Tom Jones 2

Kun Tom Jones astuu romaanissa näyttämölle, hän on heti valmis persoona. Kirjailija on ollut ovela taustoittaessaan äpärään tutustumista. Ilman sen kummallisempaa lapsuuden kuvausta tapaamme yksilön, jonka oikeuden ja kunnian taju vaikuttaa erehtymättömältä. Metsästysrikoksesta syytettynä Tom kestää vaiti keppirangaistuksen, eikä ilmianna luvattomia jahtiveikkojaan, joille kiinnijääminen olisi fataalia. Hänen kaverinsa lörpöttelee kuitenkin typeryyksissään totuuden julki ja sekin tapahtuu Tomin kunniaksi. Lukijan täytyy olla jotenkin omituisen kieroutunut, ellei hän heti alussa ota Tomia sympatiansa kohteeksi. Itse ei tarvitse moraalia pohtia, Fielding kuljettaa lukijaa kuin turistiveneen matkustajaa Cam-joella, sauvoen ja selostaen vastaansanomattomasti.

Fieldingin tyyli kertoa asioista on keveä, kuin hymy huulessa tarinoiden. Kun Dickensillä yksityiskohtia tulee ryöppyämällä, niin ympäristö Fieldingillä jää yleispiirteiseksi ja ihmiskuvaus on psykologisempaa. Kartanonarmo leskirouvasta kilpakosijat - kirkonmies ja filosofi - olettavat ilman muuta, että hän rakastaa omaa poikaansa ja inhoaa veljensä siipien suojaan ottamaa äpärää, Tomia. Kilpakosijat sättivät Tomia sen oletuksen pohjalta, että tämä olisi myös heidän lemmekkäiden ajatustensa kohteen mielen mukaista, vaivautumatta selvittämään, mitkä lesken todelliset ajatukset ovat. Leskirouva on kuitenkin pannut tarkasti merkille nuoren miehen verrattoman salskeuden - ikääntyneempien kosijoiden tyrmistykseksi. Tällaiset asetelmat tekevät romaanista herkullista luettavaa.

Oppitunnit ovat yksinkertaisia postmodernin romaanin pohdintaan tottuneille, mutta ne ovat edelleen hämmästyttävän paikkaansapitäviä: ihmisluonne ei muutu. Filosofi hajottaa omat teoriakyhäelmänsä itse käytännön tasolla ja kirkonmies tuntuu armon sijasta rakastavan keppirangaistuksien mahdollisimman avokätistä jakelua. Tarinan edetessä myös sankarin nuttu alkaa tahriintua, kaikki toiminta ei mene periaatteiden mukaan, vaan hairahduksiakin tulee matkan varrella. Ne särvittävät juonta eteenpäin, lukija kokien perässä tulla.

***

Tom Jones enters to the stage as a complete person, charming fellow and reader will soon be filled with sympathy to his attempts. Even more so, when the priest is revealed to be the man of the Old Firm, a friend of stick punishment and when his protagonist, the philosopher, is not always a controller of his own mind. This pair and other charming persons has a modern tendency to misinterpret intentions of other people. Fielding controls these hilarious turns with masterly text, guiding reader from one hilarious scene to another, like a punter of river Cam.

V.S. Naipaul - He dead

Kirjallisuuden nobelisti V.S. Naipaul on kuollut. Hän sai palkintonsa ansioista. Kirjalista on komea ja siihen sisältyy myös voimakasta, eläytyvää yhteiskunnallista kannanottamista. Henkilönä hän oli ristiriitainen, epäempaattinen, pukki, rasistiksi mainittu. Englantiin hän tuli Trinidadista, koska oli kasvanut siihen kirjallisuuteen isänsä kautta ja halusi kirjailijaksi. Nuori mies loi uran köyhyydestä, oli kirjoittajana perfektionisti ammattilainen ja kävi islamin kimppuun, yksin kokonaista kulttuuria vastaan.

Luin Saapumisen arvoituksen vuonna 1991. Naipaul kuvaa tässä teoksessa lapsuutensa kotimaata ja Englantia Wiltshiren ja Salisburyn tasangon liepeillä. Teos on hiljainen, syksyinen ja sen pohdiskeleva autius jää mieleen. Tästä teoksesta mieleeni ovat vahvistuneet englantilaiset maisemat harmaina syyspäivinä, värien hailakkuus, ihmisten nukkavieruus ja sisätilojen menneen maailman, ei kovin loistokkaan, tunkkaiset sävyt. Kirja on tavattoman hienosti kirjoitettu, sen tyyli välttää tunteilua, mutta aika ja sen kulku, saaren asujaimiston hiljainen ja vaatimaton elämä on kuvatty taidokkaasti, arkisen koskettavasti, Naipaulin Wiltshirestä vuokraaman mökin tasolta, matalasta perspektiivistä.

Teosta on nimitetty mestariteokseksi ja voin sen allekirjoittaa. Naipaul tarkkailee ympäristöä ymmärtävin silmin, eikä hän pyri analysoimaan mitään pingoittuneen terävästi. Hän antaa näkymien puhua. Hän tavoittaa mielestäni hienosti maahanmuuttajan kokemuksen toiseudesta, ja matkallaolijan tarttumisen siihen mitä tielle sattuman johdattamana tulee. Joku arkinen asia, säännöllinen naapurin tervehtiminen, homeen haju, rappauksen kunto, tavallinen hiljainen katunäkymä tai Stonehengen suuntaan avautuma maisema voi hiljaisesti painua mieleen ja ilmentää elämää, sellaisena kuin kulkija sen hahmoittaa. Sellaisena myös, kuin itsekin olen elämää Englannissa hahmoittanut. Tässä on kirja, jonka sivuille olen monesti palannut avaamatta sitä.

***

V.S.Naipaul and his literary legacy is of exceptional quality. His background from Trinidad is intereresting, he was a writer of perfectionism and he never feared to challenge the whole culture, Islam - his opinion was clear that State and religion must be separate. I love best his wonderful book of reflection, The Enigma of Arrival, 1987. It is a silent book, observating memories from youth and looking into views in Wiltshire and its quiet life, at the level of cottage he rented.