Ensimmäinen ostamani taidekirja oli pieni Thames & Hudsonin Dolphin-sarjan Constable. Pienet kuvat kiehtoivat mielikuvitusta ja moniin Englannin maisemiin sai niistä ensituntuman. John Constable oli maiseman, luonnon maalari aikakaudella, jolloin se ei ollut mitenkään muodikasta. Hän maalasi Brightonin rantoja, Suffolkia, Dedhamin laaksoa, kukaan ei ole kuvannut Stonehengea visionäärisemmin kuin hän, Salisburyn katedraalia ja tulvaniittyjen pajukkoa. Juuri kuva tulvaniittyjen pajuista on minulle tärkeä, tajusin, että myös oma maisemani on sama jota taiteilija jakaa kuvatessaan veden pintaa, pilviä, veden reunaa kasveineen, sinertyvää horisonttia, veden syvyyttä, pajujen tummaa ja kosteaa elinvoimaisuutta.
Constablen kehitys taiteilijaksi oli pitkä, itsepäinen ja itsestäänselvä. Hän sai sattuman oikusta hyvän alkuohjauksen ja neuvot antaa ihmisten tulla maisemaan niinkuin he tulevat siihen luontojaan, ilman turhia asetteluja ja puvustamisia. Hän sanoi, että innoituksen aiheet eivät olleet kummoisia. Maalari hänestä tuli, koska rakasti veden solinaa myllypadoissa, pajuja, vanhoja mätiä lankkuja, niljakkaita sulkupuomeja ja tiilirakenteita.
Perhe ei häntä kovin paljon tukenut suuntauksessaan, vaimonsa Marian, lapsuudenkaverinsa hän sai omakseen pitkin hampain vaimonsa vanhempien varoittamana. Ilmeisen onnellisessa liitossa vaimo kuitenkin kuoli nuorena ja onneton taiteilija sulki jonkinlaisen oven sisällään ja huolehti yksin seitsemästä lapsestaan.
Suhteellisen iäkkäänä hänet hyväksyttiin Kuninkaalliseen Akatemiaan, mutta varsinaista jättimenestystä hän ei koskaan saanut - Englannissa. Ranskassa hänen töitään myytiin ja arvostettiin, Delacroix etunenässä. Constable ei kuitenkaan koskaan edes astunut jalallaan Ranskaan ja omien sanojensa mukaan oli mielummin köyhä Englannissa kuin menestynyt Ranskassa. Patriootti ja konservatiivi, siis.
Taiteilijan voima on kuitenkin töissä. Pidän mestarin luonnosmaisesta maalinkäsittelystä, hänen väreistään, miten tuuli ja pilvet ja ilman kosteus on saatu vapaana kankaalle, puiden ja lehvästöjen kuvaajana hän on klassikko, Hampsteadin nummen puuryhmän muistaa aina ja jalavan rungon tutkielma on yhä paikkansapitävä. Viimeksi sen näin Kumun Constable näyttelyssä - oli todella vahinko ettei sitä saatu Tallinnasta Suomeen! Kevään kyntäjähamon härkineen ja sinisen taivaan muistaa myös helposti.
Opettaessaan Constable korosti kolmea prinsiippiä, jotka oli elämässään oppinut. Ensinnäkin, maisemamaalaus on sekä tiedettä että runoutta; toiseksi mielikuvitus ei yksin tuota taidetta, joka kestäisi vertailun todellisuuden kanssa ja kolmanneksi, yksikään suuri maalari ei ole itseoppinut. Constablen juuret olivat hänen paikallisissa oppaissaan ja Clauden ja Rubensin töissä. Hänen täytyi jossain vaiheessa oppia työskentelemään nopeasti, hänen luonnoksensa ovat hyvin eläviä ja myös muotokuvat tavoittavat hyvin kohteittensa olemusta, vaikka ne olivatkin hänen tuotannossaan sivujuonne.
***
John Constable is a National Treasure. His best works are honest nature studies, carefully studied, but freely painted - he had an ability to turn rotten planks into poetry. A conservative artist hero taking his own path to the scenery, turning local knowledge and careful observation melted into the great six-footer canvases.
