Valokuvauksen opettaja - John Hedgecoe

Lapsuudenkodissani oli musta, iso kirja, josta opin perustiedot valokuvauksesta. Katsoin kuvia ja niiden selitteitä. Valikoima oli monipuolinen sekä kuva-aiheiden, että menetelmien suhteen. Lähes kaikkea sivuttiin ainakin jossain määrin, pidemmälle edistyttyäni usein turhauttavan kevyesti. Opin kirjasta näin jälkikäteen joitakin perusasioita riittävän hyvin, ne ovat kantaneet tähänkin päivään. Miten maisemaa katsotaan, mitä kiinnostavaa siinä voi löytyä? Miten materiaalintuntua saadaan valokuvaan? Tietenkin valaistuksella. Miten ihmisvartaloa katsotaan? Miten rakennus erottuu ympäristöstään? Miten huone kuvataan? Milloin on oikea hetki valon suhteen?

John Hedgecoe oli monien tekniikoiden mies - hänen kirjansa Suuri Valokuvauskirja - ja sen seuraaja Valokuvaajan käsikirja (näyte alla) ovat täynnä teknistä tietoa. Jopa siinä määrin, että monet eksyvät tekniikkaan ja luulevat sen olevan edellytys hyville kuville. Cartier-Bresson opetti minulle myöhemmin, että rajallisella määrällä välineitä, kenties Leica-rungolla ja parilla optiikalla, pärjää - kohde pitää ennen kaikkea nähdä ja vasta sitten ottaa kuva himmentimen aukon ja sulkimen ajan funktiona - siinä se yksinkertaisuudessaan.

Hedgecoen kirja pitää lukeakin runoutena ja sellaisena se on painunut mieleeni. Kuva kävelevästä naisesta takaapäin, miten kostea vaate paljastaa hänen muotonsa ja miten kamera on taltioinut hänen jalkapohjansa asennon. Kuva hevosryhmästä Rievaulx’n luostarin raunioilla, maisema lumen puuteroima. Palkkikameralla kuvatut hedelmä- ja kasvisasetelmat, joissa valon värit ja varjojen mustuus leikkivät keskenään.

Englantiini Hedgecoe liittyy siten, että juuri häneltä sain kipinän rakkauteeni Englannin maisemia kohtaan. Hän kuvasi paljon maisemia ja rakennuksia. Ihmettelin karuja rakennuksia ja kuuraista maata, kesän värejä, ihmisten ilmeitä ja kuluneita käsiä, baarien valaistusta, esineiden himmeyttä ja kiiltoa, teollisuusmaiseman karua runollisuutta.

Myös tekniikasta jäi jotain mieleeni - huomasin, että minua erityisesti miellyttävät kuvat oli otettu tietynlaisilla kameroilla. Opin myös rakastamaan filmin rakeisuutta ominaisuutena, joka oli mahdollisuus, eikä haitta. Päädyin Ilford-kuvaajaksi osittain Hedgecoen Englanti-nostalgian pohjalta.

 Hedgecoen yksi tekninen neuvo on kantaa mukana tyhjää diaraamia, jonka avulla voi katsoa rajauksen toimivuutta. Konsti on varmaan hyvä joillekin. Sitä käytetään myös elokuvauksessa sormien avulla tehdyllä raamilla. Tämmöiset keinot vievät kuitenkin näkökulmaa itse näkemisestä, jossa ei saisi olla rajoitteita: silmän pitää olla utelias. Kuva joka tapauksessa rajataan kuvaa otettaessa ja sitä vielä sovitellaan vedostusvaiheessa tai ipadin ”valopöydällä”. Olennaista on, että lopulliseen kuvaan taltioituu jotain kiinnostavaa, pysyvää, ohi vilahtaneesta elämän hetkestä.

Hedgecoen kuvien 1960- ja 1970-lukulainen estetiikka jäi myös mieleeni ja monesti matkoillani etsin vaistomaisesti aiheita näiden kausien suodattimien läpi. Olen Hedgecoelle kiitollinen monesta hienosta asiasta ja voin häpeilemättä tunnustaa hänet hyväksi opettajaksi valokuvauksessa.

***

John Hedgecoe made some basic guides for photography starters. They are mostly technical, but contain also sudden splashes of pictural poetry. I learnt through his photos some lessons of love towards English scenes, landscapes and portraits. The beauty of the horse group at Rievaulx Abbey ruins, of frosty meadows, of post-industrial landscape, of the tower of Ely Cathedral etc.