Viisikko pelastaa salaisuuden

Politiikalla ei ole tämän kirjoituksen kanssa mitään tekemistä. Oikea Enid Blytonin luoma Viisikko oli sukupuolijaoltaan tasaisempi - kaksi tyttöä ja poikaa, yksi koira. Georgina tosin halusi olla mieluummin George, suomennoksessa Paula halusi olla Pauli. 

***

Äitini osti minulle ensimmäisen Viisikko-kirjani kun olin sairaana ehkä kolmannella luokalla ala-asteella. Muistan lukeneeni kirjan jotenkin vaivalloisesti, ilman suurempia muistijälkiä. Kirjat palautuivat mieleeni, kun törmäsin tv-sarjaan you tubessa.

https://youtu.be/0i7Xb5mwFlM

Niitä kertaillessani huomasin, että juonet nousivat muistin syövereistä: olin kuitenkin jossain vaiheessa lukenut kirjoista useamman. Pahkasika-lehden parodia-Viisikossa syötiin tietysti koko ajan. Kyllä ruoka kirjoissa korostuikin, ne oli tehty sodan jälkeiseen niukkaan aikaan. Monet eväät olivat outoja inkiväärioluineen ja skonsseineen, huhtikuussa oltiin menossa uimaan, mikä tuntui omituiselta suomalaisittain. Viisikot olivat kuitenkin minulle tärkeä ensikosketus englantilaiseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Poikatyttö Paulista pidin aika tavalla, hän oli sähäkkyydessään suosikkihahmoni.

Tv-sarja tavoittaa jotain olennaista 1970-luvun lopun maailmasta. Vallitsee miedon kesän huolettomuus, autot näyttävät autoilta, joka paikkaan pyöräillään, aikuiset pukeutuvat nukkavierusti, pulisongit ja viikset rehottavat, mutta ennenkaikkea vanhemmat ovat outoja ja autoritäärisiä. Lapset suljetaan luontevasti omalle seikkailualueelleen, josta he koiran avulla rientävät pelastamaan länsimaista maailmaa teknisine kojeineen yleensä jotenkin itä-eurooppalaisten oloisten tai muuten eksentristen hyypiöiden kynsistä. Konnat ovat turvallisen tollomaisia ja salakäytävät auttavat heidän hassuttamisessaan. Kirjat tuntuvat tursuavan salaisia kulkuteitä mitä omituisimmissa paikoissa. Seikkailun lopussa tärkeät aikuiset jakavat Viisikolle säästeliään hyväntahtoisesti tunnustusta. Viimeistään seuraavan seikkailun alkuun mennessä autoritäärinen perusasetus on kuitenkin taas kunniassaan.

Pottereihin verrattuna Enid Blytonin luomukset ovat kesyjä, mutta Viisikkojen leppoisuudessa ei ole sellaista pinnistämistä, mikä tekee Rowlingin luomuksista takakireitä: ei ole tarvetta ylittää edellisen kirjan saavutuksia.

Huomasin, että Kirjahullun päiväkirja-blogissa on juuri tästä teoksesta ihan kelpo kuvaus:

http://kirjahullunpaivakirja.blogspot.com/2013/07/enid-blyton-viisikko-pelastaa.html

***

Enid Blyton’s The Famous Five - Five on Kirrin Island Again was my first introduction to English literature. The tv-series from the end of 1970’s caught the era very well: tasty cars, bicycles, careless summers, authorative adults and stupid crooks. It was my first taste of Ginger beer and scones and I liked Georgina (George) so much - in Finnish translation she was Paula (Pauli). She was my absolute favorite of the Five!

English rules? Englannin kielen asemasta

Janne Saarikivi on useammankin kerran vakavasti tarkastellut englannin kielen asemaa. Suomalaiset mielellään samaistuvat juuri sille kielialueelle ja omat kansalliskielemme ovat tässä suhteessa haavoittuvia. Suomeksi sanottuna, pienet ja rikkaat kielemme uhkaavat köyhtyä ylikansallisen englannin alle. Lontoonmurre siis rulettaa.

En ole mikään kummoinen englanninkielen osaaja, käytän kyllä kieltä työssäni ja vapaa-ajalla paljon. Englannin kieli saa työympyröissä monesti yhteisen nimittäjän roolin, se valikoituu ikään kuin demokraattisesti enemmistön kieleksi. Englanti on monesti matalin kohta aitaa, josta on mukavinta mennä yli. Sanavarastossa ja ilmaisussa tapahtuu tinkimistä, että kaikki saadaan samalle tasolle. Joudun itse tekemään töitä oman ääntämykseni ja nuotittamisen kanssa, että olisin kuulijoille mahdollisimman ymmärrettävä. Samaa työtä joudun tekemään myös muiden esiintyjien suhteen, että pystyisin erikoisuuksista huolimatta keskittymään heidän viestiinsä. Myös syntyperäisten brittien valmiudet ymmärrettävään viestintään vaihtelevat. Brittiläinen ironia on usein syvälle haudattua ja vaatii uskomattoman laajaa, lähes kohtuuttomalta vaikuttavaa kulttuurituntemusta. 

Kun opiskelin kieltä nuorena, otin luettavakseni vaativia kirjoja ja luin niitä sanakirjan kanssa. Jokaisen uuden sanan katsoin kirjasta. Olen työpiireissä välillä harrastanut samaa tunnollisuutta. Nostan kokouspaperista yksittäisen sanan ja totean, että minun piti katsoa se sanakirjasta. Usein nostoni saa nyökyttelyä ja oudosti helpottuneita ilmeitä. Välillä joku suorapuheinen britti on todennut, että tunnistaa kyllä jotenkin kyseisen sanan, mutta ei koskaan käyttäisi sitä itse.

Englannin kielen sanamäärä on pyörryttävä, mutta arkipäivässä pärjää aika pienellä sanastollakin, joka ei varsinkaan viihteen mukavuusalueen parissa laajene. Helposti myös vetäydymme harrastuksen tai työn erikoisalueen sanastoon ja pelaamme kielipelejä sen sisällä. Rakastumme tutuksi tulleisiin käsitteisiin niin, että niitä ei välttämättä koskaan suomenneta. Esimerkkinä vaikkapa ”whistleblowers” - nuo tahot, jotka demokratiassa nostavat metelin, kun jossain on epäkohta. Kunnollista suomennosta ei ole korviini vielä tullut. Yllättäen myös ”value for money” on niin naseva käsite, että suomennosta näkee harvoin. 

Olen yhdeltä ystävältäni tilannut tänne poleemisen kirjoituksen englannin kielestä kirjallisuuden alisuorittajana. Päätän tämän juttuni yksinkertaiseen testiin, sinulle rakas lukijani. Lue kaksi valitsemaani tekstiä ja katso ymmärrätkö kaiken sisällön, merkityksen ja sanojen tasolla. Sen jälkeen voit arvioida, minkälainen mielikuva käytetystä kielestä ja sen laadusta sinulle välittyi. Oudot sanat voit kirjoittaa lapulle ja katsoa sanakirjasta merkitykset niille myöhemmin. Lappu kannattaa tehdä sellaiseksi, että sen voi säilyttää ja palata siihen myöhemmin, muistin virkistykseksi. Oppiminen on hidasta ja toistaminen helpottaa.

Ensimmäisen näytteen on kirjoittanut John Betjeman, Poet Laureate of the United Kingdom - teksti on katkelma nuoruudenmuistelusta runon muodossa. Toinen näyte on kirjallisuuden Nobel-palkitun Bob Dylanin teksti Things have changed, jonka hän myös sävelsi.

Mestari Betjeman:

https://austenreveries.wordpress.com/2013/02/10/poetry-for-sunday-john-betjemans-summoned-by-bells/

Mestari Dylan:

https://www.bobdylan.com/songs/things-have-changed/

***

There has been quite active discussion in Finland lately about the position of English language in our society. We have two National Languages, Finnish and Swedish, using English sometimes makes smaller languages suffer. However, using English by those with lesser  knowlegde of language and culture, like myself, also affects English and its use. In my youth, I read difficult English texts with a dictionary at hand - using it for every single word that was unknown to me. I enclose two texts for Finnish readers to test their English skills - one by Poet Laureate John Betjeman, another by Nobel-prized Bob Dylan.