Margaret Thatcherin pitkä varjo

"Hiilen merkitys energiantuotannossa oli vähennyt. Monet kaivokset olivat vanhentuneita ja kannattamattomia. Ne pyörivät valtiontuen varassa, syistä, jotka liittyivät jo osin historian vaalimiseen. Sellainen ei Margaret Thatcheria kiinnostanut. Thatcher varmisti, että hiilivarastot olivat ennen lakkoa täynnä. Lakkovahteja vastaan hän lähetti vahvat poliisivoimat. Yhteenotoissa ihmisiä loukkaantui ja myös kuoli. Vuodessa kaivostyöläisten voimat loppuivat. Vuoden 1974 selkävoittoa seurasi vuoden 1985 täystyrmäys. Se mahdollisti sen, että Thatcher saattoi jatkaa koko ay-liikkeen ajamista ahtaalle."

Seppo Varjus, Iltasanomat 9.10.2018

Varjuksen kolumni päivän iltapäivälehdessä pohtii ansiokkaasti hallituksen ja ay-liikkeen yhteenottoa. Thatcherin toimien kuvaus on myös hyvin kirjoitettu ja sitaatista yllä saa käsityksen, miten huolellisesti strateginen operaatio oli toteutettu. Menestys oli niin häikäisevä, että tarvittiin kolmas tie rakentamaan Labourille uusi nousu konservatiivien kauden jatkeeksi. Vanhakantainen ay-liike ei ole noussut, vaikka kaikuja siitä on ollut Corbynin menestyksessä. Suomessa ay-liike on ollut uudistumisen porttien edessä jo pitkään, asettelu on monessa mielessä väkinäinen, työnantaja ja työntekijä tarvitsevat toisiaan, mutta kolmannen tien löytäminen ei ole ollut helppoa. Englannin ja USAn esimerkkien luulisi osoittavan, ettei barrikaadien rakentaminen ole kansallisesti hyödyllistä, se ei eheytä, vaan jakaa.

Muistan 1980-luvun Englannin ja Walesin lakkouutisoinnit. En muista, mitä mieltä olin silloin Thatcheristä, johtajana hän oli vahva ja selkeästi oli nähtävissä, miten hän oli vakuuttunut omasta maailmankuvastaan ja sen oikeutuksesta. Ulko- ja sisäpoliittisesti hänen päättäväisyytensä oli vaikuttavaa, mutta se jakoi kansaa katastrofimaisesti. Varjo paikallishallintoon erityisesti kaupungeissa on ollut pitkä ja murskaavuus lakoissa muistetaan yhä. Ensimmäinen Englannin-reissuni tapahtui hänen kultakaudellaan, maaseutukaupungeissa sosiaalinen ahdinko jäi mieleeni ja poistuin maasta sekavin tuntein.

Hilary Mantel on suomennetussakin teoksessa ja oheisessa haastattelussa (The Guardian 19 Sept 2014) käsitellyt omia tuntojaan ja ajatuksiaan Thatcherin kaudesta. Mantel on viehättynyt kovista tyypeistä, hänen Margaretistaan kulkee linja toiseen kovaan luuhun, Thomas Cromwelliin, johon Mantel on ihastunut. Se on helppo ymmärtää, kun hänen Cromwellinsa on kiehtovan maanläheinen hahmo. Mantelin suomennettu Margaret Thatcherin salamurha-novellikokoelma on hankintalistallani ja odotan innokkaasti Cromwell-trilogian päätösosaa, jota on varmasti raskasta kirjoittaa. 

***

Margaret Thatcher crushed the power of trade unions, but she very much divided the country, and paved route to the third way in the society, for Tony Blair. She was a resolute Dame with a long shadow, ruthless in domestic and international politics. This interview of Hilary Mantel describes her legacy, with interesting, strong personal insights from author that made Thomas Cromwell, another person with a bold vision, so alive to us.

Munuaispiirasta ja skonsseja - illanvietto brittityyliin

J.R.R.Tolkienin Taru sormusten herrasta, neljäs kirja, neljäs luku on nimeltään Yrttejä ja jänispataa. Luku on osassa Kaksi tornia, eikä siitä minusta ole kovin paljon kirjoitettu. Se on ahdistavan matkan, joka suuntautuu mahdottomuuden porteille, kulussa kuitenkin merkittävä. Ruokailuhetki, huolellisesti valmistettu, tuo lohdutusta, tervetulleen, peribrittiläisen, kotoisan keitaan keskelle synkistyvää vaellusta - voimia ja toivoa.

Saimme perjantaina viettää britti-iltaa Kirkkonummen jylhissä maisemissa. Isäntä oli valmistellut huolellisesti munuaispiiraan, emäntä oli järjestänyt sen kyytipojaksi oikeaoppisesti kasviksia salaatin ja kurpitsan muodossa, meidän panoksemme oli skonssit ja superkerma eli clotted cream, jota oli riittävästi. Kaikkea muutakin oli tarpeeksi ja oikein valmistettuna. Sopii siteerata Antti Tuurin koristeellista ja kaunopuheista tapaa kuvata näitä herkkiä asioita: "Söimme. Söimme hyvin. Aterioitsimme."

Illan kirkas tähti oli kuitenkin munuaispiiras. Isäntä oli valinnut sen legendaarisen ulottuvuuden ja maineen vuoksi. Ruokalaji on tummaa, vahvaa, tummaseinäisten pubien sisällä nautittavaa tuhtia lämmittäjää, elementtien riehuessa seinien ulkopuolella. Joka nauttii piirasta elävän tulen ääressä hyvien ystävien kesken on päässyt elämässään suuren omaisuuden, pääomien äärelle.

Munuaispiiras jakaa mielipiteet - ne jotka eivät ole piiraan puraisua vastaanottaneet, suhtautuvat ennakkoluuloisesti, toiset taas alkavat vesi kielellä odottaa hyvin muhineen ja pitkään tekeytyneen herkun, joka on suurenmoisesti sinetöity taikinakuoreen, auvoa. Muistan, että yläasteella joskus tarjoiltiin koulussa munuaiskastiketta. Se oli useimmille kauhistus, mutta Joycen lukijana muistin Leopold Bloomin viehtymyksen munuaisten aromeihin kitalaessa ja uteliaana kokeilin innokkaasti. Muisto on myönteinen ja munuaiset voi maustaa eri tavoin.

Brittiruoan konstailemattomuus on nerokasta, se johtaa keskusteluja vahvojen, alkusyntyisten aihepiirien luokse. Mieleen ei olisi tullut näissä oloissa viritellä ranskalaistyyppistä filosofista dekonstruktiota, mutta tämä ruoka johti kuitenkin laveampien aiheiden ohessa puhumaan myönteiseen ja ymmärtävään sävyyn myös kysymyksiä niin ranskalaisten patrioottisesta kiihkosta ja kunniantunnosta kuin kahvin vahvuudestakin. Tässä toteutui hienosti Wodehouseltakin tuttu avarasydäminen brittiperiaate "to live and let live".

Kiitos hienosta illanvietosta, jatketaan sitä seuraavaksi meillä. Lista oli niin hyvä, että sitä ei tarvitse juuri täydennellä!

***

We had a great pleasure to enjoy a real English-style evening in Kirkkonummi, with high-level conversations, the best of British tradition: the first-class servings - kidney pie with veggies and scones with clotted cream, all washed down with tea at fireside. Kidney pie is an institution itself: those who are against it, most likely have not ever given it a chance. It is absolutely worth biting.