Schweppes 2: Minä ja Schweppes

Oli hieman outoa huomata, että Schweppesin tuotteet liittyvät jollakin tavalla Englanti-innostukseni juuriin. 1970-luvulla virvoitusjuomat olivat vielä ylellisyyttä. Varsinkin sitä olivat hienommat mikserit, joiden etiketissä komeili maininta kuninkaallisesta hovihankkijasta. En ollut vielä käynyt Englannissa, kun koulupoikana huoneessani kuuntelin levyjä ja siemailin huolellisesti kiteytymisen rajamaille jäähdytettyjä mikserijuomia. Schweppesin Tonicissa maistui imperiumin katkeruus ja eksoottisuus, Bitter Lemonin laadun erotti myös siitä, että siinä oli selkeästi sakkaa, joka laskeutui pullon pohjalle. Juoma oli niinsanotusti cloudy, pilvinen. Ginger Ale tarjosi ensikosketuksen inkivääriin, johon myöhemmin olin tutustuva eri muodoissa. Jopa Schweppesin Cola oli eksoottinen, siinä oli erikoinen aromipainotus, joka erotti sen suurista amerikkalaisista kilpailijoista.

Mielikuva oli syntynyt saarivaltakunnasta, jossa on omat tavat, maut ja laatukäsitykset. Mutta varsinainen pommi oli vasta tuloillaan noina Kylmän Sodan vuosina. Schweppes oli kehittänyt 1970-luvulla Russchian-limonadin Pohjoismaisten vodkien kyytipojaksi. Suomeen se rantautui muistini mukaan vasta 1980-luvun alussa. Juomasta tuli heti suosikkini. Se oli kirkas juoma, jossa oli häivähdys vaaleanpunaista. Se tuoksui heikosti makeilta punaisilta marjoilta ja sen maussa oli sokerisuuden rinnalla hämmästyttävä aromipoiminta persikan nukkaisen kuoren katkeruudesta. (Nykyisen juoman aromien takana ovat valmistajan mukaan marjat, hibiscus ja porkkana). Juoman nauttimisessa tuntui olevan poliittista riskiä, siinä tunsi olevansa Hänen Majesteettinsa Salaisessa Palvelussa retkellä Pahuuden Valtakuntaa vastaan. Etikettiin oli alunperin kuvattu tsaarillinen kaksipäinen kotka. Tämä oli virvoitusjuomamerkiltä rohkea kannanotto, jonka tekee vieläkin hämmästyttävämmäksi se, että tuo tunnus tosiaan palasi valtaan Neuvostoliiton raunioiden ylle. Juomalla voi tehdä politiikkaa, myös kapitalismissa!

Kun ensimmäisiä kertoja vierailin Malvernissa, huomasin Malvern Wellsissä ison Schweppes-kyltin vesipullottamon kohdalla. Tämä lisäsi omaa kiinnostustani paikkaan muiden tekijöiden ohella.

Tietenkään Schweppes ei ole ollut matkoillani vain Englantiin rajoittunut merkki, Ranskassa erilaiset sitrusversiot ovat olleet suosiossani aina. Ranskassa suosittiin tölkkejä, Suomessa juomia sai aluksi kömpelöissä, raskaissa, kirkkaissa lasipulloissa, joiden malli hieman siroutui ja pitkäkaulaistui ja lopulta pintaan tuli tarpeetonta kuviointia. Kruunukorkit ovat pulloissa olleet niin kauan kuin muistan. Jossain vaiheessa juomia alkoi saada litran pulloissa, ensin lasisina, sitten vieläkin suurempina muovisina. Olen aina pitänyt pientä pakkauskokoa parempana, suurissa pakkauksissa hiilihappopitoisuus on jo lähtökohtaisesti alempi ja väljehtyy entisestään avattuna. Haluan juoda Schweppesini niin hapokkaina kuin mahdollista, jostain omituisesta fysiologisesta syystä, jota en edelleenkään osaa selittää. Hiilihappoa pitää saada säännöllisesti, se on ollut minun terveysveteni. Nykyistä mallistoa voi ihailla Schweppesin sivuilla.

***

I have always been a keen fan of brand Schweppes. For me, it was a sort of symbol of England, even before my first visit. The brand had that tempting melange of the Cold War Spirit, of quality, exotic spices and tastes, of Imperial and Royal connections, humour, somewhat an air of higher class than those ubiquitous products of the bigger American soft drink companies. Introducing Russchian in the middle of Cold War, with its two-headed eagle Imperial emblem on a bottle label and its sour peach peel aromas - that was really something highly political for a soft drink company - I fell in love with the drink at once. There is no longer the Sovjet Union but the great mixer, Schweppes Russchian, still stays strong. My positive thoughts about the label were further deepened with my first visits to Malvern and seeing their water-bottling premises there, on the hillside.