Viktoriaanisen tulevaisuudesta

Kun perinteinen, viktoriaanisena aikana perustettu, arvostettu yksityinen tyttökoulu alkaa kärsiä väestönmuutoksesta ja elämäntapojen vaihtumisesta, eli oppilaskadosta, samalla kun vanhan, suojellun rakennuksen ylläpitokulut kasvavat ja henkilökunnan kulut nousevat - ratkaisu on laajentaa oppilaspohjaa kansainväliselle yleisölle, jota brittiläiset parhaat perinteet kiinnostavat ja jolla on rahaa maksaa laadukkaasta opetuksesta - ratkaisu on myydä kokonaisuus rakennuksineen kiinalaistaustaiselle yhtiölle symbolisella korvauksella.

On muodikasta kysyä, mikä voisi mennä vikaan. Tässä Malvernin St James-koulun tapauksessa vastauksia on useita. Oppilaita ei tule tarpeeksi suureen kokonaisuuteen, ylläpitokulut ja juoksevat kustannukset jatkavat kasvuaan ja päälle vielä maan hallitus tarvitsee yksityisten rahaa julkisen koululaitoksen rahoitusongelmiin: yksityiskoulujen lukukausimaksut otetaan arvonlisäveron (VAT) alaisiksi. Pian tulee ilmoitus, että opetus loppuu, opettajat irtisanotaan, rakennuksen kohtalon ylle laskeutuu hämäryys ja toiset koulut alkavat kilpailla hylätyistä oppilaista. Lehtien kommentit haukkuvat sijoittajat rahastuksesta ja hallituksen ymmärtämättömyydestä, koulun johtokunta saa myös osansa. Osa näkee, että hyvän sijainnin talosta tulee kiinteistösijoittajien temmellyskenttä ja valionuorison opinahjosta tulee luksus-vanhustentalo, joita kaupungissa on muutenkin jo paljon. Urheilukentille puskee kohta pientaloja tai siellä liikutaan rollattoreilla kukkatarhoja ihastelemassa. Talo nähdään myös uusimuotoisena maahanmuuttajakeskuksena sapekkaiden ja vihamielisten kommenttien säestämänä. Paikallinen konservatiivi-MP syyttää kaikesta valtapuoluetta, Labouria, jonka edustus paikallisissa elimissä on olematonta.

Paikallislehden, Malvern Gazetten, uutinen kertoo olennaiset ja kommenttipalsta luopuu pääuutisen elegisestä neutraaliudesta. Koulun oma tiedote on niin neutraali, kuin ammattitaitoinen tiedotus voi olla - toisen mantereen vakiintunutta jyrinää ja syyllisten nimeämistä ei siinä harrasteta, tosiasiat myös tunnustetaan.

https://www.malverngazette.co.uk/news/26045586.malvern-st-james-school-close-end-year/

https://www.malvernstjames.co.uk/malvern-st-james-school-is-proposing-to-close-at-the-end-of-the-academic-year/

Olen kulkenut tyttökoulun ohi useita kertoja - komea rakennus sijaitsee ihan rautatieaseman vieressä - kahden tunnin päästä Lontoosta. Ehkä etäisyys on nykypäivänä liikaa. Oxford on Lontooseen lähempänä ja Cotswolds edustaa myös enemmän mielikuvaa vauraasta maaseudusta rikkaille ihmisille, Malvern tuntuu hieman nukkavierulta, vanhanaikaiselta, vihreydessään jopa epäluotettavalta. Siitä on tullut takamaata, pikkupaikkakunta henkisesti kaukana nykysuuntauksista, tämän päivän globalismista: maailmankyläksi se on mittakaavaltaan väärä. 

Olen katsonut isoja rakennuksia ja miettinyt, kenellä on varaa pitää ne yllä. Juuri eilen aloitin Joyce Carol Oatesin Bellefleur-sukuromaanin. Ensimmäiset sivut kuvaavat valtavan kallista amerikkalaisen kartanon rakennustyötä, joka jo muutaman kappaleen jälkeen alkaa rappeutua luonnonvoimien jyllätessä. Kirjailija kuvaa myös perheen sisäisiä voimia eri suuntiin - hajoamisprosessi voisi olla myös vanhan mantereen jälkiviktoriaanista pitkää, kaunista hehkua ja pakahduttavaa, hapristuvaa muistojen kuormaa. Mistä olinkaan kirjoittamassa? Ai niin, tyttökoulun lopusta: Barbara Cartlandin koulusta.

***

My Malvern will not be the same without Girl's College, St James School. The building will remain under different headline - from education into real estate development.

Laulu muuttaa maailmaa, osa 2

Aloitin levyjeni luetteloinnin - olin vältellyt sitä monta vuotta, mutta viivakoodipohjainen menetelmä oli niin yksinkertainen, ettei siitä ollut enää välttelyn tekosyyksi. Tutustuin taas kokoelmieni osiin: petyin aikoinaan Hyperionin On this island levyyn - odotukset olivat suuret juuri Brittenin laulusarjan suhteen. Nyt kuuntelin levyn läpi isommalla äänenvoimakkudella - laulut alkoivat hämmästykseni elää. Erityisesti huomioni kiinnittyi Roger Quilterin lauluun Fair House of Joy. Lynne Dawson laulaa sen hienosti jäsennellen, se tuntui korviini uudelta, pianosäestyskin kiinnitti huomiota myönteisesti. Sanoiltaan lempeä rakkauslaulu huipentuu viimeiseen korkeaan nuottiin ihastuttavasti: siinä hetkessä on jotain perienglantilaista vaatimatonta tyylikkyyttä.

Quilterin elämän kohtalo oli jäädä pikkutekijäksi: varakas laulunikkari kärvisteli seksuaalisuutensa kanssa, tuki toisia, ramppasi yhdistysten kokouksissa uskollisesti ja murtui lopulta mieleltään itse. Hänet muistetaan lauluistaan, jotka ovat klassista soolo-ohjelmistoa. Löysin kokoelmastani mm. Kathleen Ferrierin esityksiä niistä. Kaivoin esiin myös vieläkin varhaisemman Quilterin tulkitsijan, Gervase Elwesin, joka kuoli onnettomuudessa jo 1920-luvulla. Dawsonin tulkinta kestää vanhemmat haastajat: aina ei ennen ole ollut paremmin. Ajattelen että klassinen laulu elää juuri tällaisissa raikkaan-kirkkaissa, elävissä esityksissä.

Kansikuva levyssäni on Tim Nashin Moonlit Herefordshire Landscape.

https://www.hyperion-records.co.uk/notes/67227-B.pdf

Kevätyön maisema vetoaa minuun ja alan arvuutella kuvan kirkkoa, joka nousee vetisen tasangon ylle. Ajattelen heti Herefordin katedraalia, mutta rakennus on ehkä pienempi. Ehdolle valikoituvat Kempseyn ja Kempleyn St Mary-kirkot. Kempseystä löydän Nashin toisen työn, jossa on selvästi sama rakennus, mutta kreivikunta on Worcestershire, eikä sinne näe Herefordshirestä käsin. Kempsey on avaraa Severnin jokilaaksoa, tuttua tulvaniittyä, mutta kirkon profiili katon nurkkatorneineen vaivaa minua. Kysyn tietävämmiltä kirkkobongareilta: varmaa vastausta ei tule, Romney Marshin kirkkoa ehdotetaan, mutta se on Kentissä asti. Jään odottamaan, jos saisin taiteilijan itsensä yhteystiedot. Ettei vain levy-yhtiö ole erehtynyt kreivikunnasta?

Pikkuasioihin sotkeutuminen on juuri bloginpitämisen ydintä: joutuu päästämään mielensä hieman syvemmälle tuntemattomaan. Usein vihkiytyminen tapahtuu jonkun triviaalin, itsestäänselvyyden kautta. Viivakoodijärjestelmä viekin kohti kokonaisuuden hallintaa, Elisabethin-aikaisiin runoihin tehty Quilterin laulusarja avaa säveltäjän musiikkia ja elämää, mutta huomaankin myös sarjan ensimmäisessä laulussa tutun tekstin Weep you no more, sad fountains. Siitä löytyy varhaisempi versio Dowlandin säveltämänä, mutta ennen kaikkea tuon tekstin laulaa Marianne-Kate Winslet Järki ja tunteet filmatisoinnissa. Tuntemattomasta ollaan tultu taas tuttuuden terra firmaan. Sävellys on nyt moderni, se kuulostaa 1700-luvulta, mutta on tunteellinen pastissi. Onnistunut sellainen - pastissit helposti ovat sitä. Quilter ja Dowland väistyvät taka-alalle kuvan ja suuren viihteen edessä. 

https://youtu.be/MhI3lWxArCU?is=H-jN1WyW06t-f_Zb

Miksi osa kaksi? Koska olin jo tehnyt viihteen ja taidelaulun painiottelusta aiemman osan, jossa Vera Lynn otti selkävoiton sodanaikaisella rauhanlaulullaan paljon korkealentoisemmista sävellyksistä. Siihen päivitykseeni voi tutustua tässä:

https://paxengland.blogspot.com/2018/04/laulu-muuttaa-maailmaa.html

Tunnistamaton kirkko kevätyössä jää vaivaamaan minua: unohtuvat säveltäjät ja laulut liudentuvat nostalgiaan: viihde vie ja toinen musiikki soi jossain muualla, voimakkaampana. Mutta Dawsonin tulkinnan jäsennys ja tuo korkea sävel jäävät silti vakuuttavina mieleeni. 

https://youtu.be/-G7xOAFtnXk?is=axfMbB-Q-2cog7gW

***

Keeping a blog: details, details and checking of details. This time some trivia from Roger Quilter songs and their singers and some unknown churches in Hyperion Tim Nash cover art.

Kuinka vihreä onkaan laaksoni

Jokakeväinen Englannin ikävä on käsillä. Englannissa loppujen lopuksi on huikaisevinta aluskasvillisuus ja sen vihertäminen talven läpi. Oma puutarhani Suomessa olisi lähes kuollut maaliskuussa pakkasjakson jälkeen, mutta Englannin karhunvatukat vihertävät - ja leviävät. Niissä on heikkona kaikuna Englannin floran rehevyys. Englannin-kaipuu rakentuu kasvien ja maisemien ympärille, sitä täydentävät ihmiset, ruoka ja juoma, tavat ja nähtävyydet.

Nykytekniikka lyhentää etäisyyksiä ja säästää hikeä. Pääsin hämmästyttävän autenttiselle vaellukselle Humisevalle Harjulle Haworthin Top Withensille. Kaikki tutut elementit ovat mukana, vain pureva tuuli ja kosteus puuttuvat: maisemat ovat juuri niin avaria kuin muistin ja Brontë-vesiputous yhtä vaatimaton. Raunioille kävely pelkästään kuvaruudullakin tuntuu jo askeesilta, perienglantilaisen vaatimattomalta, erähenkiseltä ulkoilma-reippailulta. Northern Introvert-sivuston video on hieno opastus.

https://youtu.be/0D9AwI2vyoY?is=D4idUuyKe_NpvWAC

Nummisijainti on varmasti autenttinen, mutta itse rakennuksen inspiraatio lienee tuossa: Emily vain siirsi tutun rakennuksen rakkaaseen maisemaan, syrjäiseen ja mahdottomaan kolkkaan. High Sunderland Hallin purkaminen on osaltaan vienyt autenttista uhkaavaa paikan henkeä, kun taas nummella kulkemisessa - vaikka vain virtuaalisesti - on jotain oudosti lohduttavaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/High_Sunderland_Hall

***

Yllä kirjoitettu on palaamista Englanti-blogini alkumetreille: perustunnot ja ja niiden jäsentely ovat vakioisia, englantilaisen sujuvasti kiellän myös ylenpalttisen tunteellisuuden. Olen kiertänyt kehää, jokainen kierros on tuonut uusia näkökulmia, mutta myös sementoinut asenteita, kärsimättömyyttäkin. Yleisöni on kasvanut valtavasti. Näinä päivinä olen ollut hämmentynyt, kuinka paljon lukijoita olen saanut. Olen itsekin välillä ihmetellyt, kuinka intensiivisesti olen saanut asioita käsiteltyä. Tyhjennysmetodi: nopea tiedonhankinta ja tekstin intensiivinen tyhjiin ammentaminen on ollut tuloksekasta. Suurimmat kiitokset kuuluvat silti ahkerille lukijoilleni.

En ole saanut paljon iloa tekoälystä, mutta Englannin kulkijoiden you tube videot ovat ilahduttaneet: viime aikoina olen ihastellut hienoja monoliitti-kuvauksia ja Rik Backyard Chefin Perunapiiraan tekemistä. Tekoälyn käyttö tahtoo lipsua omituisesti tunteellisuuden puolelle: sillä on vielä opittavaa virtuaalisen ylähuulen jäykkyydessä.

Olen lomapäivän lopuksi kulkenut Espoon Keskuspuiston halki Henttaalle, kuuntelen Lumen Valo- yhtyeen viileää Finziä ja Pearsallia, syön Suurpellon intialaisen kaupan Punjab-samosoja - erinomaisia pakasteesta, Lapsang Souchong-teen kanssa. Englantia on turha ikävöidä, siellä voi olla näinkin.

***

Finnish spring is always long and retarded, and one falls easily dreaming of England and its windswept moors and thick evergreen bushes. Good tea, nice music and Punjabi Samosas ease the pain nicely, and some Brontë trivia in the form of articles and videos is also good exercise for body and mind.

Pimeys nielaisee prinssin

"We are lived by powers we pretend to understand."

-W.H.Auden

Olen ajanut autolla liian kovaa ja ajatellut, että se on hallinnassani. Olotila on petollinen, todellisuus testataan yllättävissä tilanteissa. Tai ei edes yllättävissä, vaan mahdollisissa, mutta joille olen kuvitellut jotenkin olevani immuuni.

***

Epstein-kansiot ovat lyöneet muualle pahemmin kuin Yhdysvaltoihin. Englannissa uusin uhri on Peter Mandelson - vanha Labourin jyrä, monissa liemissä keitetty Spin Doctor, Prince of Darkness. Kun putoaa ylähuoneestä päärin paikalta takaisin Petteriksi, vahingoniloa riittää, sivistyneemmät tuntevat draaman lakien mukaan pelkoa ja sääliä: noin minunkin olisi voinut käydä.

Korkeaan eettisyyteen vihkiytyneille aiheen uutisten lukeminen on harvinaista herkkua. Historiallinen kirjo on käytössä brittiläisellä perusteellisuudella. "Mikä alkaa T:llä ja päättyy Tower of Londoniin?" "Treason." Mandelson ehti vaikuttaa monessa roolissa, myös demokraattisesti valittuna parlamentaarikkona, ministerinä, uudistajana, vaalikoneiston organisoijana.

Sellaisesta Epstein saattoi vain unelmoida, hän valitsi Mandelsonin kannalta onnettoman tehokkaasti hunajapurkki-metodin, tarvekartoituksen ja manipulaation keinot, eikä rahasta ollut puute. Tekipä suur-manipulaattori sellissään päätöksen päivilleen itse tai muiden toimesta, hän veti vuosia tuon jälkeen ihmisiä syvyyteen: tuo pyörivä liike tavoittaa kyllä vielä emämaankin ja aiheuttaa enemmän kuin huimausta.

Olen kokenut Englannin luokkajaon hankalaksi käsitellä. Mandelsonin tapauksessa vahingoniloa lisännee hänen vähemmistöläisyytensä ja nouseminen loistoon juuri Labourin riveistä. Timesin Finkelstein antaa 4.2.2026 Timesin kolumnissaan tasapainoisen kuvauksen. Loistava poliittinen nousu on perustunut osaamiseen, muutoksen näkemiseen, terävään älykkyyteen. Luokkanousu on kuitenkin huokoistanut rakenteita: jossain on ollut terävyyden rinnalla samaa tyhjyyttä liiaksi, johon mustalla taidolla pelannut, tyhjää pahuutta täynnä ollut vaikuttaja on voinut iskeä. Finkelstein tuntuu tästä aidosti järkyttyneeltä.

https://www.thetimes.com/comment/columnists/article/a-personal-tragedy-but-a-jaw-dropping-scandal-vphrvl3lz 

Kohu ei jatku nykymaailmassa loputtomiin, syytteitä ehkä nostetaan, häpeää on jo tuotettu. Siihen kuuluu myös luottamuksellisten ja huonosti harkittujen viestien putkahtaminen julkisuuteen. Ehkä tilanteen rauhoituttua, voimme odottaa hieman erilaista muisteluteosta, jossa myös manipulaation vaaroista tulee uutta tietoa.

Tilanteessa on myös koomisia piirteitä: luokkanousijan kujanjuoksu vei osittain huomiota vähemmän lahjakkaan aatelisen kohtalosta, kun hän pimeyden turvin pääsi muuttamaan Norfolkiin syrjäiseen maalaistaloon paheellisen Lontoon pelipaikoilta, jotka koituivat hänen turmiokseen.

***

Epstein files are causing more mess. Now Mandelson - hope those waves will eventually color some brighter house in the USA as well.

https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Mandelson

Minä elän! - I am not dead yet!

Brittipolitiikka on jähmeää suomalaista poliittista kulttuuria huomattavasti turbulentimpaa, ainakin henkilövaihdosten osalta. Pääministereitä on ollut ja mennyt ja nykyisen Starmerinkaan asema ei ole juuri tuntunut vahvistuneen viime aikoina. Gallupit ovat olleet alavireisiä. Starmer on joutunut myös taistelemaan omaa puoluettaan vastaan. Viime viikonloppuna hän katkaisi Manchesterin pormestarin, "Pohjoisen Kuninkaan", Andy Burnhamin parlamenttitien. Burnham olisi lähtenyt täytevaaleihin ehdokkaaksi, saanut todennäköisesti voiton ja olisi voinut nousta puolueen puheenjohtajaehdokkaaksi ja myös pääministeriksi. Starmerin blokkauksen peruste on sinänsä hyvä: Burnhamia tarvitaan Manchesterissa. Hän olisi joutunut parlamenttiin valituksi tultuaan luopumaan pormestarin paikasta, jota hän on hoitanut pätevästi ja näkyvästi: ehkä myös Labour olisi menettänyt tärkeän Manchesterin pormestarin mahtipaikan.

Mutta Burnhamin aika varmasti vielä tulee. Myös Angela Rayner ilmoitti tänään, että hänkään ei ole kiusallisesta ministeripaikan menetyksestä huolimatta ulkona poliittisista kuvioista. "I am not dead yet" hän julistaa uhmakkaasti Timesissa ja on 80-päisellä kannattajakunnallaan varteenotettava kilpailija pääministerille, kun pohjoisen kandidaatti joutui väistymään. Raynerin talokaupan maksamattomat leimaverot ovat mennyttä, räiskyvä punapää kaipaa taas poliittiseen keskiöön ja yleisö kaipaa myös Angelan uutta versiota päiväpolitiikan sanavalmiiksi piristykseksi.

