Photo source: Wikipedia (Lake District: Derwent Water)
Matkat vilahtavat ohitse: jossain epävarmalla laiturilla odotetaan bussia, se ei tunnu koskaan tulevan, mutta kohta olen sen kyydissä: minut kuljetetaan kukkuloiden, vuorten yöpuolelta mutkittelevaa tietä. Vaikka matkailijan pitäisi valmistautua, Järviseutu, Lake District yllättää minut jylhyydellään: puiden välistä alhaalla heijastuu veden pinta. Sataa ja aurinko paistaa.
Tänä keväänä tuntui, että kaikki tuntemani ihmiset olivat vast'ikään tulleet Como-järveltä. Paikka on varmasti hieno: omalla listallani se on kuitenkin Ullswaterin ja Wast Waterin näkemisen jäljessä. En ole kuullut suomalaisten vajoavan transsinomaiseen tilaan Englannin, Wordsworthin ja Beatrix Potterin (Petteri Kaniini) Järvien Ylänköä ylistäessään. Ehkä sitä ei markkinoida tarpeeksi - kuten ei Suomenkaan järviä - ja miljoonat englantilaiset turistit kansoittavat jo muutenkin kotimarkkinansa helpoimmin saavutettavat järvet sekä Windermeren ja Keswickin rajalliset majoituspaikat.
Wordsworthin Preludi on pitkä runo: sitä ei käsittääkseni ole kokonaan suomennettu. Englantilaisen romanttisen luonnonrunouden alkuteos lähtee liikkeelle venevarkaudesta, poika lipuu järvelle ruuhella, joka on sopivasti rannalla. Aamuhetki; veden pinta; maisema: runon elementit ovat kasassa, jokainen voi tarkastella omia mielikuviaan, muistojaan ja haaveitaan. Minun ideaalikuvassani on aamusumua, puut ja kukkulat erottuvat katkelmina ja kerrostumina, valo siivilöityy: itse maisema tuntuu säteilevän. Erotan järven pohjan selkeästi. Hiljaisuus ja yksinäisyys pakottavat miettimään omaa luontosuhdettaan: jossain huutaa lintu, kala vilahtaa veden kalvolla, vesikasvit huojuvat hiljaa.
Runoilijoiden Järvikoulu jäi hajaannuttuaankin kirjallisuuden historiaan, ehkä se vaikutti paljonkin siihen, että englantilaiset ovat ulkoilmakansaa. Se on myös poliittisesti estänyt luonnonsuojeluaatteen leviämistä. Ihmiset ajattelevat olevansa lähellä luontoa, olivatpa he luontopolulla tai pubin olutpuutarhassa. Varsinainen luonnonsuojelu on kuitenkin muuta: luonnonvesien heikentyvää tilaa on seurattu viime vuosina huolestuneina.
Runossa, tosin kuin romaanissa, rakenne, materiaali ja sisältö ovat lähellä toisiaan: runo on kemian termein tiivein pakkaus; tekijöiden tasapaino ja sen puutteet ovat helpommin havaittavissa. Romaanissa on harvoin selkeää sanomaa. Greenen kevytmielisessä romaanissa Tädin kanssa maailmalla (Travels with my Aunt) sanoma on selvä: maailma on nähtävä. Nukkavieru päähenkilö saa aavistuksen mitä tuleman pitää juuri Wordsworthilta - se on Tädin mustan palvelusmies-poikaystävän nimi.
Olen väsynyt toistamaan sitaatteja, rakentamaan toisten tarinoiden päälle. Omassa tarinassani bussi kulkee mutkaista tietä, kukkuloiden valtavat rinteet eivät tartu filmille tyydyttävästi, pieni Grasmere järvi - Järvikoulun runoilijoiden keskus, vilahtaa ohi. Järviä on turhauttavan paljon pienellä alueella, silti ne sijaitsevat kaukana toisistaan ja eroavat suuresti maisemiltaan ja olemukseltaan. Pohdin niitä perinteisen vaellusmuonan Kendal Mint Caken sokerinen energisyys suussani, muistona Guest Housen Isännän karhumaiset otteet aamiaistarjoilussa ja kastikepussukoiden kiikuttelu hyväntuulisesti: "Brown Sauce!" Aamiainen ei ole gourmetia, vaan tankkausta English Breakfastin äärellä. Windermerellä katselen suuren veden yli Potterin kylän Near Sawreyn ja kodin Hill Topin suuntaan. Kukkulan juurelle pääsisi järven yli lautalla, johon en nyt astu.
Fountains Abbeyn esittelyssä Yorkshiressä jäi mieleen, että luostari oli omistanut laitumia Cumbriassa saakka - ehkä Englanniksikin poikkeuksellisen sateinen Järviseutu oli hyvä lampaiden villan laadulle, hienointa villaa tultiin ostamaan Italiasta saakka. Nykyisin villaa poltetaan maalaistalojen takapihalla. Vanha varauden perusta on nyt arvotonta ja käsittely liian kallista. Britannia elää enemmän aineettomilla palveluilla.
Runon Järviseutu jää täydellisimpänä runoon ja haaveisiimme: siinä on jotain niin pelkistettyä, vaikeasti tavoitettavaa, että olemme tuomittuja kokemaan sen voimakkaasti: riippumatta siitä, kuljemmeko maisemien halki turistijoukkojen lauman osana vai hakeudummeko vaikeimmille ja syrjäisimmille poluille. Järvet kiiltävät meille hiljaisina, ikiaikaisina ja salaperäisinä, vuodenajoista ja sesongeista riippumattomina.
***
My blog text number 500 is my short and formal love letter to the Lakeland, to the Lake District, to the Wordsworthian Cumbria, to the Daffodils.
