Blogin pitäminen muistuttaa paljolti gradun tekemistä. Aiheeseen liittyvää tavaraa tuntuu tulevan jatkuvasti vastaan, mutta vain osaan kannattaa tarttua. En muista, että koulunpenkillä olisin erityisen kirkkaasti hahmottanut luostarilaitosten eroja ja ollut niistä kovinkaan kiinnostunut. Englannin matkoillani olen törmäillyt luostarien perintöön kuitenkin yllättävän usein, vaikka niistä ei rakennuksina olisikaan paljon jäljellä. Syonin luostarin löysin yhdestä alaviitteestä ja aloin kaivamaan vihjeen perusteella. Vain huomatakseni, että tarina meni maan alle, toisiin maihin ja palasi takaisin, loppuakseen sitten äkisti.
Olen aiemmin kirjoittanut Rievaulx’n, Fountainsin, Mount Gracen ja Maltonin luostareista. Luostareiden kohtalo oli tulla Henrik VIII:n ja Thomas Cromwellin - ja tavallaan siis myös Lutherin - jyräämiksi. Monissa paikoissa, kuten Tewkesburyssa ja Great Malvernissa kaupunkiyhteisö osti luostarinkirkon omaan kirkolliseen käyttöönsä. Talousrakennukset hävisivät niiden ympäriltä. Luostarit olivat omavaraisia kokonaisuuksia ja niiden maallisemmat osat rinnastuivat jopa jonkinnäköiseen teollisuuskylään tai ainakin yhteisön hyvinvointikeskukseen. Tiedossani ei ole tapausta, jossa kompleksin hengelliset osat olisi hävitetty ja maalliset osat säilyneet käytössä sellaisenaan. Tietysti rakennelmien kiviaineksia on käytetty monenlaisiin tarkoituksiin. Bury St Edmundissa luostarialue on kaupungin keskustassa English Heritagen hallinnassa, se on käytännössä aiemman kivimateriaalin hyödyntämisen jäljiltä pelkkä rauniopuisto. Siitä on nykyaikana tehty jonkinlainen digitaalinen yhteyspaikka langattoman verkon avulla.
Erilliset pienemmät kappelit ja rukoushuoneet (chantry), joiden yhteydessä asui palkattu pappi, lopetettiin joitakin vuosia myöhemmin - ne päätyivät usein asuinkäyttöön. Näille periaatteessa pienille kokonaisuuksille oli aikojen kuluessa kertynyt lahjoittajien kautta huomattavia omaisuuksia ja kiinteistöjä. Tsasouna on meille tutumpi ja sen kantasana lienee sama.
Hallinnon motiivit olivat radikaalissa muutoksessa moninaiset. Poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset tekijät - luostareiden ja Rooman vaikutusvalta, rikkaudet, asema houkuttelivat. Toisaalta laitoksissa oli tapahtunut väärinkäytöksiä ja munkki- ja nunnajärjestöjen jäsenmäärät olivat trendinomaisesti laskussa. Muutos oli ollut jo tuloillaan.
Syon Abbey sijaitsi nykyisen Suur-Lontoon alueella Isleworthissa, Kew Gardensin länsipuolella. Luostarin historia on kiehtova: muistamme Ruotsi(-Suomen) historiasta birgittalaisluostarit Vadstenassa ja Naantalissa - Syon kuului samaan järjestykseen Pyhän Birgitan (engl. Bridget) innoittamana. Luostarin kirkko oli nykyistä Cambridgen King’s Collegen kappelia muistuttava, vain huomattavasti suurempi leveydeltään. Kirkko rakennettiin 1400-luvulla ja 1600-luvulle tultaessa se oli pyyhkäisty pois maanpinnalta. Arkeologinen raportti vuodelta 2003 kertoo mitä paikan nurmikenttien alla piilee. On muuten uskomatonta, miten helppoa digiaikana on päästä tällaisen erikoistiedon äärelle!
https://www.wessexarch.co.uk/sites/default/files/52568_Syon_Park.pdf
Syonin päällystö nousi jääräpäisesti kuningasta ja hänen neuvonantajiaan vastaan. Munkki Richard Reynolds kieltäytyi tunnustamasta Henrik VIII:ta kirkon pääksi. Munkkeja vakoiltiin ja kiristettiin: lopulta Reynolds hirtettiin, nunnat taipuivat tunnustamaan uuden hallinnon, luostari lakkautettiin Englannissa 1539. Syonin toiminta siirtyi ja jatkui Lissabonissa: paluuta Englantiin alettiin valmistella 1800-luvun alussa, se onnistui vasta myöhemmin samana vuosisatana kielteisen katolisuusasenteen hivenen laannuttua. Syonin nunnat siirtyivät usean paikan kautta Devoniin, jossa Syon Abbeyn tarina tuli päätökseensä 2011: viimeiset kolme nunnaa elävät Plymouthissa. Syonin luostari oli ainoa laitos, joka jatkoi toimintaansa yhtäjaksoisesti reformaation jälkeen. Luostari vietti lakkauttamisensa jälkeen vielä 600-vuotisjuhliaan vuonna 2015. https://www.syonbreviary.co.uk/
Syonin tarinaan liittyy myös makaaberi käänne. Kruunun Greenwichin palatsissa (sekin nykyisin pitkälle hävinnyt) munkki William Peyton piti Henrik VIII:lle saarnan hänen avioeroaan vastaan, muistuttaen kuningas Ahabista, jonka verta koirat olivat latkineet ruumista taistelusta kuljettaneesta vaunusta Raamatun Kuningasten kirjan 22:35 mukaan. Vuonna 1547 ennustus toteutui. Kuolleen kuninkaan ruumista saatettiin kohti Windsoria ja arkku yöpyi Syonissa matkalla. Lattialle valui verensekaisia nesteitä arkun halkeamasta. Aamulla paikalle tullut rakennusmies joutui hätistelemään koiria tiehensä.
***
Syonin tarina on kokonaisuutena kiehtova: suuristakaan rikkauksista ei jää lopulta paljonkaan jäljelle ja johtolankoja voi olla yllättävän vähän. Siitä huolimatta niitä voi nykytekniikalla penkoa mukavasti. Selvää on, että katolisten tarina on erilainen kuin protestanttien ja molemmat kertomukset sekoittuivat valtapyrkimyksissä, maallisissa tai hengellisissä. Molemmat tarinat ovat katkeria. Monet luostarilaitokseen liitetyt kokonaisuudet ovat tätäkin päivää: sokaistuminen vallasta ja rikkauksista, sääntöjen rikkominen; toisaalta sosiaalityö ja heikoimpien auttaminen, tarve vetäytyä maailmasta, itsetutkistelu ja askeesi, maallisen ja hengellisen tiedon etsiminen - kaikki tuo muodossa tai toisessa.
***
The story of Bridgettine Syon Abbey is a most fascinating one. Of many religious monastic orders and their once mighty buildings, not much is left. The site of the Abbey was well studied in the 2003 report linked in my main text. The stories after the sack of monastries are diverse, depending by the side telling them. However, if we dig deeply enough, we can still find some legacy of once mighty institutions - in bad, but also in good.
