H.V.Mortonin In Search of England on nyt luettu. Etsiminen on kirjalle hyvä, iätön aihe - löytäminen on nopeammin hapantuvaa. Löytämiseen ohjaavat matkaoppaat tarvitsevat koko ajan päivittämistä, eikä niistä muutaman vuoden jälkeen ole oikein mihinkään. Huomasin kulkevani Mortonin matkassa hyvin samanmielisenä. Oma matkailuni on myös ollut näennäisen satunnaisia ihmisten kohtaamisia huolellisesti taustoitetuilla reiteillä. Nuori Morton poimii reitilleen oikein klassisia paikkakuntia, jotka ovat olleet omianikin valintoja: Winchester, Tintagel, Wells, Glastonbury, Bath, Bradford on Avon, kolme katedraalia Worcester-Gloucester-Hereford, Shrewsbury, Järviseutu, Durham, York, Lincoln, Ely. Hän kuvaa matkailijan intoa, taustoitustyötä, mutta myös väsymistä - kierros nopeutuu loppua kohti ja melankolia hiipii enemmän puseroon, joka ei Mortonin kohdalla ole kuosiltaan erityisen sporttinen tai muodikas, hän on jo nuorena menneisyyden merkitsemä kaveri, jonka muotoa synkentää Iloisen Vanhan Englannin kaipuu.
Tietenkään kirjailija ei ammenna kohteistaan kaikkea mahdollista, metodikaan ei ole systemaattinen kuten jollain Pevsnerillä tai Clifton-Taylorilla, mutta hän mahduttaa muutaman rivin kuvauksiinsa aina osuvasti paikallista väriä, eikä tarinointi koskaan pyri nousemaan elämää suuremmaksi. Ainakin omassa päässäni Mortonin maalailemat paikat ja ihmiset tuntuivat eläviltä. Hyvällä tuurilla samanlaisia natiiveja voi tavata nykyaikanakin.
Hieman yllättäen Mortonin matka Englantiin käy vuoropuhelua useassa kohtaa Lähi-Idän kanssa, eikä pelkästään perinteisessä vihreän ja miellyttävän maan rinnastamisessa Jerusalemiin. Vertailu lisää motoristi-vaelluksen myyttistä ulottuvuutta, kadonneet pyhimykset ja pyhäköt vilahtelevat kuin parhaallakin toivioretkeläisellä. Englannin etsimiskirjaa ei ole käännetty suomeksi, mutta Mortonin Mestarin jäljillä, Paavalin jäljillä, Pyhän maan kuva ja Matkalla Raamatun maissa ovat saatavilla: ennen toista maailmansotaa teoksia ilmeisesti myös myytiin meillä reilusti. Kirjoittaja on harjoittanut kaikkea eksoottista ja ainutlaatuista poimivaa silmäänsä kaukomailla saakka. Englanti-kirja hyötyy juuri tällaisesta etäisyyden ottamisesta - asioiden ja paikkojen suhteet säilyvät hienosti, mihinkään ei uppouduta siinä määrin, että lukiessa tulisi kiusallinen olo. Hän antaa monessa kohtaa vastuun lukijalle hankkia lisätietoa. Kirjan karttaan piirretty kulkureitti on tästä hyvä esimerkki: kaikista reitin varrelle tulleista paikoista ei ole tekstissä mainintaa: toisia tekstissä mainittuja pikkupaikkoja ei ole merkitty, joten lukijan täytyy kaivaa tarkempi Ordnance Survey Map esiin. Lukiessa oli helppo yhtyä Mortonin usein toistaman havainnon englantilaisen maiseman tiuhasta vaihtumisesta aivan erilaiseksi jo muutaman mailin matkalla.
Morton onnistuu pysäyttämään ajan: lähes satavuotias kirja tuntuu yllättävän tuoreelta, oikeastaan vain charabancit, varhaiset bussit, tuntuvat erikoisilta. Vaikka autoilu on varhaisvaiheessaan, autoja tuntuu silti olevan jo joka paikassa. Shakespeare vilahtaa kirjassa usein: häntä seuraavat myöhemmät Potterit ja Hobitit. Amerikkalaisturistit täyttävät paikat: heille mieto irvistely on Mortonin kestoteema. Sitä on myös kuolevaisuuden korostaminen: useasti liikutaan raunioilla ja kirkkomailla, kansantyypeissä monesti heimonsa viimeisen edustajan seurassa: kulkukauppiaita ja häviävän palveluskunnan esimerkkejä on riittämiin.
Tuntuu kummalliselta, että Englannista ja yhtälailla tarunhohtoisesta Lähi-Idästä inspiroitunut Morton päätyi loppuiäkseen Etelä-Afrikan asukkaaksi. Hänen perikuntansa antoi omituisesti luvan tehdä elämänkerta In Search of H.V.Morton. Mukavien matkakirjojen tekijä paljastuukin yksityiskirjeissään ehdaksi rasistiksi ja sarjapettäjäksi, joka löysi haikailemansa vanhan hyvän ajan kaukaa etelästä. Englanti-kirjastakin huokuu Mortonin kiinnostus viehätysvoimaisiin naisiin. Mortonin perintöä vaalivalta sivustolta kysyin, mikä ajoi menestyneen kirjailijan muuttamaan pois Englannista. Vastauksia tuli heti kiitettävästi. Ehkä kyse on Englannin muuttumisesta ikävämmällä tavalla uudenlaiseksi toisen maailmansodan päätyttyä ja Labourin aloitettua yhteiskunnan päivittämisen - myös itsenäistyvä Israel ympäristöineen joutui valinkauhaan ja etäämmälle Britanniasta - ja mortonilaisista perinteisistä ideaaleista. Ikuisen paluun myyttiä mukaillen tilanne on nyt pitkälti sama.
Joka tapauksessa In Search of England näyttäytyy kaikessa kadonneen ja katoavan haikailussa myös päteväksi opaskirjaksi tehdä Lontoon ulkopuoliseen, vielä kadottamattomaan Englantiin oma Grand Tour - nykyaikana se on helpoin tehdä juuri autoilemalla. Vaikka nostalgikko onkin, teksti ei silti anna kuvaa Mortonista läpikyllästettynä suru-viiksisenä pessimistinä. Orwellin synkkä Wigan-raportti julkaistiin 1937 - Morton vierailee Wiganissa hieman Orwellin odotuksin, mutta onkin yllättynyt löydettyään sieltä kauneutta ja kaupungistaan ylpeitä asukkaita. Ihan teollistumisen ja rakennemuutoksen ydinalueille hän ei silti retkellään uskaltaudu: tämä palvelee hyvin turistien valtavirtaa, joka haluaa nähdä vain mielestään hyvää ja kaunista. Mortonin valinnat ovat niin itsestäänselviä, että on helppo unohtaa, että lukemattomat myöhemmät, vähemmän verbaaliset opastajat ovat pääosin toistelleet päteviä valintoja. Stratford-Upon-Avonissa, Shakespearen kaupungissa, Morton suorittaa ovelan väistöliikkeen turistimassoista: hän menee metsään ja kohtaa siellä suuren Bardin muuttumattoman, mielikuvituksellisen todellisuuden linnunlauluineen kaikkineen - vinkki varmasti on nykyaikaisellekin matkailijallekin hyvä, joskin vierailun kiireessä harva sitä on tullut kokeilleeksi. En minäkään - ehkä ensi kerralla sitten.
***
I read H.V.Morton’s great In Search of England. Travel books outdate so easy, but this nearly 100 year old book is still fresh and valid. Hope we will get Finnish translation sooner or later!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti