Tavataan torilla

Juha Tantun kirjassa oli hienosti kuvattuna kohtaamisia englantilaisten kanssa. Tapaamiset voivat olla yllättävän muodollisia ja ihmisestä ei välttämättä saa koskaan oikein otetta, Borges kuvasi yhdessä jutussaan hienosti ns. shakkiystävyyttä, jossa avautuminen loppuu pian ja puhuminenkin lopulta kokonaan tarpeettomana.

James Herriotin eläinlääkärikirjoissa hän kuvaa Yorkshireen kotiutumistaan junantuomana Glasgowlaisena ja miten oppii lopulta arvostamaan isäntien jynkkää tyyliä. Kun ei turhia puhuta, voi sitten tarvittaessa puhua vähän isompia, jos siltä tuntuu.

Törmäsin Yorkshiren isäntämieheen Thirskin torin laidalla. Asuin lähellä ja kävin aamuisin kahvilassa ihmettelemässä kojunpystyttäjien touhuja torilla. Söin kahvin kanssa muodikasta puuroa kun isäntämies istui viereeni. Tervehdimme ja kohta hän kysyi mistä olin kotoisin. Pian puhuimme sodasta. Hänen tarinansa ei ollut kuitenkaan vakiotarina häviöistä ja voitoista. Hän kertoi, että hänet sisaruksineen vietiin Kanadaan turvaan. Jos sota olisi hävitty, heistä olisi kasvatettu uusi Englannin takaisin valtaava sukupolvi. Sitä vaan ei koskaan heille kerrottu kunnolla ja hänen velipoikansa mieli järkkyi kaukana kotoa. Keskustelukumppanini avautui myös omista murheistaan, hänen poikansa perhe oli hajoamassa. Hän katseli rauhallisena torille, jossa hänen tiiminsä kokosi kojua ja totesi filosofiansa tyyneydellä, muistan hänen sanansa aina. "Jos kaikki pitävät yhtä, selviämme, mutta jos kaikki eristäytyvät omiin ongelmiinsa, kaikki kärsivät."

Kättelimme lähteäksemme, minä erittäin hämmentyneenä hänen avautumisestaan ja minulle uudesta tiedosta, Churchillin äärimmäisistä, epätoivoisista suunnitelmista noina sodan alkuvaiheen synkkinä hetkinä. Miehen tiimi tuli sisään mesoten. Joku auto tukki heidän pystytysprojektinsa. Auto oli tietysti minun ja he kuittasivat miehelle että sinun ystäväsi estää työt. Heilautin kättäni, että olisitte nostaneet sen pois tieltä kulmista, auto on niin pieni. Tämä hyväksyttiin naureskellen ja jatkoin matkaani kohti Sutton Bankia.

***

Market places are meeting places. Sometimes even silent Yorkshiremen speak if they have something to say. The old man in Thirsk Market place cafe told me, complete stranger, about wartime evacuation of his siblings to Canada, introduced me to Churchill's ultimate plan to save England, to mental problems of his brother and the divorce process of his son. England, it is not just nice chat and small talk.

Photo: Ripon Wakeman on the market place. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.

Harriet Cohen - pianisti

Martti Turtolan Sibelius-kirjassa vilahtaa nuori englantilainen pianisti, joka on miesystävänsä kanssa Sibeliusta tapaamassa Helsingissä. Arnold Bax juodaan pöydän alle ja Sibelius jatkaa miellyttävää juopottelu- ja keskusteluhetkeä neidin kanssa - Harriet Cohen on hänen nimensä. Cohen ei ensi kertaa sekoittanut vanhempien säveltäjämiesten päitä, hän tunsi myös Elgarin ja Vaughan Williamsin, eivätkä De Falla ja venäläisetkään säveltäjät olleet hänelle outoja.

Pianistina Cohen on jäänyt tuntemattomammaksi jostain syystä. Hän oli vahva ammattilainen, Tobias Matthayn oppilas kuten Myra Hess, Irene Scharrer ja myös säveltäjäksi päätynyt Arnold Bax. Hess tunnetaan ennenkaikkea mainosta Bach sovituksestaan Jesus, joy of man's desiring, se oli myös Dinu Lipatin konserttien suosikki päätösnumeroksi.

APR levymerkki on julkaissut Cohenin soololevytyksiä kiinnostavana kolmen levyn settinä. Samassa sarjassa ovat ilmestyneet myös Percy Graingerin ja Eileen Joycen - Australiasta - kiinnostavat levypaketit. Cohenin setti ei ole yhtä virtuoosinen, mutta siinä on joitakin erittäin kiinnostavia levytyksiä. Hän levytti vuonna 1928 ensimmäisenä maailmassa Bachin yhdeksän ensimmäistä preludia ja fuugaa Wohltemperirte Klavierin 1.kirjasta. Arvioni mukaan Cohenin soitto vetää vertoja Sviatoslav Richterin levytykselle 1970-luvun alusta. Hän ei tunteile, hidastele tai vauhdita soittoaan rasittavasti, vaan legato on laulavaa, rakenteet selkeitä, äänitys on hyvä - kyse ei ole mistään aikamatkasta, vaan tulkinta on ihan tätä päivää ja pianolla soitettuna ilman ongelmia.

Eri säveltäjät tekivät Cohenille Bach-sovituksia, mutta hän teki niitä itsekin. Levyllä on erittäin hyvä sovitus Bachin 22. Kantaatin osasta Sanctify us by thy godness. Nuotit kannattaa kaivaa Petruccista ja kokeilla itsekin. Levyillä on myös autenttisen kuuloista Fallaa ja Debussya, sekä erittäin pianistisesti soitettu Kabalevskin Sonatiini.

Cohen harrasti myös Elisabethin aikaisia säveltäjiä, Byrdiä ja Gibbonsia, jonka hieno lyhyt sarja levyiltä löytyy. Vaughan Williams teki Cohenille hienon tutkielman Gibbonsin virsiteemasta. Baxia levyltä löytyy myös, Paean on omistettu Cohenille ja tämän intohimoisen teoksen soitossa on selvää auktoriteettia, mutta pianistisen varmasti soitettuna. Cohen on kulttuurisesti hyvin mielenkiintoinen hahmo, jonka värikkäästä elämästä voi lukea vaikka Helen Fryn teoksesta Music & Men. Elämäntyö on kuitenkin tehty pianon ääressä, joten levypakettiin tutustumista voi suositella.

***

English pianist Harriet Cohen has been known as a good friend to many famous composers, including Sibelius. She and Jean continued drinking and chatting, while Arnold Bax took some rest under the table. This happened during Helsinki visit of stormy couple Bax & Cohen. Yet, she was a very able pianist, in the class of Myra Hess. She made some pioneer recordings of Bach - I would like to compare her interpretation of Bach's WTC 1 (the first 9 pairs of the set) to that of Sviatoslav Richter's much later, same wonderful legato and intellectual control. Cohen also recorded Gibbons suite, very beautiful, and inspired Vaughan Williams to compose something for her about Gibbons theme. Bax's Paean is dedicated to Harriet and she plays it with authority and cool, controlled power. All these interesting things on APR label, 3 cds. Please try and judge her pianism yourself!

Mies lammasturkissa

Michael Wood on tehnyt 1970-luvulta lähtien useita historiaa popularisoivia teoksia, sekä kirjoina että televisioon. Teoksessaan In search of dark ages, hän laajensi genren ystävien joukkoa, myös naispuolisissa - sujuvan sanailun ja mielenkiintoisten aiheiden lisäksi ei ole poissuljettu, että Woodin eloisa olemus, kiharat ja kenttäuskottava lammasturkki nostivat myös suosiota.

Englannin pimeisiin vuosisatoihin, roomalaiskaudelta normannivalloitukseen ulottuva kirja on mainio teos aloittaa tutustuminen tähän hankalasti hahmottuvaan ja dokumennoinniltaan harvahkoon ajanjaksoon. Teos on sujuvaa tekstiä, hienosti havainnollistettu kaavioin ja kuvin. Rakenne on legendaarisen mielenkiintoinen: Boadicea, myyttinen britti-amatsoni; kuningas Arthur; Sutton Hoon hautalöydös; kuningas Offa; Alfred Suuri; Athelstan; Erik Punakirves; Ethelred Valmistautumaton ja Vilhelm Valloittaja itse. Kiintoisin kokonaisuus on Athelstania, kansakunnan yhdistäjää ja Malmesburyyn haudattua, vuonna 939 kuollutta hallitsijaa koskeva luku.

Wood tuo hienosti esille kronikoitsijan William Malmesburylaisen tiedot kuninkaasta, hänen esineistään, joissa näkyy karolinisen renesanssin vaikutus, lainsäädäntötyöstä koko valtakunnalle, Malmesburyn luostarin sivistystyöstä kuninkaan sponsoroimana ja hovin kiertämisessä ympäri maata, Cheddar-Kingston- Eamont Bridge-Exeter-Cirencester. Uusia kaupunkeja perustettiin ja Midlands muotoitui hallinnollisesti niihin piireihin (shires) joita uudistettiin laajemmin vasta vuonna 1974.

Kuningas ei tietystikään ollut hallitsija vain kulttuurillisesti, kilpailevat kuningaskunnat alistettiin päättäväisesti kuninkaiden kuninkaan, keisari Athelstanin hallinnon alle. Wales, Cornwall, Skotlanti - paineet olivat sisäisesti olemassa ja lopun elinajan kestävä rauha saavutettiin Brunanburhin taistelussa 937. Kronikoitsijat ylistävät tapahtumaa käänteentekeväksi. Wood etsii maastosta taistelupaikkaa helikopterista takatukka hulmuten, mutta emme saa sijainnista varmuutta, vain oletuksia. Pimeät vuosisadat ovat kiehtovia ja päättäväisen, sivistyneen soturihallitsijan hautamuistomerkki huokuu rauhallista juhlavuutta. Tv- sarjan jakson musiikki on poikkeuksellisen kohottavaa ja kokemus on historian ystävälle BBC:n laadukkaiden sarjojen clotted creamia, melkein liian hyvää ollakseen totta.

Wood on jatkanut sympaattisella linjallaan kiintoisten aiheiden parissa, poikamainen charmi on yhä tallessa. Tarinankerronnan rinnalla hän osaa myös avata lukijalle kriittisyyttä, tutkimusmetodia ja -menetelmiä rinnakkain. Hyvä historiantutkija, siis.

https://youtu.be/zGL89IJYpO4?si=Xk5EpcmxLGORHDbp

***

Michael Wood with his many books and tv-series has done a herculean effort to popularise early history of England. With his boyish-stylish sheepskincoat, long back hair style and easy and inspiring enthousiasm he made early history interesting also to many females. I specially liked his In search of dark ages - the era not very easy to study without Wood, and a special find is his excellent study of King of Kings, Athelstan. May the great nation uniter rest in peace in his beloved Malmesbury!

Ilford

Morsen yhdessä jaksossa rasittavan oloinen virkailijamies kommentoi poliiseille vinkkiä lakonisesti How the mighty have fallen! Kaunopuheinen sitaatti löytyy toisen Samuelin kirjan 1:27. Valokuvaajan urallani Ilford oli nimi, jonka nimiin vannoin siinä missä kameramerkkinikin. Englantilainen yritys on kulkenut suhdanteesta toiseen, konkursseista ja halkaisuista ja kaupoista jotenkuten selviten. Ikonisia vedospapereita ja filmiä saa yhä Ilford Photo nimen alla tehtynä. 

Kulta-aika valokuvaukselle oli ja meni, ja valokuvaus kuitenkin elää enemmän kuin koskaan. Passikuvia voi tehdä ilmaiseksi ja blogissa uusien kuvien tekeminen on helpompaa kuin koskaan. Ei tarvitse paperiprosesseja ja filmin kehittämistä kotilabrassa. Kun otan vanhoista vedoksista skannailuja, se on säälittävää ja kökköä. Kaikki on hienompaa sähköisesti kuin kemikaalisesti. 

Silti viritän surullisen laulun menneistä hyvistä ajoista. Kaipaan herkän filmin rakeisuutta, miten objektiivi piirtää sumuisen päivän. Ihailen vanhoista Edwin Smithin arkkitehtuurikuvia ja Cecil Beatonin Britti-Voguen klassisia mustavalko-otoksia. Aikaa tuollaiseen työmäärään ja loistoon ei ole enää. Kaikki on peruuttamattomasti ohi. Valokuvat on museoitu ja me elämme instant-kuviemme kanssa nykyhetkessä. Nostalgian voima on kuitenkin vahva, eiköhän sitä tule käytyä tutustumassa paikan päälle paikkakuntaan joka aina kantaa rakkaiden filmimuistojen painoa. 

Kuvassa ei ole Ilford, vaan Ludlow, mutta alkuperäinen vedos Ilfordin Brilliant 3. Näyttelykamaa.

***

Ilford - a symbol for the past, the days of the glory of photography, film & paper. The company has gone through different phases of adaptation to changing market. With free passport photos, instant results seen philosophy, paper and chemical free culture has changed the trade. How the mighty have fallen! But some giants remain: Cecil Beaton and Edwin Smith - those were the real days of photography, long ago. The picture is from Ludlow, not iconic Ilford, the original was processed on Ilford brilliant 3. I loved the grainy quality of their Delta 400.

Arnold Bax - sävelrunoilija

Varsin alkuvaiheessa klassisen musiikin harrastustani törmäsin Bryden Thomsonin levytykseen Arnold Baxin neljästä sävelrunosta. Luin taustat, Sibelius-vaikutteet, inspiroituminen Irlannista, avioliiton romuttuminen suhteeseen pianisti Harriet Cohenin kanssa, pitkä ura ja maineen hiipuminen.

En ymmärtänyt juuri mitään klassisen musiikin kokonaisuudesta, mutta innostuin runoelmista kovasti. Varsinkin Happy forest ja November woods kiehtoivat, toinen iloisella orkesterirymistelyllään ja jälkimmäinen syksyisen synkkinä tuntoina ja edelleen aika kovaäänisinä satseina. Nyt, vuosikymmenien jälkeen, Baxin röyhkeän-romanttinen ote on säilyttänyt purevuutensa. Musiikki on paikoin melkein liian metelöivää, mutta se on väririkasta ja kuvailevaa. Nyt osaan lukea musiikin rakenteesta selkeitä Debussy-vaikutteita ja huomaan, että säveltäjä on ollut melkoinen virtuoosi kirjoittamaan orkesterille. Tuulen tai meren kuvaaminen sujuu häneltä vaivattomasti kuin ranskalaiselta mestarilta.

Kapellimestari Thomson kuoli, mutta levytykset pitävät pintansa, hän selvästi uskoi säveltäjään ja osaa ottaa orkesterista oikeanlaisen tunnelman, "kelttiläisen hämärän" atmosfäärin. Ilman sitä Baxin musiikissa ei ole paljon sanottavaa. Näin kuuluukin olla, on turha tehdä levytyksiä ilman innostusta täyteenkyllästetyille musiikkimarkkinoille.

Oma suhteeni Baxiin ei oikeastaan kantanut ensimmäistä levyä pidemmälle, vaikka sen vaikutus on ollutkin mieleenpainuva ja kestävä. Toisen ostamani levyn mukana tuli 4. Sinfonia, joka säväytti vain paikoittain. En ole sinfonioihin tutustunut perusteellisemmin ja aion käyttää niihin hieman aikaani. Hyllyssä on Handleyn kokonaislevytys niistä ja muutama muu levy. Baxin pianomusiikkia en ole oikein hyvin löytänyt, mutta kuoromusiikissa on erinomainen teos Mater Ora Filium, joka löytyy
https://www.amazon.co.uk/Bax-Sing-Maiden-Finzi-Gone/dp/B01M69NQ11/ref=sr_1_3?s=music&ie=UTF8&qid=1498418978&sr=1-3&keywords=Bax+finzi
Teoksessa on omalaatuinen, lähes hypnoottinen tunnelma. Bax ei ollut hengellisessä musiikissa kotikentällään, mutta hän on selvä ammattimies.

Harriet Coheniin palaan erikseen, hän on kiintoisa hahmo, joka ansaitsee tulla käsitellyksi myös ilman Bax-suhdettaan.

***

Arnold Bax and his fine Tone poems were among the first works that made me taking classical music more seriously. Old Bryden Thomson recordings have still kept their bite well. Bax music is loud, athmospheric and interesting, if one believes in this music - they are not easy works for orchestra or listener, they have almost Debussy-like virtuosity spiced with celtic mysticism and some excellent noisy parts in Happy forest, this is deeply felt music in despair or joy.