Murha ja työyhteisö

Source: Touch of Frost, 1992.

Murha on keskeisiä englantilaisia instituutioita, joka on varsinkin tv-sarjoissa kestänyt aikaa hyvin. Erilaiset poliisisarjat ovat itselleni olleet melkein pääasiallinen syy katsoa televisiota. Olen miettinyt omaa suhdettani näihin periaatteessa makaabereihin luomuksiin varsinkin kun huomaan rentoutuvani niiden parissa. Selityksenä olen tarjonnut hieman yllättävää seikkaa, poliisiyhteisöä ja sen keskinäistä nahistelua, vinoilua, onnistumisia ja pettymyksiä. Sellaista on kotoista seurata ja siinä sivussa ratkeaa pari veritekoakin.

Midsomerin murhat on moraaliltaan kyseenalainen luomus. Ruumiita löytyy hyvin hoidetuista puutarhoista niin taajaan, että on vaikea uskoa Midsomerin kreivikunnan väestönkehityksen kestävän jatkokausia. Poliisityö ei ole kaikkein tehokkainta. Hyväksyn ainoastaan ensimmäiset kaudet joissa Troy toimi Barnabyn apurina. Troysta on vaikea olla pitämättä - mies joka näyttää naamallaan että ei siedä ihan kaikkea eksentrisyyttä ja jonka ajotaito ei jätä kylmäksi. Hänessä on kunnon englantilaisen kykyä pitkäjänteisyyteen ja yllätyksiin.

Yorkshiren etsivät on tietyllä tapaa epätäydellinen sarja, se jäi kesken päähenkilöiden riitaannuttua ja muutenkin Dalzielin pahantuulinen mutta kivitalon korkuinen karisma dominoi liikaa. Maisemat ja jurot ihmiset ovat uskomattomia, mutta murhat liian mielikuvituksellisia ja raakoja.

Uudemmista Veraa kestän huonosti - päähenkilön ääni ei miellytä minua, mutta huomasin toisella kierroksella nauttivani Scott & Baileyn aika ajoin törmäyskurssilla olevasta suhteesta. Työyhteisössä on selvästi käytetty realismia ja tyypit ovat myös ihan rehellisen nukkavieruja ja pomot voivat olla niuhottavia byrokraatteja.

George Gently ja apurinsa John Bacchus ovat suuria suosikkejani. Georgessa on lempeää, karheaa karismaa ja John on tulinen ja ruokkoamaton. Tässä on parivaljakko, joka ei kumarra mitään ja ovat jatkuvasti keskenään vereslihalla ja silti tukevat toisiaan. Maisemat ovat kauniita, Durhamin katedraali kuningattarena taustalla ja murhat surullisia.

Historiaan sijoittuvista murhasarjoista Foylen sota ansaitsee erillisen käsittelyn joskus sopivassa yhteydessä. Sen työyhteisö on idealistinen.

Minulle kaikki muut sarjat ovat tulleet Komisario Frostin monenlaisia paikkoja nähneen tunkkaisen takin liepeistä. Äitini näki Jackissa isääni ja tunnistan tuon tunnollisuuden, jääräpäisyyden ja velmuilun yhdistelmän, sekä sosiaalisen herkkyyden, jonka vuoksi katsoja antaa Jackille oikeastaan kaiken anteeksi. Kun hän itkee kollegansa arkun ääressä, on mahdotonta olla välinpitämätön. Ja väsymätön George, joka viiksi vipattaen yrittää pitää Frostin sääntöjen puitteissa. Ja se kokenut, kovia kokenut, hajonnut poliisimies, joka kertoo pahimmasta hetkestään Falklandilla. "Pistin kiinnitä." Teetä kuluu, patteria potkitaan, Jack kähveltää keksejä, intialaista ruokaa syödään - poliisin uusi hallinnollinen ohjeistus, maisemat ja ympäristö ovat kamalia, eikä tätä sarjaa kestäisi ilman sisäistä huumoria ja lämpöä.

Komisario Morsen apuri Lewis on vanha kunnon ruikuttaja-Neville klassikosta Näkemiin vaan, muru. Morse itse on wagnerilainen hapannaama, jonka suhde olueen on jokseenkin arvoituksellinen. Nuori Morse-sarja on sinänsä kiinnostava, mutta on vaikea nähdä jatkumoa miten tästä uteliaasta nuoresta miehestä tulee synkkä Wotan-hahmo. Miksi?

Työyhteisösarjana Ryhmä Pullman on kuitenkin yli muiden. Murhat ovat vanhoja, pomo luo painetta, lähiesimies nainen ja vanhat fakkiutuneet jarrut asialla. Jack, Gerry, Brian ja Sandra ovat alkuperäinen kuningastiimi, joka pitää yhtä mahdottomissakin paikoissa. Ja pomo Strickland tukee juuri silloin kun siitä paskiaisesta ei odottaisi!

***

Police tv-series are great classics. Their inside view to police teamwork is highly interesting, how they solved them all. I like best good old Jack Frost with his social eye, the unbalanced Durham duo Gently and Bacchus and funny New Tricks with the original brain team. Scott and Bailey gained much from the second viewing.