Matalaa ja korkeaa - kulttuuria

Lupasin, etten kirjoita kuninkaallisista, mutta lipesin.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709012200366232_u0.shtml
Tuomas Enbuske, jota en hirveästi arvosta, kirjoittaa kuitenkin jotain sellaista, joka jää liian helposti kaiken 20 vuoden takaisen tunteellisen roskan alle. Puolustan Enbuskea, että tunteellisääninen Erkki Toivanenkin sanoi aika suoraan mitä oikeasti ajatteli.
Mutta tämän keskelle sopii kaksi puujalkavitsiä kuin nenä leukaan.

1) Mitä Andrew sanoi äidilleen, kun tämä oli löytänyt pojan sängyn alta naisten deniereillä mitattavat vermeet?
-Ne ovat yhden Koon sukkahousut.

2) Tämä vitsi on täysin omani, anteeksi jo etukäteen.

Mitä Elisabeth II virkkoi, kun kuuli poikansa ex-vaimon seurustelevan tavarataloperillisen kanssa?
-Do Diin.

***

Sitten rahvaan pariin. Kemppisen blogissa oli listaus vanhasta edesmenneen Akateemisen listauksesta 100 kirjaa
http://kemppinen.blogspot.fi/2017/08/maailma-sata_28.html
Vastaava listaus löytyy Telegraph lehdeltä, mutta Ex-Akateemisen listaus ei ole huono. Katsoin mitä siinä on Englanti-peräistä ja tulos on tässä.
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo. Hyvä valinta. Ehkä itse olisin ottanut kuitenkin listalle Emily Bronten.
Carroll, Lewis: Liisan seikkailut ihmemaassa. Hyvä valinta.
Le Carre, John: Mies kylmästä. Lajityypin selkeä klassikko.
Conrad, Joseph: Nostromo. Voisi olla tietenkin Pimeyden sydän, joka on ollut vaikuttavampi. Mutta onko Conrad englantilainen? Britti ainakin! Ja saavutus päästä listalle kielellä, joka oli hänellä vasta kolmanneksi paras.
Dickens, Charles: Loistava tulevaisuus. Ehkä itselleni David Copperfield oli läheisempi.
Eliot, T.S.: Autio maa. Etuoikeutetusti, vaikka 4 Kvartettia on syvällisempi. Ja kirjailija oli alunperin amerikkalainen, vaikka hän onkin enemmän englantilainen kuin pitäisi voida olla.
Greene, Graham: Voima ja kunnia. Itsestäänselvyys. Ollut minulle aina läheinen kirjailija, suosittelen hänen elämänkertaansa The Man Within, Michael Shelden. Hän kuvaa kompleksista miestä monien naamioiden takana. Minulle rakas teos on lyhyt kokoelma Sense of Reality, suomennettu Nollapiste. Myös muut myöhäisen tuotannon teokset ovat nautittavia ja Tädin kanssa maailmalla - aarre!
Joyce, James: Odysseus. Ei britti, liian todellinen irlantilainen. Silti mainittava!
Milne, A.A.: Nalle Puh. Voi hyvä tavaton! Tässä ehkä kuuluisi olla JRRT:LOTR! Mutta onhan karhu sympaattinen ja vähemmän hajanainen. Ja puolen hehtaarin metsä!
Khaijam, Omar: Viisaan viini. Tulkoon listalle, brittien Arabia-yhteyksien vuoksi. Paikalla voisi olla olla myös T.E.Lawrencen Seven pillars of wisdom. Tai sitten brittien Juhannustanssit eli D.H.Lawrencen Lady Chatterley.
Orwell, George: Eläinten vallankumous. Let it be!
Shakespeare, William: Hamlet. Ok. Voisi olla myös The Tempest.
Swift, Jonathan: Gulliverin retket. Taas irlantilainen, mutta vaikutti Englannissakin. Pessimisti on paikkansa listalla ansainnut.
Woolf, Virginia: Aallot. Tästä on vaikea sanoa mitään. En ole lukenut. Hyllyssä on Mrs Dalloway, sekin lukematta. Oman elämän päättäminen vähentää pisteitä, vaikka aika olikin kova, tai juuri siksi.

***

This time, some very bad jokes, one self-invented one, linking typical finnish phrase "No niin" which can be used in almost every situation. Here used (by variation) by HM Elisabeth II when she heard the ex-wife of her son is courting with son of wealth businessman. "Do diin". The low culture part of this writing is about the 100 best books from Akateeminen Kirjakauppa, made many years ago. I selected the English ones, including some Polish, American and Irish books as well and commented with some personal corrections to the list.

Maisemia ratin takaa 4: maisemassa

Ajamisessa on parasta tunne, että saa olla osa maisemaa. Sen tavoittaa kun on noussut dalen rinteitä pitkin ja taistellut pelkoja vastaan. Kun on kytkin rutisten noussut mäkiä ylös ja etsinyt oikeaa pykälää. Ylhäälle päästyään on mukava ajaa sivuun ja käydä vähän jalottelemassa. Katsoa maisemaa ja nauttia siitä, että saa taas kohta sukeltaa siihen ja antaa sen muuttua aivan erilaiseksi muutamassa hetkessä. Tiet kulkevat korkealla ja niistä on hienot näkymät, mutta myös laakson pohjalla ajaminen on hieno kokemus, jota ryydittävät korkeuserojen nopeat vaihtelut ja yllättävät mutkat. Jos auton ohjaus on tarkka ja moottorin teho on riittävä, maisemassa vaeltaminen auton kanssa on ikimuistoista.

Englanti on rikas nähtävyyksissään ja välimatkat ovat yllättävän lyhyitä. Yorkshiren ajaa päivässä helposti laidasta laitaan. Vaikkapa Ranskan Burgundiin tutustuminen tarkoittaa yllättävän pitkiä autoilutaipaleita. Lyhyet etäisyydet Englannissa tuottavat myönteisiä yllätyksiä, aikaa onkin piipahtamiseen kiinnostavan tuntuisiin kohteisiin, joihin ei ollut ajatellut menevänsä, tilamyymälöihin, johonkin kartanoon tutustumiseen, teehuoneeseen tai toritapahtumaan, jonka sattui huomaamaan ohi ajaessaan. Ampleworthin massiivinen koulu kiinnitti huomiotani kaukaa ja palasin sinne paluumatkalla, se oli kiinnostava paikka ja omenapiiras oli hyvää, heidän oluensa ja siiderinsä oli myös hyvin markkinoitua. Sternen kotitalo sattui reitin varrelle sopivasti ja Castle Howard käynti oli sekin spontaani, sopi ajan ja ilman puolesta hyvin. Autoillessa huomasin kuuntevani säätiedotukset tarkasti. Sitä en Suomessa juuri tee ja englantilaiset tiedotukset pitivät monesti hyvin paikkaansa ja auttoivat päivän ohjelman jäsentelyssä.

Eri vuodenaikojen maisemat, päivän liikenteen rytmierot jäävät mieleen, toreille tulo varhain kun vielä parkkipaikkoja on, ajaminen lehvästötunneleiden halki. Karttaa saa lukea maisemassakin aika paljon, hyvä nimimuisti ja suuntavaisto ovat tarpeen. On hieno tunne suunnistaa autolla hämärissä maisemassa, joka on edestakaisten matkojen myötä tullut tutuksi ja löytää perille oman tuntemuksen pohjalta aika kummallisiakin reittejä pitkin. Majapaikkaan ja virvoittavien juomien äärelle, antamaan päivän maisemien vilistä silmiensä edessä ennen nukahtamista.

***

Behind my steering-wheel: driving in landscape is a fantastic experience, roads are varied in England and distances short - one can drive across Yorkshire easily within one day, compared to Burgundy in France, this is country inviting to ad hoc visits and seeing curiosities. Some steep hills are a challenge to climb with car, but landscape from above really inspires everybody, vast views with stone barns and walls, but as well awarding is to drive in kettle valleys and admire views from below. After popping many places it is nice to be back in accommodation, unwind and enjoy refreshment before repeating the scenery before slumber.

Maisemia ratin takaa 3: kentällä

Kun paikalle on päästy ja auto on alla, hyvätkin suunnitelmat kannattaa joskus heittää sivuun ja lähteä seuraamaan jotain horisonttiin ilmaantuvaa, kiinnostavaa kohdetta. Vaikka kartat olisivat hyvät, se ei takaa perillepääsyä. Yritin Yorkshiressa päästä Mount Graceen yläkautta koukaten. Liekkö sotilaskoulutuksella osansa, että ylipäänsä lähdin toivottomaan yritykseen. Päädyin tielle, joka kapeni. Uskoin, että sen tuleekin kaveta, koska se pian alkaa kaartua jyrkästi alaspäin ja vie minut suoraa perille. Tie kaventui lisää. Se nousi lisäksi ylöspäin. Se oli nyt sorapohjainen ja sen keskellä oli ruohorantu joka pyyhki autoni pohjaa. Tie kapeni niin etten voinut kääntyä ja mikä ikävämpää, en myöskään väistää mahdollista vastaantulijaa. Tie kapeni yhä ja loppui äkkiä. Olin pellolla. Ajattelin, etten Suomessa olisi koskaan ajanut tällaiseen paikkaan autolla. Mietin, pääsenkö takaisin. Ipadin ruutu näytti että sijaintiani kuvaava sininen kupla on jonkin harmaan keskellä. Kohteeni oli kaukana ja päätin niellä ylpeyteni ja kääntyä ns. paikallistuntemuksen puoleen.

Kynnys tähän oli suuri, koska mielestäni tiesin paikallisista asioista enemmän kun paikalliset. Olinhan marinoinut itseni talven pitkinä iltoina imemällä oppaista hiljaista tietoa. Olin monta kertaa hävennyt paikallisten puolesta heidän tietämättömyyttään ja kiinnostuksen puutetta heitä itseään koskevia asioita kohtaan.

Analysoin, että olin saapunut maatilalle jotain takakautta. Varmistin, että autoni jäi näkyvään paikkaan, ettei paikallinen, mahdollista harmaakaihia poteva taho ajaisi sitä lyttyyn traktorillaan. Mietin vakuutukseni kattavuutta ja kuvittelin itseni väittelemässä käsitteen yleinen tieverkko kattavuudesta vuokrafirman kanssa. Huolestuneena lähdin astelemaan taloa kohti neuvoa kysymään.

Kävelin sisälle latoon, jossa kuvittelin olevan käynnissä AIV-rehun valmistusprosessi kriittisessä hetkessä tai ainakin keritseminen. Se oli tyhjä. Kävelin viereiseen rakennukseen, sielläkään ei ketään. Huhuilin pihalla huudellen "Hello!" Kyllästyin tähän pian ja häpesin. Mitä oikein olin tekemässä? Kävelin autolle, käynnistin sen ja sen kummemmin asiaa miettimättä käänsin sen pellolla, tosin varoen, etten suistunut johonkin ojaan. Palasin nyt leventyvää tietä pitkin sinne mistä olin tullutkin. Alussa tosin pelkäsin, että hälytyksen saanut hurjistunut moukka ajaa minut liiskaksi traktorillaan hänen viheliäisellä kärrypolullaan. Tätä ei tietenkään tapahtunut, vaan löysin moottoritien, joka johti minut Mount Graceen. Perillä huomasin, että yläreitti oli sittenkin olemassa. Se olisi kulkenut synkän metsän poikki ja lopussa olisin laskeutunut rotkoon kuin paraskin vuorikiipeilijä. Auto olisi saatu yläkautta paikalle helposti helikopterilla.

***

Behind my steering-wheel: in the field. I tried to find the secret alternative route to Mount Grace. I ended up in some field after some adventures in narrow lanes, I never dare visit such routes in Finland with the vehicle I had hired from York. I lost my location, in vain searched for local help, frustrated and turned the car and drove back to my original destination without further fuss. Not an idle trip, though, let's call it an adventure, or practise after much theory from all kind of guidebooks, Shell or AA. But I was lucky not been overrun by the tractor of the local peasant!

Maisemia ratin takaa 2: nuotit tien päälle

Kun autoilu aloitti voittokulkunsa menopelien hinnoittelun tultua sellaiseksi, että ns. laajat kansanjoukot pääsivät liikkumisen makuun, juuri tuota makua kuului kehittää. Hämmästyttävän varhain asialle tulivat Shell-yhtiö ja AA eli The Automobile Association. Ne alkoivat julkaista oppaita, jotka johdattelivat moottoroituja pienyksiköitä löytämään maaseudun parhaat palat ja helmet, kulttuuriset aarteet. Runoruhtinas Betjeman aloitti 1930-luvulla Cornwall-oppaalla, jonka Shell tilasi. Sama opas päivitettiin 1960-luvulla samaisen herran toimesta. Betjeman teki myös useita kirkko-oppaita, myös Shellille.

AA on lopettanut oppaiden teon aivan viime vuosina. Monet oppaista tuovat mieleen Valitut Palat-tyyliset opaskirjat, ja niitä saa nykyisin pilkkahintaan kierrätyskeskuksista ja Oxfameista ja tietenkin parilla pennyllä Amazonista. Itse suosittelen kuvan AA oppaita lämmöllä, niissä on loistava, vanhahtava värikuvitus ja runsaasti tietoa. Koska näissä ei ole ruokavinkkejä, tieto ei ole vanhentunut. Ne toimivat edelleen turistille mainiosti, kertovat missä auton kanssa kannattaa poiketa, miten ruuhkat vältetään ja teos on yleensä suunniteltu mahtumaan hansikaslokeroon.

Shellin teossarja on erittäin kattava, lähestymistapa on ensyklopedinen. Kuvan England-opas on yli 800 sivuinen ja kattaa alueittain valtavan määrän paikkakuntia. Kylätasosta on sitten vielä kirja erikseen. Öljytuloilla on siis tehty mahtava voimanponnistus kulttuurikentän kartoittamisessa. Investointi maksoi itseään takaisin koko maan kattavan autoliikenteen laajentuessa, maan sisäisen kulttuuriturismin merkitystä ei voi väheksyä.

Paras tapa hyödyntää oppaita on lukea niitä pimeinä talvi-iltoina ja hakea inspiraatiota reissuille, listata kiinnostavia paikkoja, joihin poiketa - nykyisin viimeistely tapahtuu paikan päällä sitten navigaattorien ja ruoka- ja juomaoppaiden avulla. Näissä vanhahtavissa oppaissa on kuitenkin kestävää viehätystä, kirjaan tarttunut alkaa hetken selailtuaan kaivata tien päälle...

***

Scenery behind my steering-wheel: guides for the road. The AA and Shell guides are blasts from the past, but they are still valid steering us towards treasures of England. In best guides no less persons than Betjeman and John Piper illustrate places to us. What is best, you can buy these very cheaply and spend some happy time planning next tour of serious motoring, from the comfy chair. The Wye Valley page is from AA Illustrated guide to Britain, 1976.

Maisemia ratin takaa 1: autoista

Gustave Flaubert, ranskalainen, vastusti englantilaisten tuomaa kotkotusta, rautateitä. Peruste oli hyvä ja paikkaansa pitävä: sittenhän ihmiset voivat matkustaa joukolla johonkin olemaan typeriä. Tämähän on pätenyt sittemmin myös lentoliikenteeseen. Yllättäen autoilu kuitenkin olisi voinut saada Gustaven tapaisen Vanhan Mörön siunauksen - siinähän porukka on yleensä rajoitetumpi ja matkan voi tehdä myös helposti yksin, koko muuhun maailmaan pahastuneena.

