Pimeys nielaisee prinssin

"We are lived by powers we pretend to understand."

-W.H.Auden

Olen ajanut autolla liian kovaa ja ajatellut, että se on hallinnassani. Olotila on petollinen, todellisuus testataan yllättävissä tilanteissa. Tai ei edes yllättävissä, vaan mahdollisissa, mutta joille olen kuvitellut jotenkin olevani immuuni.

***

Epstein-kansiot ovat lyöneet muualle pahemmin kuin Yhdysvaltoihin. Englannissa uusin uhri on Peter Mandelson - vanha Labourin jyrä, monissa liemissä keitetty Spin Doctor, Prince of Darkness. Kun putoaa ylähuoneestä päärin paikalta takaisin Petteriksi, vahingoniloa riittää, sivistyneemmät tuntevat draaman lakien mukaan pelkoa ja sääliä: noin minunkin olisi voinut käydä.

Korkeaan eettisyyteen vihkiytyneille aiheen uutisten lukeminen on harvinaista herkkua. Historiallinen kirjo on käytössä brittiläisellä perusteellisuudella. "Mikä alkaa T:llä ja päättyy Tower of Londoniin?" "Treason." Mandelson ehti vaikuttaa monessa roolissa, myös demokraattisesti valittuna parlamentaarikkona, ministerinä, uudistajana, vaalikoneiston organisoijana.

Sellaisesta Epstein saattoi vain unelmoida, hän valitsi Mandelsonin kannalta onnettoman tehokkaasti hunajapurkki-metodin, tarvekartoituksen ja manipulaation keinot, eikä rahasta ollut puute. Tekipä suur-manipulaattori sellissään päätöksen päivilleen itse tai muiden toimesta, hän veti vuosia tuon jälkeen ihmisiä syvyyteen: tuo pyörivä liike tavoittaa kyllä vielä emämaankin ja aiheuttaa enemmän kuin huimausta.

Olen kokenut Englannin luokkajaon hankalaksi käsitellä. Mandelsonin tapauksessa vahingoniloa lisännee hänen vähemmistöläisyytensä ja nouseminen loistoon juuri Labourin riveistä. Timesin Finkelstein antaa 4.2.2026 Timesin kolumnissaan tasapainoisen kuvauksen. Loistava poliittinen nousu on perustunut osaamiseen, muutoksen näkemiseen, terävään älykkyyteen. Luokkanousu on kuitenkin huokoistanut rakenteita: jossain on ollut terävyyden rinnalla samaa tyhjyyttä liiaksi, johon mustalla taidolla pelannut, tyhjää pahuutta täynnä ollut vaikuttaja on voinut iskeä. Finkelstein tuntuu tästä aidosti järkyttyneeltä.

https://www.thetimes.com/comment/columnists/article/a-personal-tragedy-but-a-jaw-dropping-scandal-vphrvl3lz 

Kohu ei jatku nykymaailmassa loputtomiin, syytteitä ehkä nostetaan, häpeää on jo tuotettu. Siihen kuuluu myös luottamuksellisten ja huonosti harkittujen viestien putkahtaminen julkisuuteen. Ehkä tilanteen rauhoituttua, voimme odottaa hieman erilaista muisteluteosta, jossa myös manipulaation vaaroista tulee uutta tietoa.

Tilanteessa on myös koomisia piirteitä: luokkanousijan kujanjuoksu vei osittain huomiota vähemmän lahjakkaan aatelisen kohtalosta, kun hän pimeyden turvin pääsi muuttamaan Norfolkiin syrjäiseen maalaistaloon paheellisen Lontoon pelipaikoilta, jotka koituivat hänen turmiokseen.

***

Epstein files are causing more mess. Now Mandelson - hope those waves will eventually color some brighter house in the USA as well.

https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Mandelson

Minä elän! - I am not dead yet!

Brittipolitiikka on jähmeää suomalaista poliittista kulttuuria huomattavasti turbulentimpaa, ainakin henkilövaihdosten osalta. Pääministereitä on ollut ja mennyt ja nykyisen Starmerinkaan asema ei ole juuri tuntunut vahvistuneen viime aikoina. Gallupit ovat olleet alavireisiä. Starmer on joutunut myös taistelemaan omaa puoluettaan vastaan. Viime viikonloppuna hän katkaisi Manchesterin pormestarin, "Pohjoisen Kuninkaan", Andy Burnhamin parlamenttitien. Burnham olisi lähtenyt täytevaaleihin ehdokkaaksi, saanut todennäköisesti voiton ja olisi voinut nousta puolueen puheenjohtajaehdokkaaksi ja myös pääministeriksi. Starmerin blokkauksen peruste on sinänsä hyvä: Burnhamia tarvitaan Manchesterissa. Hän olisi joutunut parlamenttiin valituksi tultuaan luopumaan pormestarin paikasta, jota hän on hoitanut pätevästi ja näkyvästi: ehkä myös Labour olisi menettänyt tärkeän Manchesterin pormestarin mahtipaikan.

Mutta Burnhamin aika varmasti vielä tulee. Myös Angela Rayner ilmoitti tänään, että hänkään ei ole kiusallisesta ministeripaikan menetyksestä huolimatta ulkona poliittisista kuvioista. "I am not dead yet" hän julistaa uhmakkaasti Timesissa ja on 80-päisellä kannattajakunnallaan varteenotettava kilpailija pääministerille, kun pohjoisen kandidaatti joutui väistymään. Raynerin talokaupan maksamattomat leimaverot ovat mennyttä, räiskyvä punapää kaipaa taas poliittiseen keskiöön ja yleisö kaipaa myös Angelan uutta versiota päiväpolitiikan sanavalmiiksi piristykseksi.

https://www.thetimes.com/uk/politics/article/angela-rayner-labour-leadership-bid-drsvl2xs6

Englannissakin kovimmat poliittiset väännöt käydään puolueiden sisällä. Muutakin liikettä tapahtuu: konservatiivit tuntuvat vuotavan reformipuolueen suuntaan. Loikkausten on sanottu lisänneen Faragen puolueen houkuttelevuutta konservatiivien parissa. Reformin ydinjoukko sisältää monenlaista poliittista riskiä ja ehkä konservatiivivuoto jatkuessaan vahvistaa puolueen hovikelpoisuutta ja asiaosaamista - äänestäjien villitsemiseen ydinjoukon työkalut ovat tähänkin asti riittäneet mainiosti.

Kun Tony Blair askartelee vaihteeksi maailmanrauhan parissa Trumpin rauhankomissiossa, konservatiiveilla riittää ainakin ajatuksen tasolla myös merkittäviä pääministeritaustaisia voimia: Major alkaa olla liian ikämies, samoin Theresa May. Cameron on vielä nuorehko, mutta hän avasi Brexitin Pandoran lippaan, joka tulee olemaan hänen taakkansa historiassa. On kiinnostava kysymys, missä vaiheessa ikiviriili Johnson palaa tiedottaja-rouvansa kanssa poliittisiin parrasvaloihin, vai tyytyykö hän rahakkaisiin stand up-kiertueisiin ja kolumnien kirjoitteluun. Labourin Gordon Brown tuskin palaa enää, mutta Johnsonin entinen poliittinen avustaja Cummings on aina arvaamaton mies, joka on taustajoukoissa vaarallinen riski kaikille - itsensä mukaan lukien. Lehtiä lukemalla saa käsityksen, ettei politiikassa liikaa ajattelua ja eteenpäin katsomista Englannissakaan esiinny - Dominic on tässä suhteessa poikkeus ja juuri siksi hän voi nousta harmaaksi, mutta kuuluvaksi eminenssiksi yllättävästä paikasta, myös reformista. Liz Truss, lyhytaikainen pääministeri, ei hänkään ole täysin malttanut poistua näyttämöltä, hänellä on poliittiselle eläimelle ominaista uskoa itseensä, omasta mielestään hän on esiintynyt paluuseen valmiina, mikä ei ole aiheuttanut vähäistä määrää hämmennystä. Maailman nykykäänteet ovat silti paljon kummallisempia - siihen nähden Lizin ja Rishin paluu ministeriaitioihin voi realisoitua - kansan muisti on lyhyttä.

Vihreiden ja liberaalien tilannetta puoluekentän hajaannus tuskin vaivaa liiaksi, heidän toiminnassaan on ollut kaksipuoluejärjestelmän murentumisen siemen ja se työ jatkuu. Mutta nykyisellä kannatuksella - ja vaalijärjestelmällä - pääministerin paikka on vain unelma, eivätkä koalitiotkaan näytä kovin todennäköiseltä.

Poliittinen kenttä on siis niin sanotusti liekeissä: vaikka tietojohtamisessa on ollut paljonkin toivomisen varaa, on värikkyys demokratian kannalta hyväkin asia: näin haastetaan vaalijärjestelmää ja myös pahasti nuhraantunutta kuningashuonetta, jonka kiinnostavuus kärsii poliittisten intohimojen roihutessa vaalikarjan keskuudessa valtoimenaan. Myös ikääntyvien maailman johtomiesten aivoituksilla ja päähänpistoilla voi olla seurauksensa äänestyskäyttäytymiseen vanhan emämaan puolessa. Ja tarvittaessa parlamentissa osataan myös ottaa ilo irti demokraattisesta keskustelusta parhaiden saarivaltion perinteiden mukaisesti.

***

Boeing is not the right word for British politics - anything goes and is possible. Particularly tough it is to be Prime Ministeri and keep that position. Starmer fights not only other parties, but his own party as well - challengers like Burnham and Rayner.

Muutoksen kourissa

Tekoäly on tuottanut loputtomasti videoita, joissa käydään brittituotteiden kehityshistoriaa läpi. Olen ollut jutuista mielissäni, vaikka kaavamaisuus näkyy merimailien päähän. Sanoma on vanha tuttu: ”Ennen oli paremmin.” Kyse ei ole vienosta sävystä, vaan kansallisen kollektiivisen piilotajunnan pohjalla vuolaasti virtaavasta kurimuksesta, jota ei ole helppo kyseenalaistaa. Uusimuotoisen kapitalismin häikäilemättömyys nopeiden voittojen tavoittelussa, ainutlaatuisten tuotteiden pilaaminen ja työpaikkojen, arvokkaiden tehdasympäristöjen raiskaaminen yhdessä kokonaisuuden elegisenä, voimattomana yläsävelenä. 

Terry’s suklaa-appelsiinit on pilattu. Itse en laadullista huonontumista ole niin rekisteröinyt, kun en saanut lapsuudessani jouluaamuisin joulusukkiini näitä herkkuja 1970-luvulla, jolloin ne olivat vielä Englannissa tehtyjä. Nykyiset versiot on tehty ties missä, mutta olen pitänyt niistä. Ehkä minun pitäisi hävetä tietämättömyyttäni. Toffo-toffeiden häipymistä kaupoista olen itsekin ihmetellyt. Korvaavia tuotteita voi kuulemma kysellä Australiasta.

Jossain vaiheessa investoin Burberry-päällystakkiin. En khakinväriseen trenssiin eli berberiin, vaan yksiriviseen perustakkiin. Se on ollut laadukas ja merkin parhaiden perinteiden mukaisesti ajaton - eli laadullisesti ja muodillisesti kestävä, aina tyylikäs. Siinä on jotain sellaista, että voin vetää sen päälleni ja huomiota herättämättömästi astella ylähuoneeseen taikka tuntea samaistuvani Kate Mossin varhaiseen, hassuun poikakaveriin. Mutta jossain vaiheessa Burberry muuttui: valikoima kasvoi. Logoa ja kuoseja ryöstöviljeltiin, niitä oli kaikkialla. Yhtäkkiä olimme tukehtumassa ruutukuviohin ja peitsi tanassa ratsastaviin ritareihin, kaikesta tuli beigea, varmaan alusvaatteistakin, Olin 1990-luvulla ostanut Burberryn partavettä. Palasin siihen tällä vuosituhannella, se oli väkevä, ei erityisen hienostunut, mutta toimiva tuoksu. Nyt ostin sitä uudelleen. Pullo oli muuttunut, design oli halvempi ja tuoksu väkevämpi. Laatu ei alunperinkään ollut korkea, nyt sitä oli yhä laskettu ja hinta pidetty merkillisen alhaalla. 

