Salisbury 3: Cathedral Close

Lähestyin ensimmäisen kerran Salisburyn katedraalia nuorisomajasta puolijäässä varhain aamulla. Nuorisomaja on muutama vuosi sitten lopetettu, ikävä juttu. Kuljin rakennuksen luo keskiaikaisesta portista, joita Salisburyssa on yhä monta. Katedraali oli nurmikolla aamun häikäisevässä auringossa ja edellistalven myskyjen kaatamat puut näkyivät vielä. En kiinnittänyt silloin paljon huomiota, mutta läheiset rakennukset ovat poikeuksellisia, Close on muutaman suuren rakennuksen kokonaisuus muuten varsin matalahkosti rakennetussa Salisburyssä. Katedraalin sivuilta löytyy oheinen opas alueelle. Olin vähän huolissani, mitä kirjoittelin katedraalista aiemmin. Pelonsekaisena katselin Alec Clifton-Taylorin The Cathedrals of England-kirjaa, onneksi Uncle Alec oli kuitenkin pääosin kanssani samaa mieltä.

Pakollisten museoiden lisäksi löytyy myös pääministeri Edward Heathin kotitalo, musiikin ja purjehduksen ystävä. Hän kuului mm. pianisti Moura Lympanyn ystäväpiiriin. St Annen portin yläpuolella olevassa huoneessa oleskeli Händel jossain vaiheessa, nyt paikalla toimii arkkitehtejä, joiden blogi ja paikan historiaa löytyy täältä.

Salisbury oli aikanaan kirkkomusiikin keskus, siellä sävelletty gregoriaaninen messu otettiin myös muualla maassa käyttöön. Gimell-levymerkin Peter Phillips on Tallis Scholars kokoonpanonsa kanssa levyttänyt messun Sarum Chant. Arvio löytyy Amazonista, mutta levy on ehtaa gregoriaanista laulua, eli en voi suositella kuin kirkkomusiikin hevijuusereille.

Katedraalin tienoo on kuitenkin viehättävä paikka. Jos Eurojackpot iski tai muuten rahojen sijoittamisen kanssa on ongelma, voisin suositella oheista paikkaa asuinkäyttöön. Neliöitä on kuutisensataa, eli tuolla kelpaisi teetä haudutella ja miettiä lähtisikö sitten tulvaniityille samoilemaan. Laitan tähän loppuun kuvankin, kun joku kuitenkin tämän helmen pian nappaa pois kuleksimasta.

***

The third and last update of Salisbury. The Cathedral Close is impressive, with many interesting houses - Arundells worked as a home for Sir Edward Heath, Handel, no less took room above St Ann's Gate. My photos are from my historic first visit in Salisbury, in the distant past, 'twas a cold and frosty spring morning and I took some photos with my Leica in icecold hands. If you are fast decider and cash money is not a problem you can buy Lady Felsham-like house in the Close and live there happily, looking every morning that the Spire is still up there. Be swift, it is the last link of the Finnish text. Other links are to Amazon (Gimell Sarum Chant CD), St Anne architect blog and the guide to the Close itself. If gone, take some consolation from this view.

Salisbury 2: Katedraali veden äärellä

• Copyright: © Victoria and Albert Museum, London 2017. All Rights Reserved

Salisburyn katedraalissa on muutama asia, jotka ovat erityisen huomionarvoisia. Rakennus syntyi nopeasti ja se on tyyliltään harvinaisen yhtenäinen. Sijaintipaikka on alavaa, niittyistä ja hyvin vetistä aluetta. Kuuluisa torni huippuineen kiinnittää huomiota.

Oma muistoni katedraalilla käynnistä oli pääsymaksun suuruuden kauhistelua, sen ihmettelyä, että kirkko oli rakennettu kuin jättimäisen viheriön keskelle ja muisto siitä, että tornin ylhäälläpysymiseksi tarvittiin lisää rahoitusta ja sitä havainnollisti tornin alla olevien purbeckmarmoripilaristojen taipuminen painon vaikutuksesta. Sisätila ei englantilaiskatedraalien tapaan ole kovin korkea, mutta kokonaisuuden yhtenäisyys tekee sisätilasta vakuuttavan ja juhlallisen. Sisäänpääsymaksu kirkkoon vertautuu helposti mielessä anekauppaan, mutta valtavien rakennusten ylläpitäminen ei todellakaan ole ilmaista ja kansan karttuisaa kättä tarvitaan. Pelkän tornin kunnon huoltokirja on todella pitkä.

Katedraali on ulkopuolelta iso ja komea, mutta sijainti kaukana muista rakennuksista syö hieman suuruuden tehoja vertailukohtien puutteessa. Constablen maalauksissa katedraaliin on otettu etäisyyttä, ja rakennuksen mahtavuus korostuukin niissä. Siitä huolimatta en pidä Constablen Salisburyn katedraalimaalauksia hänen parhaimpinaan. Niissä on jotain pakoitetun teatraalista ja asettelun makua, mikä ei mene suuren luontokuvaajan pirtaan luontevasti. Rakennuksen esittämisen suhteen on myös nähty vaivaa, välillä onnistuneesti, mutta tulokset voivat olla myös väkinäisiä ja elottomia. Korkeuksiin kohoava huippu on itse nähtävä ja koettava, kankaalla tai runona se ei oikein tahdo onnistua, eikä valokuvakaan oikein tee oikeutta. Tornin poikkeuksellisuus tuli rakentajillekin yllätyksenä, 1400-luvun luomus oli liian iso paikalleen ja rakenteita on pitänyt moneen kertaan vahvistaa, että komeus pysyisi ylhäällä. On ihme, etteivät ajoittain tuivertaneet myrskytuulet ole tuoneet sitä alas.

Mutta Constablen kuvista saa hyvin käsityksen Salisburyn kohdan Avon-joesta neljine sivujokineen. Alue on tulva-aikaan varsinainen hetteikkö. Constable on taiteilijana jotenkin leppoisimmillaan ja omimmillaan pastoraalimaisemissa kuvaamassa lehmiä näillä rehevillä niityillä.

***

Salisbury's pride is its Cathedral - its uniform Early English style, a magnificent spire, bending purbeck marble pillars under spire, minuses are somewhat watery surroundings and plain field with no much relation to other buildings. One can grasp its grandeur best by distance. John Constable made several paintings of the Cathedral, some famous, but I think he was not at his homeground with this church, but he painted those watery meadows and cows with love.

Salisbury 1: Old Sarum - Englannin kuivin paikka

• John Constable: Old Sarum, 1834, watercolor.

• Copyright: © Victoria and Albert Museum, London 2017. All Rights Reserved.

• 
  

Istuin bussissa ja kuuntelin edessä istuvan nuoren naisen ja miehen keskustelua. Naisen mielestä "Tatuoinnit ovat iso osa hänen elämäänsä." Olin puuttumassa keskusteluun epäkohteliaasti, että pitäisikö elämän tasapainoa muuttaa jotenkin, kun hän puhuikin tiikeritatuoinnista, kynsien jäljillä. Olin myyty. Ne kieltämättä pukisivat häntä, mutta tarpeettomia olisivat, koska oli ilman tiikeriäkin luonnonkaunis. Myös komea mies oli hyvin kiinnostunut tatskoista ja näytti itselleen suunnittelemia malleja puhelimestaan. Ne eivät sykähdyttäneet borgesilaisen tiikerin tavoin, jonka osasin liiankin hyvin kuvitella. Oma Englanti-hommani ei tuntunut enää friikkimäiseltä. Eli siis, karkoitusten kunniaksi kolmeosainen Salisbury-sarja.

***

Salisburyn kaupungin edeltäjä on Old Sarum. Paikka on kaupungin ulkopuolella, jossa näkyy vallihaudan pohja, laajennetun kirkon pohja ja linnoituksen perusta. Paikan hyödyntäminen pohjaa kauas menneisyyteen ja esimerkiksi kuningas Alfred piti sitä osana tukiverkostoaan, tietysti tanskalaisia vastaan. Vuosina 1000-1200 Old Sarum oli vilkas paikka. Yllättäen suomalainen wikiartikkeli on sekava ja englantilainen versio on muutenkin kattavampi. Kaupunki näyttää ennallistuskuvissa kuin jonkun Carcassonne-pelin yltiöahtaalta versiolta. Asumistiheys on ollut kova ja kaupunki on ollut helppo puolustaa. Kaupungista ja kirkkojen rakennusprojektista saa mainion, elävän kuvan Ken Follettin teoksesta Taivaan pilarit. Wikipedian mukaan kaupunki hylättiin kirkon ja Wiltshiren sheriffin kiistan vuoksi. Sheriffi ei ole mikään pikkutekijä, kuninkaallisen kilvenkantaja ja jatkumoa virassa todellakin on! Taustalla on varmasti myös moninaisempia syitä, ahtaus, ehkä olojen rauhoittuminen, mutta ennen kaikkea vesipula. Vaikka paikka oli ollut runsasvetinen, vedenpinta laski ja kaivot syvenivät kulutuksen myötä. Lopulta vettä sai helpommin kaupunkiin kuljetettuna kuin kaivosta vinttaamalla.

Katedraali valmistui 1092, mutta myrsky vaurioitti sitä pian pahasti. Paikka on varmasti ollut tuulelle hyvin altis, mutta entistä laajempi kirkkotyömaa alkoi saman tien. Sekään rakennus ei ollut pitkäikäinen, vuoteen 1226 mennessä katedraaliprojekti lopetti tällä paikalla ja piispanistuin siirtyi New Sarumiin, nykyiseen Salisburyyn. Loppu oli lisääntyvää hiljaisuutta.

John Constable, vaimonsa menetystä poteva taiteilija teki kuvan Old Sarumista vuonna 1834. Se kuvaa paikan entisestään eristynyttä ja autioitunutta tilaa - myös poliittisesti. Old Sarum oli yksi "Rotten Borough" - paikka josta historiallisista syistä oli valittu edustajainhuoneeseen jäsen, vaikka paikalla asui vain muutama sielu tai ei edes asunut, vaan omisti maata. Whig William Pitt vanhempi, 1766-8 pääministeri, oli yksi heistä. Vuoden 1832 uudistuslaki lakkautti nämä edustukselliset epäkohdat ja Old Sarumin merkitys on nykyisin olla suurenmoinen osa English Heritagen kokoelmaa. Sivusto on mahtava katsaus kuivan paikan historiaan. Mutta katsokaapa vielä noita Constablen vesivärityön pilviä - mestarin kädenjälki!

***

Before Salisbury, there was Old Sarum, with its motte, castle, cathedral - the unlucky one - a story very much told by Ken Follet in Pillars of Heaven - a very entertaining book. Old Sarum was one of the notorious rotten boroughs, their special priviledge to elect persons to the House of Commons, was ripped off in the 1832 Reform Act. Why was Old Sarum abandoned? A quarrel between church and the Sheriff of Wiltshire, growth, lack of space, lack of water... is that enough? I will devote two more updates to once again the highly political subject - Salisbury.

Fey 3: Coming of age

Sananselityksen kaksi aiempaa päivitystä edustivat ns. toinen kivaa ja toinen vähemmän kivaa puolta.  Tämän kolmannen päivityksen on tarkoitus viedä nämä kaksi yhteen ja säilyttää selityksen epämääräisyys. Otsikko Coming of age tarkoittaa aikuistumista, sekin epämääräinen käsite, joka ei aina elinkaaressa toteudu korkeassa iässäkään.

Periaatteessa New Agen maailmasta henkisyyteen vetäytyminen tai kirkon auktoriteetin tai tieteellisen maailmankuvan taakse meneminen ja oman vastuun välttäminen ovat kaikki infantiileja toimia. Toisen osapuolen tai edes oman roolin ymmärtäminen ei aina ole helppoa. Ilmestyskirja Nyt-elokuvassa, Conradin Pimeyden sydämessä, Kurtzin luona, on pieni hyllyllinen kirjoja. Yksi niistä on James Frazerin The Golden Bough, lyhennelmänä. Frazerin teos on kokonaismuodossaan antropologinen, mammuttinen ensyklopedia, joka pyrki listaamaan maailman myytit ja objektiivisesti selvittämään niiden taustat. Teos pyrkii myös osoittamaan uskontoja yhdistäviä tekijöitä, maailman syntyä kuvaavia taruja, mutta myös tapoja, kunnioituksen kohteita, suhdetta arkielämän vaiheisiin, kuten vaikka aikuistumiseen liittyviin tapoihin. Frazerin alkuperäinen laitos on valtava, suppeammassakin laitoksessa on sulattelemista. Frazer on teoksellaan vaikuttanut Coppolan lisäksi ainakin Freudin teorioihin. Kulttuurien tutkijat joutuvat yhä selvittelemään, pitävätkö teosta varteenotettavana lähteenä vai ottavatko siihen kriittisen kannan. Valtavan tietomääränsä Frazier hankki aika rajoitetusti matkustamalla - hän käytti imperiumin verkkoa tiedonhankintaansa. Paikan päällä olijat taltioivat ja raportoivat toimeksiantajalleen kaukaisia ja eksoottisia paikallisia tapoja ja uskomuksia kuin Paulaharju Lapin-retkillään.

