Aloitin levyjeni luetteloinnin - olin vältellyt sitä monta vuotta, mutta viivakoodipohjainen menetelmä oli niin yksinkertainen, ettei siitä ollut enää välttelyn tekosyyksi. Tutustuin taas kokoelmieni osiin: petyin aikoinaan Hyperionin On this island levyyn - odotukset olivat suuret juuri Brittenin laulusarjan suhteen. Nyt kuuntelin levyn läpi isommalla äänenvoimakkudella - laulut alkoivat hämmästykseni elää. Erityisesti huomioni kiinnittyi Roger Quilterin lauluun Fair House of Joy. Lynne Dawson laulaa sen hienosti jäsennellen, se tuntui korviini uudelta, pianosäestyskin kiinnitti huomiota myönteisesti. Sanoiltaan lempeä rakkauslaulu huipentuu viimeiseen korkeaan nuottiin ihastuttavasti: siinä hetkessä on jotain perienglantilaista vaatimatonta tyylikkyyttä.
Quilterin elämän kohtalo oli jäädä pikkutekijäksi: varakas laulunikkari kärvisteli seksuaalisuutensa kanssa, tuki toisia, ramppasi yhdistysten kokouksissa uskollisesti ja murtui lopulta mieleltään itse. Hänet muistetaan lauluistaan, jotka ovat klassista soolo-ohjelmistoa. Löysin kokoelmastani mm. Kathleen Ferrierin esityksiä niistä. Kaivoin esiin myös vieläkin varhaisemman Quilterin tulkitsijan, Gervase Elwesin, joka kuoli onnettomuudessa jo 1920-luvulla. Dawsonin tulkinta kestää vanhemmat haastajat: aina ei ennen ole ollut paremmin. Ajattelen että klassinen laulu elää juuri tällaisissa raikkaan-kirkkaissa, elävissä esityksissä.
Kansikuva levyssäni on Tim Nashin Moonlit Herefordshire Landscape.
Kevätyön maisema vetoaa minuun ja alan arvuutella kuvan kirkkoa, joka nousee vetisen tasangon ylle. Ajattelen heti Herefordin katedraalia, mutta rakennus on ehkä pienempi. Ehdolle valikoituvat Kempseyn ja Kempleyn St Mary-kirkot. Kempseystä löydän Nashin toisen työn, jossa on selvästi sama rakennus, mutta kreivikunta on Worcestershire, eikä sinne näe Herefordshirestä käsin. Kempsey on avaraa Severnin jokilaaksoa, tuttua tulvaniittyä, mutta kirkon profiili katon nurkkatorneineen vaivaa minua. Kysyn tietävämmiltä kirkkobongareilta: varmaa vastausta ei tule, Romney Marshin kirkkoa ehdotetaan, mutta se on Kentissä asti. Jään odottamaan, jos saisin taiteilijan itsensä yhteystiedot. Ettei vain levy-yhtiö ole erehtynyt kreivikunnasta?
Pikkuasioihin sotkeutuminen on juuri bloginpitämisen ydintä: joutuu päästämään mielensä hieman syvemmälle tuntemattomaan. Usein vihkiytyminen tapahtuu jonkun triviaalin, itsestäänselvyyden kautta. Viivakoodijärjestelmä viekin kohti kokonaisuuden hallintaa, Elisabethin-aikaisiin runoihin tehty Quilterin laulusarja avaa säveltäjän musiikkia ja elämää, mutta huomaankin myös sarjan ensimmäisessä laulussa tutun tekstin Weep you no more, sad fountains. Siitä löytyy varhaisempi versio Dowlandin säveltämänä, mutta ennen kaikkea tuon tekstin laulaa Marianne-Kate Winslet Järki ja tunteet filmatisoinnissa. Tuntemattomasta ollaan tultu taas tuttuuden terra firmaan. Sävellys on nyt moderni, se kuulostaa 1700-luvulta, mutta on tunteellinen pastissi. Onnistunut sellainen - pastissit helposti ovat sitä. Quilter ja Dowland väistyvät taka-alalle kuvan ja suuren viihteen edessä.
Miksi osa kaksi? Koska olin jo tehnyt viihteen ja taidelaulun painiottelusta aiemman osan, jossa Vera Lynn otti selkävoiton sodanaikaisella rauhanlaulullaan paljon korkealentoisemmista sävellyksistä. Siihen päivitykseeni voi tutustua tässä:
Tunnistamaton kirkko kevätyössä jää vaivaamaan minua: unohtuvat säveltäjät ja laulut liudentuvat nostalgiaan: viihde vie ja toinen musiikki soi jossain muualla, voimakkaampana. Mutta Dawsonin tulkinnan jäsennys ja tuo korkea sävel jäävät silti vakuuttavina mieleeni.
***
Keeping a blog: details, details and checking of details. This time some trivia from Roger Quilter songs and their singers and some unknown churches in Hyperion Tim Nash cover art.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti