I’m locked in tight, I’m out of range
-Bob Dylan
Ajatus tuli säveltäjä William Boycen (1711-1779) elämää koskeneesta artikkelista. Minua viehätti ajatus, että säveltäjä oli juuttunut viimeisinä vuosina nuoruutensa barokkityyliin, eikä huomannut, että maailma kulki jo pitkällä klassismissa kohti romantiikkaa. On helppo viisastella jälkeenpäin: pöytälaatikkoon päätyneet konsertot useille soittimille jälkimaailma tuntee Brandenburgilaisina konserttoina. Bach olisi kestänyt ihailumme: hänkin teki Boycen tavoin sävellystyötään jonkinlaisena vanhan maailman yhteenvetona.
Boycea elvyttivät unohduksesta elämään toisen luokan säveltäjät Gerald Finzi ja Constantin Lambert: Bach-renessanssia johtivat ykkösluokassa Mendelssohn ja Schumann, sekä Brahms ja Liszt. Jokainen teki laupeudentyötään kuplastaan käsin: antikvaarinen työ ei ollut motivoimatonta, vaan tuki omia ammatillisia ideoita sävellystyössä. Ikuisen paluun myytti, tyylien kertailu oli hyvää vastapainoa oman sävellystyön haasteisiin.
Kuuntelen Boycen alkusoittoja myötätuntoisena: ne eivät vaikuta kahdeksan sinfonian tavoin nerokkaalta musiikilta. Sympaattisia, englantilaisen hyväntuulisia ne ovat, mutta eivät pysäytä Händelin musiikin tavoin. Mielelläni sanoisin, että "Musiikki kuitenkin lentää", mutta virtaa puuttuu. Menneen aikakauden suurtyyli on ammennettu tyhjiin ja ollaan jonkinlaisella jatkoajalla. Tiedostiko säveltäjä sen heikkoina hetkinään? Ahdistiko häntä Lontoossa tai maaseudun rauhassa? Emme saa tietää, mitä hän olisi ajatellut Mozartin Haffner-sinfonian energiasta. Haluan ajatella Boycen kelpo veikoksi, joka olisi riemastunut vitaalisesta säveltäjäkollegastaan: palannut tyytyväisenä omaan kuplaansa todeten, että Musiikin Asia jatkuu hänen jälkeensä.
Ehkä Boycen Englanti ei kantanut huolta oliko se jäljessä ajastaan vai ei, perinteet, vanhentuneetkin, olivat kunniassa. Mannermaa sai touhuta vallankumouksiaan, tärkeää on saada poika takaisin kotiin, jos ei nyt, niin ehkä sitten joskus. Asioiden tulisi olla pysyviä - vaikka teollisen vallankumouksen kynnyksellä.
Kaikki eivät perinteitä jaksaneet, vaan lähtivät. Dylanin mottolaulukin kertoo asioiden muutoksesta, eikä suinkaan parempaan suuntaan: vain uusiin ongelmiin. Kesällä löysin Graham Greenen J'Accuse teoksen suomennoksen Nizzan pimeä puoli, omituisen Librum-yhtiön kustantamana. Olin teosta väistellyt pitkään ja luin ohuen lipareen läpi melkein samalta istumalta. Greene käy siinä ritarillisesti puolustamaan ystävänsä tyttöä, joka on erehdyksessä nainut paikallisen roikaleen, joka eroprosessissa haluaa turmella naisensa ja lastensa elämät lopullisesti. Greene joutui hengentuotteestaan kunnianloukkauksesta käräjille Nizzan pormestaria vastaan. Greene hävisi jutun, joutui maksamaan nimellisen korvauksen ja teoksen Ranskan-painos uskomattomasti poltettiin. Teoksen nimi oli lainattu Zolan kuuluisasta Dreyfus-jutun pamfletista. Upseerijupakan tavoin Greenen juttu sai lopulta vuosien myötä nemeksiksensä: kelvoton, korruptoitunut pormestari sai viimein tuomion - Greene vaan oli siinä vaiheessa jo haudassa.
Greenen kirja on pettymys: se nojaa faktoihin, eikä siinä ole juurikaan briljantin metodikirjoittajan loistokkaita havaintoja. Ehkä osaaminen näkyy tuohtumisen lähtökohdista huolimatta kirjoituksen selkeydessä. Mietin, tunsiko vanheneva mies jotain ritarillista vetoa nuoreen, kärsineeseen naiseen: liitteiksi hän on valinnut muun muassa naisen liikuttavan kirjeen äidille. Miksi hän itsepäisesti halusi asua Ranskan kolkassa, jos se oli noin mätä? Olisiko paluu Englantiin ollut vielä pahempaa? En jaksa penkoa hänen elämänkertojaan asiasta.
Boyce-levy lähenee loppuaan: Adrian Shepherd ja Cantilena Chandos-levymerkille. Levyllä on yhdeksän vuonna 1770 julkaistuista 12 Ouvertures -kokoelmasta. Kolme alkusoittoa puuttuu, ehkä minun pitää ne hankkia. Jään kuuntelemaan numero 9 A-duurin lopputahteja: puhaltajat tekevät kelpo työtä, he ansaitsivat riehakkaat aplodit säveltäjän tavoin. Olen kuulevinani noissa sävelissä jo romantiikkaa: mielessäni sekoittuu Albinonin op 9 no 2 hidas osa, joka on selkeästi ollut lähteenä Brideshead Revisited musiikille. Siinäkin syväbarokki ylittää klassismin kirkkaat vedet vauhdikkaasti kohti hämmentävämmin hautovia tunteen suvantoja.
***
Boyce - Greene - local criminals - woman in problems - old men and new styles, changing things - for better and worse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti