Oh England, my lionheart

Olen blogissani linjannut, etten kirjoita kuninkaallisista enkä englantilaisesta jalkapallosta. Kuitenkin eilinen peli Kroatiaa vastaan herätti lähipiirissä niin paljon tunteita, että jotain pitää tehdä. Kannatin Kroatiaa ja uskoin heidän voittavan tappioasemassakin. Kaksi Kroatian maalia olivat tekomaaleja pelitilanteista, eivät erikoistilanteista. Englannin maajoukkue on Beckhamin jälkeisessä ajassa vielä erikoistilanteiden Englanti - ei sillä voiteta pelejä pitemmän päälle. Voittamiseen tarvitaan Gazzaa tai jotain sen tapaista pelin iloa ja oivallusta.

Minusta olisi parempi, jos jalkapallon sääntöjä muutettaisiin niin, että erikoistilannemaaleista kulmapotkusta, vapaapotkusta tai rangaistuspotkusta saisi vain puoli maalia. Oikeasti pelaamalla tehdyistä saisi kokonaisen, kuten nytkin. Se kannustaisi kehittämään peliä eteenpäin, viihdyttämään ja suuntaisi myös maajoukkuetta mahdollisille pidemmän voiton teille.

Miksi en kannattanut Englantia? Tuntui olevan ilmassa liikaa ärsyttävää hypeä ja menestymättömyyden sentimentalisointia - ja myös idioottimaista nationalismihössötystä, joka tekee myös suomalaisen jääkiekon seuraamisesta sietämätöntä. Englanti ei tarvitse oikeasti jalkapallon boostia, kuten ei Ranskakaan, mutta Kroatialle tähti paidassa olisi tosi iso juttu. Kokonaan toinen juttu on, yhdistyykö maajoukkueessa myös erilaisten etnisten ryhmien edustus ja onko sillä eheyttävää voimaa. Jalkapallo on Englannissa tietysti myös luokkakysymys, huonoimmillaan huliganismia, parhaimmillaan reilua pelia - mutta en ole myöskään kriketistä kiinnostunut, en osaa sääntöjä, enkä seuraa sitä.

***

Croatia, the mighty nationalist team, beat England with two wonderful goals, from played situations. The problem with English football is that it is suffering from the post-Beckham syndrome - too much concentration on special kicks. I suggest that goals made from penalty, corner or free kicks should be marked as half goals - in this way the England vs Croatia ended 0,5-2. This counting system would encourage the game towards more entertaining, more offensive-directed playing - just like the lesson learnt from the burning Croatian Eagles. But in any case, it has been a very positive tournament for the English team - thank you and good luck and fair play towards Belgium!

Terveyspalvelujen kolme myyttisulotarta

The Economistin Bagehot purkaa 30.6.2018 kolumnissaan kolme myyttiä 70-vuotissynttäreitään viettävästä Britannian terveysuudistuksesta, NHS:stä. Kirjoitus on maltillinen ja järkevä, näyttää asioiden monet puolet ja sillä on varmaan lohduttava vaikutus kotimaisiin, sote-helteen uuvuttamiin poliittisiin toimijoihin.

Ensimmäinen myytti on, ettei NHS:n luominen ollut mikään taivainen ihme, joka laskeutui pelastamaan köyhät kuolemasta kaduille ja varusti kaikki samantien uusilla tekohampailla ja titaanisilla keinolantioilla. Uusia sairaaloita ei rakennettu, eikä tohtorien määrä kasvanut uudistuksen alkuvuosina. Se mikä oli varsinainen uudistus, oli että palvelujen tilkkutäkistä tehtiin kansallinen ja palvelupisteen maksuttomuus toteutui.

Toinen myytti on, ettei uudistus ollut mikään valtava, ainutlaatuinen myötätunnon ilmentymä, jolla pyrittiin tekemään rapistuneesta imperiumista sisäinen suurvalta esikuvaksi muille kansoille. Hoitokoneistoa oli aiemminkin tehostettu ja laajennettu sen edunsaajien piiriä mm. aloittamalla koululaisten terveystarkastukset. Sodanjälkeinen intomieli kansanterveydestä ei estänyt myöskään upottamasta 10 % BKT:sta puolustusmenoihin puhtaasta neukkupelosta. Nykyjärjestelmä on The Nuffield Trustin, terveysajatuspajan, mukaan hyvä pitkäjänteisessä hoidossa ja tuottamaan veropunnalle vastinetta. Kuitenkin kuolleisuusluvut syövissä ja sydän- ja verisuonisairauksissa ovat kansainvälisesti korkeahkot.

Kolmas myytti on, että konservatiivit myisivät isoäitiensä hoitoketjun pois, jos vain saisivat siitä säädyllisen korvauksen. Sairaalaverkkoa rakennettiin tuntuvasti konservatiivi Enoch Powellin johdolla - vaikka hän saarnasi vapaiden markkinoiden ja maahanmuuttokriittisyyden puolesta, se ei estänyt häntä investoimasta valtiovetoisesti oikein urakalla. Konservatiivit ovat pääosin nähneet NHS:n hyvänä välineenä hallitukselle kontrolloida terveydenhuollon kokonaismenoja ja varmistamaan vastinetta veronmaksajan luovuttamille punnille.

Selvyyden vuoksi on tarpeen sanoa, että sosiaalihuollon vastuullisuus tai vastuuttomuus on Britanniassa paikallishallinnon, ei NHS:n asia. Yksi NHS:n kehittämisen este on Bagehotin mukaan ollut myös myytti sen työntekijöiden hyvyydestä - väärinkäytöksiin ja epäkohtiin ei aina uskalleta puuttua ja kehittää palveluja, joissa ollaan kansainvälisesti jäljessä. Tuttua Suomestakin: Sari Sairaanhoitajasta tehtiin iso numero ja Pertti Perushoitajan houkuttelua alalle ei ole tasa-arvon mallimaassa tehty riittävästi. Britanniassa myyttejä on viljelty uudistamiseen tarttumisen sijaan - Whitehallin (hallituksen) tiukka talouskuri on myös houkutellut moraalin nostoon kauniin tarinankerronnan kautta.

***

The Economist, Bagehot, 30th June 2018 - the three myths of the NHS. The big postwar reform was not something completely different, nor was it born from the pure compassion, with no help from the Tories. It is working, mostly, very well, but there is still room to make it better, for example in mortality in cancer, heart attacks and strokes. It is excellent at providing long-term care and ensuring Government-controlled value for money.