Keitit

Source: Getty/Express

Muutin asuinkaupunkini sisällä. Muutto oli helppo, mutta samassa yhteydessä kävin läpi elämääni ja päätin aloittaa blogikirjoittelun Englannista. Huomasin muutossa, että lukemattomat kirjani ja äänitteeni kiertävät samaa aihetta, saarivaltakunnan emämaata. Halusin saada itselleni selvitettyä tätä erityissuhdetta kirjoittamalla ja myös kokemuksia jakamalla.

Huomasin, että kirjoitusaiheita löytyi heti aikamoinen listaus. Toive tähän alkuun on, että tekstini löytäisivät lukijoita ja kiinnostavia kommentteja.

En ole mikään suuri englannin kielen osaaja, en halua snobbailla kielenhallinnalla vaan uteliaisuus on lähtökohtanani. Tunnen, etten tiedä asioista tarpeeksi ja haluaisin päästä syvemmälle ja löytää uusia vivahteita.

Sattuman oikusta nimenomaan Englanti kiinnostaa minua, ei Irlanti, ei Wales tai Skotlanti. Saatan kyllä asioita peilata niihin. Mutta kiinnostukseni on itsellenikin salaperäistä, enkä tahdo liikoja eritellä.

***

Otsikkoni yrittää olla vitsikäs, mutta ensimmäiseen kirjoitukseen valitsin kaksi englantilaista instituutiota, Katet, Katiet - Bush ja Moss. Moss on tietysti fotogeneettisyys itse, käsittämättömän uran tehnyt, uskomattoman muuntautumiskykyinen malli. Häntä voi tietysti pitää monenlaisena hörhönä mutta muistan ihastuneeni häneen viimeistään silloin kun hän kertoi joutuneensa jonkun poikaystävänsä kanssa saarroksiin Englannin maaseudulle lumipyryn vuoksi. He olivat joitakin päiviä liikkumatta, ihmetellen hiljaista maisemaa, lämmitellen ja jutellen äkillisessä kiirettömyydessä. Jotain kummallista on englantilaisen luontosuhteessa, jotenkin arkisempaa kuin suomalaisessa, mutta myös jotenkin epäselvempää, salaperäisempää.

Kate Bush on minulle eräässä elämäntilanteessani tärkeä artisti. Hän osaa hienosti kuvata teoksissaan rakkauden tietynlaista runollista animaalisuutta, ehkä selkeimpänä esimerkkinä omituinen laulu l'amour looks something like you. Kate on ollut kaimansa tavoin muuttumiskykyinen ja hän on varmasti yksi hankalimmin lokeroitavia popartisteja. Under the ivy laulu tavoittaa jotain kummallista maan ja luonnon syvemmästä merkityksestä. Sen voi mieltää pikkutytön keijukaishaaveiluksi, mutta puutarhan maassa, muratin alla on väkevämpiä voimia. Ensimmäisillä Englannin matkoillani valtoimenaan rehoittava aluskasvillisuus muratteineen ja orjanlaakereineen ihastuttivat ja ehkä siksi myös tuo laulu on koskettava.

Samanlaisena säilyminen, itselleen uskollisena oleminen, ehkä siinä on joku avain salattuun puutarhaan, johonkin perienglantilaiseen pysyvyyteen. Jokin joka säilyy muuttumattomana vaikkakin lähes unohdettuna kuin joku Green man hahmo. Paras on lopettaa ensimmäinen kirjoitus kumarruksella kahdelle naiselle, jotka ovat vaativilla toimialoilla tehneet ihmisen elämän mittaisen uran, jota on  ollut hienoa seurata, oma pää on pidetty eikä eksentrisyyttä ole vältelty - sehän ei saa olla vain miesten etuoikeus.

***

This blog is an introspective study of personal meaning of England. The first text is a homage to two great Kates, Kate Moss and Kate Bush. I find their relationship to nature interesting.