Autoilusuhde alkaa tietysti jo pienenä auton takapenkiltä ja leluista. Opettelin ajamaan vanhan mallin Escortilla ja harmittelin, kun luovuimme kakkosautonamme olleesta porrasperäisestä Morriksesta, joka oli tyylikäs kuin mikä. Matchboxin leikkiautoissa oranssi Mini oli yliveto. Se voitti yleensä pikkuautojen mäkikilpailun.

Englanti ei kuitenkaan ollut käyttöautopuolella se kaikkein onnellisin horisontti 1970-luvulla. Sota oli voitettu, mutta nimi Leyland ja heidän Allegronsa ei oikein tuntunut voittajan valinnalta:
https://www.carthrottle.com/post/10-of-the-worst-british-cars-ever-made/

Autoteollisuus sinnitteli jotenkuten ja viimeistään 80-luvulla alkoi tehtaiden nurkkien valtaus. Kävin 1990-luvun puolessavälissä Oxfordin legendaarisilla Morris-tehtailla, linjoilla valmistui silloin BMW:n omistuksessa Rovereita, kun muualla maassa tehtiin uusissa tehtaissa Hondia ja Nissaneita. Huippukohta Cowleyn tehtaalla oli robotin avulla kiinnitettävän tuulilasin kohdalla katosta tipahtava practical joke hämähäkki, joka säikäytti robotiikkaan syventyneen seurueen.

Käyttöautojen ulkopuolinen maailma oli toista, Jaguarit, Rolls-Roycet, Roverit, MG:t, Lotukset, Bentleyt, Morganit ovat yhä osa kollektiivista autoiluun liittyvää piilotajuntaamme ja niiden ratissa olemme villeimmissä päiväunissamme, eikö niin? Autoilussa britannian luokkayhteiskunta näkyy selkeänä siinä missä marmeladin käytön tottumuksissa. Ja hyvän ja pahan maun välillä on myös selkeä ero. Täytyy sanoa, että autoelämäni vaikeimpia hetkiä oli se, kun tajusin että Jaguarilla on myös farmarimalli ja sen saa dieselkoneella. Sellaisella ei tunnu olevan mitään tekemistä E-Typen tuottaneen merkin kanssa, tuon mallin joka on ilmiömäisen kaunis, ruokaisa ja hirvittävä ajaa tehojensa ja ohjauksen puolesta.

Olen pitänyt Jeremy Clarksonin intohimoisesta suhteesta tekniikkaan ja hän osaa myös olla häpeilemättömän nostalginen. Autosuhde on aina sellainen, autot ovat nyt parempia kuin koskaan ja silti menneessä on jotain puoleensa vetävää, keinonahan tai aitojen puupanelien maailmassa. Joku Ford Capri onnistuu aina säväyttämään liikenteessä näyttäytyessään vaikka se olisi millaisessa kunnossa ja vaikka teknisesti sillä ajaminen on turvallisuusriskin lisäksi ympäristörikos. Ne ovat eläviä museoesineitä ja niiden arvo voi olla huomattava.
http://www.thisismoney.co.uk/money/cars/article-3706797/10-common-cars-70s-80s-extinct.html

Ajattelin jatkaa seuraavalla kerralla siitä, mihin autoteollisuutta ja siihen liittyviä yrityksiä ja yhdistyksiä ei yleensä yhdistetä, kulttuuriarvoista.

***

Scenery behind my steering-wheel. I concentrate this update to cars. In 1970's, the reputation of UK car industry was not the best. Still, there has always been a gap between ordinary cars and sporting cars. Racing green has kept its very lively color for England, in nostalgy, yes, but that has also helped some high end factories to keep their highly appreciated position in market. Not actually dominating, but what a niche it is! And if seeing Ford Capri today in traffic and you are not turning your head, there must be something wrong with your neck!