(Excellent photos from Colchester!)
Lukutottumukseni ovat vanhanaikaiset. En kiivaile Paul Austerista reaaliajassa, kohun laannuttua luen jotain ja totean hälyn ylimitoitetuksi. Reagoin hitaasti ja odotan sopivaa hetkeä. Mutta Ari, kiitos kärsivällisyydestä, Adrian Goldsworthyn Rooman valtakunnan tuho on nyt luettu. Vinkki oli erittäin suositeltava, kiitos siitä, teos on erittäin ajankohtainen kaukaisesta aiheestaan huolimatta.Roomalaiset valtasivat Britannian ja perustivat sinne oman hallintonsa. Claudius, tuo Robert Gravesin romaanissaan sympaattisesti kuvaama hallitsija, vietti Britanniassa Caesaria pidemmän ajan. Hallinto yhtenäisti ja yhdisti hajanaisia heimoja, sekä Rooman puolelle että sitä vastaan. Naissoturi Boudican johtama kapina olisi voinut olla roomalaisille kohtalokas, se kuitenkin onnistuttiin tehokkaan armeijan avulla murskaamaan, vaikka miesylivoimaa ei Roomalla ollut. Skotit pitivät puoliaan ja Hadrianuksen linnoittama raja on osoitus kuinka haastavaa ja kallista oli pitää provinsseja valtansa alla.
Goldsworthyn kirjan suuri teesi on, ettei ole ihme, että imperiumi kaatui, vaan että se kesti niinkin kauan. Rooman viimeiset vuosisadat tuntuvat taukoamattomalta sisällissodalta, jossa välillä käydään palauttamassa reuna-alueita järjestykseen, jos voidaan. Hallitsijat voivat luottaa siihen, että heidän aikansa ei ole pitkä; henki kilpailutetaan jatkuvasti: parhaan tarjouksen armeijalle tehnyt saa jatkaa epävarmuutta, häviäjä lyödään hengiltä.
Goldsworthyn yleispiirteinen kuva Britanniasta on mielenkiintoinen: kyse ei ole ajan yöhön suistuvan loistavan yhtenäiskulttuurin kertakaikkisesta häipymisestä, vaan dialogisemmasta tavasta. Rooman suuntaan oli luotu yhteyksiä, jotka säilyivät myös pimeinä vuosisatoina, kristinuskon ottaessa osittain Rooman hallinnon yhtenäistäjäroolia. Rooman aika muuttuu suhteellisesti pimeämmäksi Goldsworthyn analyysissä, pimeä keskiaika on sen jatkoa - hidasta ja vaatimatonta uuden rakennustyötä. Vanha historia näkyi sirpaleissa, kuten Boudican kapinassa tuhoutuneesta Camulodunumista eli myöhemmästä Colchesterista löydetyssä arvoituksellisessa sfinksissä. Sen merkitys tuntuu hämärältä, mutta se edustaa kulttuuria, joka oli hyvin varma itsestään. Samassa kapinassa tuhoutui myös roomalaismielinen Lontoo tai Londonium, jonka puolustamista roomalaiset eivät pitäneet kovin tärkeänä. Naishahmoisen sfinksin perinteinen tulkinta liittyy kuoleman arvoitukseen.
Goldsworthyn loppusanat ovat hämmentävät, niissä otetaan kantaa Amerikan presidentinvaaleihin ja mietitään, löivätkö viktoriaanit saavutuksillaan Rooman. Johtopäätös on kuitenkin selkeä: kahtiajakautunut kansa jatkuvan sisällissodan partaalla ei pysty viemään valtakuntaa säilyttävää funktiota sellaisenaan eteenpäin kovin pitkälle.
***
How the imperiums have fallen? I read The fall of the West by Adrian Goldsworthy. It is an excellent book telling the declining story of Rome, suffering from constant internal fights and wars, not only those lead by Boudica in Britannia. The book gives a viewpoint that the dark centuries after the Fall of the West Rome were not so dark after all: the established contacts to the Continent worked and many tribes had their internal quarrels as usual. But reading this history one cannot help thinking the current status of United Kingdom and the United States. The answer to many questions is not replied by the enigmatic Sphinx from Colchester, its female figure and man's face. However, one interpretation of its message is simple: death.
2 kommenttia:
Rooman kaupungin väkiluku romahti paikallisen oppaan mukaan muutamassa vuosisadassa 750.000:sta 6.000:een. Rappio voi olla raju, kun se tulee.
Kyllä, sattuma auttoi että kulttuurin muisto säilyi niin hyvin: Rooman tuliperäinen maa-aines oli rakennuksissa kevyttä ja kestävää: infra säilyi, vaikka ihmisistä tuli pula.
Lähetä kommentti