“Both the fanatical believers and the fixed attitude people are loud in their scorn of what they call “woolly minds.”… [But it] is the woolly mind that combines scepticism about everything with credulity about everything. Being woolly it has no hard edges. It is easy, pliant, yet it has its own toughness. Because it bends, it does not break. … The woolly mind realizes that we live in an unimaginable gigantic, complicated, mysterious universe. To try to stuff the vast bewildering creation into a few neat pigeon-holes is absurd. We don’t know enough, and to pretend we do is mere intellectual conceit. … The best we can do is keep looking out for clues, for anything that will light us a step or two in the dark.” 
― J.B. Priestley, Over the Long High Wall

Priestley on kiinnostava kirjoittaja, jokseenkin unohdettu ja meillä suhteellisesti vielä huonommin tunnettu pohtija. Häntä askarrutti ajan ongelma, myös suhteellisuusteorian näkökulmasta. Teemasta ilmestyi useita näytelmiä ja lopulta myös kirja Man and Time. Priestlyn käsittelytapa on holistinen, tietämyksemme perusta haastetaan popperilaisesta poikkeavalla tavalla, myös tuntemattoman, henkisen tai parapsykologian ulottuvuus on rinnalla mukana. Toisen maailmansodan kokemus synnytti ennennäkemättömän kirjallisuustulvan menneisyyden selvittämiseen - ymmärtämisen tarve muihin ja lopulta itsessä paljastuneeseen outouteen oli suurta. Tässä ei ollut oikeastaan uutta, myös valistuksen aika oli suhtautunut kiinnostuneen uteliaasti muihin kulttuureihin ja niiden tapoihin. Ikuinen paluu, siis.
 
Kulttuureissa on paljon hiljaista tietoa, sijaitsevat ne sitten Midlandsissa tai Samoalla. Ehkä Shirley MacLainen höpsöltä tuntuvat ajatukset sielunvaelluksesta ovat jollain tasolla totta: aika meissä ei ole niin lineaarista kuin luulemme - siitä huolimatta ylioppilaskokelaiden on syytä olla kokeessa paikalla ns. ajoissa - onnea vaan heille. Asiat kaareutuvat, häipyvät ja palaavat, jäävät taakse ja ovat taas edessä. Pidän kovasti tämän päivityksen kuvasta - Constablen toisesta Stonehenge-maalauksesta. Vaunut ovat lähteneet merkityltä asentopaikalta, ne kulkevat muinaisraunion ohi kohti uutta päivää ja uusia mahdollisuuksia. Tiedämme suunnilleen, missä nyt olemme (vaikka voimme erehtyä) ja tuleva aika on joka tapauksessa merkillinen. Se kanssa on elettävä ja kasvettava sen myötä.

***

Epilogi

Kaksi feyn lisämäärettä:
Kate Moss: Modern nomads
Kate Bush: Night Scented Stock from Never for Ever.

***

This third attempt to define word 'fey' aims to be better than two hopeless ones before. For obligatory name-dropping, I have this time J.B. Priestly - with his fascination of time and the limits or limiless of its interpretation, and James Frazier with his heroic attempt to take grasp of all myth and believings out there. His The Golden Bough is worth looking at, at least in abridged edition. In the end, there is nothing new under the sun. Like Constable's waggons in today's picture, we are going on routes taken before us, heading to unknown. Let us hope it is going to be OK, after all. But strange or fey it will be. Please check the epilogue from above - some feyish extra illumination.