https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/historiakone/dokumentti.php?id=1379
Churchillin kirje on omituinen. On vaikea uskoa, että tämän kirjoittaja-sanelija on myöhemmin saava Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Äänessä on seikkailija, joka uhoaa ja neuvoo vastapuolta. Sotilaallisten vaatimusten mahdoton sekavuus paljastavat henkilön harrastelijaksi, jolla ei ole käsitystä rintamista, joita hän niin auliisti konsultoi. Kirjoittaja on jonkinlainen sotapolitiikan Indiana Jones, yhden hengen nopean toiminnan joukko. Näistä huolimatta kirjeen lähtökohtana ja motiivina on vastapuolen kunnioitus - jonkinlainen osoitus Churchillin inhimillisistä, usein yllättävistä ulottuvuuksista.
Voi kuvitella Mannerheimin reaktioita kirjeeseen. Epäilemättä hän on sisältöä ounastellutkin. Viittaus Saksan häviöön ehkä kylmää mahanpohjaa, mutta uusi ajatus se ei ole. Hän varmasti jakaa sen, mutta mielessään lisää, että noiden joukkojen kanssa painiessa englantilaiset saavat vielä syödä tupakkansa... harrastelijamaiset vaatimukset koskien sotilastoimintoja aiheuttavat ylipäällikössä varmasti mietoja tuhahteluja. "Hänellä ei ole mitään käsitystä minun sotilaitteni oloista!" Viittaukset ensimmäiseen maailmansotaan tulevat väärälle henkilölle. ”Luuleekohan Sir Winston, että istuin silloin korvat märkinä koulunpenkillä? Hänen pitäisi vähentää juontiaan...”
Mannerheimin vastauskirje on täysin korrekti, diplomaattinen mallivastaus myös vaikenemisessaan ja henkilökohtaisella tavalla jopa kevyesti sydämellinen. Churchill on varmasti lukenut sen tyytyväisenä ja on osannut arvostaa korkeaa tyyliä, jolle on ominaista niin suuri tiiviys. Oloa tulee helpottamaan vielä lisää, kun muutaman päivän päästä USA liittyy viimein sotaan mukaan. Mannerheimia taas harmittaa, ettei Churchill pystynyt Neuvostoliiton painostaessa pidättämään sodanjulistustaan Pearl Harborin hyökkäyksen yli.
Itse Englannin sodanjulistuksen suomalaiset ovat kääntävä aikanaan voitokseen myöhemmin rauhaa tehtäessä. Neuvostoliittolaiset, jotka vaativat Englantia julistamaan sodan, joutuvat nyt kohtaamaan suomalaisten vaatimukset Britannian edustuksesta valvontakomissiossa. Näin käykin, vaikka ei edustuksella ole paljon merkitystä. Valvontakomission britti-edustaja Francis Shepherd saa komission poistuttua maastamme paikan Iso-Britannian Suomen suurlähettiläänä.
Jännitteistä aikaa kuvaa Kaarlo Hillilä, Lapin maaherra, tavalla, jonka myös Churchill olisi hyvin ymmärtänyt, syyskuussa 1944:
”Ilman harhakuvitelmia on sanottava, että ollaan tilanteessa, jossa vallankumousyritys on mahdollinen. Tyyntä ja painostavaa, kuten ennen ukkosta. Millä hetkellä hyvänsä voi myrsky puhjeta, tuuli puhaltaa, jänikset valkeina juosta meren selällä ja vene, jossa Suomen kansa on yhdessä pirun kanssa, kaatua ja mennä.”
(Timo J. Tuikka: Kekkosen takapiru - Kaarlo Hillilän uskomaton elämä)
On kiehtovaa ajatella, palasivatko vanhenevan Churchillin mietteet myöhemmin lakoniseen marsalkkaamme ja hänen tasapainoiluunsa Saksan ja Neuvostoliiton välissä: Mannerheimiin, joka tunsi henkilökohtaisesti Venäjän kärsimysten lisäksi Ranskan ja Puolan tilanteet ja joka tiesi USA:n taipumuksen tukea maatamme. Ja joka anglofiilinäkään ei nähnyt Englantia minään moraalisena jättiläisenä, vaan häikäilemättömänä ”Englanti ensin” toimijana.
Maamme oli tiedustelun suurvalta ja Mannerheim sen ytimessä. Jollekin toiselle taholle Englannin sodanjulistus olisi voinut olla murskaava asia. Mannerheimille, jonka lähiluottomies Paavo Talvela oli seurannut ja tarkkaan raportoinut ylipäällikölleen Englannin touhuja Petsamossa, se oli harmillinen seikka, kauneusvirhe, jota ei täysin onnistuttu välttämään, mutta jonka merkitys armottomassa kokonaisuudessa oli kuitenkin suhteellisen vähäinen.
***
This second update of England vs Finland is about diplomacy. Prime Minister Churchill warned Marshal Mannerheim in his personal letter about Sovjet Union-driven UK intention to declare war to Finland in 1941, just days before Pearl Habor bombing. Churchill advised Mannerheim in quite adventurous and surprisingly dilettante style in military questions. However, Mannerheim responded with cool restraint of the best diplomatic traditions and made the best out of the sticky situation. Not much war effort was taken place between Finns and Britons, after war, Britains had a special place in observing the realisation of Paris treaty of Piece. The leader of that UK delegation, Francis Shepherd, later took the position of UK Ambassador in Finland. The letters are seen here:
http://heninen.net/sopimus/kirjecm_e.htm
http://heninen.net/sopimus/kirjemc_e.htm