Marks & Spencer ja sen St Michel mallistot ovat saaneet samat syytökset: luotettava perusbrittiläinen osaaminen on kavallettu, edullisesti ei enää saakaan kestävää ja huono tuote on muualla, kaukomailla tehty, ei edes entisessä imperiumissa.

Esimerkit johtavat ajattelemaan, että yhteiskunta on hajoamisen tilassa. Joskus uskottiin laatuun ja nyt vain siitä tinkimiseen. Kaikesta on tullut huonompaa, koska tavoitellaan massamarkkinoita ja säästöjä. Tästä syytettiin aikanaan myös viktoriaaneja ja heidän teollisen tuotannon intoaan. Kaikki ei tietystikään ole laadullisen kehityksen suhteen näin suoraviivaista. Voimme ymmärtää ihmisiä, joilla on nostalginen suhde autoiluun, jos he ovat ajaneet E-Type Jaguarilla pitkin rauhallista Englannin maaseutua swengaavalla 1960-luvulla, kun aurinko paistoi ja ihastuttavilla tytöillä oli huivi hiuksissaan. Tosiasiaksi silti jää, että nykyiset autot ovat suorituskykyisempiä, taloudellisempia, turvallisempia, paremmin varusteltuja, myös huollettavampia ja kestävämpiä. Laatu on erilaista, korkeampaa. Mutta jos mittaamme sitä jalopuulistoina tai bensantuoksuna, joudumme usein pettymään. Laadun sankari onkin usein saksalainen insinööri tai Piilaakson koodaaja - ei perusenglantilainen käsityön taitaja.

Alun perin aioin tämän juttuni kuvitukseen laittaa kuvan Burberryn ritarista, mutta kaappini perukoilta löysin vielä omituisemman kuvan. Vanhanaikainen tuote, jonka logossa mätänevää leijonaa näyttää ympäröivän kärpäsparvi. Kyse on tietenkin siirapista, joka tuttu kaikille Liisa ihmemaassa-kirjan lukeneille. Muistattehan kaivon lapset, jotka maalasivat kuvia siirapilla? Kärpäset osoittautuvat aihetta tutkittaessa mehiläisiksi. Peltitölkki Lyle & Sons paksua tummaa siirappia on toiminut elinvoiman ylläpitäjänä sotilaille ja laadukkaana raaka-aineena perinteisten kuivakakkujen tekijöille. Taas on mennyt yksi joulu, etten ehtinyt joulukakkujen tekemisen aaltoon mukaan - siis marraskuussa. Mutta tuohon logoasiaan. ”Out of the strong came forth sweetness”. Väkevästä makeaa? Juttu on niin hämärä, että on paras antaa muiden kertoa se juttu. Ja lähteenä epäkapitalistisesti Raamattu, sen Tuomarien kirjan 14 luku ja Simsonin kohtaaminen leijonan kanssa.

https://www.dailymail.co.uk/lifestyle/food-drink/article-5973787/Golden-Syrup-fans-shocked-online-post-pointing-Lyles-logo-dead-lion-bees.html

Onko mätänevä leijona, joka kuitenkin vielä tuottaa jotain ylivertaisen makeaa, Britannia? Näin muotoiltuun kysymykseen ei voi vastata kuin varmalta pohjalta: kyllä ja ei. Olemme uuden edessä, eikä meillä ole nykyhetkeen samoja laadun kriteerejä kuin menneisyyteen. Ahdistus on turhaa, voimme toimia myös uteliaisuuden pohjalta. Englanti on, menetyksistä ja raunioista huolimatta.

***

Change is mostly interpreted for worse. ”Yesterday was better.” There is some truth there, but the danger is to fall into the pothole of nostalgy and not to mark the extreme sweetness of this very day. Lyle & Sons has kept its quality.

Iisain juuri puhkeaa kukkaan

Lepäävä Jesse, St Cuthbert, Wells

Source: https://vads.ac.uk/digital/collection/RRD/id/673/rec/403

Taidehistorian opiskelussa huippuhetkeni oli Gotiikan kurssi, jossa vierailimme Ranskassa tyylisuunnan synnyn keskeisissä paikoissa - kohteet oli jaettu opiskelijoille ja jokainen toimi matkaoppaana toisille vuorollaan - minulle kohteeksi tulivat St-Denisin kuninkaalliset hautamuistomerkit ja ei sen enempää eikä vähempää kuin Pariisin Notre-Damen esittely. Mukana oli Suomen Ranska-instituutin johtaja Tarmo Kunnas, joka täydensi opintojamme ranskalaisen kulttuurin laajalla tuntemuksellaan. Notre Damen esittelykierrokseni oli vaativa, paikalla oli paljon väkeä, ja tietenkin paljon esiteltävää. Erityisesti jäi mieleeni Jessen puun esittely - en ollut ihan sataprosenttisen varma olivatko Jesse ja Iisak eri henkilöitä. Painotin, että olivat, mutta en ollut kovin vakuuttava, koska varsinkin Kunnas näytti epäilevältä.

Kysymys on ollut yllättävän vaikea myös kirjoitusasun vaihtelujen vuoksi. Vanhassa joululaulussa sanotaan

Meill’ ruusu putkahtanna/on Jessen kannosta

Tai

On ruusu Iisain juuren

Aikani tongittuani lähteitä olen lopulta saavuttanut varmuuden. Iisak oli Aabrahamin ainoa poika, joka piti uhrata. Enkeli esti tämän ja aikanaan Iisakille syntyivät pojat Jakob ja Eesau. Jeesusta sanotaan adventtina Daavidin pojaksi, alenevassa polvessa, mutta kuka oli Daavidin isä? Se oli nimenomaan Iisai eli Jesse. 

Kohtasin Englanninmatkalla Wellsin St Cuthbertin kirkossa Jessen puun. Jesse on siinä esitetty ruumiina lepäämässä maan povessa, josta sukupuu haaroittuu: ylinnä on joskus ollut veistoksena Jeesuslapsi, Maria-äitinsä kanssa. Se aihe ja kuva on vieläkin hyvin tunnettu, mutta Jesse on lähes unohdettu. Eikä ihme: St Cuthbertin veistos on suurimmaksi osaksi tuhottu: puritaanit turmelivat sen kasvot partoineen, mutta lepäävän vartalon tunnistaa vielä. Jesse-veistokseen turmeltumattomassa asussa voi tutustua Wellsistä kohtuullisen matkan päässä (kaksi tuntia autolla) Walesin Abergavennyn kirkossa, jossa alkuperäistä sukupuuta ei ole enää näkyvissä, vaan se on korvattu lasimaalauksella. https://abergavenny.church/the-jesse-figure-and-window/

Wells kirkkoineen ja katedraaleineen tuntuu uhkuvan hyvinvointia. St Cuthbert on laitettu hyvään kuntoon isolla rahalla: valtavat lasiovet, jotka tasoittavat lämpötilanvaihteluita, eivät varmasti ole olleet halpoja. Seurakuntalaiset ovat olleet varakkaita. Erityinen kiitos tulee siitä, että myös vähemmän näyttävään ja osittain turmeltuneeseen ja unohtuneeseen on haluttu myös panostaa. Jessen puu on ennallistettu ja dokumentoitu vakuuttavasti niiltä osin kuin se on mahdollista. https://www.achurchnearyou.com/church/11052/page/81588/view/

Veistoksen ja aiheen tarina on hyvä osoitus, miten unohdus kulttuurissa toimii: perinne voi häipyä yhdessä yössä ja kadota muistista noin vain. Wellsille hyvä verrokki on Glastonbury: pyhiinvaelluspaikasta on tullut myös hörhöistään kuulu paikka. Vierailimme uteliaisuuttamme Wicca-henkisessä myymälässä, joka tuotejako oli kolmeen koriin: syötävät, terveysvaikutteiset ja henkimaailmalliset. Glastonbury tuntui menettäneen osan historiastaan luostarin alasajon jälkeen, se on köyhtynyt ja New Age on vallannut alaa omalla kulttuurillaan. 

Sukupolvien ketju on Raamatun lisäksi keskeinen osa hallitsijoiden ja aatelissukujen historiaa, tietysti myös omaa historiaanikin. Odottelen tätä kirjoittaessa geenitestien tuloksia: kiinnostaa, johtavatko juureni saarivaltakuntaan. Sisarusteni kanssa olemme vaihtaneet odottavia viestejä kevytmielisessäkin hengessä. Yksi vanha esiäitimme muistutti vanhassa valokuvassaan kovasti Legolasta, epäilemme suvussamme virtaavan haltiaverta. Vanhojen muistelu on aina jossain määrin myös henkimaailman asia, tavoittelemme suipoilla korvillamme viestejä monen haudan takaa. Kuljemme unohdettujen luitten päällä usein: vanhojen kaivelu voi olla kiinnostavaa ja tiettyyn rajaan asti uutta, laajempaa perspektiiviä tarjoavaa. Mutta on unohduksen makustelussa myös oma kiintoisa vivahteensa. Jessekin kukoistaa taas.

***

I found Jesse’s tree - or what remains of it in St Cuthbert, Wells. The church is beautiful, restorated by the big money from the parishers. But who was Jesse? No less figure than the Father of King David. 

Jessen puu, St Cuthbert, Wells

Source: https://vads.ac.uk/digital/collection/RRD/id/673/rec/403

 

Joulukalenteri 2025: Tärkeimmät joululevyt 6/6

Viimeisestä joulukalenterin luukusta putkahtaa ensimmäinen ostamani englantilainen Carol-levy. Se on myös ensimmäinen John Rutter-levytykseni - hänhän on urakoinut lukuisia ohjelmistoja kuoronjohtajana, usein hänen omien sävellystensä toimiessa kulmakivinä. Niin tälläkin kertaa, ensimmäinen kappale on Shephard’s Pipe Carol - viihdyttävä sutaisu. Sen jälkeen hiljennytään Infant Holy, Infant Lowly-kappaleen tunnelmointiin. 

https://youtu.be/tDMN4xL4nbE?si=KuTVXUesJirA98v

Claren Collegen ohjelma on levytetty Elyn katedraalissa, ikimuistoisen oktagonaalin alla. Kirkon avaruus soi äänitteessä ja normanniset kaaret tuntuvat heijastuvan myös kappalevalintoihin: listalla koreilee myös ranskalaisen joulumusiikin vaikutus. Levy on rauhallinen ja tunnelmallinen, viihdyttävä ja mietiskelevä. Sen kuuntelemiseen en ainakaan vielä kyllästy. Markkinoilta saatavuus on ollut hyvä, muutaman vuoden takaisessa versiossa lisättiin mukaan muutama LP-alkuperäisversion kappale, mutta alkuperäisellä cd-versiolla pärjää hyvin. Joulun onnistuminen ei ainakaan tästä äänitteestä jää kiinni. Hyvää joulua!

***

My last and the best choice is the original 1966 & 1968 Clare/Rutter recordings made in Ely Cathedral. These sentimental, soft, entertaining and sensual readings ooze the goodwill of Merry Christmas. Sir John Rutter has made many recordings and compositions after this, but here are the Carols dearest to me from his large output.