Tapasin ihmisen, joka halusi saada hyvän uutisen Englannista. Vastasin siihen, että maa on kaunis, vihreä ja miellyttävä, ihmiset kohteliaita ja urheita. Se sama Englanti, jota rakastamme, on elossa, se jää helposti päivän uutisvirran alle, eikä saa pidättyväisyyttään ääntään kuuluville. Eikä aina haluakaan, näin on hyvä: otetaan päättäväinen asento ja suunnataan kulku vihreille kukkuloille, tuulen ajaessa pilviä, sateen ja auringon vuorotellessa.
Kulkija sanallistaa mielessään kokemuksiaan siinä määrin kuin pystyy tai on tarpeellista. Ihmisen kokemuspiiri on aika pieni. Muutama ihminen mahtuu seisomaan Glastonburyn Tor-kirkon jäännöksen alle. Se kohoaa vakuuttavasti suuren kukkulan päältä. Puut reunustavat ja jäsentävät muodostelmaa, joka erottuu kaukaa ja yhdistyy peltoihin, vesiin ja toisiin kukkuloihin, joiden välisiin laaksoihin on muodostunut kyliä ja kaupunkeja.
Meillä voi olla tarve ikuistaa näitä kuviksi, mutta se onnistuu harvoin kunnolla. Voi tuntua, ettemme pääse niihin niin lähelle kuin haluaisimme. Rajoituksen ei pidä antaa harmittaa (kirjoitan nyt itselleni), vaan ajatella, että nuo puut, kukkulat, maisemat ovat minussa ja niissä on jotain ikuista, joka tulee säilymään aina. Ehkä on joku tapa joskus, että ne kaikki kerran ovatkin isossa kuvassa yhtä, tasapainossa ja minä sen osana.
Sama asia on myös ihmisten ja asioiden kanssa, voi keskittyä hyvään kaunistelematta, tunteilematta ja toivoa sen laajenevan.
T.S.Eliot hakee mielestäni samaa kokemusta polveilevassa runossaan Little Gidding.
http://www.columbia.edu/itc/history/winter/w3206/edit/tseliotlittlegidding.html
Runon ydin on kuitenkin selkeä. ”England is.” Englanti on. Meidän tarvitsee vain se löytää sieltä missä se on.
***
Somebody asked for a positive news about England. I derived the positive, almost Gospel-like news from T.S. Eliot and his poem Little Gidding - ”England is.” And it is pleasant and good.