https://www.thetimes.com/uk/politics/article/angela-rayner-labour-leadership-bid-drsvl2xs6

Englannissakin kovimmat poliittiset väännöt käydään puolueiden sisällä. Muutakin liikettä tapahtuu: konservatiivit tuntuvat vuotavan reformipuolueen suuntaan. Loikkausten on sanottu lisänneen Faragen puolueen houkuttelevuutta konservatiivien parissa. Reformin ydinjoukko sisältää monenlaista poliittista riskiä ja ehkä konservatiivivuoto jatkuessaan vahvistaa puolueen hovikelpoisuutta ja asiaosaamista - äänestäjien villitsemiseen ydinjoukon työkalut ovat tähänkin asti riittäneet mainiosti.

Kun Tony Blair askartelee vaihteeksi maailmanrauhan parissa Trumpin rauhankomissiossa, konservatiiveilla riittää ainakin ajatuksen tasolla myös merkittäviä pääministeritaustaisia voimia: Major alkaa olla liian ikämies, samoin Theresa May. Cameron on vielä nuorehko, mutta hän avasi Brexitin Pandoran lippaan, joka tulee olemaan hänen taakkansa historiassa. On kiinnostava kysymys, missä vaiheessa ikiviriili Johnson palaa tiedottaja-rouvansa kanssa poliittisiin parrasvaloihin, vai tyytyykö hän rahakkaisiin stand up-kiertueisiin ja kolumnien kirjoitteluun. Labourin Gordon Brown tuskin palaa enää, mutta Johnsonin entinen poliittinen avustaja Cummings on aina arvaamaton mies, joka on taustajoukoissa vaarallinen riski kaikille - itsensä mukaan lukien. Lehtiä lukemalla saa käsityksen, ettei politiikassa liikaa ajattelua ja eteenpäin katsomista Englannissakaan esiinny - Dominic on tässä suhteessa poikkeus ja juuri siksi hän voi nousta harmaaksi, mutta kuuluvaksi eminenssiksi yllättävästä paikasta, myös reformista. Liz Truss, lyhytaikainen pääministeri, ei hänkään ole täysin malttanut poistua näyttämöltä, hänellä on poliittiselle eläimelle ominaista uskoa itseensä, omasta mielestään hän on esiintynyt paluuseen valmiina, mikä ei ole aiheuttanut vähäistä määrää hämmennystä. Maailman nykykäänteet ovat silti paljon kummallisempia - siihen nähden Lizin ja Rishin paluu ministeriaitioihin voi realisoitua - kansan muisti on lyhyttä.

Vihreiden ja liberaalien tilannetta puoluekentän hajaannus tuskin vaivaa liiaksi, heidän toiminnassaan on ollut kaksipuoluejärjestelmän murentumisen siemen ja se työ jatkuu. Mutta nykyisellä kannatuksella - ja vaalijärjestelmällä - pääministerin paikka on vain unelma, eivätkä koalitiotkaan näytä kovin todennäköiseltä.

Poliittinen kenttä on siis niin sanotusti liekeissä: vaikka tietojohtamisessa on ollut paljonkin toivomisen varaa, on värikkyys demokratian kannalta hyväkin asia: näin haastetaan vaalijärjestelmää ja myös pahasti nuhraantunutta kuningashuonetta, jonka kiinnostavuus kärsii poliittisten intohimojen roihutessa vaalikarjan keskuudessa valtoimenaan. Myös ikääntyvien maailman johtomiesten aivoituksilla ja päähänpistoilla voi olla seurauksensa äänestyskäyttäytymiseen vanhan emämaan puolessa. Ja tarvittaessa parlamentissa osataan myös ottaa ilo irti demokraattisesta keskustelusta parhaiden saarivaltion perinteiden mukaisesti.

***

Boeing is not the right word for British politics - anything goes and is possible. Particularly tough it is to be Prime Ministeri and keep that position. Starmer fights not only other parties, but his own party as well - challengers like Burnham and Rayner.