien kokemuksen pohjalta luokittelema. Eräänlainen julkisen palvelun tripadvisor, siis.

Kuvassa vanhan liiton aikainen sairaala Lord Leycester's Hospital Warwickista.

***

Aneurin Bevan, a great whig politicien of heroic tasks, a midwife to the NHS and housing builder, a man to make poor people happier, his political career was long and illustrious. Those were the days for the real challenges of the Labour Party!

Miten eteenpäin?

Lontoon pormestari kommentoi Lontoon iskua hienosti. Trumpin kritiikki sitä kohtaan voidaan jättää omaan arvoonsa. Pelolle ei saa antaa sijaa, oli hienoa lukea, että vastarintaa on tehty, hyökkääjien kimppuun käyty ja poliisin toiminta on ollut tehokasta. Myös huumorin keinot oli otettu käyttöön, oluttuoppi kädessä pakoon tasapainotteleva veti suun hymyyn. Hän mietti selvästi eteenpäin menoa, elämä jatkuu.

Päivän aikana huomasin olevani ärtynyt tästä iskusta. Mietin viikinkien ryöstöretkiä ja miten heidän saapumisensa lopetti elämän rauhallisen, normaalin menon, väkivaltaisesti. Mietin myös, miten Orwell kuvasi motiivejaan lähteä Espanjan rintamalle. Lähtisikö hän tänä päivänä taistelemaan Lähi-Itään? Olisiko se meidän velvollisuutemme? Orwell teki valinnan velvollisuudentunnosta, periaatteiden vuoksi eikä tappamisenhimosta, hän katseli vihollisia ihmisenä tähtäimenkin takaa.

Miten Englanti tai Eurooppa menee eteenpäin uhkien kanssa? PM May on väläyttänyt jotain uutta. Viranomaisyhteistyö on jo nyt tiivistynyt ja kehittyy. Englannissa voi ihailla päättäväisyyden ilmapiirin nousua, se lupaa hyvää. Vastustaja on heikoilla, eikä sillä ole uskonnonkaan suojaa päivän lausunnoista päätellen. Pahemmissakin paikoissa on oltu, Saksa ei ollut mikään erityisen raukkamainen vastus ja siitäkin selvittiin. Churchill taisi sanoa, että muuta pelättävää ei ole kuin pelko itse.

***

Mayor of London made a good speech and acted with resolution. I hope cowardly strike does not prevent courage growing, there are good signs of that: acts of bravery and even better, humorous, life-affirming moments - there is a nice photo with young man carefully running away from terrorists, with a full, nice pint in his hand.