Tekstieni rönsyillessä aiheesta toiseen, eräs itsekriittinen huomio on ollut muita selvempi. Arkkitehtuurista kirjoittaminen tiukasti asiassa pysyen on hankalaa. Tunsin, että se ei suju ollenkaan. Olo helpottui kun katsoin ammattilaisten kuvausta samoista rakennuksista, nekin olivat aika kesyä tavaraa. Häpeän puna kävi kasvoillani, kun olin kehunut Riponin katedraalin länsipäädyn syvyyttä ja Clifton-Taylor, tuo lahjomaton, oli arvostellut sitä latteudesta. Onneksi löysin toisen kuvan, jossa syvyys tuleekin fasadiin kaupungin suunnasta sopivassa valaistuksessa.
Rakennuksien kuvaaminen sanallisesti ei kuitenkaan ole helppoa. Olen pitänyt Lontoossa alusta alkaen modernista teatterirakennuksesta Thamesin rannalla, se on palautunut monesti mieleeni Kaisaniemen pään yliopistorakennuksesta Metsätaloa vastapäätä. Jotain sellaista kultaisen swengaavaa 60-lukua siinä on. Lontoon yliopiston Senate House Charles Holdenin suunnittelema on mykistävä, valtavan kokoinen art deco-luomus, joka viileän portaittaisesti kohoaa korkeuksiin. Teos tuntuu oudon ajattomalta ja sen voi sanoa olleen Orwellin totalitarististen ministeriöiden taustalla. Olen Bloomsburyssa tuijotellut rakennusta jonkinlaisen epäuskon vallassa. Lähikortteleissa muutenkin on paikkoja, jotka tuntuvat olevan ajallisesti suljettuja tiloja, jota korostaa liikenteen suhteellinen vähäisyys.
Rakennuksessa on tärkeää rakennuksen tuntu, tila ulkona ja sisällä ja miten se käy dialogia ympäristönsä kanssa. Miten rakennus vaikuttaa ympäristöönsä ja katsojiinsa. Kuvaksi otin Castle Howardin, myös Bridesheadina tunnettuun rakennukseen. Kupoli nostaa aina mieliä, ne epäonnistuvat harvoin, kiviaines hohtaa kirjavana. Rakennus loistaa auringossa ylvään italialaisena ja sen voi kuvitella kutistuvan syksyisessä kuurassa aamun heikossa valossa. Sen suhteet ovat silloinkin kauniit ja tasapainoiset ja se lepää rauhallisesti jäätyneen ruohokentän keskellä, julistaa majesteettisesti visiota, millainen voi olla kappale etelää keskellä Yorkshiren kylmyyttä. Huomatkaa, että tämä loisto on vielä keittiön puolella, toinen puoli on varsinaisesti se edustavampi!
***
A personal note: writing about architecture is really difficult. My description of Ripon cathedral stroke me as highly unsatisfactory, until I noted Alec Clifton-Taylor himself was not perfect with all his words. I decided to need more practise with writing and seeing. I have noted certain similarities between London 1960's buildings, theatre from Thamesside and University of Helsinki building from Kaisaniemi, Unioninkatu. Holden's Senate House from London acted with its cold, art deco style, as a forerunner to Orwell's Ministry of Fear. My picture today is of Castle Howard - Brideshead to many. This is not art deco, but the northern reply to great Italian buildings and their master architects. The building leads a magnificent dialogue with the watcher and its surroundings - this is architecture how it should be.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti