Maailma vailla loppua

Olen matkoillani pyrkinyt osallistumaan Jumalanpalvelukseen, jos sellainen on sattunut sopivasti kohdalle mielenkiintoisessa kirkossa. Riponissa ohjelma oli eräänä sunnuntaina sellainen, että piti jumalanpalvelusaikaan olla jo toisella puolen maakuntaa ja huomasin, että katedraalissa on myös aamurukous. Se oli uusi kokemus, joten menimme sinne. Paikalla oli muutama pappi ja muutama aamuvirkku seurakuntalainen. Meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleeksi ja käteemme annettiin Book of Common Prayer, anglikaanisen kirkon legendaarinen teos, josta toimituksia voi seurata ja jota jotkut käyttävät kuin runokirjaa. Eräät tutut ilmaisut, kuten ashes to ashes, dust to dust ovat tästä teoksesta.

Kiinnitin huomioni toistuneeseen fraasiin World without end. Suomalaisessa jumalanpalveluksessa toistuu sama ajatus jotenkin eri muodossa: iänkaikkisesta iänkaikkiseen. Maailma ilman loppua, jossa kuolemaa ei ole, on paljas, hätkähdyttävä ajatus, jossa näkyy kirkkaana yleisen rukouskirjan henki. Mietin ajatusta ja huomasin, että Ken Follettin mainio trilogia, jonka päätösosa on juuri ilmestynyt, on keskimmäiseltä osaltaan juuri Maailma vailla loppua. Taivaan pilarit on mainio aloitusosa ja vastailmestynyt A column of fire päätösosa.

Olen pitkään lukenut T.S. Eliotin tuotantoa ja ihmetellyt hänen ristiriitaista, pidättyvää persoonaansa. Elämäkerrasta jäi omituinen ja valju kuva hänestä. Runot ovat myös hivenen tikkuisia, lastattuja ja viitteiden kirjomia. Kvartettojen päätösruno Little Gidding on kuitenkin rautaa. Nimikirkko sijaitsee Huntingdonshiressä, Peterboroughista etelään ja siellä rakentui uskonnollisia jännitteitä vältellyt Ferrasien sukuyhteisö.
http://www.littlegiddingchurch.org.uk/

Eliot sanoo paikasta monta asiaa, jotka kääntyvät ilmiömäisen hankalasti: History is now and England tai Where prayer has been valid. Runossa on monta asiaa jotka aukenevat hitaasti ja vaikeasti. Runoa on verrattu Danten Purgatorioon, joka on eteenpäin menoa moneen Eliotin synkempään runoon nähden, joita on verrattu Danten Helvetin säkeisiin. Runon loppusivut kuitenkin ainakin itselleni ovat hämmästyttävää, uskonnollista tekstiä, jotka vetävät vertoja Danten ruusuaiheiselle kielimusiikille Paratiisin lopussa. Eliot on kuitenkin kuvissaan Dantea konkreettisempi ja myös hämmästyttävästi optimistisempi kuin Mauno Koivisto.

And all shall be well and
All manner of thing shall be well

Ja viimeinen rivi on mystisin ja polttavin niistä kaikista.
Eliot kurottuu vaikeassa runoilmaisussaan rohkeasti, jääräpäisesti ja hankalasti ajan ja maailman tuolle puolelle. Hän on kaikessa tupesmaisuudessaankin pohjimmiltaan hämmästyttävä runoilija ja tuskaisesti etsivä uskon mies, jolle sana, konkretia, aika ja mystiikka ovat saman asian eri ilmentymiä.

On harmi, että Wsoyn käännös Neljä kvartettoa on loppuunmyyty. Uusi painos tarvittaisiin. Onneksi runon saa helposti myös netistä. Vaikkapa täältä:
http://www.davidgorman.com/4Quartets/

***

This time, some thoughts on eternity. Book of Common Prayer has a solid position in Anglican services. I visited early morning prayer in Ripon and started to think about the phrase World without end. The prayer has also a central place in Little Gidding poem by T.S.Eliot. He is a modern Dante, and his tricky poem texture envelopes some real treasures inside, also surprisingly positive lines about the things to come. Some religious perspectives can turn even quite long history into something short and narrow. My photo is  not from Little Gidding but these walls are almost 1000 years old: the altar of Lastingham. Just another place where prayer has been valid.

Englanti 100 - arvostusta, ei niinkään arvostelua

https://m.youtube.com/watch?v=Y7obvsi-gFQ

Blogissani tämä on sadas kirjoitus. Matka tähän asti on ollut mukava, oma ajattelu Englannista on jäsentynyt ja syventynyt. Olen havainnut ajattelussani uomia, joille palaan uudelleen. Mukavuusalueita ja niistä pakenemista - molempia tarvitaan. Olen yrittänyt kirjoittaa useasti huumorimielessä, en ole tarkoittanut loukata useinkaan. Teeasiaa käsitellessäni eksyin yhdelle sivulle, jossa sanottiin todella viisaasti ja yleispätevästi: on helppo arvostella, mutta vaikea arvostaa. Siihen pitää pyrkiä ja vahvistaa asioiden arvostamista.

Kuvassa on paljon arvostettavaa, Englannin maaseudun rauha, kupillinen teetä, skonssi clotted creamin kanssa, nurmikko ja Castle Howardin puisto. Tämän kertaisen kuvan alla linkki Brideshead revisited tunnariin - nuo melankolisen juhlavat, händeliaaniset trumpetit ja se turmiollinen englantilainen charmi. Charles oppi ystävänsä luona arvostamaan finer things in life, hienoja viinejä ja mansikoita. Mannerheim koki jotain vastaavaa elämässään, hän tiesi, miltä asioiden tulisi maistua ja saattoi sisimmässään kärsiä että tsuhnien maassa ei kaikkia sävyjä aina saanut sellaisina kuin pitäisi. Mutta hänkin oppi arvostamaan asioita, joita oli saatavilla: viilin samettista viileyttä, riistaa, puuroja, kaloja, talonpoikaisen keittiön oivallisia piirteitä. On jotenkin hyvin harmillista ajatella, että Churchill ja Mannerheim eivät tavanneet sodan jälkeen. He olisivat varmasti arvostaneet toisiaan. Mutta skonsseihin pitää palata myöhemmin.


***


This is my 100th text for my blog. I have recognised some main paths in my thinking, George Orwell, Yorkshire - and lately tea, served here at Castle Howard - with incomparable TV series theme music from Brideshead revisited. Scones are so good, I should write more about them later. But my lesson for today is: appreciating is difficult, critisizing easy. Let's concentrate on appreciating finer things in life: peace of English countryside, impeccable lawns - or some really fine restaurants in UK!
 https://www.tripadvisor.com/TravelersChoice-Restaurants-cFineDining-g1-a_Mode.expanded
No 1 is in Yorkshire - near Coxwold and Castle Howard, and No 2 near Oxford! Congratulations! It is a pity two great culinarists, Churchill and Mannerheim, never had a chance to meet in a place like these - it is so tempting to think about the possibility of mutual appreciation between two big men, and no less towards food and drinks served by such venue.

Kulttuurin ytimessä kupillinen teetä

Hyvä Co Tran

http://www.chaya.fi/fi/tietoa-meista

Kävin tänään liikkeessänne ja ostin muutaman teen. Jos sopii, kysyisin muutaman teekysymyksen blogiani varten.

Olen viime päivityksissä käsitellyt Englanti-blogissani teetä. Huomasin, että aiemmin jo tutulla kaupallanne on Englanti-tausta. Jos sopii voisin kysyä muutaman kysymyksen teiltä teeasiantuntijana ja brittiläisen teekulttuurin tuntijana. Jos sopii, käyttäisin vastauksia seuraavassa kirjoituksessa, joka käsittelisi oikein laadukasta ja virkistävää teetä.

1. Mikä on mielipiteenne Englannista teemaana?

2. Minkälaista teetä suosittelisitte valikoimastanne perinteiselle englantilaiselle aamiaiselle? Entä perinteiselle kello viiden teelle?

3. Minkälaista teetä suosittelisitte britille, joka haluaa laajentaa teenäkemystään ja juoda jotain erilaista mutta oikein laadukasta juomaa?

4. Millaisena näette Britannian teekulttuurin tulevaisuuden?

Kiitos paljon etukäteen vastauksistanne!

***

Kiitoksia viestistänne. Mielenkiintoinen blogi ja hyvä, että kirjoitatte myös teekulttuurista.

Britannialla on pitkät perinteet teen suhteen ja heillä on suuri vaikutus teen levinneisyyteen länsimaissa. Ennen vanhaan tee oli yläluokan erikoisuus ja tee oli kallista. Ajan saatossa se arkistui, kuin alettiin tuomaan edullisempaa teetä jolloin alemmalla luokalla oli myös varaa siihen. Yhdessä vaiheessahan teetä myös väärennettiin ja kikkailtiin esim. kuivuttamalla käytetyt teelehdet ja pistettiin taas myyntiin. Vaikka suurin osa juodusta teestä nykyään on pussiteetä, niin henkilökohtaisesti en vastusta pussiteetä. Ongelmani on vain teen laatu, koska suurin osa pussiteestä on aika heikkolaatuista. Hyvälaatuistakin pussiteetä löytyy, mutta se on vain aika kallista. 

Vastatakseni kysymyksiinne:

1. Brittiläinen teekulttuuri on valtavaa, vaikkakin juotu tee on heikkolaatuista (builders tea). Vaikka tee juodaan pääasiallisesti maidon ja sokerin kanssa niin se ei ole mikään huono asia. Mikään ei määrää miten tee pitäisi juoda. On tapoja muitten joukossa. 

Hyvää on, että teetä juodaan paljon, mutta teestä ei kuitenkaan tiedetä paljoa. Varmaan ei oikeastaan edes oikein välitetä tietää niin paljoa teestä esim. mistä se on kotoisin, minkä laatuinen se on, kasvattajista yms. Itse tykkään antaa krediittiä siitä mistä tee on kotoisin, ovatko ympäristöasiat kunnossa, tuottajien ja työntekijöiden hyvinvointi. 

Pahoittelut, että en voi antaa yksiselitteistä vastausta. Englantilaisella teekulttuurilla on monia hyviä puolia esim. kello viiden tee on suositus listallani mitä teekulttuureja kannattaa kokeilla. Se on kokonaisuus johon kuuluu teen lisäksi hyvä tarjoilu, syötävää, astiatkin ovat kauniita. 

Teen juominen arkisella tasolla ei ole mitään hyvää tai huonoa. Itsekin juon arkisesti teetä samalla tavalla kuin suomalaiset juovat kahvia. Pidän siitä, että briteissä juodaan paljon teetä, vaikkakin huonolaatuista.

2. Suosittelen Breakfast teetä ja Assameja aamiaiselle. Iltapäiväteeksi Kiinan Keemun teetä tai Ceylonilaista.  Keemun tee varsinkin on suosikkini, koska sitä juotiin aikojen alussa juuri iltapäiväteenä Britanniassa. Se oli kallista silloin ja vain ylhäimmistöllä oli varaa siihen. Teen arkistuminen alkoi ennen kaikkea kun alettiin tuottamaan teetä Etelä-Aasian maissa esim. Intia. 

Kiinalaiset mustat teet ovat hyviä, jos haluaa fiilistellä historian kanssa. Souhong teetä juotiin ennen kuin Intialaiset teet valloittivat länsimaat. esim. Zheng Shan Xiao Zhongia. 

3. Suosittelen siirtymään blendeistä esim. English Breakfast, alkuperäisiin, yhdeltä alueelta tuotettuihin teelaatuihin esim. Assamin ja Ceylonin teet ja koska tee tuli alunperin Kiinasta niin kannattaa sitten myös kokeilla kiinalaisia mustia teelaatuja. Savustamaton Zheng Shan Xiao Zhong (alkuperäinen Lapsang Souchong tee) http://www.chaya.fi/fi/zheng-shan-xiao-zhong-musta-tee-alk-25-g.html pidetään yhtenä varhaisimmista mustista teelaaduista. 

4. Kahvi oli nousussa muutama vuosi sitten Britanniassa (Starbucksin ansiota?), mutta näyttää siltä että ihmiset alkavat palaamaan perinteisesti teenjuontiin. En usko, että kahvi ikinä tulee saamaan samaa suosiota Britanniassa mitä teellä on. Samoin kuin Suomessa, ei tee kahvin asemaa horjuta täällä vaikka sen suosio onkin kasvussa.  Toivoisin vain, että alettaisiin arvostamaan enemmänkin laatua kuin määrää. 

Tässä mitä nyt tuli mieleen. Toivottavasti saitte vastauksia kysymyksiinne. Laittakaa vain viestiä jos tulee jotain muuta mieleen. Keskustelen mielelläni teekulttuuriin liittyvistä asioista.


***


The core of the culture: a nice tea cup of good quality. I asked one tea expert in Helsinki (Chaya tea shop: Yliopistonkatu 6) to give my readers his best tips for the perfect tea choice. His advice was Keemun tea and original Lapsang Souchong: Zheng Shan Xiao Zhong. Generally he advised to stick from tea blends to original teas, like Assam and Ceylon. He also forecast that the British Islands will remain the tea territory. Coffee is no substitute for tea and hope people will focus more on quality of their tea.

Onnen pojan teekupillinen

Kukapa ei muistaisi Näkemiin vaan, muru - sarjan toista kautta, jossa rappeutunutta kartanoa vanhainkodiksi kunnostavat rapparit heräilevät pölyisellä ja vetoisella työmaallaan krapuloissaan ja hetken kinastelevat siitä kuka sukeltaa peiton alta keittiön kylmyyteen laittamaan vedenkeittimen päälle ja varmistamaan jokaiselle kupillisensa Vahvaa ja Elvyttävää Nestettä. Palvelu ja puitteet eivät ole heillä samaa luokkaa kuin Woosterilla, joka varovasti toista silmää peiton suojassa raottamalla näkee oven käyvän ja Jeevesin yli-inhimisellisellä ajoituksella saapuvan samalla hetkellä sisään teetarjottimen kanssa.

Teekupin olemus on noissa katkelmissa hyvin kuvattu, se on aamun käynnistäjä, olennainen elementti. Englantilaisilla ei oikeastaan ole teerituaaleja, mutta pahimmillaan teehetki ympäröidään monenlaisella hössötyksellä, jossa totuus hämärtyy. Pitäydytään perinteissä, vyörytetään kermateen kanssa vyötärölle tarpeeton valikoima voileipiä ja kakkuja. Pahimmillaan kyseessä on hetkellinen hiilihydraattitaivas, jota seuraa pahanpäiväinen morkkis, jota syventää rattoisaksi tarkoitettuun teehetkeen liittyneet miedosti pahansuovat juoruilut kanssakulkijoista.

Vaikka astiaston laatu olisi eittämätön ja puitteet tyylikkäät ja oheistarjoilut taatusti laadukkaista aineista, voi olla, että elvyttävästä juomasta on kuitenkin tingitty ja maussa tehty seurapiiriä liehitteleviä kompromisseja. Kaikki English Breakfast sekoitukset eivät riittävällä tavalla stimuloi sylkirauhasia ja Royal Blendit voivat masentaa säyseydellään, olivatpa ne miten hienosta hovihankkijapaikasta tahansa.

Silti istuessaan vaikka kuvan tapaiseen Harrogaten Bettys Tearoom tapaiseen paikkaan ja saa tarjoilutornin eteensä, paatuneimmaltakin puristilta lipsahtaa huulten välistä onnellinen huokaus, varsinkin jos joku toinen kattaa myöhemmän, vääjäämättömän laskun.
https://www.bettys.co.uk/cafe-tea-rooms/our-locations/bettys-harrogate
Bettys on niitä paikkoja joissa kannattaa käydä elämässään ainakin kahdesti. Toinen kerta sen vuoksi, että uskoisi, että se ensimmäinen kerta todella tapahtui ja että mikään ei ole siitä muuttunut. Tupa on täynnä, tarjoiltavat syntisen epäterveellisiä, palvelu ystävällistä ja vanhanaikaista ja plyyssikokolattiamatot kutittelevat nilkkoja kun edeskäypä ohjaa sinut omaan pöytääsi. Muista nyökytellä kohteliaasti naapuripöytään, jossa ollaan jo auvon puolessavälissä. Järjen sanoilla heitä ei pidä nyt häiritä.

***

Lucky Boy's teacup is likely to be sipped in Bettys, Harrogate. It has all the burdens of tradition, tradition and tradition - and loads of chlolestrol and a deaf ear to your personal opinions - all is tested by the Royals and Aunties. All is so well that you are likely to slip your focus out of the essential: the tea cup that makes England turning around, sipped by Oz for his morning hangover after a tough working day or by Wooster after his late night, the elixir provided by the Supernatural Man Himself, Jeeves.